Ukrainan konflikti/sota

Ainoa länsimainen pitemmän kantaman puikko joka tuollainen voisi olla on Meteor. Periaatteessa tuon saanee tyhmänä kiinni ja sitten maalitus tulee datalinkin yli jostain muualta, vaikka sieltä Awacsilta. Muut pitkänkantaman puikot vaatii lavettiin myös länsimaisen tutkan ja sitä ei ihan heti integroida itäkalustoon.

Joten seurataan tilannetta. Jos noita ryssän ilma-aluksia alkaa pikamaastoutua laajemmin niin sitten Ukrainalla on uusi kyky ja se on sellaisella tasolla että jokin merkittävä poliittinen muutos on tapahtunut. Itse uskon edelleen ryssän omaan sähellykseen jota on sopivasti edesautettu tilanteen pohjustamisella. Ryssän suhistimia on tullut oman IT:n avulla tonttiin aiemminkin kun Ukraina on vain laittanut sopivasti lennokkia alueelle.
Mites jos ovat onnistuneet mallintamaan Mig 29:n tai jonkin muun Ukrainan käyttämän lentolaitteen siihen risteilevään harhamaaliin, joita ovat kai jo käyttäneet? Eli sellainen pannaan pörräämään ympäriinsä ja esittämään Ukrainalaista, jolloin saadaan vanjan ilmatorjunta hermoilemaan, kun sensorit näyttäisivät, että Ukrainan ilmavoivat lentelevät venäjän ilmatilassa miten lystää --> red on red, meemisphere räjähtää ja ryssää harmittaa taas hieman enemmän.

Edit: Taitaa alkaa saikkua pukata vanjan piloteille, tai sitten ilmenee jatkossa huomattavasti normaalista poikkeavia määriä vahingossa tapahtuvia heittoistuinhyppyjä omalla puolella :ROFLMAO:
 
Viimeksi muokattu:
Ryssä ilmeisesti teki klassisen Pyrrhoksen sotaretken Ukrainaan. Uket tämän näkivät ja antoivat tapahtua poimien hyödyt itselleen. Pääsee esimerkkitapaukseksi alan oppikirjoihin tulevaisuudessa.
Ennemminkin teki klassisen diktaattorin virheen, koitetaan "helpolla" sotilaallisella voitolla parantaa sisäpoliittista tilannetta esim, Iran-Irak, Falkland, Uganda-Tansania sodat.
 
Joten aika ja paikka on tiedossa niin ei muuta kuin vähän lennokkia ja kenties valemaalia liikkeelle että näyttää kunnon ilmavaaralle. Lentorata niin matalalle että varmasti havaitaan ja saadaan ennakkovaroitus ajoissa. Siinähän sitten ryssän it arpoo alasammuttavat kun maaleja on mukavasti taivaalla.

Onkohan tuota koskaan kokeiltu että kun tiedetään missä punakone lentää Venäjän puolella rajaa, pistetään pelkkä valemaali lentämään samoille seuduille ja oma IT hoitaisi sitten oman koneen alasampumisen?
 

Ohhoh tosiaan, neljä pudotusta saman alueen yllä joista kaksi hävittäjiä (Su-34 ja Su-35S) - ja vieläpä hyvin lyhyen ajan sisällä toisistaan. Ei voine olla sattumaa, huonoa huoltoa tms.

Venäjän lentotukikohdat kartalla, korostin sinisellä Bryanskin oblastin alueen (lisäksi merkitty punaisella ne tukikohdat, joista Su-35S koneet operoivat - kyseisen kartan tieto, joka voi pitää paikkansa tai sitten ei, varsinkin näin sota-aikana): KARTAN LÄHDE

1683986218784.png

Minun ensimmäinen ajatus oli että olkapääohjuksilla varustetut partiot hiipineet rajan yli ja päässeet yllättämään kopterit ja hävittäjät, koska eivät osanneet varautua ohjuksiin tällä alueella. MUTTA väitetysti kyseessä eivät olisi olkapääohjukset ja hävittäjän pudottaminen sellaisella vaatii, että kone lentää alhaalla (ja pitää olla erinomainen ennakkovaroitus, koska kone on nopeasti päällä ja ohi). Venäjän hävittäjät maataistelukoneita lukuunottamatta ovat suosineet jo yli vuoden ajan taktiikkaa jossa lennetään nopeaa korkealla ja paiskotaan pommeja / ohjuksia kaukaa oman ilmatorjunnan suojista. Su-24 ja Su-25 koneita on nähty matalalla, mutta Su-34 ja Su-35S koneita harvemmin, varsinkin jälkimmäistä.

Jos ei olkapää-it niin mikä muu? Oma ilmatorjunta? Ei mahdoton ajatus, mutta sotaa on käyty reilusti yli 400 päivää. Luulisi että olisi muodostunut rutiinikäytännöt omien koneiden tunnistuksen osalta. Lisäksi ryssä on operoinut tällä suunnalla jo kauan, vaikea kuvitella että yhtäkkiä alkaisivat mokailemaan ja vieläpä näin isosti. Ehkä yksi tai kaksi vahinkoa, mutta nyt puhutaan NELJÄSTÄ.

Jos ei kumpikaan näistä, niin mitä muuta? Ehkä Ukraina on ajanut jonkin ilmatorjuntavaunun (tai muutaman) hyvin uhkarohkeasti rajan tuntumaan tai jopa rajan yli? Nyt sitten päässeet yllättämään? Vaan jos ovat tutkaohjattuja, niin luulisi hävittäjäkoneiden ainakin saavan ennakkovaroituksen tutkan lukituksesta. Ukrainalla on paljon vanhaa neukkuaikaista ilmatorjuntaa, joka on ryssälle hyvin tuttua. Patriot puolestaan ei ole tehty nopeasti paikkaa vaihtavaksi ja olisi hyvin uhkarohkeaa viedä yksi niistä harvoista pattereista rajan tuntumaan.

Eipä oikein jää näiden jälkeen muuta vaihtoehtoa kuin jokin uusi kauas yltävä ilmatorjuntaohjus, joka olisi integroitu Ukrainan hävittäjäkalustoon. Vaan miten tapahtuu sen maalinosoitus? Luulisi että ennen laukaisua pitäisi saada edes karkea sijainti ja Ukrainan vanhat tutkat eivät näe kovin kauas (paitsi maanpinnalle sijoitetut, mutta tutkahorisontti tiellä ainakin matalalla lentävien osalta). Ehkä yhdistetty ilmatilannekuva antaa riittävän karkean tiedon tyyliin "jotain tuolla suunnalla" ja sitten laitetaan ohjus matkaan? Jos käy tuuria, niin ohjus löytäisi itse maalin ja ohjautuisi kohteeseen. Toisaalta NELJÄ pudotusta lyhyen ajan sisään, joko melkoinen tuuri tai aidosti erinomainen ohjus kyseessä (tai sitten laukaistaan kymmenen tai enemmän, joista neljä osui?).

Näinköhän Ukrainalla olisi jotain kauas yltävää uutta ohjusta käytössä, juuri sopivasti vastahyökkäyksen aattona. Ainakin alustavasti ryssä yllätetty housut kintuissa, lentäjät eivät selvästi saaneet paljoa ennakkovaroitusta kun eivät ehtineet laukaista heittoistuinta. Luulivat olevansa turvassa ja sitten osui kohdalle. Mielenkiintoista nähdä, seuraako lisää pudotuksia. Ainakin ryssän ilmavoimien luulisi ottavan 100km lisää turvaetäisyyttä, ihan vain kaiken varalta, mikä tarkoittaisi että ei nähdä lisää niitä JDAM kaltaisi liitopommeja etulinjaan iskemässä (tai hyökkäyskärkiä torjumassa).

MUOKKAUS: toisaalta jos Venäjällä on AWACS-koneita ilmassa, heillä pitäisi myös olla selvä tieto siitä, missä Ukrainan hävittäjäkoneet lentävät. Jos Ukrainalla olisi käytössä kauas yltävä moderni puikko, näinköhän silti pääsisivät yllättämään niin pahasti kuin mitä nyt on käynyt? Alan kallistua olkapääohjusten puoleen, muutama partio rajan yli, varsinkin jos ryssä operoi ennakoitavan kaavan mukaisesti ja lentää usein samoja reittejä. Toki edelleen olkapääohjuksella on vaikea (usein mahdoton) yltää korkealla lentävään hävittäjään, joten tämä ei ole vedenpitävä selitys / arvaus. Enpä kallistukaan, katso kuvat alla yhden kopterin pudottaneesta ohjuksesta - liian iso ollakseen manpads. Täytyy olla joko it-ohjusvaunu tai hävittäjästä laukaistu "jokin uusi ohjus".

-

Artur Micek lainaa ryssän kanavien spekulointia, sanovat että olisi AIM-120C tai AIM-120D AMRAAM:

Some RUS channels claim that the UA received AIM-120C AMRAAM air-to-air missiles with a range of about 120 kilometers or AIM-120D AMRAAM with a range of about 160 kilometers from the US.


Minun ajatus tästä jälkimmäisestä: saivatko Puolan toimittamien MiG-29 koneiden mukana puikkoja? En muista, oliko niihin tehty AMRAAM integrointia, mutta ehkä sellainen tehtiin salassa ennen koneiden toimituksia? Silti olen epäileväinen: miten saivat ohjukselle maalidatan ilman että ryssän koneissa havaittiin tutkan keilaa ja varoittimet soivat? Voisiko yhdistetty ilmatilannekuva olla niin hyvä että saavat puikon matkaan ilman että hävittäjän tarvitsee käyttää omaa tutkaansa?

Micekin viestin vastauksessa arvailtiin myös näin:

The second option is OPL and not necessarily Patriot. The SAMP/T (more mobile) is even better suited for a fire ambush. One set declared....

-


Tämänpäiväiset pudotukset asettavat nämä aikaisemmat uuteen valoon, useita pudotuksia viime päivien aikana. Lainaan Micekiltä (alleviivaus minun): LÄHDE

It turns out that in the Bryansk region, the RUS lost 2 Mi-8 helicopters, a Su-34 bomber and a Su-35 fighter.

In addition, yesterday Mi-28 in the Crimea. 2 days ago something also fell near Gorłówka.


-

Joku ryssän telegram-kanava taas väittää että "increased SOF activity", piirtänyt jopa kartan:

Source: Russian TG. An area of increased risk for Russian military aircraft due to Ukrainian SOF activities.

FwAa32NXsAAIZWR


 
Viimeksi muokattu:
Eli Bryanskissa oli Mi-8 kuskaamassa henkilöä ja tätä suojasi harvinainen Mi-8 EW suristin, SU-34 ja SU-35. Suojauksesta päätellen ei ollut ihan perus jampasta kyse vaan siellä oli nyt liikkeellä joku isokiho. Tälläistä manoveria ei tehdä ex-temporee ryssän systeemissä vaan homma on käsikirjoitettu etukäteen ja joka örkille on ojeistettu vain se oma osuus ei mitään muuta. IT:lle että omaa lentoliikennettä klo A-B välillä, et ammu. Lisäksi että ammut heti jos jotain, se on Strom Shadow vähintään.

Joku tieto oli että kopteri kierteli aluetta pitkään eli jostain syystä isonpampun matkaan tuli hidaste. Hyvä syy on että turvallisuushenkilökunta kuulee uhasta, vaikkapa Ukrainalaisista lennokeista joita tulee kohti. Osuvat maa-maaleihin, ei lentäviin joten isonpampun perse on parhaiten turvassa kun ei laskeuduta. EW loistaa kuin majakka taivaalla joten Ukrainan on helppo arvata että tuonne kannattaa laittaa ainakin tiedustelulennokkia. Ryssän EW on tunnettu siitä että se erityisen tehokkaasti sotkee ryssän oman kommunikaation joten se lähin IT patteri on radion varassa joka on nyt jammeroitu. Ja ryssähän tottelee ohjeitaan eli klo B jälkeen laitetaan tutkat tulille ja kappas maaleja on. Ei muuta kuin taivas tyhjäksi.

Koko sodan ajan on nähty että ryssän ilmatilakuva, omakone tunnukset, Ukrainan lennokit ja kaikenlainen joint-toiminta on täysiä mahdottomuuksia. Nyt sitten tuli iso pamppu paikalle ja rikkoi kaikkia noita ryssän vaarallisimpia juttuja. Näissä ryssän ryssinnöissä kannattaa ottaa se yksinkertaisin malli aina käyttöön ja katsoa ryssän lajiominaista käytöstä. Isopamppu tekee mitä haluaa ja muut noudattaa vain käskyjä. Kaikki epäonnistumiset varsinkin isot on sitten tahallista sabotaasia. Tämä narratiivi han tuli heti, eli sabotaasiryhmää jo jahtdataa. FSB on kova poppoo löytämään syylliset heti, mutta ei ne ennalta mitään pysty kyllä estämään..
 
Onkohan tuota koskaan kokeiltu että kun tiedetään missä punakone lentää Venäjän puolella rajaa, pistetään pelkkä valemaali lentämään samoille seuduille ja oma IT hoitaisi sitten oman koneen alasampumisen?

Lennokit ovat täysin mahdollisia, joskin jollakin on voinut olla liipasin niin herkässä että niitä ei ole tarvittu. Yksi avaa tulen ja täysi hässäkkä päälle kaikkialla. Kävi myös mielessä, että olisikohan Ukrainalaiset/tai kuka vaan keksineet että MALD kykenee matkimaan myös ryssän omaa IFF järjestelmää (tms.) ja eilisessä Storm Shadow hyökkäyksessä käytettiin tuota kikkaa ja nyt ryssä ei kykene tunnistamaan omiaan.
 
Venäjän media kertoo seuraavaa:

Russian media - "The aircrafts that crashed in the Bryansk region were shot down not from the territory of Russia - the Armed Forces of Ukraine attacked it from the Chernihiv region, Ukraine".

P.S: distance from the Ukrainian border to geolocated crash site of one of Mi-8 is about 50 km

“Not a single member of the crew of the four aircrafts that crashed today in the Bryansk region survived.”- Russian media



-

JR2 mukaan muutaman pudotuksen osalta etäisyys Ukrainan rajaan olisi jopa 100 km: LÄHDE

A to the Ukrainian border approx. 100 km.

-


Venäjän mediassa sanovat siis että ohjukset tulivat Ukrainan puolelta JA yksikään miehistön jäsen ei selvinnyt hengissä. JOS tämä pitäisi paikkansa niin sulkee pois SOF-miehet ja olkapääohjukset. Lisäksi kertoisi siitä että yksikään lentävä kone ei saanut ennakkovaroitusta lähestyvästä ohjuksesta, ei ainakaan niin nopeasti että ehtisivät käyttää heittoistuinta.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top