Ukrainan konflikti/sota

Gerashenkolta taas hyvää tarinaa, alla konekäännös:

Neuvostoliitto menetti noin 15 000 sotilasta kuolleena Afganistanissa 10 vuoden aikana. Ensimmäisessä Tšetšenian sodassa venäläisten uhrien määrä oli lähes kahdessa vuodessa 5 000-14 000 (arviot vaihtelevat). Molemmissa tapauksissa Neuvostoliitto/Venäjä tunnusti tappionsa ja lähti (Venäjä palasi Tšetšenian kanssa kolme vuotta myöhemmin).

Venäjän tappiot aggressiosta Ukrainassa ovat jo satoja tuhansia. Putin ei kuitenkaan osoita aikomusta lopettaa, ja venäläiset näyttävät hyväksyvän sen.

Sekä Ukrainan sotilasjohto (tämän vahvisti ylipäällikkö Zaluzhny) että liittolaisemme olettivat, että on olemassa tietty määrä tappioita, joita Venäjä ei voi hyväksyä. Sitten joko Venäjän johto tekisi poliittisen päätöksen etsiä keinoja konfliktista poistumiseksi tai venäläinen väestö jollain tavalla kapinoi niin suurta määrää turhia kuolemantapauksia vastaan (esim. sekä Afganistanin että Tšetšenian sodassa sotilaiden äitien komiteoita lopulta muodostettiin vaikutusvaltainen voima).

Kuten nyt tiedämme, nämä oletukset olivat vääriä. Kremlin hallinto on enimmäkseen mobilisoinut ja värväänyt miehiä Venäjän yhteiskunnan köyhimmistä osista, joissa ihmiselämän arvo on pienempi kuin mahdollisuus saada ilmainen Lada-auto.

Samalla logiikalla myös länsimaiset liittolaisemme uskoivat, että Venäjän viranomaiset olisivat jotenkin pragmaattisempia ja rationaalisempia. Heidän ideansa oli siis "tehdä sodasta liian kalliiksi Putinille" (esimerkiksi sanktioilla), mutta samalla olla uhkaamatta Putinia ja antaa hänen pitää hyvät kasvonsa. "Sodan tekeminen liian kalliiksi" olettaa, että on olemassa "hinta", jonka jälkeen sota tunnustetaan "kannattamattomaksi" ja hallinto sitten etsisi ulospääsyä.

(Monissa tapauksissa tämä asema pysyy vahvana liittolaistemme keskuudessa).

Kremlin hallinnon logiikka on täysin erilainen. Ei ole "hyväksyttävää" tai "kelvotonta" hintaa, on vain voitto tai tappio. Kreml on päättänyt, että sodan voittaminen on ainoa tapa nykyiselle hallinnolle säilyttää valta ja huipulla olevat ihmiset pysyä hengissä ja vapaina. Siten tappio sodassa on "piste, josta ei ole paluuta", ja mikä tahansa voiton hinta on hyväksyttävä.

Mitä sitten tehdä? Ensinnäkin - hyväksy uusi todellisuus. Etsi sitten vihollisen heikkoja kohtia, jotka ovat heille arvokkaampia ja tuskallisempia kuin kanuunanruoan menetys.

Venäjän taistelupotentiaalin heikentäminen ja vähentäminen on edelleen keskeinen tehtävä. Kun Ukrainalle annetaan oikeat työkalut, se on siinä erittäin tehokas. Siksi Ukrainan on saatava se, mitä tarvitsemme - täysimääräisinä ja ajoissa. Joitakin päätöksiä saatetaan joutua harkitsemaan uudelleen (kuten lakkojen kieltäminen Venäjän alueella. Tällaiset lakot heikentäisivät Venäjän logistiikkaa merkittävästi ja pelastaisivat paljon ukrainalaisia ihmishenkiä).

Pakotteet ovat edelleen avainalue. Niiden kiertämiseen käytettyjen porsaanreikien sulkeminen on ratkaisevan tärkeää.

Vaikka Venäjä pysyy nykyisessä tilassaan, se on edelleen uhka alueen, koko maailman ja itsensä turvallisuudelle. Keisarillinen behemotti ei pysty todelliseen muutokseen, mikä on Putinin hallinnon käsissä.

Ukrainan voiton tulee tarkoittaa Venäjän tappiota, ei pelote. Se on ratkaiseva paradigman muutos, joka mahdollistaisi tämän sodan kestävän lopettamisen eikä vain tulitauon Venäjän sotilaallisen potentiaalin palauttamiseksi.

Lähde: Yevhen Dykyj, ukrainalainen sotilasanalyytikko, ja ajatukseni ja kommenttini

 
Ei tarkoita, mutta oli poikkeuksellista. Tässä on nyt USA:n sisäpolitiikasta kyse, jossa Ukraina on valitettavasti mukana ja umpisolmu edelleen tiukassa.


Sama näytelmä voitaisiin käydä myös Suomessa. Persut haluaa rajan kiinni ja blokkaavat sillä avustukset Gazaan. Suomessa rajan sulkemista ja Ukrainan apuja ei voida linkittää toisiaan vastaan, koska molemmissa tapauksissa toimet kohdistuu samaan ongelmaan eli Venäjään. Jenkeissä tossa on vastakkain eri ongelmat: Venäjä vs Meksikon rikollisliigat, huumeet ja siirtolaiset.

En lähtisi halveeraamaan republikaaneja siitä että heille etelä-raja on tärkeämpi kuin Ukraina. Onhan meillekin oma raja tärkeämpi kuin vaikka Taiwanin avustaminen Kiinan sinne hyökätessä. Etäisyys Suomesta Taiwaniin lienee samaa luokkaa kuin etäisyys Jenkeistä Ukrainaan.

Ekassa tweetissä äärimmäisen typerä hot take. Valitettavasti twitterissä tuollainen vaahtoaminen antaa huomiota ja algoritmi tykkää.
 
Viimeksi muokattu:
Tässä nyt käydään viimeisen päälle iltalypsyä, missä halutaan sitoa kaiken päälle vielä se 20 vuotta kestänyt Meksikon rajaongelmat ja siirtolaisuuskysymys. Eli republikaanit yrittää vääntää itselleen tuplajättipottia arvioimalla, että demokraatit menee paniikkiin tuon Ukrainan tuen takia ja antavat periksi. Piruko tuosta tietää miten tuon käy. Toisaalta joku sopu niiden on pakko saada aikaan, ei republikaanitkaan voi viivyttää tuota ihan mihin asti tahansa. Kyllä ne haluaa sen Israelin paketin myös menevän läpi. Ukrainasta MAGAmiehet ja -naiset ei välitä mitään, mutta onhan siellä republikaaneissakin enemmistö vielä muita.

Tämän kaltaiseen (likaiseen) poliittiseen peliin itsekkin uskon..

En vain kertakaikkiaan näe että jenkit olisi himmsilemassa tuen suhteen.
Jos tukea tarkastellaan pelkästään tuen antajan näkökulmasta, niin miinuksena on ainoastaan että se maksaa jotain..

Toisaalta tuo tulee plussana takaisin jo siinä, että tuolla vähäisellä rahallisella panostuksella saadaan ryssän armeja luhistumaan ainakin vuosikymmeniksi..

Plussana myös lukuisia muita seikkoja, kuten oman aseteollisuuden edistäminen, arvokas kokemusperäinen tieto sodankäynnistä, Ukrainan (ja muiden entisten neukku maiden) pelaaminen lopullisesti länsileiriin ja siitä seuraavat bisnesmahdollisuudet ja turvallisuustilanteen parantuminen jne..
 
Onhan suuri osa Novorossijasta onnistuttu ainakin toistaiseksi palauttamaan osaksi Rodinaa. Tämä tekee Vladimir Valloittajasta menestyksekkäimmän tsaarin yli 70 vuoteen, ja hän on siten ansainnut kansan jakamattoman kunnioituksen. Se, että montako musikkaa sotaretken yhteydessä on uhrattu ei kiinnosta ketään.
Stalinin valloituksista on jäljellä Suomelta rohmutut alueet, Königsberg ja Sahalin plus muutama Kuriili. Kaikki täysin laiminlyötyjä kurjaloita. Putlerin tavoitteena voi olla maine suurena valloittajana, mutta teurastajana muistetaan, ja uusi uljas ryssälä jää rempalleen kuten kaikki muukin.
 
Eihän se hyvin mennyt, koska se perustui vääränlaisiin laskelmiin ja toisaalta toiveajatteluun (hyökkäyksen onnistumisesta todennäköisyyksiä vastaan ilman ilmatukea). Nythän on kyse sitten vain siitä, mitä asialle tehdään: tunnustetaan tosiasiat/virheet, kehitetään uudet suunnitelmat ja jatketaan taistelua. Vai taivutaan ensimmäisen ison vastoinkäymisen edessä. Olisiko linja sitten voitu puhkaista jos olisi keskitetty joukot siten kuin USA ja Britannia toivoi - ehkä. Koska silloin olisi saatu keskitettyä riittävä ylivoima alueellisesti. Mutta olisiko se ollut strategisesti järkevää, en oikein tiedä, koska se olisi tarkoittanut kovia tappioita ja toisaalta, se olisi saattanut tuottaa myöhemmin epäedullisen asetelman yrittää puolustaa alueita vastahyökkäyksiltä, jos tappiot olisivat olleet liian suuria. Ja kuitenkin oli tiedossa, että lännen kyky/halu toimittaa panssareita korvaamaan tappioita on heikko, joten niitä ei oikein voitu sen puoleen heittää ihan surutta menemään. Joten kyllä siinä miettimistä on varmasti itse kullakin, mutta median pakonomainen tarve kehittää raflaavia juttuja johtaa lähinnä syyttelyyn, mikä on vain haitaksi.

Oma veikkaukseni on, että rintamalinjat jäätyvät nyt hetkeksi ja tilanne yritetään saada sikäli hallintaan, että kyky pitkäaikiseen sodankäyntiin ei vaarannu. Tarkoittaen tuotannon käynnistystä sekä Ukrainassa että muualla (mistä on kyllä merkkejä, mutta uusien linjastojen pykääminen nyt ei vain ole mahdollista kovin lyhyellä aikavälillä), sekä uusia innovaatioita (droneja yms). Dnipron sillanpääasemaa yritetään mahdollisesti hivuttaa eteenpäin ja vahvistaa, jotta saataisiin aikaan eräänlainen "saha", minkä avulla ryssä voidaan pakottaa juoksentelemaan edestakaisin pitkin rintamalinjaa. Ts. otetaan aloite haltuun. Suurempaa puskua luultavasti ei kuitenkaan lähdetä tekemään ennen kun F-16 tulee mukaan kuvioon, toivottavasti sellaisena versiona että sillä pystytään tehokkaammin rajoittamaan ryssän ilma-aseen toimintaa ja tukemaan omia joukkoja. USA:han ei ole ilman mittavaa ilma-asetta hirveästi taistellut missään ja edellisen kerran kun niin tehtiin, sen joukot joutuivat pitkälti antautumaan. En usko että samaa virhearviota tehdään Ukrainan kohdalla enää toista kertaa. Enkä usko siihenkään, että Ukrainaa jätettäisiin oman onnensa nojaan, koska lännellä on yksinkertaisesti liikaa menetettävää - kunhan nyt vain se jäätävä byrokratia ja muu jäykkyys saataisiin hoidettua pois.
 

Ei hyvältä kuulosta. Noh eipä se kyllä siltä näyttänytkään.
Näissä kannattaa harjoittaa medialukutaitoa, siis sitä, mitä esmes Sanoma-konserni peräänkuuluttaa. Artikkelin kirjoittaja Olli Tiihonen oli yksi suurimpia itärajan takaa johdetun rasismi-ulinan äänitorvista. (Esmes: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli...jaksaisi-olla-tanaan-taalla/8770798#gs.17zbqz). Kaikista maailman nisäkkäistä Olli kirjoittaa rassismista ja sankarina on Paleface. Tästä voi päätellä kirjoittajan motiiveista kaiken tarpeellisen.

WP:n artikkelit ovat maksumuurin takana, eikä tarkempaa analyysia asiasta oiekin voi tehdä. En olisi kauhean yllättynyt, jos Olli olisi hieman värittänyt WP:n sanomisia.

Itse ainakin katson aina Sanomien toimittajan ennen artikkelin tavaamista.
 

Ei hyvältä kuulosta. Noh eipä se kyllä siltä näyttänytkään.
Tappiot kuitenkin pysyivät ilmeisesti hyvin maltillisina niin kaluston kuin henkilöstönkin suhteen, joten jossei tavoitteissa onnistuttukaan, niin ei kyseessä mikään kauhea katastrofikaan ollut.

Pahimmassa tapauksessa olisivat jatkaneet yrittämistä väkisin kuin venäläiset Avdiivkassa konsanaan.
 
Eihän se hyvin mennyt, koska se perustui vääränlaisiin laskelmiin ja toisaalta toiveajatteluun (hyökkäyksen onnistumisesta todennäköisyyksiä vastaan ilman ilmatukea). Nythän on kyse sitten vain siitä, mitä asialle tehdään: tunnustetaan tosiasiat/virheet, kehitetään uudet suunnitelmat ja jatketaan taistelua. Vai taivutaan ensimmäisen ison vastoinkäymisen edessä. Olisiko linja sitten voitu puhkaista jos olisi keskitetty joukot siten kuin USA ja Britannia toivoi - ehkä. Koska silloin olisi saatu keskitettyä riittävä ylivoima alueellisesti. Mutta olisiko se ollut strategisesti järkevää, en oikein tiedä, koska se olisi tarkoittanut kovia tappioita ja toisaalta, se olisi saattanut tuottaa myöhemmin epäedullisen asetelman yrittää puolustaa alueita vastahyökkäyksiltä, jos tappiot olisivat olleet liian suuria. Ja kuitenkin oli tiedossa, että lännen kyky/halu toimittaa panssareita korvaamaan tappioita on heikko, joten niitä ei oikein voitu sen puoleen heittää ihan surutta menemään. Joten kyllä siinä miettimistä on varmasti itse kullakin, mutta median pakonomainen tarve kehittää raflaavia juttuja johtaa lähinnä syyttelyyn, mikä on vain haitaksi.

Oma veikkaukseni on, että rintamalinjat jäätyvät nyt hetkeksi ja tilanne yritetään saada sikäli hallintaan, että kyky pitkäaikiseen sodankäyntiin ei vaarannu. Tarkoittaen tuotannon käynnistystä sekä Ukrainassa että muualla (mistä on kyllä merkkejä, mutta uusien linjastojen pykääminen nyt ei vain ole mahdollista kovin lyhyellä aikavälillä), sekä uusia innovaatioita (droneja yms). Dnipron sillanpääasemaa yritetään mahdollisesti hivuttaa eteenpäin ja vahvistaa, jotta saataisiin aikaan eräänlainen "saha", minkä avulla ryssä voidaan pakottaa juoksentelemaan edestakaisin pitkin rintamalinjaa. Ts. otetaan aloite haltuun. Suurempaa puskua luultavasti ei kuitenkaan lähdetä tekemään ennen kun F-16 tulee mukaan kuvioon, toivottavasti sellaisena versiona että sillä pystytään tehokkaammin rajoittamaan ryssän ilma-aseen toimintaa ja tukemaan omia joukkoja. USA:han ei ole ilman mittavaa ilma-asetta hirveästi taistellut missään ja edellisen kerran kun niin tehtiin, sen joukot joutuivat pitkälti antautumaan. En usko että samaa virhearviota tehdään Ukrainan kohdalla enää toista kertaa. Enkä usko siihenkään, että Ukrainaa jätettäisiin oman onnensa nojaan, koska lännellä on yksinkertaisesti liikaa menetettävää - kunhan nyt vain se jäätävä byrokratia ja muu jäykkyys saataisiin hoidettua pois.
Katselin Netflixistä dokkarin AI:n käytöstä sotilasteknologiassa. Kuulemma AI:n saa jo lentämään F-16:sta ja esim. lähi-ilmataistelussa ihmisellä ei ole enää mitään jakoa AI:n ohjaamaa konetta vastaan, joka esim. voi lentää pelkäämättä suoraan kohti. Luulisi, että ilmaiskut kauempaa saadaan ohjelmoitua osumaan kohteisiinsa vielä helpommin kuin lähitaistelu kone vs. kone. Ehkä siis teknisesti olisi jo ratkaisuja heittää ryssä tuolta nopeastikkin siis vaikka robottivoimin, mutta tässä todennäköisesti himmaillaan jotta heidän neukkuvarastot kuluvat loppuun ja talous syväkyykkää.
 
Tällä menolla 350kö rikki helposti jouluun mennessä. Ja tykistöjärjestelmiäkin mennyt taas pitkästä aikaa reippaasti. Vaikka resurssit ovatkin lähtökohtaisesti olleet valtavat, tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, mikä osa ryssällä piiputtaa totaalisesti ensimmäisenä? Toki viitteitä tykistön laadun ja määrän heikkenemisestä on jo saatu pidemmän aikaa, mutta aina vaan niitäkin pistetään nippuun valtavia määriä päivästä toiseen. Ilmailua taitavat nyt ryssät käyttää säästellen, mutta eivät nekään vielä aivan lopussa ole.

Tein hieman laskelmia ja edellisen 47 päivän keskiarvolla (~0,915kö/d) seuraavat satkut paukkuu arviolta 15.2. 2024 ja 500kö pitäs mennä rikki tasan 180 päivän päästä 3.6. 2024. Mielenkiintosta nähdä missä kohtaa tää ryssien talvioffensiivi kulminoituu, oma kutina on että tällä tahdilla tullaan menee arviolta maaliskuulle asti, siinä kohtaa pitäs kevään rospuuttakausikin iskee jo päälle. Tosin oma oletus on että ryssien taistelujen ulkopuoliset tappiot tulee oleen myös melko järkyttävät tammi-helmikuu akselilla mikäli vaan etelämpänä on tiedossa samanlaista keliä ku mitä täällä on nähty viimenen viikko. Eli tosiasiallisesti tuo 500kö pois muonavahvuudesta tulee tod näk eteen jo paljon aikasemmin ku kesäkuun alussa.
 
Viimeksi muokattu:
Putin ei säästele kenraaliylennyksissä. Yhteensä 67 ylennystä joista n. 40 armeijan piirissä, loput poliiseja yms.

Putin awarded general ranks to 67 officers​

MOSCOW, December 6. /TASS/. Russian President Vladimir Putin signed a decree conferring the ranks of general to 67 officers of the Armed Forces (AF) of the Russian Federation, the Russian National Guard, the Federal Fire Service (FPS), employees of the Federal Penitentiary Service (FSIN) and the Federal Bailiff Service (FSSP). The corresponding document was published on the official Internet portal of legal information.

According to the decree, the rank of lieutenant general was awarded to eight officers of the RF Armed Forces, vice admiral to one officer, major general to 20 officers, and rear admiral to four. In the Russian Guard, six officers were awarded the rank of lieutenant general, seven officers, major general, two police lieutenant general, and two more police major general.

Two employees of the Federal Fire Service received the rank of major general of internal service. Seven FSIN employees were awarded the ranks of lieutenant general of internal service and major general of internal service. Eight employees of the Federal Bailiff Service were awarded the same titles.
https://tass.ru/armiya-i-opk/19469919

Venäläiset väittävät tänään pudottaneensa ukrainalaisten Su-25:n ja Mig-29:n.
During the day, air defense systems shot down Su-25 and MiG-29 aircraft of the Ukrainian Air Force in the areas of Dobropolye, Donetsk People's Republic and Kamyshevakha, Zaporozhye region.
https://z.mil.ru/spec_mil_oper/news/more.htm?id=12489700@egNews
 
uapravda
ryssä modaamassa shahedeihin matkapuhelintukiasemiin perustuvaa navigointiominaisuutta. lennokista löytynyt 4G-radio ja Ukrainalainen sim-kortti.​
Citing data from late November, they said a Ukrainian SIM card and a 4G modem had been found in a downed Shahed drone.
UK intelligence stated that in this way, Russia is trying to improve real-time guidance using cell towers to reduce dependence on satellite navigation.
This could also be an attempt to mitigate Ukraine's electronic warfare capabilities.

Cameron: Briteiltä £37M humanitääripaketti Ukrainalle.​

UK Foreign Secretary David Cameron has announced a new winter humanitarian aid package for Ukraine totalling almost £37 million.

ukrinform
Cameron: Brittien tuki Ukrainalle ei ainakaan vähene 2024​
Asked how much the UK will spend on arms for Ukraine in 2024, Cameron says he does not have that figure to hand but, in his words, support will “contain at the scale it has been before, or beyond that.”
Cameron emphasized that the United Kingdom will focus on Ukraine’s needs.
According to the UK Foreign Secretary, the country has already given more than GBP 4.7 billion [USD 5.9 billion] in humanitarian and economic support to Ukraine, and such efforts will continue.
Additionally, Ukraine received GBP 4.6 billion [USD 5.8 billion] in military support from the United Kingdom, which will also continue.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top