Ukrainan konflikti/sota


"Uudeksi huoltovastaavaksi ja puolustusministeri Sergei Šoigun varamieheksi nostettu Kuzmenkov on syntyisin Horlivkan kaupungista Donetskin koillispuolelta Itä-Ukrainasta. Armeijauransa hän on tehnyt huollon johtotehtävissä.

Kuzmenkov siirtyi syksyllä 2019 Venäjän kansalliskaartin Rosgvardijan varakomentajaksi. Hän oli siten Rosgvardijan johtajan Viktor Zolotovin, 69, lähin työtoveri.

Zolotov puolestaan on presidentti Vladimir Putinin entinen henkivartija, joka huolehti Putinin turvallisuudesta."
 
On melkolailla ajanhukkaa pohtia ja analysoida miten Ukrainan vastahyökkäystä suunnitellaan puhumattakaan siitä minkälainen sen pitäisi olla. On kuitenkin ollut kovin viihdyttävää lukea niitä muutamia täälläkin olleita pohdintoja, kartoilla, nuolilla tai ilman. Siispä lisään tähän keittoon vielä omatkin taannoisen etämarssin luoman ajatustyhjiön aikana marinoituneet ja Aperolin myötävaikutuksella nyt sanoiksi saatetut ajatukset.

Vastahyökkäys 7.5.2023 klo 05:00
Suora hyökkäys kohti Mariupolia kahdella toisistaan 50km etäisyydellä etenevällä kärjellä, kääntyminen länteen jo ennen rannan saavuttamista ja lopulta hyökkäys Tokmakiin takaa suunnasta kaakko pakottaisi vihulaisen kahteen asiaan. Tällaiseen nyt valmisteltu joukko on kooltaan sopiva.

A, Venäläisten huolto aggressiivisesti etenevien kärkien väliin on ongelmallinen, uhka motituksesta on todellinen ja nykyisellä taistelumoraalilla johtaa vetäytymiseen. Venäjä on pakotettu pumppaamaan täydennystä hyökkäysuran ja Asovanmeren väliin sillä Ukrainan saadessa rantaa haltuunsa voisi se kiistää vähintäänkin osittain koko vesialueen käytön sekä kriittisempänä se menettäisi huoltoyhteyden Krimille. Tärkeintä onkin päästä rannasta 30km päähän, jotta tykistöllä ylletään koko edessä olevalle maa-alueelle. Kaupunkeja ei oteta haltuun kuten ei myöskään rantaa, vaan edellä kuvatun mukaisesti päähyökkäys kääntyy ennen rantaa takaisinpäin kohti Tokmakia. Sen puolustuksia vastaan hyökätään suunnasta, johon alueen pääasemia ei ole valmisteltu. Kaikki liikenevä maajoukkojen energia suunnataan alkuvaiheessa kohti Tokmakia saaden se murtumaan.

B, Hyökkäysuran ja rannan välinen alue kavetessaan muodostuu viholliselle ongelmaksi. Täydennysten tuominen suunnasta itä estetään aktiivisella kaukopartio- ja lennokkitoiminnalla. Meriyhteys saadaan käytännössä jostain kohtaa myöhemmin auki välillä Mariupol-Berdyansk kesän kuluessa. Mitä idempää vastahyökkäys alkaa sitä vaikeammaksi Asovanmeren pohjoisrannan kaikkien joukkojen huolto käy ajansaatossa. Käytännössä oletan meriyhteyden Asovanmereen olevan jokatapauksessa AFU:n yksi ensimmäisen vaiheen päämääristä, mutta sitä ei tarvitse ottaa heti yhden kiilan avulla taistellen vihollisen syöttäessä molemmilta puolilta vahvistuksia. Tärkeintä on venäläisten maitse kulkevan huoltosuonen katkaisu Krimille, mikä ei vaadi ensisijassa ja faktisesti AFU:lta meren saavuttamista vaan maayhteyden litistämistä vastustajalle liian ohueksi.
 
Mitenkäs tässä nyt näin kävi ? Kaikki, koko se valtava uuden maailmanjärjestyksen takana oleva valtioliitto jätti putten vappuna yksin. Varmasti kremliin pitäis toimittaa pari lyijykynää mitä voi pureskella strategiakartan äärellä.

Mutta vakavammin, joka puolelta kuuluilee vähän kummia. Viimeöinen massiiviselta näyttävä ohjusisku päättyi alle 20 ohjuksen onnistuneeseen maahansaapumiseen. Montako oikeasti jäi välille ?? Partisaanit toimivat, tai ainakin polttoainetta palaa paljon säiliöissä, ei moottoreissa. Maailmalta on diplomaatteja ja suurlähettiläskin laitettu kotimatkalle, Kim ja likasankko ei ole jaksaneet innostua uhoamaan isommin. Tiktok-ryhmä ollut hiljaa jo tovin ja muusikot ollevat sitä mieltä että nyt riitti. Oikeastaan ainoa joka on puten puolella on medvedev ja ne pari tv-heppua. Tuolla troikalla on paha lähteä uutta maailmanjärjestystä luomaan.

Hyökkäyksen alku kestää ja kestää...ja taitaa olla taktinen viive, koska viivyttelyllä näytetään saavan isojakin vahinkoja aikaiseksi.
Mutta kun hyökkäys alkaa, ketä kaikkia siellä on mukana ? Tämä on mielenkiintoinen juttu. Jos putelle halutaan antaa niskalaukaus, se kannattais tehä just nyt tänä kesänä, kun kaikki näyttäis vähän vastustavan. Toinen mielenkiintoinen juttu on se että onko siellä poteroissa puolustajia ?
Hyvällehän tuo tilanne näyttää, putteli on juuttunut sotaan jota ryssän talous eikä yhteiskunta kestä loputtomiin. Tästä taitaa olla jo jotain hajua vähän laajemminkin:
https://news.sky.com/story/ukraine-...-future-12541713?postid=5853091#liveblog-body

Oleellinen osa: "ryssän nukkehallinto on alkanut valmistella avakuointia Zaporizzjan alueelta"
 
Mielestäni Ukrainan mahdollinen hyökkäys tulisi suunnata Zaporizzjan suunnasta kohti Melitopolia, pohjoisesta etelään kohti Asovan meren rantaa, ja näin katkaista venäjän maayhteys Krimille. Maasto Melitopolista pohjoiseen ja länteen on tasamaata jossa jokia ei juurikaan ole, ainoat vesiesteet taitaa olla ihmisen tekemiä kastelukanavia, joten maasto mahdollistaa nopean röyhkeän liikkeen. Melitopolista itään on jokia, joiden yli meneviä siltoja voidaan tuhota epäsuoralla tulella, ja siten vaikeuttaa venäjän huoltoa ja mahdollista vastahyökkäystä.

Kuvassa hahmotelmani:
-Hyökkäys suoraan pohjois - eteläsuunnassa kulkevaa tieyhteyttä mukaillen (punainen)
-Taistelutila rajataan linnoittaen Molochna joen länsirannalle, idästä tulevaa vastahyökkäyksen uhkaa ajatellen (sininen)

Inkedukraine_physical_map2.jpg
 
Viimeksi muokattu:

Yhdysvallat: Venäjä menettänyt 100 000 sotilasta viimeisen viiden kuukauden aikana Bahmutin taisteluissa​

Venäjä on viimeisen viiden kuukauden aikana menettänyt Yhdysvaltain arvion mukaan ainakin 100 000 sotilasta, sanoi Valkoisen talon tiedottaja John Kirby maanantaina illalla Suomen aikaa. Luku kattaa sekä kuolleet että haavoittuneet.

Aluksi uutistoimistot kertoivat, että 100 000 sotilasta olisi menetetty koko sodan eli reilun vuoden aikana. Myöhemmin menetykset tarkentuivat koskemaan vain viimeistä viittä kuukautta.

Kirbyn mukaan menetykset koskevat nimenomaan ja pelkästään Bahmutin alueella käytäviä taisteluita.

Ilona Tyystjärvi, toimittaja
HS 1.5.2023 20.22
 
Back
Top