Ukrainan konflikti/sota

Ryssä saa yhä käyttöönsä länsiteknologiaa.

Radio Free Europen selvityksen perusteella viidessä eri konetyypissä käytetään yli 2 000 elektronista komponenttia, joista suuri osa on valmistettu Yhdysvalloissa, Japanissa ja Taiwanissa.

Osia ei ole tuotu suoraan kyseisistä maista Venäjälle vaan erilaisten välikäsien kautta. Niin sanottujen kaksikäyttötuotteiden valvonta on usein vaikeaa. Niiden tuonnin rajoittamisella on Ukrainan hallituksen mukaan suuri merkitys Venäjän kyvylle jatkaa hyökkäyssotaansa.

Kyproksella ja Unkarissa toimivien yhtiöiden väitetään toimittaneen osia Venäjän puolustushallintoon kytköksissä oleville alihankkijoille. Ukrainan tiedustelulähde sanoo komponenttien muodostavan viiden Suhoi-konemallin ”aivot”. Näihin lukeutuvat Su-27SM3-, Su-30SM- ja Su-35S-hävittäjät, Su-34-rynnäkkökone sekä Su-57-häivekone, jota on valmistettu vasta pieniä määriä.

Länsimaisia komponentteja tarvitaan koneiden ja niiden kuljettamien ohjusten navigointijärjestelmiin. Ne ovat käytössä myös viestintälaitteissa ja elektronisen sodankäynnin järjestelmissä.
 
Tästä voisi päätellä että ryssällä on nyt all in ja katsotaan kuinka pitkälle päästään, sitten neuvotellaan.

Monettako kertaa tuo putin on jo polvillaan kerjäämässä tuolla kiinalaisten edessä rahaa ?

Yrittääkö se nyt jo myydä kiinalaisille ”valtaamien” Ukrainan alueiden luonnovaroja kiinalaisille ?

Lännen median pitäisi alkaa yhä enemmän painostaa kiinaa Ukrainan sodan tukemisesta. Lännen poliitikkojen taas pitäisi ymmärtää että minkä tahansa palan jakaminen Ukrainasta noille rosvoille on arvovaltatappio ja aiheuttaa tulevaisuudessa vaarallisia kehityskulkuja.

EU:n asenne kiinaa kohtaan on pelottavan lepsu. EU:n pitäisi nyt alkajaiseksi myös asettaa 50-100% tulli kiinalaisille sähköautoille, jos USA tekee sen.

Muistaako enää kukaan että Itämereltä katkaistiin yksi kaasuputki Suomen ja Viron väliltä ? Muistaako enää kukaan, kun asia on niin onnistuneesti haudattu ? Jos oikein muistan niin siinä taisi epäiltynä olla joku kiinalainen rahtilaiva. En ole ihan varma kun siitä on ollut niin suuri hiljaisuus eikä mitään toimia ole tehty tai esitelty tutkimuksen tuloksia. No ehkä minä vaan muistan väärin. Ei tuollaista varmaan koskaan ole tapahtunutkaan ja ei ainakaan mitään tahallista vahingontekoa ole suoritettu
 
Viimeksi muokattu:
Päivän luvut:
436109698_793677602945320_5739021921419707933_n.jpg
 
Ukrainalainen historioitsija Serhi Plokhy ottaa kantaa siihen, miksi Venäjän väestö ei osoita halua tai kykyä protestoida sotaa.

Kyse on heille ainakin osin hajoamissodasta.

”Venäjän tilanne ei tässä mielessä ole mitenkään erityinen, vaan sota on samanlainen kuin Algerian sota ranskalaisille tai brittien siirtomaasodat.”

Plokhyn mielestä kyseessä on 1800-luvun ideologian mukainen sota 2000-luvun asein.

Toinen huomio; Venäläiset eivät osaa erottaa kieltä ja identiteettiä toisistaan. Heidän on vaikea käsittää, miten myös venäjänkielisellä voisi olla ukrainalainen identiteetti.

Plokhyn näkökulma on kiinnostava. Yksi kysymys siitä kuitenkin herää. Millä perustella Putinin raakuus, jos heitä kerran markkinoidaan samana porukkana? Vai juuri sillä sen voi perustella? Kohteleehan venäläinen johto aina kansaansa kurjasti ilman tunnontuskia.
 
Tässä Stanimir Dobrev viesti parin päivän takaa, liittyen polttoaineiden jalostukseen:

I want to focus on this part. In no way has Russia ensured there's going to be enough gasoline as we see attacks on refineries and storage facilities continue but one state company with enough leverage in the cabinet has managed to lift the ban on exports.
Ei tuo viennin mahdollistaminen ole mikään muu kuin harkittu päätös. Koko ryssän energianvientibisnes menee niin että luodaan kohdemaahan yritys joka ostaa ryssälän energiaa ja myy sen sitten kohdemaassa suoraan markkinoille. Tällä saavutetaan se etu että energian myynnin voitot tekee pääosin tämä kohdemaassa oleva ihan normaali laillinen yritys. Kun ryssä hallinnoin ryssälän päässä ja kohdemaassa hintatasoaan niin on vapaasti säädeltävissä paljonko kohdemaan firma tahkoaa voittoa. Rahat ovat vapaasti käytettävissä mihin ryssä haluaa eikä tarvita mitään rahavarojen pesua. Näitä energianvälitysyrityksiä sitten käytetään kolmella tapaa: manipuloidaan markkinoita, pumpataan rahaa ulkomaisiin sijoituksiin ja tarjotaan korruptiopalkintopaikkoja. On ihan ok että politiikasta siirrytään yhtiön rahakkaille johtokuntapaikoille, tätä tehtiin Suomessakin täysin julkisesti.

Sota on nyt jatkunut niin pitkään että on pakko pumpata sitä energiaa näihin jälleenmyyntifirmoihin että saadaan ruokittua poliittista korruptiota ja hankittua vapaasti siirreltävää valuuttaa sotamateriaaliostoihin. Bensiinin osalta jaetaan niukkuutta mutta mitä ilmeisimmin jollain kantilla markkinoita näin on pakko toimie että lilliputtelin sotakone saa kriittisiä osia tai kriittistä vaikutusvaltaa. Bensiinivarastot ei ole juuri nyt loppu vaikka suunta on selkeä joten ratkaisu on helppoa: bensaa koneeseen niin johan pyörii.

Ukrainan sodan osalta tämä on vain yksi metodi jolla ryssä yrittää vaikeuttaa Ukrainan asehankintaa ja nopeuttaa omaa asetuotantoaan.
 
Monettako kertaa tuo putin on jo polvillaan kerjäämässä tuolla kiinalaisten edessä rahaa ?

Yrittääkö se nyt jo myydä kiinalaisille ”valtaamien” Ukrainan alueiden luonnovaroja kiinalaisille ?

Lännen median pitäisi alkaa yhä enemmän painostaa kiinaa Ukrainan sodan tukemisesta. Lännen poliitikkojen taas pitäisi ymmärtää että minkä tahansa palan jakaminen Ukrainasta noille rosvoille on arvovaltatappio ja aiheuttaa tulevaisuudessa vaarallisia kehityskulkuja.

EU:n asenne kiinaa kohtaan on pelottavan lepsu. EU:n pitäisi nyt alkajaiseksi myös asettaa 50-100% tulli kiinalaisille sähköautoille, jos USA tekee sen.

Muistaako enää kukaan että Itämereltä katkaistiin yksi kaasuputki Suomen ja Viron väliltä ? Muistaako enää kukaan, kun asia on niin onnistuneesti haudattu ? Jos oikein muistan niin siinä taisi epäiltynä olla joku kiinalainen rahtilaiva. En ole ihan varma kun siitä on ollut niin suuri hiljaisuus eikä mitään toimia ole tehty tai esitelty tutkimuksen tuloksia. No ehkä minä vaan muistan väärin. Ei tuollaista varmaan koskaan ole tapahtunutkaan ja ei ainakaan mitään tahallista vahingontekoa ole suoritettu
🤔 Tästä Putinin Kiinan vierailusta miettin kun jossain luki että putini oli kutsuttu, eli siis käsketty Kiinaan. Niin jotenkin ajattelen että Kiina pelaa vaan omaa peliään, ei sitä venäjä kiinnosta muuten kuin proxy sotijana tai raaka-aine lähteenä. Mikä on sitten Kiinan tulokulma? Heikentää länttä niin paljon kun mahdollista, saada sota jatkumaan niin kauan kuin mahdollista jotta venäjä ja länsi heikkenee? ainakin nuo kommentit mitä tuossakin venäläisiltä on tarkoittaa että Putinin myy vaikka sielunsa kiinalaisille jotta jonkinlainen tuki jatkuu. Ja kiina voi ulosmitata kaiken mitä saa irti.
Edit. Niin tämähän sota voi olla pelkkä win-win kiinalaisille. Venäjä ja länsi heikkenee, lisää sekasortoa ym. Hässäkkää länsimaissa...venäjästä tulee vasalli-valtio heille
 
Viimeksi muokattu:
Huhujen mukaan yöllä olisi Belbekissä osuttu hävittäjien ohjusvarastoon ja tykistön ammusvarastoon. Nämä mainitut hävittäjät ovat kyllä ns. kakkoskorin hävittäjiä mutta ehkä ne vielä lentäisi? Mutta onko tuolta sitten MIG-31k lennellyt Kinzhaleiden/yms. kanssa.. en ole varma.

EDIT: alempana uudempi päivitys
 
Viimeksi muokattu:
Ryssällä on Kiinan vierailulla mukana iso delegaatio. Siellä yritetään saada Kiinalta vähän kaikkea mutta mihin hintaan?

In addition to Putin, Shoigu, Lavrov, Peskov, and the newly appointed Belousov, the expanded Russian delegation includes:

Minister of Natural Resources and Environment,
Head of the Central Bank,
Minister of Economic Development,
Minister of Finance,
Director of the Federal Financial Monitoring Service,
CEO of Rosatom,
Director of the Federal Service for Military-Technical Cooperation,
First Deputy Prime Minister,
Deputy Head of the Presidential Administration

Furthermore, key representatives of businesses and oligarchs are part of the expanded delegation.

- Oleg Deripaska, oligarch and founder of RUSAL
- Igor Sechin, oligarch, CEO of Rosneft
- Herman Gref, Chairman of Sberbank's Executive Board
- Andrey Kostin, President-Chairman of VTB Bank
- Kirill Dmitriev, CEO of the Russian Direct Investment Fund
- Leonid Mikhelson, Chairman of NOVATEK- Igor Shuvalov, Chairman of VEB.RF
- Alexander Shokhin, President of the Russian Union of Industrialists and Entrepreneurs (RSPP)
 
🤔Hmm.. eli kaikkien noiden mentävä lukemaan uskollisuuden vala kiinalaisille? Ja saamaan ohjeet mitä tehdä...mitähän kiina meinaa...edit Venäjän talouden(raaka-aineiden) sitominen Kiinalle? No kunhan horisen ja pyörittelen ajatuksia, ja vielä edit; jotenkin en enää näe venäjää kovin itsenäisenä toimijana...
 
Viimeksi muokattu:
Huhujen mukaan yöllä olisi Belbekissä osuttu hävittäjien ohjusvarastoon ja tykistön ammusvarastoon. Nämä mainitut hävittäjät ovat kyllä ns. kakkoskorin hävittäjiä mutta ehkä ne vielä lentäisi? Mutta onko tuolta sitten MIG-31k lennellyt Kinzhaleiden/yms. kanssa.. en ole varma.
Päivitys tilanteeseen. Kuvat ovat eilisiä. Odotellaan uusia.

A Russian S-400 complex, 2 MiG-31 aircraft, and a warehouse of fuels and lubricants were hit at the Belbek military airfield on the night of May 15, according to updated information on Russian Telegram channels.

Also, allegedly, closer to the morning of May 15, a missile hit the S-400 Triumph air defense system already in the area of Vishneve village in Crimea. After the attack, the air defense missile system reportedly caught fire.

Ryssällä on Kiinan vierailulla mukana iso delegaatio. Siellä yritetään saada Kiinalta vähän kaikkea mutta mihin hintaan?

In addition to Putin, Shoigu, Lavrov, Peskov, and the newly appointed Belousov, the expanded Russian delegation includes:

Minister of Natural Resources and Environment,
Head of the Central Bank,
Minister of Economic Development,
Minister of Finance,
Director of the Federal Financial Monitoring Service,
CEO of Rosatom,
Director of the Federal Service for Military-Technical Cooperation,
First Deputy Prime Minister,
Deputy Head of the Presidential Administration

Furthermore, key representatives of businesses and oligarchs are part of the expanded delegation.

- Oleg Deripaska, oligarch and founder of RUSAL
- Igor Sechin, oligarch, CEO of Rosneft
- Herman Gref, Chairman of Sberbank's Executive Board
- Andrey Kostin, President-Chairman of VTB Bank
- Kirill Dmitriev, CEO of the Russian Direct Investment Fund
- Leonid Mikhelson, Chairman of NOVATEK- Igor Shuvalov, Chairman of VEB.RF
- Alexander Shokhin, President of the Russian Union of Industrialists and Entrepreneurs (RSPP)
Suurinosa on pankki, rahoitus ja valtiontalousasiantuntijoita sekä päättäjiä. Kyllä tuolla ollaan nyt ruinaamassa ihan rehellistä rahaa.
 
Pönttö-Putin on ajanut venäjän vasalliksi ja halvan energian/raaka-aineen lähteeksi. Samaan tilaan kuin osa afrikan maista. On kyllä tsaarina toi keskinkertainen kgb-ukkeli täysin onneton tunari. Jos venäjän kansa ei olisi maailman tyhmin kansa, se heittäisi nuo hyödyttömät ja epäonnistuneet parasiitit ulos.
 
Juurikin tämä. Olisi kyllä mielenkiintoista tietää, kuvastaako some tuota zyzzien paloa uhota oman maansa upeudesta oikeasti, vai onko se vaan mahtipontista propagandaa. Toisaalta jos siinä ei olisi totuutta mukana, olisi tuolla valta vaihdettu jo monta kertaa. Eli pitäydytään tuossa 'maailman typerin kansa'.
 
Pönttö-Putin on ajanut venäjän vasalliksi ja halvan energian/raaka-aineen lähteeksi. Samaan tilaan kuin osa afrikan maista. On kyllä tsaarina toi keskinkertainen kgb-ukkeli täysin onneton tunari. Jos venäjän kansa ei olisi maailman tyhmin kansa, se heittäisi nuo hyödyttömät ja epäonnistuneet parasiitit ulos.
Tässä on taustalla myös jotain muuta, jotain isompaa. Kiina on ostanut jo pitkään kultaa aivan millä hinnalla tahansa. Se täyttää holvejaan maailman kullalla. Se viittaa johonkin suurempaan konfliktiin.

Ryssä ja Kiina saattavat puhua tuolla jo jonkinlaisesta sellaisesta tulevaisuudesta, josta tuomion pasuunat ovat jo toitottaneet pitempään.

En tiedä, mutta kaikki alkaa mennä samaan suuntaan kuin ennen ensimmäistä ja toista maailmansotaa. Euroopan ja USA:n olisi parempi ottaa nyt aika nopeasti kiinni näistä kaikista ennusmerkeistä.

"China Is Buying Gold Like There’s No Tomorrow
The global price of gold has reached its highest levels as Chinese investors and consumers, wary of real estate and stocks, buy the metal at a record pace."

Viimeksi muokattu:
Kiinan johtaja oli vasta vierailulla euroopassa ja nuuski neuvotteluasemia. Nyt käydään puten kanssa läpi millä panoksilla länsi on pöydässä. Putella on varmasti kova hinku saada kiinan ja Taiwanin tilanne pahenemaan, että saataisiin uusi rintama kauas Ukrainasta.

Kiina on varmasti ollut suurimpia häviäjiä taloudellisessa mielessä tästä sodasta, maailma oli justiinsa nousemassa koronasta kun tuli uusi isku talouteen. Paljonko kiinan kasvu olisi ollut ilman tätä sotaa 10-15% vuodessa?, nyt se on noin 5%, eikä maa ole kaikilta osin toipunut edes koronan aiheuttamista ongelmista. Länsi ei tähän sotaan kaadu, eikä se edes isommin vahingoita, jopa Suomelle ennustetaan ensivuodelle talouskasvua.

On lännen vuoro nostaa panoksia, eikä aina odottaa vastustajan siirtoa. Ensialkuun alettaisiin lentämään valvontalentoja ukrainan sisällä, siitä on helppo lisätä volyymia varsinkin ilmavoimilla. Maajoukkojen lähettämiselle ei taida löytyä poliittista tahtoa koskaan.
 
Jotenkin noin sen itsekkin tuumin. Putin käskettiin Kiinaan ja kauppasopimuksia varmasti tehdää, mutta samalla varmasti koitetaan rauhaa. Kiina ei tarvitse tätä sotaa. Ryssä paskoo Kiinan omistamat tai vuokraamat pellot ukrainassa ja maailmantalous sakkaa muutenkin.
 
Ei venäjäkää olisi tarvinnut tätä sotaa. Ei kannata uskoa että kiinalaiset ajattelisivat kuten eurooppalaiset. Kyllä ne sen Taiwanin haluaa.
 
Kiinan johtaja oli vasta vierailulla euroopassa ja nuuski neuvotteluasemia. Nyt käydään puten kanssa läpi millä panoksilla länsi on pöydässä. Putella on varmasti kova hinku saada kiinan ja Taiwanin tilanne pahenemaan, että saataisiin uusi rintama kauas Ukrainasta.

Kiina on varmasti ollut suurimpia häviäjiä taloudellisessa mielessä tästä sodasta, maailma oli justiinsa nousemassa koronasta kun tuli uusi isku talouteen. Paljonko kiinan kasvu olisi ollut ilman tätä sotaa 10-15% vuodessa?, nyt se on noin 5%, eikä maa ole kaikilta osin toipunut edes koronan aiheuttamista ongelmista. Länsi ei tähän sotaan kaadu, eikä se edes isommin vahingoita, jopa Suomelle ennustetaan ensivuodelle talouskasvua.

On lännen vuoro nostaa panoksia, eikä aina odottaa vastustajan siirtoa. Ensialkuun alettaisiin lentämään valvontalentoja ukrainan sisällä, siitä on helppo lisätä volyymia varsinkin ilmavoimilla. Maajoukkojen lähettämiselle ei taida löytyä poliittista tahtoa koskaan.

Kiinan talouskasvun pysähtyminen kun seinään koronan jäljiltä on aihe mistä vois kirjottaa n. 20 sivusen esseen mutta lyhyesti sanottuna Kiinan talouden nykytilanteella ei oo kyllä käytännössä juurikaan tekemistä Ukrainan sodan kanssa, siellä oltais ihan yhtä kusessa kun nytkin vaikka Putteli ei oliskaan alottanu kolmen päivän erikoista.

Jos mitä niin Kiina on osaltaan epäsuorasti hyötyny sodasta, koska pystyvät ryssille tuuppaan edes osan siitä talouden ylikapasiteetista mikä länsimaille ei enää kelpais ihan ilman sotaakaan, puhumattakaan siitä että mm. hiilivetykaupassa Kiina kairaa ryssää perseeseen ns tuelta ruosteisella rautakangella.

Ja jos nyt rehellisiä ollaan niin Kiina on valehdellu talousluvuistaan jo vuosikymmeniä joten heidän ilmottamalla "5% talouskasvulla" voi suoraan pyyhkiä perseensä. Kiinan reaalitalous on ollu lamassa jo viimeset kolme vuotta.
 
Back
Top