Ukrainan konflikti/sota

Nykyisessäkin maailmanpoliittisessa ilmapiirissä Venäjä kykenee hankkimaan kaiken tarpeellisen markkinoilta. Jos pakotteet asetetaan, niin ei Ukrainakaan niitä pakotteiden alaisia tuotteita sinne saa toimittaa. Kannattaa ottaa huomioon, että Krimin ja Itä-Ukrainan valtaaminen tapahtui jo tilanteessa ennen kuin kukaan ehti sanoa sanaa Nato. Tuossa vaiheessa maalla ei ollut edes toimintakykyistä hallintoa, joka olisi jostain Natosta voinut päättää.

Kannattaa ihan suosiolla vetäistä ne erkkituomioja-silmälasit silmiltä ja siirtyä kertaheitolla 2020-luvulle. Eiköhän se nyt aika moneen kertaan ole todistettu, että Putinin aikana idästä ei tule mitään muuta hyvää kuin aurinko. Putinin pysyvän poistumisen jälkeen (lähtee alakertaan), käynnistyy taas uusi aikakausi. Silloin neuvottelukorttia voidaan taas kokeilla. Tällä kertaa pitää kuitenkin muistaa kirjata sinne sopimuksiin porkkanoiden lisäksi myös ne kepit.
Vaikka kuinka vähätellään niin pakotteet ovat vaikuttaneet Venäjään merkittävästi. Vaikkei ne ole vaikuttaneet taloudellisesti juuri kaikkein röyhkeimpään Putinin hallintoa tukevaan rosvolaumaan.

Merkittävä osa aikaisemmasta komsomol/kommunistieliitistä sai Putinin valtaannousun myötä palautettua itselleen NL:n aikaisen etuoikeutetun asemansa. Tämä koskee korostuneesti NL;n aikaista silovikkiporukkaa (siis sisäisen turvallisuuden ja ulkoisen tiedustelun väkeä jne.) Se on juuri se osa venäläisistä jonka Putin tuntee parhaiten..
- silti monet poliittiseen ideologiaansa (NL:n kommunismiin) takertuneet jäivät uuden hallinnon ulkopuolelle.
- todennäköisetsi ne "rehelliset kommunistit" jotka todella uskoivat Marksilaisleninistiseen aatteeseensa.

Nyt Venäjällä ollaan tilanteessa jossa Putin johtaman roistolauman diktatuuri on tulossa päätökseensä..
- hallinnolle koetetaan löytää oikeutusta naapurimaihin kohdistuvalla väkivallalla, erilaisilla poikkeuslaeilla, jatkuvasti tiukentuvalla kansalaiskontrollilla...avoimella raa'alla väkivallalla oppositiota kohtaan, vangitsemisella ja murhilla.

Kaikki demokraattiset vapaat ja vauraat länsimaat ovat jo pelkän esimerkkinsä vuoksi äärimmäisen vaarallisia diktatuurihallinnolle. Mikään propaganda ei kykene peittämään Venäjän rikollisen järjestelmän täydellistä mahdottomuutta.
- äärimmäisen suuren "piikkinä lihassa" ovat itsenäistyneet entiset NL:n osavaltiot..joissa asuvat venäläiset näkevät hyvinvoinnin kasvun, vapaan yhteiskunnan edut jne.

Jos sota alkaa ja Putinin tavoitteet kohtaa vastarintaa Ukrainassa se johtaa vallanvaihtumiseen Venäjällä. Muutos voi olla yhtä nopea kuin oli aikanaan Neuvostoliiton romahdus.
- Venäjältä löytyy muitakin vaihtoehtoja tulevaisuuden osalta kuin rikollisten johtama diktatuuri...
 
No jaa. Ei demokratia ole on/ei ole - hommelia. Mittareita on useita ja mielipiteitä oikeista demokratian mittareista piisaa suuntaan ja toiseen.

Sanoisin, että Ukrainan demokratiakehitys on ollut melkoista vuoristorataa. Joka tapauksessa Ukrainan demokratiakehitys on mielestäni yleisesti ottaen kehittynyt vitun paljon parempaan suuntaan kuin Venäjällä tai Valko-Venäjällä.
Totta mitä sanot demokratiasta. Eikä demokratia ole ainoa maailmassa hyväksytty valtiomuoto. Mutta jos puhutaan Ukrainan demokratiakehityksestä, ei Maidan todellakaan ollut mikään valoisa hetki sen suhteen.

Toivottavasti kehitys kehittyy:).
 
Jos sota alkaa ja Putinin tavoitteet kohtaa vastarintaa Ukrainassa se johtaa vallanvaihtumiseen Venäjällä. Muutos voi olla yhtä nopea kuin oli aikanaan Neuvostoliiton romahdus.
- Venäjältä löytyy muitakin vaihtoehtoja tulevaisuuden osalta kuin rikollisten johtama diktatuuri...
Peukut tälle
 
Vaikka kuinka vähätellään niin pakotteet ovat vaikuttaneet Venäjään merkittävästi. Vaikkei ne ole vaikuttaneet taloudellisesti juuri kaikkein röyhkeimpään Putinin hallintoa tukevaan rosvolaumaan.

Merkittävä osa aikaisemmasta komsomol/kommunistieliitistä sai Putinin valtaannousun myötä palautettua itselleen NL:n aikaisen etuoikeutetun asemansa. Tämä koskee korostuneesti NL;n aikaista silovikkiporukkaa (siis sisäisen turvallisuuden ja ulkoisen tiedustelun väkeä jne.) Se on juuri se osa venäläisistä jonka Putin tuntee parhaiten..
- silti monet poliittiseen ideologiaansa (NL:n kommunismiin) takertuneet jäivät uuden hallinnon ulkopuolelle.
- todennäköisetsi ne "rehelliset kommunistit" jotka todella uskoivat Marksilaisleninistiseen aatteeseensa.

Nyt Venäjällä ollaan tilanteessa jossa Putin johtaman roistolauman diktatuuri on tulossa päätökseensä..
- hallinnolle koetetaan löytää oikeutusta naapurimaihin kohdistuvalla väkivallalla, erilaisilla poikkeuslaeilla, jatkuvasti tiukentuvalla kansalaiskontrollilla...avoimella raa'alla väkivallalla oppositiota kohtaan, vangitsemisella ja murhilla.

Kaikki demokraattiset vapaat ja vauraat länsimaat ovat jo pelkän esimerkkinsä vuoksi äärimmäisen vaarallisia diktatuurihallinnolle. Mikään propaganda ei kykene peittämään Venäjän rikollisen järjestelmän täydellistä mahdottomuutta.
- äärimmäisen suuren "piikkinä lihassa" ovat itsenäistyneet entiset NL:n osavaltiot..joissa asuvat venäläiset näkevät hyvinvoinnin kasvun, vapaan yhteiskunnan edut jne.

Jos sota alkaa ja Putinin tavoitteet kohtaa vastarintaa Ukrainassa se johtaa vallanvaihtumiseen Venäjällä. Muutos voi olla yhtä nopea kuin oli aikanaan Neuvostoliiton romahdus.
- Venäjältä löytyy muitakin vaihtoehtoja tulevaisuuden osalta kuin rikollisten johtama diktatuuri...

Olet optimisti.
 
- Venäjältä löytyy muitakin vaihtoehtoja tulevaisuuden osalta kuin rikollisten johtama diktatuuri...

Silovikit vaihtavat hevosta?

Putin lähetetään makkaratehtaalle ja keulille nostetaan joku maailmaa syleilevä ja puita halaileva hippi?

Niitä ihan oikeita opposition edustajia löytyy hautausmaiden, vankiloiden ja työleirien lisäksi ulkomailta ja varmasti niiltä suunnilta tulee vastaisku jos nykyiset valtaklikit antavat siihen pienenkin mahdollisuuden mutta sen varaan ei ehkä kannata kovin paljon laskea.

Jokseenkin varmaa on että Putinin seuraaja nousee samasta tunkiosta kun Putin ja se voi hyvinkin olla vielä vittumaisempi mies kun Putin.

Kun Venäjästä puhutaan niin kannattaa pelätä pahinta ja varautua vielä pahempaan :ROFLMAO:
 
Jokseenkin varmaa on että Putinin seuraaja nousee samasta tunkiosta kun Putin ja se voi hyvinkin olla vielä vittumaisempi mies kun Putin. Kun Venäjästä puhutaan niin kannattaa pelätä pahinta ja varautua vielä pahempaan :ROFLMAO:
Yleensä uuden johtajan pitää varmistaa oma selustansa kunnes on saanut varmistettua koneiston uskollisuuden itselle. Tämä yleensä tarkoittaa aluksi vapauksia tiettyyn rajaan saakka jotta "aito kansansuosio" lujittaa uuden johtajan asemaa. Sitten pikkuhiljaa alkaa ruuvien kiristys. Eli aluksi todennäköisesti kuka tahansa johtaja Putinin jälkeen vaikuttaa aluksi kivalta ja tuoreelta kunnes...

Tämä on myös yksi iso ero länkkäri demokratian ja diktatuurin välillä. Länkköreissä ei lähtökohtaisesti johtajaksi päästä lupailemalla vapautta. Koska se vapaus on jo kansalla...
 
Musk taitaa jo hieroa käsiään. Lisää Starlinkkejä taivaalle vaan niin voivat myydä kaistaa runkoyhteyksille tarpeen kysynnän ilmaantuessa. Latenssi on ehkä vähän huonompi kuin kaapeleilla, mutta merkittävästi geostationäärisiä parempi. Osakekeinottelurobotteja lukuunottamatta kaupankäynti tuskin merkittävästi häiriintyisi tuosta hidastumasta. Ja satelliittien määrän vuoksi systeemin merkittävä heikentäminen niitä tuhoamalla tarkoittaisi kaikkia tasapuolisesti häiritsevän Kesslerin syndrooman aiheuttamista.
Vaikka menee hieman ohi topkista, en pidättelisi henkeä odottaen että Musk saa riittävästi Starlink sateliittejä taivaalle. Eihän tuosta ole kauaakaan kun oli polttamassa työtekijöiden lomat, kun ei näytä tavoitteet täyttyvän raketti tuotannossa.

Itse pitäisin kaapeleiden tuhoamista ihan relevanttina uhkana. Korjaus tai uusien veto ottaa aikansa, lisäksi ne katkottavissa samalla tavalla kuin aiemmat.
 
Italialaisten mukaan Putin tekee piakkoin seuraavan liikkeen.

Joko heittää lusikan nurkkaan piakkoin? Ainut ja oikea liike tältä herralta ois toi
 
Tässä olet aivan oikessa. Jos katsotaan ukrainalaista 7 lk. oppikirjaa vuodelta 2005, niin sen mukaan ukrainalaisten historia ulottuu jopa
140 000 vuoden taakse. Oppikirjan on hyväksynyt ukrainan opetushallitus.

Tästä voidaan tehdä jopa sellaisia johtopäätöksiä, että suomalaiset ovat muinaisten ukrainalaisten jälkeläisiä, mikä on tietenkin hyvä asia asettelussa moskoviittejä vastaan.

Katso liite: 56001
No onhan Suomessakin ollut karkeasti ottaen noihin aikoihin kivikautista asutusta , eli ei voi tehdä (https://fi.wikipedia.org/wiki/Susiluola) :facepalm: Toki em hieman kiistanalainen.... eli palataanko asiaan.
 
No onhan Suomessakin ollut karkeasti ottaen noihin aikoihin kivikautista asutusta , eli ei voi tehdä (https://fi.wikipedia.org/wiki/Susiluola) :facepalm:
Jääkausi vei sitten nekin mennessään, eteläisen Ukrainan alueella oli kaiketi jääkaudella elinkelpoista joten sieltä asutus levisi takaisin Eurooppaan jäämassojen väistyessä. Tosin silloinen väestö ei mitenkään voinut olla nykyisten ukrainalaisten suoria edeltäjiä...
 
Varhaiset suomalaiset tallusteli etelään ja takaisin. Jolloin Venäläisellä logiikalla voitaisimme mekin löytää aluevaatimuksia vaikka mistä. Jos kuiten palattaisiin siihen kuinka Venäjä miehittänyt osaa Ukrainasta kohta kymmenen vuotaa ja puskee päälle kuin sonni uhaten käytännössä koko eurooppaa sodalla tai muulla hybridi hässäkällä, jos vaatimuksiin ei suostuta. Itse sanoisin että nyt on aika katso Putinin kortit.
 
Panssarinyrkeistä:
Pointtihan oli siinä nimenomaan, että koulutusta ei ollut, kun ei ollut kuin ne saksankieliset käyttöohjeet, jotka olivat käännettävänä vasta. Kuitenkin sitten jouduttiin tekemään päätös panssarinyrkkien ottamisesta käyttöön ennen suomenkielisen ohjesäännön valmistumista, kun ei ollut aikaa odottaa.
Ensimmäiset panssarinyrkit saapuivat Suomeen 11. huhtikuuta 1944. Joku virkakyösti ei saanut niitä ohjeita kahdessa kuukaudessa käännetyksi suomen kielelle. Oli varmaan kaikkea muuta?

Pappani päätyi Tali-Ihantalan jälkeen 18. D:n panssaritorjuntaosastoon. Kertoi että harjoituksissa ammuttiin kiviä, mutta tuskin siellä montaa harjoituslaukausta oli varaa ampua. Oli vain onnellinen että rauha tuli, eikä joutunut tositoimissa koettamaan. Arveli hengen olevan sellaisessa höllässä.
 
Venäjän ulkoministeri Lavrov: Ukrainaan ei tule sotaa, jos se riippuu Venäjästä​

Lavrov ilmaisi myös pettymyksensä sotilasliitto Natolta ja Yhdysvalloilta saamiinsa vastauksiin niin sanottuihin turvallisuustakuihin.
-hs-
1643387904629.png
 
Tässä olet aivan oikessa. Jos katsotaan ukrainalaista 7 lk. oppikirjaa vuodelta 2005, niin sen mukaan ukrainalaisten historia ulottuu jopa
140 000 vuoden taakse. Oppikirjan on hyväksynyt ukrainan opetushallitus.

Tästä voidaan tehdä jopa sellaisia johtopäätöksiä, että suomalaiset ovat muinaisten ukrainalaisten jälkeläisiä, mikä on tietenkin hyvä asia asettelussa moskoviittejä vastaan.

Katso liite: 56001
Erään teorian mukaan suomalaiset on kävelleet tänne ukrainan suunnalta jääkauden päättyessä. Nykyihminen on kuitenkin ollut euroopassa vasta 30000 vuotta.

Jääkausi päättyi Suomessa noin 11 000 vuotta sitten, minkä jälkeen ensimmäiset asukkaat saapuivat Etelä-Suomeen koillisesta tai etelästä, luultavimmin Kundan, Butovon ja Veretjen-kulttuureiden alueilta sekä Norjan rannikon kautta noin 8850-luvulla ennen ajanlaskun alkua.
 
  • Tykkää
Reactions: ctg
Samalla kun etsin
Kai siellä jotain yritystä on...

Katso liite: 56012
Yksi mittari jota käytetään tutkimuksissa on (Freedom in the World Survey ja Polity IV).
Global Freedom Status
Suomi 100/100
Ukraina 62/100
Venäjä 20/100

Edit:

Freedom in the World on luetuin ja siteeratuin raportti laatuaan, joka seuraa poliittisten oikeuksien ja kansalaisvapauksien maailmanlaajuisia suuntauksia yli 40 vuoden ajan.

Freedom in the World analysoi jokaisen maan ja alueen osalta vaaliprosessia, poliittista moniarvoisuutta ja osallistumista, hallituksen toimintaa, sanan- ja uskonvapautta, yhdistymis- ja organisaatio oikeuksia, oikeusvaltioperiaatetta sekä henkilökohtaista autonomiaa ja yksilön oikeuksia.
 
Back
Top