Ukrainan konflikti/sota

Porkkalasta Naissaareen asennettiin jo jatkosodan aikana sukellusveneverkko. En tiedä miksi ei ryssä vastaavaa asenna. Laivaliikenne varmasti pääsisi läpi jostain portista. Vartioveneet sitten valvomaan läpikulun aluetta kaikilla sensoreilla.
Taitaa olla ryssältä liikaa vaadittu suoritus.
Siellä on ollut muistaakseni Sevastopolissa verkot/puomit suojaamassa aluksia ja ne läpäistiin iskussa niinkin perinteisellä kikalla kuin ajamalla ensimmäisellä suoja rikkoen ja toinen pääsikin sitten perille antamaan kylkeen terveispusunsa.
 
No jos miettii että nyt siellä on esimerkiksi Patrushev joka uskoo että meedio pystyi lukemaan Albrightin ajatukset, niin ei tuosta oikein sekopäisemmäksi voi mennä...

Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Jussi Lassila on heittänyt peliin osuvan arvion tuosta sekopäästä :ROFLMAO:

Uhitellut on myös Venäjän turvallisuusneuvoston sihteeri Nikolai Patrushev, jolla on tiedustelualan työhistoriaa Karjalan tasavallassa.

Patrushev on muun muassa väittänyt, että ”Suomi on tuhonnut naapurisuhteen Venäjän kanssa” ja ”valinnut tietoisesti hyökkäävän kurssin”. Lisäksi hän on lietsonut epäilyjä Venäjän Karjalassa vallitsevasta separatismista, jonka taustalla olisi Suomen kansalaisia.

– Patrushev on painoarvoltaan toista kuin Medvedev, hän on merkittävin ja läheisin Putinin liittolainen. Kun puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä, niin hän on valitettavan hullu, Lassila tilittää.

Lassila kertoo Patrushevin esimerkiksi uskovan, että Yhdysvallat pyrkii valtaamaan Venäjältä maa-alaa.

Suomen osalta Patrushev teki erikoislaatuisen viittauksen vuoden 1945 Lapin sotaan, jossa Suomi ajoi saksalaissotilaat pois maan pohjoisosista.

– Hän antoi ymmärtää, että tilanne normalisoituu sillä, että Suomi ajaa Yhdysvaltojen joukot ilmeisesti Venäjän avustuksella Suomen maaperältä pois. Tässä todellisuudessa hän elää, Lassila ihmettelee.

Tutkijan mukaan on hyvä asia, että Patrushev on iältään Putinin kanssa samaa luokkaa. Muuten häntä voitaisiin laajemmin spekuloida Putinin seuraajaksi.

– Ukkoutuminen ja ikääntyminen Putinin ympärillä kertoo todella epätoivoisesta tilanteesta, jossa Venäjä on näkemyksissään ja ajamassaan maailmankuvassa.


Myös Putinin mielenterveys ja varsinkin todellisuudentaju voidaan helposti kyseenalaistaa jo ihan sillä perusteella miten Venäjä tällä hetkellä toimii. Kyllä Venäjältä ja myös ihan Kremlin tuntumasta löytyy vielä vaarallisempia sekopäitä mutta jos ne valtaan pääsevät niin todennäköisin seuraus on sisällissota mikä voisi tässä tilanteessa tehdä Venäjälle ja venäläisille jopa ihan hyvää vaikka ei sekään naapurimaille riskitöntä ole.
 
Saksalla tämä armeijan suorittaminen on ollut viimevuosikymmeninä vähän hidasta joten se stenaus-prosessi voi olla pahasti kesken tai jopa aidosti aloittamatta.
Saksassa on mutta ei ollut puhetta minkä maan varastoissa. Voi olla jenkkien euroopan varastoissa. Rypäleitä kun ei ole niillä muodollisesti otettu pois käytöstä vielä, mutta käytännössä niitä ei ole käytössä. Mutta tykistöupseereille ymmärtääkseni esim edelleen opetetaan niiden käyttö.
 

Eikö vanhat M26 raketit oo stenattu jo aikoja sitten, M26 ER versiot samoiten
Jos aina luotettavaan Wikiin perustaa, niin M26:t on hävitetty ilmeisesti kaikista niitä varastoineista maista viime vuosikymmenellä.

Jotainhan on sakemanneillakin oltava varastossa kun heittimiäkin on toistasataa.

Varmaankin tämä versio nyt käytössä/varastoituna:
M26A1 ER rockets carrying 518 M85 submunitions. Range: 15–45 kilometres (9.3–28.0 mi).[45] The M85 submunitions are identical to the M77 submunitions, except for the fuze. The M85 use the M235 mechanical/electronic self-destruct fuze to reduce hazardous duds and the potential for fratricide or collateral damage.

Aiemmin on ollut varastossa:
M26A2 ER rockets carrying 518 M77 submunitions. Interim solution until the M26A1 ER entered service. Range: 15–45 kilometres (9.3–28.0 mi)
Tämä poistuu, mutta esim USA on alkanut tuhota omiaan vasta vuosi sitten jos silloinkaan. Tietoa siitä, että esim Saksa olisi ehtinyt omiaan tuhota, ei ihan helpolla tuntunut löytyvän. Voi hyvin olla, että ne ovat vielä varastoissa ja kiinnostavat Ukrainaa.
 
Osassa suomen betonisiltoja on ns. pommikoukut valmiina, oikeessa kohtaa ei ihan älyttömiä määriä räjähdettä tarvitse... Se mitä tällä harn takaa on että oikee kohta, niin lähtee pienemmälläkin paukulla
Menee edelleen OT:ksi, joten spoilerin taakse:
Ne on ihan siltasuunnitteluohjeissa, joko panoskoukut tai "kaivot", joihin sitten kriisiaikana räjähteet tuodaan ja ison hädän tullen pudotetaan sillat alas estämään ylitys ja / tai tukkimaan alapuolella oleva väylä. Kuka tahansa voi käydä katsomassa missä ne panostuspaikat sijaitsevat: Laakeripetien kyljessä, eli siinä mistä kannelta tulevat kuormat siirretään siltapilareille tai-palkeille. Laakeripetiin kun saa halkeilua tai peräti murskaantumista ei sillalla enää liikennöidä. Kunnon tällillä laakeripeti saadaan menettämään kantavuutensa ja sillan kansi putoaa tonttiin. Järeänä rakenteena se pysyy aikalailla yhtenä kappaleena, joten ei sitä ihan hopusti saada raivattua. Varsinkin jos se este on omien joukkojen valvonnan ja tulen alla.
Ne on tietysti taloudellisesti isoja päätöksiä lähteä tuhoamaan valtakunnan liikenneinfraa, joten ei sitä ihan pioneerijoukkueen johtajan natsoilla päätetä, että panostetaan E18 ylikulut ja tunnelit 50 km rajalta alkaen ja kun ryssän kärkivaunun kolina kuuluu niin reservin alikersantti Möttönen komentaa ryhmänsä veivaan kampea.

Tähän palstalla esiintyneeseen ideointiin esittäisin omana aatoksena, että Ukrainan virtuoosit ohjelmoi Sea Babyn lähestymään siltaa ja sillan alle päästyään se hyppää riippumaan panoskoukuista sinne laakeripetin viereen. Siinä kun 850 kg tössäyttää niin jo tepsii. Ukrainan pojat saa ratkaista ideaani liittyvät tekniset sivuseikat. Saa suorittaa. ;)
 
Alligaattoreita ei kai alunperinkään ole ollut kovinkaan suurta määrää, vähän toista sataa. Nyt on tonttiin tullut jo lähemmäs 50 vispilää, eli operatiivisesta kalustosta on menetetty jo yli puolet. Alkaa nämä vispilät ihan oikeasti loppumaan Ukrainan rintamalta - tuskin ryssäkään on niin tyhmä että uhraa koko kaluston tässä sodassa (tai mistäs kukaan tuon varmaksi tietää).

Näitä on tosiaan pudotettu ihan olkapääohjuksella, eli yksittäisen taistelijan toimesta. Tulipahan vain mieleen, lennosta ammuttu teerikin antaa jo melkoisen onnistumisen kokemuksen. Millainen mahtaa olla taistelijalla fiilis kun vähän isompi saalis tipahtaa - vispilä putoaa tulipallon sisällä: "J-LAUTA MINÄ TEIN TUON!"
Pikku kaivelulla löytyi Forbesin juttu viime vuoden loppupuolelta, siinä mielenkiintoinen maininta Venäjän eturivin Ka-52 -pilottien siirtymisestä taivaalliseen hiippakuntaan:

A team of researchers with the Royal United Services Institute in London explained what happened to what was, at one point, an elite rotary-wing force.

The best Ka-52 crews got shot down early in the war while trying to penetrate deep behind Ukrainian lines. Now less-skilled crews are easy targets for ever bolder Ukrainian air defenders.

“In summary, the Russian attack helicopter fleet was initially used to conduct aggressive hunter-killer sorties behind Ukrainian frontlines, with penetration depths of up to 50 kilometers [31 miles] relatively common,” Justin Bronk, Nick Reynolds and Jack Watling wrote in their definitive study of the Ukraine air war’s early months.

“Russian tactics shifted during March, with penetrating sorties becoming less and less common,” Bronk, Reynolds and Watling added. “Despite this cautious approach, they continue to be shot down regularly.”


...

The Ukrainians threw everything they had at the Ka-52s and other Russian helicopters, hitting them with anti-tank missiles and even blowing them up on the ground with artillery and drones. But it was the Ukrainians’ thousands of short-range, infrared-guided, man-portable air-defense systems—including American-made Stingers—that killed the most Ka-52 crews.
 
Jos aina luotettavaan Wikiin perustaa, niin M26:t on hävitetty ilmeisesti kaikista niitä varastoineista maista viime vuosikymmenellä.

Jotainhan on sakemanneillakin oltava varastossa kun heittimiäkin on toistasataa.

Varmaankin tämä versio nyt käytössä/varastoituna:
M26A1 ER rockets carrying 518 M85 submunitions. Range: 15–45 kilometres (9.3–28.0 mi).[45] The M85 submunitions are identical to the M77 submunitions, except for the fuze. The M85 use the M235 mechanical/electronic self-destruct fuze to reduce hazardous duds and the potential for fratricide or collateral damage.

Aiemmin on ollut varastossa:
M26A2 ER rockets carrying 518 M77 submunitions. Interim solution until the M26A1 ER entered service. Range: 15–45 kilometres (9.3–28.0 mi)
Tämä poistuu, mutta esim USA on alkanut tuhota omiaan vasta vuosi sitten jos silloinkaan. Tietoa siitä, että esim Saksa olisi ehtinyt omiaan tuhota, ei ihan helpolla tuntunut löytyvän. Voi hyvin olla, että ne ovat vielä varastoissa ja kiinnostavat Ukrainaa.
Voivat olla varastossa, mutta jos suutari osuus on edes laskennallisesti kasvanut, niin eivät näitä anna, vaikka ehdottomasti pitäisi.
 
Ei viitsi etsiä vastauksia omaan viestiin, mutta vielä kerran laitan. Jos länsi perustaisi vapaaehtoisten joukot niin oishan se nyt jumalauta eriasia lähteä vaikkapa 1000 maanmiehen kans komennukselle,missä kommunikointikieli on äidinkieli. Varusteet on omia ja taktiikat/koulutus on omia ja opetettuja. Kalusto ja muut varusteet ynm on tuttuja ja omia. Eikä reppureissaaja tyylillä ukrainaan missä et tiedä oikeen minne menet, kenen kans olet. Joudutko kansainväliseen ryhmään missä kommunikointikieli on englanti, onhan se nyt jumalauta eriasia olla yhdellä porukalla missä kaikki puhuu samaa kieltä,kaikki tekee kuten opetettu. Eikä jossain sekalaisessa sakissa missä kaikilla on oma tapa toimia, puhuminen ja kommunikointi tapahtuu ulkomaiselle kielellä. Yritäpä vääntää rallienglantia tiukassa paikassa vaikkapa radioon, on aivan eriasia. Joten turha sanoa että sinne on voinut mennä jo jos haluttaa,

ero on yhtä iso kuin menetkö yksin ulkomaille tekemään töitä,vai menetkö koko työporukan kans omilla välineillä,omalla äidinkielellä ja omalla työtyylillä. Se yhteisön tuki on silloin aivan eri tasolla. Kiitos ja anteeksi,en enään jauha tästä asiasta.

Homma ei eroais kotimaassa tapahtuvasta sodasta muuten kuin siviilien ja maastojen vuoksi. Ei kukaan toimi tehokkaasti sekalaisessa ryysyläisporukassa missä kaikki soveltaa omia juttuja,tai voi toimia mutta pääsääntöisesti pitäis asioiden toimia yks yhteen, kommunikointi pitäis pystyä hoitaan ihan omalla äidinkielellä tiukan paikan tullen. Poislukien lentäjät,tulenjohtajat ja muut jotka käyttää myös englantia tehtävissä.
Ja tämä jaettais sektoreihin, ylhäältä alas vaikkapa 10 aluetta. Pohjoisesta etelään. 1 on puola, 2 jenkit,3 Suomi. 4 saksa jne. Alueet jaettaisiin suurinpiirtein jokaisen valtion joukkojen koon mukaan.

Ja uskallan väittää,jos Suomi käynnistäis kampanjan missä kartoitetaan halukkaita sotilaita. Omaan aselajiin/koulutukseen liittyvää tehtävää, niin väkeä saattais tulla paljon, jopa tuhansia ellei ylikin. Yksittäisenä ryysyläisporukkaan ilman takeita kunnon varusteista jne, sinne ei ymmärrettävästi ole kauheasti hinkua porukalla. Ilman kunnon korvausta, terveydenhuoltoa ja muita siihen liittyviä vastuita.
 
Viimeksi muokattu:
Ei viitsi etsiä vastauksia omaan viestiin, mutta vielä kerran laitan. Jos länsi perustaisi vapaaehtoisten joukot niin oishan se nyt jumalauta eriasia lähteä vaikkapa 1000 maanmiehen kans komennukselle,missä kommunikointikieli on äidinkieli. Varusteet on omia ja taktiikat/koulutus on omia ja opetettuja. Kalusto ja muut varusteet ynm on tuttuja ja omia. Eikä reppureissaaja tyylillä ukrainaan missä et tiedä oikeen minne menet, kenen kans olet. Joudutko kansainväliseen ryhmään missä kommunikointikieli on englanti, onhan se nyt jumalauta eriasia olla yhdellä porukalla missä kaikki puhuu samaa kieltä,kaikki tekee kuten opetettu. Eikä jossain sekalaisessa sakissa missä kaikilla on oma tapa toimia, puhuminen ja kommunikointi tapahtuu ulkomaiselle kielellä. Yritäpä vääntää rallienglantia tiukassa paikassa vaikkapa radioon, on aivan eriasia. Joten turha sanoa että sinne on voinut mennä jo jos haluttaa,

ero on yhtä iso kuin menetkö yksin ulkomaille tekemään töitä,vai menetkö koko työporukan kans omilla välineillä,omalla äidinkielellä ja omalla työtyylillä. Se yhteisön tuki on silloin aivan eri tasolla. Kiitos ja anteeksi,en enään jauha tästä asiasta.

Homma ei eroais kotimaassa tapahtuvasta sodasta muuten kuin siviilien ja maastojen vuoksi. Ei kukaan toimi tehokkaasti sekalaisessa ryysyläisporukassa missä kaikki soveltaa omia juttuja,tai voi toimia mutta pääsääntöisesti pitäis asioiden toimia yks yhteen, kommunikointi pitäis pystyä hoitaan ihan omalla äidinkielellä tiukan paikan tullen. Poislukien lentäjät,tulenjohtajat ja muut jotka käyttää myös englantia tehtävissä.
Onko Ukraina sanonut, että sinne tarvitaan joukkoja jostain muualta? Ei ole.

Siellä näyttää vallitsevan hyvä yhteisymmärrys, että hoitavat homman kunhan vain kalustoa ja ammuttavaa riittää. Ukraina on kyennyt muodostamaan ja varustamaan lähemmäs kaksikymmentä uutta prikaatia ml. tykistöprikaatit ja yhden panssariprikaatin varustaminen on vielä kesken sekä täydentämään pahasti mm. Bahmutissa kuluneita 77. , 82. ja 93. prikaateja levossa takana, samalla on rakennettu satojen tuhansien miesten TDF joukot pohjoisen rajan tukkeeksi sekä valvomaan hiljaisemmilla alueilla etulinjaa. Ei tuo ole sen merkki, että miehistä olisi puutetta.

Ei muutamalla tuhannella länsitaistelijalla tee tuolla mitään eroa, ne menee jotka haluavat mennä jo nyt.

Ja alleviivaan, että lännen sekaantuminen boots on ground on juuri se mitä Kreml tässä vaiheessa toivoisi, olisi edes se selitteenä tappiolle eikä tarvisi noloissaan selitellä, kuinka hyökkäyssodassa pienempää maata vastaan tulee turpaan aivan tuelta.
 

Eikö vanhat M26 raketit oo stenattu jo aikoja sitten, M26 ER versiot samoiten

Saksa oli yksi rypäleammuskieltosopimuksen perustajajäsenistä. Ratifioivat sopimuksen 8/2009 ja kaikki rypäleammukset ja niiden osat tuli lain mukaan tuhota 8/2018 mennessä.

Lisäksi sopimus kieltää Saksaa:
-välivarastoimasta rypäleammuksia kolmennelle osapuolelle
-valmistamasta rypäleammuksia
-omistamasta laitteita joilla voidaan valmistaa rypäleammuksia tai niiden oleellisia komponentteja
-myymästä tai luovuttamasta jäljellä olevia ammuksia muuten kuin tuhottavaksi
-hankkimasta ja suunnittelemasta rypäleammuksia saksan puolesta saksan ulkopuolella

10/2015 mennessä kaikki oli tuhottu, lähes 600.000 ammusta, joista 36000 kpl M26 raketteja

Ainoana poikkeuksena Saksan maaperällä on 700 erilaista ammusta tyttärineen EOD koulutuskäyttöön.

1692268112501.png

lähde:
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top