Ukrainan konflikti/sota

Erittäin hyvin puhuttu; arvostan. Ja mainitsemiesi kompastuskivien lisäksi jätit vielä pois pari juttua; jotka hidastavat ja haittaavat proggista:
projektin joka vaiheessa vedetään välistä omaan taskuun kuin Arhinmäki viinaa,
minkä lisäksi joka käänteessä ryssitään niin saatanasti tavoilla, joita lännessä emme osaisi edes aavistella.
Juuri näin. Ja tuo korruptio on itse itseään ruokkiva kierre. Jokainen tarpeeksi korkeassa asemassa oleva näkee tilanteen ja ymmärtää mihin ollaan menossa. Joten jokaisen kannattaa yrittää vetää välistä niin paljon kuin mahdollista. Ja mikä tässä on hauskinta, niin riittää että olet putinille lojaalia, niin se jälkeen sinulla on lupa varastaa vapaasti. Ei putinilla ole varaa suututta enään yhtään omaa tukijaansa. Toki varmaan tullaan näkemään jotain tapauksia, jossa jostain alemman tason tekijästä tehdään jonkin sortin varoittava esimerkki, mutta kyllä isot tekijät saavat olla rauhassa. Ja tämä voi itseasiassa olla perimmäinen syy, miksi putinia ei ole vielä syrjäytetty. On vielä paljon varastettavaa.

Ja samaan aikaan normikansalaisen elämä vain kurjistuu. Valtiolla ei ole rahaa kouluihin, sairaaloihin, infran ylläpitoon. Hinnat nousevat ja riski joutua rintamalle kasvaa. Joten hyvin pitkälle ollaan samassa tilanteessa kuin 80-luvun lopulla. Ja jokainen muistaa miten siinä kävi.
 
Viimeksi muokattu:

Putin: Uutta liikekannallepanoa ei tarvita​

Putinilta kysytään liikekannallepanosta.

Putinin mukaan Venäjä on värvännyt liikekannallepantujen sotilaiden lisäksi myös paljon vapaaehtoisia sotilaita eikä heidän joukkonsa ole vähenemässä.

Jatkuvasti ilmoittautuu miehiä, jotka ovat valmiita puolustamaa isänmaataan ase kädessä, Putin sanoo. Joka päivä tulee noin 1 500 uutta vapaaehtoista miestä eri puolilta Venäjää, Putin vakuuttaa.

Putinin mukaan Venäjä saa tämän vuoden loppuun mennessä aseisiin noin puoli miljoonaa miestä kaikki yhteen laskien, joten uudelle yleiselle mobilisaatiolle ei ole tarvetta.

 
9c5.jpg
 
Viimeksi muokattu:
n.klo 11:00 -> live esitys
Valtakunnan isä (putler) puhuu palturia, arvatenkin muutaman tunnin. Allaolevasta linkistä päässee seuraamaan valehtelua ja ihanaa vuoropuhelua kansan kanssa...

artikkelissa lupaavat jonkinmoista liveseurantaa, oletettavasti se on suomeksi (mutta "saattaa" sisältää suomennettuja valheita!)


Edit: typo ja kellonaika lisätty

Tässä tämä on taas sanottu ihan ääneen...

Putinilta kysytään, milloin rauha tulee?

Rauha tulee Putinin mukaan, kun kaikki sotilaalliset tavoitteet täyttyvät. Hän jatkaa puhumalla Venäjän propagandasta tutulla termillä ”denatsifikaatiosta” Ukrainassa.

Ei Venäjä lopeta tätä sotaa niin kauan kun sillä on vähänkin voimia sotia. Venäjä pitää pysäyttää kun muuten se ei pysähdy edes Kiovassa, Varsovassa, Berliinissä tai Pariisissa. Tämä pitää ymmärtää myös niissä Euroopan maissa missä sitä ei vieläkään ymmärretä :coffee:
 
-
Putin even talked about the front on the left bank of the Kherson region.

"A pocket has been created on the territory of the bridgehead on the left bank of the Dnipro in Krynky. This Ukrainian bridgehead was purely created for media support and only for political reasons. I ordered the General Staff not to rush to push out the enemy in order to preserve the pocket and continue to destroy the enemy."
 

Putin: Uutta liikekannallepanoa ei tarvita​

Putinilta kysytään liikekannallepanosta.

Putinin mukaan Venäjä on värvännyt liikekannallepantujen sotilaiden lisäksi myös paljon vapaaehtoisia sotilaita eikä heidän joukkonsa ole vähenemässä.

Jatkuvasti ilmoittautuu miehiä, jotka ovat valmiita puolustamaa isänmaataan ase kädessä, Putin sanoo. Joka päivä tulee noin 1 500 uutta vapaaehtoista miestä eri puolilta Venäjää, Putin vakuuttaa.

Putinin mukaan Venäjä saa tämän vuoden loppuun mennessä aseisiin noin puoli miljoonaa miestä kaikki yhteen laskien, joten uudelle yleiselle mobilisaatiolle ei ole tarvetta.

Alkuperäistä mobilisaatioita ei ole koskaan lopetettu ja kokoajan miehiä viedään Ukrainaan sotimaan pieniä määriä huijaamalla tai pakottamalla, joten tällä hetkellä isoa mobilisaatioita ei tarvita...
 
Jenkeiltä tuli viime yönä puolustusbudjetin hyväksyntä. Sitä kaivellessa tuli tälläinen vastaan:

Eli "Eases current restrictions on retiring A-10 aircraft to allow the Air Force to retire 42 A-10aircraft in fiscal year 2024."

Onkohan Ukraina saamassa A-10 maataistelukoneita vai onko ne jo aivan perseestä?

1702552124757.png
 
Shneiderin mukaan Ukraina olisi puolestaan aktivoitunut hyökkäämään Krynkyn suunnalla.
Viimeiset 2-3 viikkoa on mennyt ryssän hyökkäyksiä torjuessa.

---
Ukrainian groups have again attacked south of Krynky. Several Russian positions were taken and a large and several smaller Russian mortar positions were destroyed. The T2206 is still not usable for the Russians. Russian wrecks everywhere.

 
Viime yönä kohtuullinen Shahed -hyökkäys. Erinomainen lopputulos.

41 ENEMY "SHAHED" DESTROYED

On the night of December 14, 2023, the Russian invaders attacked with attack UAVs and S-300 anti-aircraft guided missiles.
The defenders of the sky managed to shoot down 41 out of 42 attack UAVs of the "Shahed-136/131" type. The vast majority is in Odesa region.

Minä odottelen milloin Ukraina iskee vastaavalla voimalla Moskovaan omilla kamikaze lennokeillaan. Näitähän on valmistumassa.
 
Venäjän tappiot yli 360k:
"Matvejevin mukaan Putin kertoi lehdistötilaisuudessaan, että sotaan on lähtenyt 244 000 liikekannallepanossa rintamalle määrättyä sotilasta ja 486 000 vapaaehtoista. Heistä on kuitenkin Putinin mukaan jäljellä vain 617 000. Tämä merkitsisi Matvejevin mukaan jo 113 000 miehen tappioita.
Asiantuntija huomauttaa, ettei presidentin listaamissa luvuissa kuitenkaan ole huomioitu Venäjän alkuperäisiä hyökkäysjoukkoja ja ennen liikekannallepanoa armeijaan värvättyjä. Heitä on Matvejevin mukaan ollut noin 250 000.
– Putin siis kirjaimellisesti myönsi 363 000 miehen peruuttamattomat tappiot, Matvejev sanoo."
 
Back
Top