Ukrainan konflikti/sota

Tämän kaverin sukunimikaima esiintyy myös usein puhuttaessa 1920- ja -30-lukujen puolustusmäärärahoista tai niiden puutteesta, enkä tarkoita tätä järin positiivisessa mielessä.
Joo, mietin ite samaa mutta en viittinyt suoraan leimata, kun en tiedä faktaksi, että onko mitään sukua. Mutta, oli miten oli - kaikki historiaa lukeneet varmaan muistavat Väinön?

Toinenkin pää eiku ulkoministeri on kunnostaunut vähän samalla tavalla eli rapauttanut puolustusta ja sukurasite painaa. Se rasite.

Väkisin tulee mieleen näin maallikkona, että sukuvika, ettei suksi luista. Mutta, en tosiaan osaa analysoida, että periytyykö tuo vai kehittääkö jokainen oma kuspäisyytensä omin voimin?
 
Jos tämän videon paikka tieto pitää paikkansa niin kyseessä on tunnustelua/härnäämistä tai sitten pääjoukot on jo lähellä.
Toivottavasti pitää paikkansa

edit. Hienoa että Ukraina taitaa tämän selustan soluttautumisen erikoisjanttereilla. Tämänkin foorumin sissi koulutuksen saaneet saa matskua.

Luhansk on lähellä ja tämän mukaan lauantai oli viimeinen poutainen päivä.
Oli huhua mielestäni toissapäivänä, että Kreminnan suuntaan olisi jotain yritystä.
Luulisi että tiedustelijat/erikoisjantterit on vähän kaikkialla tällä hetkellä.

 
Ukrainan ylivoimaa vastahyökkäyksen aikana huhutaan kahdensankertaiseksi

8 vs 1 voimasuhteella kyllä pusketaan jo läpi, etenkin kun vihollisen moraali on heikoissa kantimissa. Kyllä ukrainan tiedustelu on onnistunut loistavasti. Apua lännestä on varmaan saatu ja ukrainalaisten siviilien apu rintamalinjan takana on varmasti korvaamatonta. Ryssäthän ovat niitä puhelimia olleet kiivaasti keräämässä pois miehittämillään alueilla, ehkä ovat (aiheesta) pelänneet ukrainalaisten kuvaavan joukkoja ja lähettävän tietoja eteenpäin? Ryöstely kuitenkin ollut päämotiivina.
 
Tämän kaverin sukunimikaima esiintyy myös usein puhuttaessa 1920- ja -30-lukujen puolustusmäärärahoista tai niiden puutteesta, enkä tarkoita tätä järin positiivisessa mielessä.
Ilman Väinö Tanneria ja SDP:tä ei Suomen puolustuksesta sodissa olisi tullut yhtään mitään. (Ja pahasti olisi käynyt myös vaaran vuosina, kun SDP kävi pelkäämättömästi verisen kovaan kamppailuun työpaikoilla SKP:tä vastaan.) Onneksi siis ymmärrettiin laittaa fasistiset vihaajat kuriin 30-luvulla ja maa yhdistyi vaaran hetkellä. Tätä palstaa on välillä helvetin raskasta lukea tämän kaiken öyhötyksen takia.
 

Tämä on taas tätä Iltalehden Putin sitä ja Putin tätä pohdiskelua...välillä sillä on syöpä ja välillä se on johtamassa sotatoimia datsallaan pystyyn lahonneen olympiakaupungin raunioilla tai sen tuntumassa.

Mutta on tuossa hyviä pointteja ja eversti evp. Martti J. Kari tietää kyllä mistä puhuu.

Tämä on erittäin tärkeä pointti...

Ukrainan maavoimia johtaa Oleksander Syrskyi, joka on johtanut operaatioita idässä jo vuodesta 2014 alkaen ja jolla on siis kahdeksan vuoden kokemus takanaan.

– Hän on kasvanut terrorisminvastaisten operaatioiden esikuntapäälliköstä maavoimien komentajaksi. Hänellä on raudanluja operatiivis-strateginen osaaminen. Hän tietää, miten joukkoja käytetään, milloin hyökätään, milloin väistetään, milloin vetäydytään ja milloin puolustetaan.

Se on tullut viime aikoina hyvin selväksi että maavoimien komentaja ei todellakaan ole mikään kokematon säheltäjä, eikä se operaation onnistuminen jopa yli odotusten ole ollut mitään sattumaa ja hyvää tuuria.

Ja osuvaa pohdintaa on tämäkin...

Muun muassa Pietarin Smolnan kaupunginosavaltuusto ja Moskovan Lomonosovin edustajat ovat jo ehtineet vaatia Putinia syrjään presidentin paikalta. Pietarilaispoliitikot vaativat Putinille lisäksi syytettä maanpetoksesta.

Taustalla on heidän näkemyksensä siitä, että Putinin päätös käynnistää sotatoimet on vahingoksi niin Venäjälle kuin sen kansalaisille.

– Putin on tuhonnut heidän asevoimansa ja kaikki on mennyt Venäjän toiveiden vastaisesti: Ukrainasta tulee vahva länsimainen valtio länsimaisilla aseilla, Suomi ja Ruotsi liittyvät Natoon, ahkerin ja viisain kansaosa, mukaan lukien 200 000 IT-alan osaajaa, pakenee länteen ja pakotteet purevat hyvin, Kari luettelee.

Venäjä kehittyy siis meidän mielestä hyvään ja venäläisten mielestä huonoon suuntaan. Nehän yrittää pitää kansalta piilossa sen, mutta jossain vaiheessa kansa tajuaa, mitä tässä on tapahtunut.

Matto on alkanut jo vähän kuplimaan kun Putin on häviämässä sotansa ja erottanut suurimman osan sisäpiiristään. Jäljellä olevatkin katsovat Putinia sen näköisenä että haluaisivat hirttää johtajansa lähimpään lyhtypylvääseen :ROFLMAO: Edes Putin ei voi johtaa maata yksin ilman vahvan sisäpiirin tukea vaikka eräänlainen yksinvaltias onkin. Kun ystävät käyvät vähiin ja rakennelma alkaa muutenkin sortumaan, niin jäljelle ei jää mitään...paitsi tyhjiö jonka täyttää seuraava johtaja.
 
Paine Lymanin seudulla tuntuisi kasvavan:


Näkynyt huhuja että ryssä vetäytyisi tai olisi vetänyt joukot Svatovesta etelään kohti Severodonetskia, osa jopa kirjoittanut että pyrkisivät muodostamaan puolustuslinjaa Donets-joen kohdalle. Tämä toiminee jos hyökkäys tulee lännestä kohti Severodonetskia mutta kuulostaa siltä että ainakin osa Ukrainan joukoista lähestyisi Donets-joen pohjoispuolelta ja arvaisin että yksi kärki voisi tulla ennemmin tai myöhemmin Svatovesta alaspäin, joten tällöin Donets-joki ei muodosta luonnollista estettä.

Aika näyttää miten käy, mutta tuntuu ettei tässä oikein ole selvää paikkaa missä yrittää "puolustaa". Kaupungit tuntuisivat ainoilta paikoilta ja Svatovesta etelään seuraava suurempi kaupunki on tosiaan Severodonetsk - tai se mitä siitä kaupungista on jäljellä.
 
Ilman Väinö Tanneria ja SDP:tä ei Suomen puolustuksesta sodissa olisi tullut yhtään mitään. Onneksi ymmärrettiin laittaa fasistiset vihaajat kuriin 30-luvulla ja maa yhdistyi vaaran hetkellä. Tätä palstaa on välillä helvetin raskasta lukea tämän kaiken öyhötyksen takia.
SDP ja Tanner teki ansiokasta työtä kansan eheyttämisessä, josta ansaitsee kehut. Mutta se on myös ihan fakta, että hän henkilökohtaisesti ja puolue yleensä vastusti puolustusmäärärahojen kasvattamista ihan sodan kynnykselle asti. Ei tokikaan ainoana, mutta kuitenkin on siitä leimautunut. Suosittelen jatkossa lukemaan viestin tarkemmin tai kysymään vaikka jatkokysymyksen ennen kuin hyppää suoraan syyttämään öyhöttämisestä. Mutta se off-topicista osaltani.
 
Tämä nuori pietarilainen tubettaja avaa ihan mielenkiintoisesti miten örkkimedia käsittelee katastrofia Ukrainassa. Ykköskanavan uutisissa armeija "sijoittaa uudelleen" joukkoja Ukrainan rintamalla. Euroopassa muut kiusaavat Venäjän uskollista ystävää Unkaria. Ja Saksan talous on juuri romahtamaisillaan.

 
Ihan äsken vangittu örkki. Sanookohan tässä että on Itämeren laivaston väkeä ? Baltiskij flot minusta mainitaan.

Redditissä löytyy tuo video enkkuteksteillä. En mene ihan takuuseen teksityksen laadusta, jossain vaiheessa tuo sanoo olevansa "retarded". Vai onko se sarkasmia, kova on huumorintaju siinä tapauksessa, kun on tuossa jamassa.

 
Back
Top