Ukrainan konflikti/sota

Saikkupäivän pohdintoja:
Länsimaisessa mediassa tai täällä foorumilla on välillä mielestäni ei välttämättä niin realistisia näkemyksiä ryssän tilanteesta. Esimerkiksi:
-Putte kuolee ensi viikolla kivessyöpään ja aivotippuriin - no ei ole valitettavasti kuollut.
-Välitön vallankaappaus moskovassa -edelleen sitä odotellessa
-ja kansannousu koko venäjällä. Tätäkin odotellaan edelleen
-liikekannallepano ei onnistu- no ei ehkä ihan hallitusti mutta nähtävästi tykinruokaa saadaan rintamalle

Ryssän surkeasta taloudellisesta tilanteesta maalaillaan mielestäni myös turhan positiivista kuvaa:
venäjän vaihtotase on reilusti plussalla ja vaikka länsimaat eivät sieltä öljyä ostaisikaan niin kauppa käy kiinaan ja intiaan.
2022 joulukuussa vientiä oli 25% tai 5 miljardia enemmän kuin 2020. Ja vienti nykyisellään Kiina+Intia+Turkki on suurempi kuin kokonaisvienti ennen sotaa.

Tuontipuolella joutuvat ehkä olemaan ilman Valion juustoa mutta muuten kauppa pyörii sielläkin: Saksalaisen mersun sijaan kauppaa käydään kiinan kanssa. Tuonti kiinasta on kaksinkertaistunut 3 vuoden takaiseen verrattuna ja jostain helvetin syystä? Saksa on edelleen venäjän toisiksi suurin kauppakumppani tuonnissa.

Ja sota maksaa länsimaiden arvioissa ryssälle ziljardin päivässä?
No mitä ryssä sinne ukrainaan todellisuudessa työntää? Neukkuaikaista romua ja entisten neuvostotasavaltojen 2-luokan kansalaisia, kummallakin kirjanpitoarvo Moskovan silmissä nolla.

Ja ryssän varat on suurten puheiden saattelemana jäädytetty mutta ei ole edes uskallettu keskustella niiden takavarikoimisesta ja määräämisestä esimerkiksi sotakorvauksiin.

Sitten vielä macron&scholz velttokullit.. tai kyllä tämä kokonaisuuskin on vielä yhtä veltolla kullilla läpsyttelyä.

edit: Jatkoa edelliseen: Lisäksi venäjä pystyy halutessaan ylläpitämään tätä konfliktia ihan niin kauan kuin sitä huvittaa. Ukraina voi ehkä häätää ryssän maaperältään mutta rysy voi paukutella rajan yli tykillä ja räjäyttää muutaman lastensairaalan ballistisella ohjuksella joka kuukausi eikä Ukraina pysty sitä estämään. Vasta kun homma alkaa vituttamaan kiinalaisia ja intialaisia niin jotain voi tapahtua, mutta on epäselvää laskeeko Kiina pikku konfliktin itäeuroopassa eduksi vai haitaksi. Nykyisellään massiivinen etu.

Eihän tällaiseen paskaan mitään kannattaisi vastata. Mutta tuli nyt kirjoitettua.

No ei ihan noinkaan kuitenkaan. Kauppaa käydään Kiinan ja Intian kanssa, mutta mitä siitä energiasta maksetaan, onkin eri asia. Unohdit myös hienotunteisesti, että venäjä on ollut iso aseiden viejä. Nyt on hiljaisempaa ja epäilen että pysyvästi. Intia ei ainakaan enää osta tulevaisuudessa.

Kyllä se pikku hiljaa romahtaa, pala kerrallaan. Sen jälkeen ei tarvita kuin pieni kipinä, niin voi olla koko paskan hajoaminen edessä. Ja sille ei sitten enää voi Kiinakaan mitään.
 
edit: Jatkoa edelliseen: Lisäksi venäjä pystyy halutessaan ylläpitämään tätä konfliktia ihan niin kauan kuin sitä huvittaa. Ukraina voi ehkä häätää ryssän maaperältään mutta rysy voi paukutella rajan yli tykillä ja räjäyttää muutaman lastensairaalan ballistisella ohjuksella joka kuukausi eikä Ukraina pysty sitä estämään. Vasta kun homma alkaa vituttamaan kiinalaisia ja intialaisia niin jotain voi tapahtua, mutta on epäselvää laskeeko Kiina pikku konfliktin itäeuroopassa eduksi vai haitaksi. Nykyisellään massiivinen etu.
Jätin tuon alun pois tästä mutta miksi Kiovaa ei ole vallattu jos kerran kaikki on ryssällä hyvin tai erinomaisesti ?

Nykytilanteessa venäjä kykenee jatkamaan tätä erikoisoperaatiota 2 vuotta ja aika alkoi tikittämään kesällä 2022. Sen jälkeen sieltä loppuu ruoka. Jos kestää kolmannen vuoden niin syön hattuni. Ei ku empäs syökkään vaan lähetän sen venäjälle ruoaksi.
 
Ryssän häkkerieversti sai ukrainalaisilta ison annoksen omaa myrkkyään.
https://informnapalm.org/en/hacked-russian-gru-officer/

Tämän on pakko olla totta, sillä yksikään maskirovkan fabrikoija ei jaksaisi väsätä lääkärintodistusta, missä on kahdeksan pyöreää leimaa.
%D0%A1%D0%BF%D1%80%D0%B0%D0%B2%D0%BA%D0%B0-%D0%BE%D0%B1-%D0%BE%D1%82%D1%81%D1%83%D1%82%D1%81%D1%82%D0%B2%D0%B8%D0%B8-%D0%BC%D0%B5%D0%B4-%D0%BF%D1%80%D0%BE%D1%82%D0%B8%D0%B2%D0%BE%D0%BF%D0%BE%D0%BA%D0%B0%D0%B7%D0%B0%D0%BD%D0%B8%D0%B9-scaled.jpg
 
Pula mobikki-lihasta ryssä-fasistilassa vain pahenee. Nyt ei tarvitse osata enää yhtään mitään sotaan mentäessä.
Venäjän kansalaiset voivat tehdä sopimuksen asevoimien kanssa heti 18-vuotiaana armeijaan kutsumisen jälkeen. Aloite sisältyy 11. huhtikuuta hyväksyttyyn lakiesitykseen saapumatta jättämisen aiheuttamista vastuusta sähköisistä haasteista.
Aikaisemmin sopimuksen sai tehdä vain vähintään kolme kuukautta asepalvelusta palvellut sotilas.
BBC:n venäläinen palvelu kiinnitti huomion muutokseen. Se on lakiesityksen 43. sivulla ja se muuttaa liittovaltion lain "Asevelvollisuudesta ja asepalveluksesta" 34 artiklaa.
Kuten The Bell selventää, laki 18-vuotiaiden sopimuspalvelusta hyväksyttiin jo viime vuoden toukokuussa, mutta todellisuudessa se oli mahdotonta, ensin mahdollisen sopimussotilaan täytyi valmistua teknillisestä korkeakoulusta tai palvella asevelvollisuutta kolme kuukautta. Nyt voit solmia sopimuksen heti koulun jälkeen 😂.

Puolen vuoden päästä kaikki halukkaat koululaiset iästä riippumatta saavat kutsun tulla onnelliseksi kuolemaan Ukrainassa.
 
Viimeksi muokattu:
Saikkupäivän pohdintoja:
Länsimaisessa mediassa tai täällä foorumilla on välillä mielestäni ei välttämättä niin realistisia näkemyksiä ryssän tilanteesta. Esimerkiksi:
-Putte kuolee ensi viikolla kivessyöpään ja aivotippuriin - no ei ole valitettavasti kuollut.
-Välitön vallankaappaus moskovassa -edelleen sitä odotellessa
-ja kansannousu koko venäjällä. Tätäkin odotellaan edelleen
-liikekannallepano ei onnistu- no ei ehkä ihan hallitusti mutta nähtävästi tykinruokaa saadaan rintamalle

Ryssän surkeasta taloudellisesta tilanteesta maalaillaan mielestäni myös turhan positiivista kuvaa:
venäjän vaihtotase on reilusti plussalla ja vaikka länsimaat eivät sieltä öljyä ostaisikaan niin kauppa käy kiinaan ja intiaan.
2022 joulukuussa vientiä oli 25% tai 5 miljardia enemmän kuin 2020. Ja vienti nykyisellään Kiina+Intia+Turkki on suurempi kuin kokonaisvienti ennen sotaa.

Tuontipuolella joutuvat ehkä olemaan ilman Valion juustoa mutta muuten kauppa pyörii sielläkin: Saksalaisen mersun sijaan kauppaa käydään kiinan kanssa. Tuonti kiinasta on kaksinkertaistunut 3 vuoden takaiseen verrattuna ja jostain helvetin syystä? Saksa on edelleen venäjän toisiksi suurin kauppakumppani tuonnissa.

Ja sota maksaa länsimaiden arvioissa ryssälle ziljardin päivässä?
No mitä ryssä sinne ukrainaan todellisuudessa työntää? Neukkuaikaista romua ja entisten neuvostotasavaltojen 2-luokan kansalaisia, kummallakin kirjanpitoarvo Moskovan silmissä nolla.

Ja ryssän varat on suurten puheiden saattelemana jäädytetty mutta ei ole edes uskallettu keskustella niiden takavarikoimisesta ja määräämisestä esimerkiksi sotakorvauksiin.

Sitten vielä macron&scholz velttokullit.. tai kyllä tämä kokonaisuuskin on vielä yhtä veltolla kullilla läpsyttelyä.

edit: Jatkoa edelliseen: Lisäksi venäjä pystyy halutessaan ylläpitämään tätä konfliktia ihan niin kauan kuin sitä huvittaa. Ukraina voi ehkä häätää ryssän maaperältään mutta rysy voi paukutella rajan yli tykillä ja räjäyttää muutaman lastensairaalan ballistisella ohjuksella joka kuukausi eikä Ukraina pysty sitä estämään. Vasta kun homma alkaa vituttamaan kiinalaisia ja intialaisia niin jotain voi tapahtua, mutta on epäselvää laskeeko Kiina pikku konfliktin itäeuroopassa eduksi vai haitaksi. Nykyisellään massiivinen etu.

No, odotellaan. Tämä kuuluisi tuonna "Lännen taloussota" -topicciin, mutta kommentoin tähän, kun tämä täällä on. Maailman, mannerten ja valtioiden talous perustuu luottamukseen, ja Venäjän massiivisesta ruplansa tukemisesta huolimatta 6 kk. valuuttakehitys ei mitenkään imartele Venäjää kohtaan tunnettua luottamusta, puolessa vuodessa on tullut kuokkaan suhteessa dollariin -22,64%, graafi näyttää dramaattisemmalta kuin mitä oikeasti on, sillä ei ala nollasta:

Näyttökuva 2023-4-12 kello 21.19.38.png

..eli kaikki ne raaka-aineet, tavarat ja hyödykkeet, jotka hinnoitellaan dollareissa, ovat kallistuneet venäläisille yrittäjille ja kansalaisille yli 20%. Syynä lienee Venäjän menettämien vientitulojen vaikutus: EU-maiden tuontikielto ja G7 maiden hintakatto öljylle tulivat voimaan joulukuussa ja kas: kykkää nätisti luottamus juuri silloin. Ja vaikka fossiilisten kauppa vetää Kiinaan tai Intiaan, niin ei Venäjä tai Intia jätä tilaisuutta käyttämättä painaa hintoja kipurajalle.

Eli valuuttaa virtaa maahan vähemmän ja ruplia pitää painaa lisää enemmän, hyvin menee?
 
Jätin tuon alun pois tästä mutta miksi Kiovaa ei ole vallattu jos kerran kaikki on ryssällä hyvin tai erinomaisesti ?

Nykytilanteessa venäjä kykenee jatkamaan tätä erikoisoperaatiota 2 vuotta ja aika alkoi tikittämään kesällä 2022. Sen jälkeen sieltä loppuu ruoka. Jos kestää kolmannen vuoden niin syön hattuni. Ei ku empäs syökkään vaan lähetän sen venäjälle ruoaksi.
No ei sieltä ruoka missään nimessä lopu. Suurten kaupunkien ulkopuolella ruoka saadaan pääosin omalta peltopläntiltä tai särjet joesta. Läntiset elintarvikkeet sieltä loppuivat mutta hyvin ovat pärjänneet ilman BigMacejä tai Hard Rock Cafen ribsejä.
Itse pistänyt merkille, että lomalennot Kuubaan sekä Venezuelaan jatkuneet normaalisti. Virkamiehiltä otettiin passit ainakin virallisesti hyllylle. Mikä sitten on totuus. Perus slobo ei ainakaan sinne lennä kun ei ole rahaa lentää edes Krimin paskotuille rannoille.
 
mutta hyvin ovat pärjänneet ilman BigMacejä tai Hard Rock Cafen ribsejä.
Onko sulla jotain linkkiä kyseisen tiedon lähteelle? Siis sille, että ovat pärjänneet "hyvin". Vai mihin perustat tuon olettamasi?
 
Nykytilanteessa venäjä kykenee jatkamaan tätä erikoisoperaatiota 2 vuotta ja aika alkoi tikittämään kesällä 2022. Sen jälkeen sieltä loppuu ruoka. Jos kestää kolmannen vuoden niin syön hattuni. Ei ku empäs syökkään vaan lähetän sen venäjälle ruoaksi.
zenäjä on suuri elintarvikkeiden ja lannoitteiden viejä joten nälkää saadaan luultavasti odottaa, jos eivät sitten palaa kolhoositalouteen.
 
Onko sulla jotain linkkiä kyseisen tiedon lähteelle? Siis sille, että ovat pärjänneet "hyvin". Vai mihin perustat tuon olettamasi?
On noista olut juttua vähän siellä sun täällä. Länsimainen tavara on noin loppu ja mustastapörssitä saa kovaan hintaan Taaloilla. Rupuloilla saa ruokaa kaupasta ja bensaa asemalta.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009512583.html

Toistaiseksi putteli on saanut pumpattua upoavasta laivastaan vettä siihen tahtiin että ei ole tullut suoraan laidanyli sisään. Mutta reuna alkaa olla uhkaavan syvällä. Tätä indikoi rupulan kurssi joka alkaa liiraamaan. Tarjotaan sitten Kiinalaista korviketta eri juttuihin kuten autoihin, tosin hinta on posketon kun rupulalla ei oikein saa ja kelpaa vähän kehnosti kun ryssä on tottunut länsimaiseen laatuun.
https://www.is.fi/autot/art-2000009479601.html

Oljynmyynnistä huolimatta sen hinta on nyt kestämätön ryssälle:
https://www.themoscowtimes.com/2019...-most-expensive-world-saudi-aramco-ipo-a68132

1681327556557.png

Eli puttelille öljytynnyrin tuottaminen maksaa sen vajaan 50$ ja siitä saa noin 50$. Länsimaissa puhutaan ns. persnetosta tuollaisella kaupalla.


Joten toistaiseksi putteli on saanut paikattua kaupunkiryssän elinolosuhteet jotenkuten kohdilleen mutta tuo vaatii tavaran ostamista valuutalla. Ja ainoa joka myy isommin on Kiina-Intia akseli. HighTekkiä ei saa ja se estää vähäistä ryssän teollisuutta pyörimästä kunnolla. Kun valuutata loppuu niin tarjolla on ryssäläistä ruokaa ja ladaa 3 vuodon jonolla. Lisäksi kun rupulan kurssi alkaa liirata niin niitä pitää painaa yhä kiihtyvään tahtiin että pamputtajat saa elintasonta. Muuten ne ei pamputa kansaa ruotuun eikä mobikkeja etulinjaan. Teknoaseiden huvetessa mobikkiaa menee enemmän, tarvitaan lisää pamputtajia ja rupulaa pitää painaa aina vain enemmän että pamputtajat pysyy tyytyväisenä.

Tätä on kokeiltu jo historiassa:
https://historydaily.org/germany-hyperinflation

Ei toiminut. Eikä toimi ryssälässäkään. Tälläisen resurssipulan kautta tulevan inflaation käynnistyminen vie aikaa, mutta prosessi on logaritminen. Eli pitkään aikaan ei tapahdu mitään näkyvää mutta sitten poksahtaa kerralla. Nykyinen rupulan kurssi on juuri tälläinen, eli kiihtyvästi liiraa kohti hyperinflaatiota. Alkuperäinen syy eli resurssipula tulee siitä kun ei ole teollista kapasiteettia ja se vähäkin painaa varustetta Ukrainaan poltettavaksi. Tätä paikataan tuonnilla joka hyytyy kun valuutat loppuu. Kukin voi miettiä miltä tilanne alkaa näyttää kun kaupasta saa vain ruskii ruokaa. Mitään muuta ei ole saatavilla oli nyt kyse auton varaosasta, ulko-oven lukkosta, olohuoneen lampun polttimosta tai lähimmän paskavatkaamon pumpun moottorista. Vuosi menee, toinenkin ehkä mutta kolmas vuosi ilman vessaa alkanee jo hapattaa.
 
Ehkä ihan järkevä idea lopulta lahjoittaa nämä ryssän kaliiperiset isot tykit. Ei näihin enää saisi a-tarvikkeita Suomen seuraavassa sodassa, kun ei kukaan lännessä taida 152mm valmistaa ja olemassa olevat länsimaiden varastot kulutetaan nyt Ukrainassa
Kyllä näihin on ihan kotimaista a-tarvike tuotantokykyä, ei vaan taida olla juurikaan valmistettu poistuvan kalustoon.
 
Jätin tuon alun pois tästä mutta miksi Kiovaa ei ole vallattu jos kerran kaikki on ryssällä hyvin tai erinomaisesti ?

Nykytilanteessa venäjä kykenee jatkamaan tätä erikoisoperaatiota 2 vuotta ja aika alkoi tikittämään kesällä 2022. Sen jälkeen sieltä loppuu ruoka. Jos kestää kolmannen vuoden niin syön hattuni. Ei ku empäs syökkään vaan lähetän sen venäjälle ruoaksi.
Ei niillä ryssillä nyt niin hyvinkään mene mutta pointtini olikin että voivat jatkaa ryssimistään vielä pitkään. "normal katastroof" sanois ryssä :ROFLMAO:
Viljan ja öljykasvien tuotannossa ryssällä hirveä ylijäämä ja rysyn tuotanto ruokkii puoli afrikkaa. Muut elintarvikkeet ovat näemmä ainakin EU:n suunnasta olleet jo pannassa abt 2014 vuodesta:

image6.png.webp


Eli poloiset joutuvat nyt syömään vjenäläistä juustoa ja kiinalaisia omenoita.

Viljantuotannon määrää havainnollistaa viljakasvien vienti: n. 50 miljoonaa tonnia per vuosi.
Jos ryssät joutuisivat syömään tuon määrän itse niin se tekisi 300 kiloa viljakasveja per henki. Ähkyyn ne voi kuolla mutta ei nälkään.
Tai no voivat kuolla nälkäänkin kun ryssä's gonna ryssä, massiiviset vientitulotkin ovat valuneet tähän asti harvojen valittujen taskuihin.
Sama koskee ruokaa, kotiryssä voi nähdä nälkää kun vilja myydään kiinaan ja afrikkaan hyvää korvausta vastaan. Mutta jälleen kerran normal katastroof.
 
Jätin tuon alun pois tästä mutta miksi Kiovaa ei ole vallattu jos kerran kaikki on ryssällä hyvin tai erinomaisesti ?

Nykytilanteessa venäjä kykenee jatkamaan tätä erikoisoperaatiota 2 vuotta ja aika alkoi tikittämään kesällä 2022. Sen jälkeen sieltä loppuu ruoka. Jos kestää kolmannen vuoden niin syön hattuni. Ei ku empäs syökkään vaan lähetän sen venäjälle ruoaksi.
Venäjän julkinen talous on tällä hetkellä täysin kuralla. Ekalla kvartaalilla menot olivat suurin piirtein tuplat tuloihin verrattuna. Iloisesti syötiin vararahastoja vajeiden kattamisesksi jotain viidenkymmenen ja sadan miljardin väliltä. Jos noita on reilut 300 miljardia, niin ei tartte pitkään erikoista operaatiota pyörittää, kun joudutaan reilummalle laihdutuskuurille.
 
Back
Top