Ukrainan konflikti/sota

Joku tässä yhtälössä kyllä hämmästyttää,jos Suomessakin nyt väläytellään Venäjän uhkaa muutaman vuoden sisällä.
Twitterissä oli juttua että juuri britit olivat käyneet häätämässä venäläisen sukellusveneen pois kun oli ollut Irlannin rannikolla Corkin sataman edustalla. Irlanti puolueeton maa ja silti sielläkin pitää käydä härnäämässä.
 
Kun katsoo asiaa jenkkein kannalta on Biiden on poltellut taaloja parisen vuotta projektin lopputulos on edelleen epäselvä. Tällähetkellä rahoittajan eli kongressin kannalta projektilta puuttuu aikataulu, budjetti ja selkeä suunnitelma. Kyllä tuossa vaiheessa useampikin rahoittaja jo vetää rahansa pois kun homma kääntyy mikään aikaansaamattomaksi rahasyöpöksi. Rahoituksen parissa erinäisissä positioissa ja neuvotteluissa istuneena tiedän että usein sitä rahakasan omistajaa ei välttämätt kiinnosta kuluvan rahan absoluuttinen määrä vaan se mitä saa kokonaisuutena. Tiukan väännön päätteeksi kuultu sekin että kun saatiin tälle hyvä hinta niin tehdään sitten yhden tilalle viisi kun halvalla lähtee.

Republikaanit on sitä USA:n vanhaa rahaa edustavia eikä ne ole siitä rahanvallastaan luopumassa. Biden yritti ja feilasi joten nyt vaihtuu sitten kapelimestari avun suhteen. Nyt kun Kiovaan on turvallista matkustella niin eiköhän siellä ala ramppaamaan Pentagonin väkeä, tälle projektille tehdään nyt se oikea suunnitelma. Kansainvälinen suuri raha on kuitannut ryssälän tappionsa ja nyt halutaan päästä takaisin uralle jossa se ryssä ei enää haittaa bisneksiä. Tälle uralle päästään kunhan nykyinen vässykkätukirahareikä muutetaan tulosta takovaksi työksi.

Euroopan kannalta tässä on erinäisiä ongelmakohtia jos täällä ei saada lopulta sitä lusikkaan heilumaan. Yksi merkittävä asia mistä Ukraina ei ole puhut oikein minnekkään on öljy ja kaasuoikeudet. Vieressä on varakas kaasuriippuvainen EU joten nuo ovat rahanarvoista tavaraa. Alueet haltuun ja tuotanto kuntoon niin tuolla voi löytyä jo USA:n öljy/kaasu/aseteollisuudelta hyvin vikkelään yhteistä säveltä kun kerta poliittista tahtoa aiheen tiimoilta löytyy. Sitten Saksa ihmetellä että miten tässä nyt näin kävi sen kaasun kanssa, ensin kairasi putteli kakkoseen ja sitten jenkit ryöstää ihan rehellisen kapitalistisesti.

Tämä maailmankuva ei sovi Demokraateille mitenkään joten pientä muutosvastarintaa tulee taatusti.
 
Joo, lähinnä sitä että ryssä on todettu hävinneen ja kalusto tuhotun, niin noin lyhyellä varoitusajalla joku ei täsmää.

Jospa se kun suuren isukin eli USA:n tukeen ei enää voikaan automaattisesti luottaa, sitä ei voi ottaa annettuna, se heittää laskelmat aivan häränpyllylleen kun nuo USA:n liikkujen skaalat on kuitenkin kaikitenkin sitä mitä on.

Ja jos se loppuu syystä tai toisesta niin ollaan ihan uuden edessä. Siksipä pohjoismainen yhteistyö ja JEF ja ja...

Ja miten se menikään, seiso tässä omalla pohjallasi äläkä luota vieraan apuun. Se tulee sitten bonuksena jos on tullakseen, mutta laitetaanpa varastot täyteen ja linjastoja lisää. Mielellään jonnekin luolaan.
 
.
Joo, lähinnä sitä että ryssä on todettu hävinneen ja kalusto tuhotun, niin noin lyhyellä varoitusajalla joku ei täsmää.

Ei tässä ole nyt siitä kysymys. Minun mielestä näissä peloissa on kysymys siitä että avaako Kiina esimerkiksi pelin Taiwanissa. Sen jälkeen USA on sidottu sinne. Sen jälkeen Eurooppa on yksin venäjän kanssa. Sitten tulee kyseeseen se riittääkö Euroopan yhtenäisyys lähteä taistelemaan esimerkiksi Viron puolesta. Tämä nyt vain yksi skenaario.

Minun mielestä venäjä tietää jo itsekin, että se on menossa kadotukseen. Se haluaa vaan mahdollisimman paljon muitakin mukaansa. Se ei pysty häviämään Ukrainassa, Putin on ajanut sen maan all-in pokerillaan niin täysin tuohon sotaan, että se ei lopeta sitä ennen kuin venäjällä valta vaihtuu tai se voittaa sen. Se tuskin vaihtuu, joten se pitkittää sotaa niin pitkään kuin pystyy ja yrittää saada Kiinan avaaman pelin kohti maailmansotaa. Se sopisi sille hyvin.

Tähän katastrofiin olisi helppo ja suhteellisen halpa ratkaisu. venäjän ajaminen Ukrainasta pois. Sen jälkeen myös Kiinan kivekset nousisi takaisin ylös.
 
Viimeksi muokattu:
Eihän näissä mitään vikaa ole. Valitettavasti ryssän Telegram on vastaavasti täynnä ukrainalaisten räjähtämisiä taivaan tuuliin. Jos haluaa pysyä sammakkoperspektiivissä ja pelkästään nauraa räkättää niin mikäs siinä.
Ei kai kukaan ole väittänytkään, että sodan toinen osapuoli jotenkin tappioitta klaaraisi menemään, Ukraina itsekin tuo esiin, että raskaita tappioita on tullut. Siellä avoimesti surraan kaatuneita ja heidän antamaansa uhria arvostetaan. Kaatuneet kerätään taistelukentältä ja haavoittuneita hoidetaan niin hyvin kuin vain pystytään, ollaan ihmisiä ihmiselle.

Sen sijaan fakta on se, että ryssien armeija on viimeisen ainakin 50 vuoden ajalta hyökänneistä asevoimista kiistattomasti eniten alisuorittanut odotuksiin nähden ja he silti rummuttavat russia stronk meininkiä vaikka sillä ei ole mitään totuuspohjaa. Minkä lisäksi he koettavat piilottaa tai vähätellä kärsimiään massiivisia tappioita mikä oikeastaan tekee sen kaiken hauskuuden, koska totuus on juuri se 180 asteen käännös heidän sanomisistaan. Droonien valmistuspajastakin piti tehdä peilien avulla 10 kertaa isomman näköinen, kuinka helvetin säälittävää se on? Kaiken huipuksi millä tahansa mittarilla heidän tähtensä on laskussa eli suorituskyky ei nouse näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa yhtään mihinkään.

Varautua pitää jokaisen valtion, ja enempi parempi, mutta jollain ryssien asevoimien tekemisellä pelottelu on Kremlin narratiivin rummuttamista. Uhka ei ole yhtään sen suurempi kuin oli 2021 tähän aikaan vuodesta - ei millään perusteella.

Juuri ryssien tappaminen, vaikka yksitellen, niin kauan kuin se vain vaatii on se tapa millä Ukraina voi irroittautua sodasta, voi mennä vuosia ja vaatia molemmin puolin paljon kaatuneita, mutta se on aivan käypäinen vaihtoehto ja sen vuoksi siellä on satojatuhansia miehiä ja naisia suorittamassa sitä hommaa. Sen vuoksi minä arvostan sitä, että yksittäinen droonin operaattori tai yksittäinen tarkka-ampuja poistaa ryssän muonavahvuudesta, se on askel lähempänä heidän tavoitettaan.

Tuossa mielessä Ukrainan tekemisessä on selkeää tavoitteellisuutta, ryssien tekeminen on ajoittain todella epämääräistä rimpuilua, esimerkiksi vaikkapa Krynkyn sillanpää, muutama sata ukkoa on parhaimmassakin tapauksessa joen vasemmalla rannalla ja ryssien joukot eivät saa sitä sillanpäätä pois kuvioista, vain järkyttävät tappiot, useita pataljoonia ja rykmenttejä käynyt yrittämässä eikä valmista tule. Missä mättää? Tuo aivan alleviivaa heikkoa armeijan suorituskykyä, koska selkeä tehtävän anto on annettu mutta sen toteuttamiseen ei ole kykyä eikä kohta välineitäkään.

Niin vähän se pistää naurattamaan kun maailman toiseksi parhaimmaksi armeijaksi itseään tituleeraava porukka ei saa komppaniaa pois jaloistaan.
 
Viimeksi muokattu:
Lomille lomps :salut:

Eli nyt rakentamaan sitä Pohjolan linnaketta ihan uusin silmin. Pohjoismaa se sittenkin turvaisin on, se on harmaa mutta ei rakkaudeton...

USA sanoo EU:lle ettei nyt vittu jaksa, hoitakaapa te hetken aikaa. Katsotaanpa mihin eurooppalaiset johtajamme nyt venyvät torstaina ja perjantaina, kun on "pikkusen" nostettu painetta heidän toiminnalleen isojen pelaajien toimesta.

Koko ajan pidetään painetta ja jännitystä yllä, ettei kerkiä ajattelemaan että mitäs vittua täällä nyt oikein tapahtuu.

Koko ajan eteenpäin vain munaravia vaahto suussa saatana. Kyllähän niitä juoksuttajia tuppaa naurattamaankin, mikäs siinä.

https://yle.fi/a/74-20008814/64-3-197903

Republikaanit eivät usko sopuun Ukraina-paketista ennen joulua​

Yhdysvaltain senaatin republikaaniryhmää johtavan Mitch McConnellin mukaan kongressin on ”käytännössä mahdotonta” hyväksyä uutta apupakettia Ukrainaan ennen joulua.

McConnellin mukaan lainsäädännöllistä sopimusta avusta Ukrainaan, Israeliin ja indopasifiselle alueelle ei toteudu, ellei presidentti Joe Biden ole täysin sitoutunut senaatin republikaanien toiveisiin sisällyttää pakettiin varoja, joilla rajoitetaan siirtolaisten rajanylityksiä Yhdysvaltain ja Meksikon rajalla.

Yhdysvaltain edustajainhuoneen ja senaatin odotetaan jäävän lomille torstaina. Kongressin molempien kamarien on määrä kokoontua seuraavan kerran tammikuun toisella viikolla.

Lähde: Reuters
 
Viimeksi muokattu:
Kyberrintamalla on sodittu, venäjä iski varsinkin Ukrainan teleoperaattoreihin ja suurimman operaattorin Kyivstarin verkko on ollu alhaalla.

Ukraina taas on iskeny Venäjän verovirastoon ja nyt kaikki verotiedot päätyy GUR:lle

Defense Intelligence of Ukraine (GUR) reports it has hacked Russian Federal Tax Service. Screenshots have been published showing that since yesterday, the district offices of the Federal Tax Service, particularly in St. Petersburg, have been reporting "temporary inaccessibility of interregional inspectorate lines". In addition, branches in Russian cities of Saratov, Moscow, Chelyabinsk, and many other regions reported problems in their work. The Russian IT company Office. ed-it, which serves the Russian Federal Tax Service, was also attacked. Allegedly, "it is actually a matter of complete destruction of the infrastructure" of the Russian tax office, and all Internet traffic of Russia's tax data ended up in the hands of the GUR. According to intelligence reports, Russians are unable to resume work of the tax office for the fourth day.
 
Kraken -yksikölle koekäyttöön 8-pyöräinen roudari. Voi kuljettaa reilut 600kg rahtia maalla ja 300kg vedessä.
https://mil.in.ua/uk/news/spetspidrozdil-kraken-otrymav-robotyzovanu-platformu-agema/
Polish_20231212_131358300.jpg

Lava kestää jopa 622 kiloa rahtia maalla liikkuessa ja 330 kiloa vedessä liikkuessa. Se voi myös hinata jopa 544 kiloa painavaa lastia. Liikkumisnopeus maalla - jopa 29 km/h, vesillä - jopa 5 km/h.
The Kraken special unit received the AGEMA robotic platform
 
USA sanoo EU:lle ettei nyt vittu jaksa, hoitakaapa te hetken aikaa. Katsotaanpa mihin eurooppalaiset johtajamme nyt venyvät torstaina ja perjantaina, kun on "pikkusen" nostettu painetta heidän toiminnalleen isojen pelaajien toimesta.

Tuoltahan se vaikuttaa. Kyllähän se USA:ssa "naurattaa" nämä alle 2% bkt puolustusbudjetin NATO-maat.

Mutta eihän ne mihinkään päätöksiin pysty. Se EU paketti kaatuu.
 
Ei kai kukaan ole väittänytkään, että sodan toinen osapuoli jotenkin tappioitta klaaraisi menemään, Ukraina itsekin tuo esiin, että raskaita tappioita on tullut. Siellä avoimesti surraan kaatuneita ja heidän antamaansa uhria arvostetaan. Kaatuneet kerätään taistelukentältä ja haavoittuneita hoidetaan niin hyvin kuin vain pystytään, ollaan ihmisiä ihmiselle.

Sen sijaan fakta on se, että ryssien armeija on viimeisen ainakin 50 vuoden ajalta hyökänneistä asevoimista kiistattomasti eniten alisuorittanut odotuksiin nähden ja he silti rummuttavat russia stronk meininkiä vaikka sillä ei ole mitään totuuspohjaa. Minkä lisäksi he koettavat piilottaa tai vähätellä kärsimiään massiivisia tappioita mikä oikeastaan tekee sen kaiken hauskuuden, koska totuus on juuri se 180 asteen käännös heidän sanomisistaan. Droonien valmistuspajastakin piti tehdä peilien avulla 10 kertaa isomman näköinen, kuinka helvetin säälittävää se on? Kaiken huipuksi millä tahansa mittarilla heidän tähtensä on laskussa eli suorituskyky ei nouse näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa yhtään mihinkään.

Varautua pitää jokaisen valtion, ja enempi parempi, mutta jollain ryssien asevoimien tekemisellä pelottelu on Kremlin narratiivin rummuttamista. Uhka ei ole yhtään sen suurempi kuin oli 2021 tähän aikaan vuodesta - ei millään perusteella.

Juuri ryssien tappaminen, vaikka yksitellen, niin kauan kuin se vain vaatii on se tapa millä Ukraina voi irroittautua sodasta, voi mennä vuosia ja vaatia molemmin puolin paljon kaatuneita, mutta se on aivan käypäinen vaihtoehto ja sen vuoksi siellä on satojatuhansia miehiä ja naisia suorittamassa sitä hommaa. Sen vuoksi minä arvostan sitä, että yksittäinen droonin operaattori tai yksittäinen tarkka-ampuja poistaa ryssän muonavahvuudesta, se on askel lähempänä heidän tavoitettaan.

Tuossa mielessä Ukrainan tekemisessä on selkeää tavoitteellisuutta, ryssien tekeminen on ajoittain todella epämääräistä rimpuilua, esimerkiksi vaikkapa Krynkyn sillanpää, muutama sata ukkoa on parhaimmassakin tapauksessa joen vasemmalla rannalla ja ryssien joukot eivät saa sitä sillanpäätä pois kuvioista, vain järkyttävät tappiot, useita pataljoonia ja rykmenttejä käynyt yrittämässä eikä valmista tule. Missä mättää? Tuo aivan alleviivaa heikkoa armeijan suorituskykyä, koska selkeä tehtävän anto on annettu mutta sen toteuttamiseen ei ole kykyä eikä kohta välineitäkään.

Niin vähän se pistää naurattamaan kun maailman toiseksi parhaimmaksi armeijaksi itseään tituleeraava porukka ei saa komppaniaa pois jaloistaan.
Se on ihan selvä, että ryssän armeija on yhteiskuntansa kuvajainen; läpimätä, korruptoitunut paskakasa. Silti se on riittävän iso ja sitkeä paskakasa Ukrainalle, joten liisterimäistä sontaa on nyt tiukassa Itä-Ukrainassa. Olen eri mieltä siitä, että keskittymällä mobikkien poimimiseen droneilla tai tarkka-ampujilla saavutettaisiin strategista voittoa. Taktista pätevyyttä ja ylivoimaa tarvitaan toki strategisen päämäärän saavuttamiseen eli ryssän häätämiseen maasta ulos, niin että kyseessä on yksiselitteinen tappio, mutta voittoon tarvitaan pusku. Ja onnistuneeseen puskuun tarvitaan enemmän kuin kaavailtu F-16-apu. Kyse on siitä, haluaako Länsi oikeasti voittaa.
 
Back
Top