Ukrainan konflikti/sota

Semmoinen disclaimer tähän Timofyi Shaduran kaikkien sotaa seuraavien verkkokalvoille loppuiäksi tarttuneeseen kauhistuttavaan murhaan, että tässä vuoden alussa katsoin jonkun videon ukrainalaisen tiedusteluporukasta ja kun siinä kysyttiin, että otitteko vankeja, ryhmän pomo lipsautti pahaenteisen vastauksen: emme ottaneet, tapoimme kaikki.

Kohotin kulmiani, enkä antanut mielikuvitukselle valtaa. Ukrainalaisten kannalta on hyvä, että heillä on säilynyt maltti kavereiden räjähdettyä palasiksi; kun he eivät (ole) ottaneet vankeja, he eivät myöskään ottaneet videolle siitä, että eivät ottaneet vankeja.

Se, että sanoi: emme ottaneet vankeja, tapoimme kaikki, ei todista mitään, että olisivat tappaneet antautuneita.
 
Ai hitto olisimme pulassa jos Putte olisi kolmantena päivänä sanonut että sori vaan, yli-innokkaat joukkueenjohtajat lähtivät hyökkäämään. Heitä rangaistaan ja Venäjä vetäytyy.

Nyt jo toista vuotta Venäjä parantelisi sotilaallista kykyään ja mitään Venäjän vastaisia pakotteita ei olisi.

Uusi sota alkaisi hetkenä minä hyvänsä. Kohteena joko Ukraina taas tai sitten esimerkiksi Suomi (joka ei olisi edes lähettänyt nato- hakemusta).

Mutta meidät pelasti etelä-ukraina. Ryssä sai sieltä vallattua alueita niin että operaation peruuttaminen ei olisi sopinut doktriiniin. Eihän venäjä vetäydy valloittamiltaan alueilta vapaaehtoisesti.
 
Näin pirin (Elvanse ihan reseptillä laillisesti ADHDn hoitoon) käyttäjänä voin kertoa että kyllä se vaan toimii.

Ongelmathan ei tule silloin kamapäissään jos ei ihan övereitä vedä, vaan että kaikki se energia ja focus jonka saat siitä aineesta pitää maksaa korkojen kera takaisin. Hyi vittu en voi edes kuvitella mitkä fiilikset siitä tulee jos monta vuorokautta putkeen on taistelutilanteessa stimulanttien vaikutuksen alaisena ja mitkä fiilikset on kun lopettaa sen aineen vetämisen...
On yksilöllistä miten mikäkin adhd-lääke vaikuttaa. Joillakin riittää pienet annokset ja toisilla tarvii olla stydiä annosta että saavutetaan toivottu hoitotasapaino. Monesti siinä sitten käy niin että isoilla annoksilla on enemmän ja pahempia sivuvaikutuksia, mutta sekään ei aina ole näin. Niinkuin mainitsit, ei ole ilmaisia lounaita ja lääkkeillä saatu vireystila on lainaa todella kovalla korolla.

ADHD ominaisuutena on monella myös "supervoima" jota ei pysty käsittämään ellei sitä ole kokenut. Lääkkeen toiminnasta sen verran että ne joilla ei ole adhd:ta ja nappailee sen hoitoon tarkoitettuja lääkkeitä menee sekaisin ja pitkin seiniä mutta adhd-ihmisen ne rauhoittaa.
 
Kovalla vaihtosuhteella siellä koko ajan z-örkkiä kylmenee.

Jos nuo pitää paikkansa, niin alkaa ymmärtää miksi Bakhmutissa kannattaa taistella. Todella tehokasta mobikkilauman silppuamista. Kuten todettu niin ne mobikkilaumat on tuotu sinne vain ja ainoastaan hyökkäämään. Joten jossain ne hyökkää, nyt Ukraina selkeästi valitsi että se on Bakhmut minne LKP:n saldo haudataan haittaamasta sitten oikeaa hyökkäystä.
 
Hitto, olin tavallaan jopa pettynyt kun oikeastaan kukaan noista ei halunnut käydä saman tien meidän kimppuun. Kovaääninen Russia Stronk -uhokin puuttui lähes kokonaan. Ja nuoret olivat jo ylipäänsä Ukrainan sotaa vastaan. Löytyi sentään vanhemman ikäpolven maatuskoja, jotka sättivät Suomea vihamielisestä asenteesta suurta ja mahtavaa Venäjää kohtaan.
Tätä itsekkin ihmettelin. Otantahan on täysin olematon, mutta silti.
 
Hitto, olin tavallaan jopa pettynyt kun oikeastaan kukaan noista ei halunnut käydä saman tien meidän kimppuun. Kovaääninen Russia Stronk -uhokin puuttui lähes kokonaan. Ja nuoret olivat jo ylipäänsä Ukrainan sotaa vastaan. Löytyi sentään vanhemman ikäpolven maatuskoja, jotka sättivät Suomea vihamielisestä asenteesta suurta ja mahtavaa Venäjää kohtaan.
Mielenkiintoista oli että aika moni vanhemmankin väen tyyppi tuntui lähinnä huvittuvan ehdotuksesta että Suomen ja Ruotsin "NATO-uhan" takia pitäisi hyökkäillä yhtään mihinkään. Alkavat vielä pohtia että olikohan se sitten Ukrainankaan kohdalla järkevää.
 
Toivon mukaan tajuaisivat edes sen valtavan eron todellisuuden ja propagandan välillä. Siellä on joka tuutista toitotettu mitenkä Nato on viimeistään jo eilen hyökkäämässä Äiti-Venäjälle. Silti, länsirajan varuskunnat on kaavittu tyhjiksi ja joukot kiinni Ukrainassa tapettavina. Eikä se Nato oikein näytä olevan sittenkään marssimassa Pietarin ja Muurmanskin porteille. Ehkä fiksuimmat jopa tajuavat senkin, että rysyjen oma aggressiivisuus ajoi Suomen ja Ruotsin Naton helmaan oman turvallisuutensa takia koska Venäjä osaa itse olla niin kusisen vittumainen naapuri muille.
 
Länsimaissa levitettävistä valheista suosituimmat, käsittääkseni data kerätty faktantsekkaussivustoilta mutten löytänyt originaalia.
Eipä osunut silmää tuosta muuta kuin

Mutta jos tuore, niin olettaisi että kohta saatavilla esim DFRLab kautta (noilla uudelleentweettaus)

Edit
tästä löytyy

Bar chart showing pro-Kremlin claims regarding Ukraine from 367 debunks published between 2014 and 2021, ranked by the number of articles.
(Source: DFRLab via StopFake and EUvsDisinfo.)
 
Viimeksi muokattu:
Hitto, olin tavallaan jopa pettynyt kun oikeastaan kukaan noista ei halunnut käydä saman tien meidän kimppuun. Kovaääninen Russia Stronk -uhokin puuttui lähes kokonaan. Ja nuoret olivat jo ylipäänsä Ukrainan sotaa vastaan. Löytyi sentään vanhemman ikäpolven maatuskoja, jotka sättivät Suomea vihamielisestä asenteesta suurta ja mahtavaa Venäjää kohtaan.
En halua katsella ja kuunnella slobojen näkemyksiä mistään, mutta häyhä/törni-kull*ni sykkii ajatukselle ettei ryssä yksinkertaisesti uskalla ajatellakaan Suomeen hyökkäämistä.

Positiivisesti voi ajatella että kun aletaan puhua Suomen kanssa sotimisesta niin himmeinkin pää alkaa ajatella että jotain rajaa.
 
Kertauksen vuoksi tämä dokkari. Äänessä Putlerin kanssa asioineet poliitikot kuten Boris Johnson ja Sale. Miten sotaan päädyttiin.

Back
Top