Ukrainan konflikti/sota

Se on aivan sama mikä maaottelu olisi menossa niin tuollaisesta hyökkäyksestä saa videon, jossa tankkia palaa ja possujunaa syntyy. Ei se täällä kotimaisissakaan treeneissä aina videointikelpoista ole, vaikka kuinka oltais jo treenattu kauan.

No nyt on kosketusta haettu ja Leokin jossain bongattu. Muistutan itseäni koko ajan, että vaikka jossain Leo näkyy ei se tarkoita sen suunnan olevan hyökkäyksen tuleva pääsuunta, välttämättä. Ehkä näin vain halutaan uskotella, jotta vihollisen reservejä saadaan liikkeelle. Tätä tilannetta on rakennettu kauan ja juuri sen takia uskonkin, että jotain muuta tullaan vielä näkemään -joidenkin päivien päästä. Venäläiselle vain pitää saada aikaan nyt ensin se hätä ja antaa aikaa valmistella vastaanottokomiteat vääriin paikkoihin.
 
Eikös uraa voisi raivata omilla tykeillä/ heittimillä, rypäleillä? Toki tarkkuus tyhmiä ammuksia käytettäessä on huono, jos ajatellaan selkeää uraa toisaalta olisiko vaikutus riittävää, mutta voihan yrittää. Tosipaikkoihin varmaan voisi tuupata muutaman bonuksen , halvempia ovat kuin Leot .
 
Vielä Wolskin yhteenveto parista viime päivästä. Lainaan tärkeimmät:

- the current stage will result in increased UA losses that will look like "inverted Wuhledar", i.e. the UA's armored and mechanized columns will encounter minefields and be hit by artillery and ATGMs. In such actions, the AU may lose even a whole brigade (4 to 5 battalions) in the next two weeks.
- in the end, the above will not matter if UA succeeds in one of the directions at the expense of losses and enters the RUS operational space pushing towards the sea (which I personally doubt due to the depth of the RUS defense) or will try to break through the next lines of defense of the RUS and fight battles with reserves. Which will be bloody for both sides.
- in the next 5 days it should be clarified where AUs will try to break through and which directions will be main and which will be auxiliary/confusing. Until then, we will be bombarded with videos and photos of broken UA equipment - because the attacker suffers several times more losses than the defenders in this phase of the operation, only then the proportions are reversed. This is due to overcoming heavily fortified positions or engineering obstacles under artillery fire, unfortunately sometimes.

Jaroslaw Wolski on perinteisesti varovainen arvioissaan, toisaalta silloin säilyy sellainen terve asenne odotuksien suhteen.

Lainaan spoilerin taakse koko viestin tekstin käännöksen:


Promised summary of what I know and what I anticipate:

- UA started operations in the 400km(!) belt from Zaporozhye to Bakhmut

- this means the involvement of a minimum of 10 brigades (55k soldiers in total) to optimally 20 brigades (120k soldiers)

- together with units support, this means the involvement of over 250k forces

- so 1/4 SZ UA

- the last 48 hours allow the identification of 6 attacking battalions and at least 5 companies in Zaporozhye

- what you can see is a mech, so tanks and IFVs.

In my opinion, these forces are deployed from about 4 different mechanized brigades

- I will describe the direction of Wuhledar and Bachmucki separately tomorrow/day after tomorrow

- in Zaporozhye, the strongest attacks were made from Orchiwka(?) in the direction of Tomak and from W. Nowosilki in the farther direction to Bilmak

- it is still unknown whether both strokes are misleading actions to mislead RUS as to the directions of the break or whether UA will not try to be subtle.

- the current stage will result in increased UA losses that will look like "inverted Wuhledar", i.e. the UA's armored and mechanized columns will encounter minefields and be hit by artillery and ATGMs. In such actions, the AU may lose even a whole brigade (4 to 5 battalions) in the next two weeks.

- finally, the above-mentioned will not matter if the UA succeeds in one of the directions at the expense of losses and enters the RUS operational space pushing towards the sea (which I personally doubt due to the depth of the RUS defense) or will try to break through the next lines of defense of the RUS and fight battles with reserves. Which will be bloody for both sides.

- UA do not have air superiority, but it seems that the UA side managed to effectively incapacitate part of the Russian EW and some of the artillery, some modern air defense units were also pulled up close to the battle area (IRIS-T SLM and others), which exposes it to shock, but temporarily gives UA a saving grace umbrella and WKS RUS have a serious problem.

- blowing up the dam looks like a panic among the Russians who apparently knew that the right offensive was about to start, or an "accident at work" of UA specials who failed to conquer the dam (my speculations without a trace of foundation here), but the direction below Kakhovka falls off until August due to swamps terrain

- in the next 5 days it should be clarified where AUs will try to break through and which directions will be main and which will be auxiliary/confusing. Until then, we will be bombarded with videos and photos of broken UA equipment

- because the attacker suffers several times more losses than the defenders in this phase of the operation, only then the proportions are reversed. This is due to overcoming heavily fortified positions or engineering obstacles under artillery fire, unfortunately sometimes.

- I have the impression that it will be a very difficult and bloody operation for UA. For now, we have to wait for the main directions of the breakout to be clarified. For now, I have a vague feeling that what we see is not necessarily them. But that's just my guess.

1686255102003.png

1686255129358.png

1686255156349.png
 
Orbanin kyrvänsyylä ei yllätä, mutta mitä helvettiä Kreikka ?

Okei, antakaa orbanistanin ja kreikan tehdä ryssän kanssa mitä huvittaa. Kaikki muut laittakoot pakotteet päälle. Kai noita voi kansallisestikin säätää, ja sehän vasta olisikin EU:n yhteisten tavoitteiden osoitus. Vaikkei kaikki ole mukana, valtaosa on. Eiköhän siinäkin tule vastaanhangoittelijat mukaan ja ryssä saa joka tapauksessa ansionsa mukaan. Ei kreikkakaan halua uudeksi ryssäksi, ja sehän sillä olisi edessä kun muu Eurooppa orbania lukuunottamatta ovat yhdessä rintamassa.
 
Okei, antakaa orbanistanin ja kreikan tehdä ryssän kanssa mitä huvittaa. Kaikki muut laittakoot pakotteet päälle. Kai noita voi kansallisestikin säätää, ja sehän vasta olisikin EU:n yhteisten tavoitteiden osoitus. Vaikkei kaikki ole mukana, valtaosa on. Eiköhän siinäkin tule vastaanhangoittelijat mukaan ja ryssä saa joka tapauksessa ansionsa mukaan. Ei kreikkakaan halua uudeksi ryssäksi, ja sehän sillä olisi edessä kun muu Eurooppa orbania lukuunottamatta ovat yhdessä rintamassa.
Tässä oli joku ohituskaista, eli yksi valtio ei kykene torppaamaan hanketta. En muista termiä mutta sitä kaistaa on jo käytetty Ukrainan sodan aikana. Ohitettiin juurikin unkari.
 
Onko näissä raketti-iskuissa mitään todellista hyötyä? Näin peräkammarista ajateltuna säästäisivät kopterit vaikkapa potilasevakuointeihin.
Samaa olen miettinyt monesti. Kovin kallis hehtaaripyssy, jolla voisi olla järkevämpääkin käyttöä.
 
Ei millään pahalla, mutta.. Hohhoijjaa.. Joku roti, pitkäaikainen ystäväni joka on venäjältä muuttanut suomeen nuorena kun äippä löysi suomalaisen miehen, niin on sodan takia vetänyt välit poikki sukulaisiinsa venäjälle, ovat niin pahasti propagandan alla siellä niin ei keskustelusta tullut kuin riitoja kun yritti faktoja kertoa. Samanen naisystäväni on kerännyt humanitaarista ukrainaan. Puhuu puhelimessa venäjää julkisillakin paikoilla ja sitten tulee super idiootti suomalainen joka toteaa että tää on ryssä ja tervemenoa. Voit olla varma, että oma asekaappi avautuu siinä vaiheessa ja lähtee oma tutkinta päälle. Pidetään keskustelu asiallisena?👍
Oliko niinku omasta mielestäsi tuo "oma asekaappi avautuu" sitä keskustelun asiallisena pitämistä?
Älkää tehkö niinkuin minä teen vaan niinkuin minä sanon, vai?
 
Täällä on tuomiopäivän torvet ja pasuunat soimassa, suurimpien panikoijien kannattaa lukea ISW:n ketju:

Muutama lainaus:

4/ The initial #counteroffensive operations may be the most difficult and slowest, as they involve penetrating prepared defensive positions. Initial setbacks are to be expected. This phase may also see the highest Ukrainian losses.

5/ Militaries have long identified the penetration phase of a mechanized offensive as the most dangerous and costly. The success or failure of this phase may not be apparent for some time.

Ei täällä mitään panikoida, keskustellaan rakentavassa hengessä 😁💪🇺🇦
 
Oliko niinku omasta mielestäsi tuo "oma asekaappi avautuu" sitä keskustelun asiallisena pitämistä?
Älkää tehkö niinkuin minä teen vaan niinkuin minä sanon, vai?
Niin jos luulet, että oon jotenkin venäjä suvaitsevainen niin oot pahasti väärässä. Se kenen kommenttiin vastasin puhu, että suomessa asuvat venäläiset pitäs vetää maan tasalle samalla linkaten padosta aiheutuneita tulvia, niinkuin joku suomessa asuva tylsistynyt venäläinen olis ottanu äkkilähdön ukrainaan ja käynyt possauttaa.

ihan faktana voin sanoa, että venäläiset on sopeutunut suomeen huomattavasti paremmin mitä esim viime vuotiset villitykset lähi-idästä tai afrikasta vai pitääkö sulle kaivaa joku raiskaustilasto muistutukseksi? Mun puolesta venäjän joukot ukrainan maaperällä vois ilman vangitsemista vetää kuulan kalloon. Mut ihan kaikkea tyhmintä ei välttämättä kannata sanoa.

Ainiin jos pahotit tosta mieles, että kokisin asian vääräksi jos kyseisen kommentin esimerkki toteutuisi esimerkissä olevaan henkilöön, tälläisen ideologian takia niin samapa se mulle 👍

Edit. Niinkun tossa alempana sanotaan niin, on itellekkin vähän mielenkiintoisempaa seurattavaa täällä nyt kun vastailla tälläisiin.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top