Ukrainan konflikti/sota

Tuli tosta partioveneestä mieleen, jos Ukraina itse sen upotti vahingossa, kun luuli vihollisveneeksi? Sepot sitten otti ihan mielellään syyt niskoilleen ja kumpikin osapuoli väittää nyt, että se olisi tykillä upotettu.
 
Kuinka hyvää Glonass:sin tarkkuus oikein on ? Putinin määräämät maavoimien harjoitukset ovat tuottaneet tulosta (vastaava esimerkki tykkimiesten koulutus ja sen kehittäminen ennen jatkosotaa).

Tuo 5000 sotilasta on aika vähäinen määrä varsinkin jos tosiasiallista moraalia ja tahtoa ei ole. Olkoon kuinka hyvät varusteet, ei kait varusteiden puutteeseen enää vedota. Itse olen nähnyt videoita missä Ukrainalaiset liikkuvat hyvissä varusteissa. Ja tykeillä ammutaan niin luotiliivit ei auta. Raskaita aseita on ihan hukattavaksi asti vai onko enää pro russian trollit itkee vhireän maalin puutetta kun pitää maalata niitä valkoiset vauhtiviivat pois.

Niin, siis 5000 vapaaehtoista on ilmoittautunut Mariupolissa itse, joten halua puolustaa omaa kotia ja elämänmuotoa on. Teräs kuitenkin voittaa lihan fysiikan, joten pitäisi olla tahto ja teräs.

Voihan tuo olla propagandaakin. En ole nähnyt kuvia, missä kilometrien jono kansalaisia jonottaa saadakseen pyssyn ja kokardin. Ukrainalaiset eivät tee mitään salassa paitsi lehmänkauppoja.

Se onkin tyhmää. Schastyassa kuvattiin YouTube-videoita ja oli Twitter-valokuvaa, miten poikamme vartioivat. Samaan paikkaan sitten tulee sata rakettia että helisee eikä vaunua ole edes siirretty poseerauspaikalta.

Jos on voimaa kehkeytymässä, ei kannata kertoa mitään. Olisivat mieluummin aivan mykkiä ja tekisivät helkkaristi koko ajan. Näinhän venäläiset toimivat. He ottavat filmit sitten ukrainalaisten savuavista vehkeistä.
 

Mitä tapahtui tämän tykin käyttäjille ? en tiedä tykeistä yleensä mutta nämä ovat yleisesti ottaen kalliita ja tehokkaita joten niitä pitäisi suojata vähän isommalla porukalla. Ettei vain ensimmäisen separistin ilmaantuessa porukka lähtisi lipettiin. Varsinkin jos näitä olisi useampi vieressä. Varsinkin kun näitä on rajallinen määrä. Voihan olla että tähän on tullut vika mutta sitten silloin kait pitää tuhota.
 
Entä sitten? Ei se estä ydinaseilla uhkaamista. Vaikka uhkaus olisi muodossa "koetappas kutsua apua natolta ja me sinä olet vastuussa ydinsodasta", niin Ukrainalla on täysi syy tuoda uhkaus julkisuuteen.

Tuollainen bluffi on niin läpinäkyvää, ettei sitä viitsitä edes yrittää. Venäjä ei tule käyttämään ydinaseita Ukrainassa missään tilanteessa ja kaikki osapuolet asian tietävät. Uhkaus on uutisankka tai Ukrainan kömpelöä propagandaa.
 
Jos Putin aikoo samanlaiseksi diktaattoriksi kuin esim. Stalin tarvittaisiin paljon terävämpiä otteita yksinvallan säilyttämiseksi. On toki mahdollista että hän vielä jossain vaiheessa ryhtyy toimiin oman valtansa pönkittämiseksi.

Jotta valta ja pelotevaikutus säilyy ja jopa kasvaa tarvitaan säännöllistä (mahdollisten) vallantavoittelijoiden karsintaa. Stalin hallitsi tämän erinomaisen hyvin. Toki ajat olivat erilaiset. Nykyään voi olla vaikeampi järjestää ja ylläpitää samanlaista sisäistä terrorikoneistoa kuin aikaisemmin.

Onhan Putinin aikana sentään jotain tapahtunut. Muutamia vastustajia on vangittu ja jokusia tapettukin. Joillekin on syötetty polloniumia jne..

upload_2014-9-2_10-46-15.jpeg
 
Löytyihän se


Asiantuntijat saavat sitten kertoa mikä ja missä.

Ydinaseista puheenollen, katsotaanpa mitä tuon postaamasi videon sanottiin osoittavan (videon alla oleva kuvaus)::)

Video surfaces Aug 19 2014 showing massive missile bombardment and an explosion that appears to possibly be a tactical nuclear missile strike on Donetsk City in Novorussia breakaway region of Eastern Ukraine (under heavy mortar and missile attack by Kiev Junta National Guard). Anyway you slice it,
 
Viimeksi muokattu:
Ydinaseista puheenollen, katsotaanpa mitä tuon postaamasi videon sanottiin osoittavan (videon alla oleva kuvaus):

Video surfaces Aug 19 2014 showing massive missile bombardment and an explosion that appears to possibly be a tactical nuclear missile strike on Donetsk City in Novorussia breakaway region of Eastern Ukraine (under heavy mortar and missile attack by Kiev Junta National Guard). Anyway you slice it,

Minulle tuli heti mieleen taktinen ydinase kun se näin. Tosin järki sanoi että ei kai nyt sentäs. Kyllä joku se kuitenkin vielä sellaiseksi vääntää. Paineaalto hajoitti ikkunat kaukaa. Tietää siitä monesta sekunnista joka kului räjähdyksen jälkeen enne lasien hajoamista.. Sekä tietysti sienipilvi. Infowars varmaan tekee jo artikkelia.

Tietääkö joku miksi ohjus paloi ennen maahan osumista?
 
Niinpä. Välillä tuntuu juuri siltä, että jos maailma on kuitenkin vääjäämättä ajautumassa kohti 3. maailmansotaa niin miksi ei aloittaa sitä jo nyt kun Venäjä ei ole siihen vielä valmis? Ei se varmaan käy. Täytyy odottaa se 3-10 vuotta, että kaikille varmasti saadaan kehitettyä mahdollisimman tuhovoimaiset aseet ja sitten vasta paukutellaan. Niinhän se on ennenkin mennyt. Sota olisi varmasti kivuttomampi nyt kuin vaikkapa 5 vuoden päästä joten miksi ei vain hoideta sitä alta pois tässä ja nyt?
Liittyy myös hiukan siihen, että miksi ylipäätään antaa Venäjän miehittää viereisiä valtioita ja vahvistua ja sen jälkeen vasta sotia, kun voitaisiin skipata se anneksointi vaihe pois ja sotia heikompaa Venäjää vastaan.

Aivan tosissani en ole, mutta on ajatus satunnaisesti juolahtanut mieleen :rolleyes:.

<sarcasm>Hyvä pointti. Aseistariisunnan seurauksena ydinaseilla saadaan maailma tuhottua vain pariin-kolmeen kertaan, 5-6 sijasta. Ehdottomasti kannattaisi alkaa ampua ydinaseilla. </sarcasm>

Noh, läppä sikseen. Nuo ydinasehihhuloinnit on ihan turhia. Ryssällä ei ole tarvetta ampua nukella kun muutenkin pesee hyvin. Lisäksi ydinaseen käyttöä on hankala salata keneltäkään. Selitä siinä sitten uskovaiselle kotiyleisölle että "Ei me sodita Ukrainassa, mutta oli pakko ampua ydinaseella kun sotaonni ei muuten suosi meitä".

Sitäpaitsi, Putin on pelannut taitavaa hivutuspeliä. Jos olet hivuttamalla saanut sormesi naisen sisälle, miksi enää ryhtysit tätä raiskaamaan?
 
Minulle tuli heti mieleen taktinen ydinase kun se näin. Tosin järki sanoi että ei kai nyt sentäs. Kyllä joku se kuitenkin vielä sellaiseksi vääntää. Paineaalto hajoitti ikkunat kaukaa. Tietää siitä monesta sekunnista joka kului räjähdyksen jälkeen enne lasien hajoamista.. Sekä tietysti sienipilvi. Infowars varmaan tekee jo artikkelia.

Tietääkö joku miksi ohjus paloi ennen maahan osumista?

Niin, eikös tuo nyt ollut moneen kertaan todettu, että tuo oli epäonnistunut avaruusraketin laukaisu? Se paloi, koska se on täpötäynnä rakettipolttoainetta.
 
Välähdys uupuu ja ydinpommi jos olisi tuolla kukkunu niin ei tuo kuvaaja olisi enää menossa ikkunalle vaan hautaan.
 
Tuollainen bluffi on niin läpinäkyvää, ettei sitä viitsitä edes yrittää. Venäjä ei tule käyttämään ydinaseita Ukrainassa missään tilanteessa ja kaikki osapuolet asian tietävät. Uhkaus on uutisankka tai Ukrainan kömpelöä propagandaa.

Tämä on vain sinun arvauksesi. Voi olla niin tai näin.

Faktaa on että Venäjällä on näitä taktisia ydinaseita. He ovat harjoitelleen niiden käyttöä ja Venäjän ns. sotilaalinen doktriini hyväksyy niiden mahdollisen käytön.

Lisäksi julkisuudessa on ollut väitteitä että venäläiset ovat myös uhanneet niitä käyttää. Tämän väitteen osalta on ollut kiistaa siitä kuka se on esittänyt ja pitääkö se paikkansa..

Itse en kuitenkaan lähtisi Venäjän takuumieheksi tässä asiassa.
 
Minulle tuli heti mieleen taktinen ydinase kun se näin. Tosin järki sanoi että ei kai nyt sentäs. Kyllä joku se kuitenkin vielä sellaiseksi vääntää. Paineaalto hajoitti ikkunat kaukaa. Tietää siitä monesta sekunnista joka kului räjähdyksen jälkeen enne lasien hajoamista.. Sekä tietysti sienipilvi. Infowars varmaan tekee jo artikkelia.

Tietääkö joku miksi ohjus paloi ennen maahan osumista?

Muistaakseni se katkesi ilmassa. Rankka kaarros matalalla oli liikaa tai itsetuhomekanismi tuhosi sen? Siitä on olemassa video, jossa laukaisu on kuvattu lähempää. Raketin nousu ja hajoaminen näkyvät siinä. En tiedä onko tässä ketjussa. Räjähdyspaikasta vähän vasemmalle oleva pölähdys on kohta josta raketti nousee.
 
Viimeksi muokattu:
Tämä on vain sinun arvauksesi. Voi olla niin tai näin.

Faktaa on että Venäjällä on näitä taktisia ydinaseita. He ovat harjoitelleen niiden käyttöä ja Venäjän ns. sotilaalinen doktriini hyväksyy niiden mahdollisen käytön.

Lisäksi julkisuudessa on ollut väitteitä että venäläiset ovat myös uhanneet niitä käyttää. Tämän väitteen osalta on ollut kiistaa siitä kuka se on esittänyt ja pitääkö se paikkansa..

Itse en kuitenkaan lähtisi Venäjän takuumieheksi tässä asiassa.

Ken elää hän näkee mitä tapahtuu. TIedän vain että Venäjällä on tiukkaa lähteä normaaliin sotaan Ukrainaa vastaan. Jos vielä Putin päättäisi pudottaa vielä ydinaseen Ukrainan maaperällä niin omat kansalaiset varmasti nousevat Putin klikkiä vastaan. Joten se on pois kuvioista. Ranska mietti Vietnamissa nuken käyttämistä sissejä vastaan siitä luovuttiin sen perusteella että jos normaali sodassa pärjää niin ei siitäkään ole hyötyä.g
 
Muistaakseni se katkesi ilmassa. Rankka kaarros matalalla oli liikaa tai itsetuhomnekanismi tuhosi sen? Siitä on olemassa video, jossa laukaisu on kuvattu lähempää. Raketin nousu ja hajoaminen näkyvät siinä. En tiedä onko tässä ketjussa. Räjähdyspaikasta vähän vasemmalle oleva pölähdys on kohta josta raketti nousee.

Gadget postasi oikean videon missä näkyi koko raketin matka sen lähdöstä sen räjähtämiseen saakka oikeasta näkökulmasta. Sinänsä hyvä huomio SOME maailman vaaroista ja siitä miten siellä propaganda leviää. Mutta vaikka se muokattu video oli hyvin tehty oli siinäkin omat heikkoutensa kuten alun tyhjä aika missä ei näkynyt mitään.Ukrainalaisten ja venäjän propaganda eroaa siinä että venäläisillä se on räikeää ja Ukrainalaisten hienovaraisempaa, mielikuviin pohjautuvaa.

Netissä joku tietää kuitenkin mistä kuvat/videot on peräisin ja ilman sitä postausta en olisi löytänyt sitä alkuperäistä. Thnsk Gadget.
 
Tuo 5000 sotilasta on aika vähäinen määrä varsinkin jos tosiasiallista moraalia ja tahtoa ei ole. Olkoon kuinka hyvät varusteet, ei kait varusteiden puutteeseen enää vedota. Itse olen nähnyt videoita missä Ukrainalaiset liikkuvat hyvissä varusteissa. Ja tykeillä ammutaan niin luotiliivit ei auta. Raskaita aseita on ihan hukattavaksi asti vai onko enää pro russian trollit itkee vhireän maalin puutetta kun pitää maalata niitä valkoiset vauhtiviivat pois.

On se sitten kummaa kun varusteita on vaikka lampaat söis, mutta Ukrainan presidentti niitä pyytää siitä huolimatta Lännestä ?


Butusovin listaan "non-lethal"-avusta voi myös tutustua: olen se tänne postannut nyt jo pariin kertaan, löytyy search-toiminnolla (tai sivulta 555), jos kiinnostaa.

Pieni laskelma sitten vielä:
- jos ukrainalaisten osumatarkkuus on 1% ja venäläisten 50%, niin ukrainalaiset tarvitsevat 50-kertaisen määrän aseita päästäkseen tasoihin
- tuossa osumatarkkuteen lasketaan se että tiedetään missä kohde on, niin ettei vain ammuskella "itään päin" koska siellä ne venäläiset ovat
- osumatarkkuudestakaan ei ole hyötyä jos venäläiset tietävät ukrainalaisten sijainnin ensin, eli pääsevät tuhoamaan heidät aseineen ennenkuin ukrainalaiset tietävät mistä venäläiset ampuvat

Noista voi sitten kukin päätellä mnkälaista kykyä ukrainalaisille tarvittaisiin lisää (jollei aukea tuosta niin Butusovin listasta ne löytyy)
 
Viimeksi muokattu:
Kuinkahan pitää ikää uskaltaisi povata tälle venäläiselle sodanvastaiselle "komitealle"? Komitealla on oma facebook-sivusto, johon voi liittyä, joten siitä vaan, mutta kannattaa harkita josko ei juuri ennen Moskovan matkaa :cool: !

10414477_1470011666616312_3997299639695893296_n.jpg


Russian Anti-War Committee formed, issues first statement
net.jpg

2014/08/31 • Featured, Russia

With the death toll of Russian soldiers rising, so have the anti-war sentiments of Russian citizens. The mothers of the soldiers killed in Ukraine were the first to speak up, releasing video where they ask Russian officials denying Russian involvement in Ukraine to bring back their children alive. The Сommittee of Soldiers’ Mothers in the Stavropol Oblast of Russia compiled a list of 400 Russian soldiers killed and wounded in Ukraine and estimated that 10.000 Russian conscripts have been send to East Ukraine, following which it was branded as a foreign agent. A Facebook group called Cargo 200 has been opened in order to return of the bodies of Russian soldiers killed in Donbas. On August 27, member of the Committee of Solidarity with Maidan Pavel Shelkov announced the establishment of a Russian Anti-War Committee on air of 112 Ukraine.

On August 28, the Russian Anti-War Committee issued its first statement, in which it accuses Russian President Vladimir Putin of starting a fratricidal war with Ukraine and advocates for his removal from power. The Committee has a Facebook group and has released a petition calling to remove Russian troops from Ukraine.


Statement by the Organizing Committee of the Russian Anti-War Movement


Moscow, August 28, 2014

Dear brothers and sisters! Fellow citizens!

Russia is on the verge of disaster! The large-scale invasion of Russian troops into Ukraine which began on August 27 may bring around losses comparable to losses during the war in Afghanistan (several dozen thousands killed), and a possible escalation into a major military conflict in Europe, where the toll will number millions. The ruling regime in Russia has dragged the country into a fratricidal war.

In our opinion, the President of the Russian Federation, grossly violating the Constitution, has committed a state offense under Articles 353 and 354 of the Criminal Code. This gives grounds for bringing him to trial and removing from power.

Under these conditions we encourage the citizens of Russia to:

  1. Express their strong rejection of this fratricidal war with acts of peaceful civil disobedience.
  2. Under the conditions of an undergoing war and until Russian troops are complete withdrawn from Ukraine we want to ask mothers whose sons will be recruited into the armed forces of the Russian Federation in September to remember that they may be sent to war and die in fratricidal slaughter. You have a responsibility to demand the return of your children to Russia if you find out that your son has been sent by the command to fight in Ukraine.
  3. Be prepared to indefinitely hold a peaceful political strike until the end of the war and the removal from power of all those responsible for starting the war and endorsing its management.
Soldiers and officers!

  1. Be warned that you have every right to refuse to perform clearly criminal orders!
  2. In this difficult time for the country remember the honor of Russian soldiers and officers! Do not shoot your brothers, both Russian and Ukrainian! Think about who your true enemy is, turning you into powerless cannon fodder!
  3. Find the strength to fulfill your duty to protect the people of Russia! The continuation of the fratricidal war will inevitably lead to the disintegration of the country, the loss of national sovereignty and territorial integrity.
Dear brothers and sisters, Ukrainians!

Together with you we mourn those losses that you have suffered and continue to bear because of the criminal policy of the leadership of Russia! We hope for a speedy end to the bloodshed in the long-suffering Ukrainian world!

On the basis of Article 3 of the Constitution of Russia, “the only source of power is the multinational people.” Based on this, we demand the Russian leadership to immediately withdraw Russian troops from the territory of Ukraine!

The Organizing Committee of the Russian Anti-War Movement (RAD)
 
Pikaista pohdintaa. On muistettava, että Ukrainan intresseissä on ollut herätellä länttä myös paisuttelemalla venäläisten joukkojen ja osallistuminen määrää, mikä osaltaan on saattanut toimia heitä vastaan, kun skeptiset silmät ovat etsineet joukkoja kuvapurskeesta. Nyt osallistuminen on aktiivista, eikä enää tarvita uusia vedätyksiä ydinaseilla. Kremlin johdolta ei ainakaan vielä ole tuollaista ydin-iskulausuntoa silmiini osunut. Väitteellä pyritään samastamaan Venäjän presidentti jonkinlaiseksi Pohjois-Korean Kimiksi.

Venäjällä ei ole mitään syytä seota. Sen voima riittää kevyesti juuri siihen kartanpiirtoon tuolla kuin se haluaa.

Kannattaa maltillisesti seurata, mitä tapahtuu todella ja sitä olemme yhdessä tehneet. Yritetään kestää poliittiset painotuseromme ja pitää mielessä, että sodan seuraamisen tulee palvella yksinomaan omaa tietämystämme, oppiamme ja valmiuttamme hybridisodan / sodan vaiheista.

Vonkalta hyvää pohdintaa, enkä vastaa suoranaisesti hänelle, vaan yleisemmin ketjuun.

Miksi ihmisten on vaikea uskoa sitä, että Venäjä uhkaisi Ukrainaa ydinaseilla? Varmaan siksi, että tunnepohjalta se ajatus on hirveää, kauheaa, epäreilua jne.

Jos kuitenkin todetaan faktat:

1. Venäjä käy sotaa Ukrainaa vastaan

2. Putin on juuri hiljan esittänyt julkisesti muistutuksen ydinaseistaan
http://www.iltalehti.fi/ukrainan-kriisi/2014082918616086_uk.shtml

3. Putin on kahden kesken puhelimessa uhannut EU:n Barossoa
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/71734-vakava-varoitus-vladimir-putinilla-otamme-kiovan-2-viikossa
- Putinin kerrotaan varoittaneen samassa yhteydessä, ettei häntä kannata provosoida pakotteilla

= Minusta ainakin on täysin loogista, että venäläiset esittävät ukrainalle aika huonosti verhoiltuja uhkauksia ydinaseiden käytöstä, jos nämä eivät suostu rauhaan ja Itä-Ukrainasta luopumiseen. Lähettävät ns "hevosenpään" ballistisella ohjuksella.

Se on täysin luonnollista, että Venäjä julkisesti kiistää tämän. Mutta eihän Venäjä myöskään ole vallannut Krimiä, eikä hyökännyt Ukrainaan, ainakaan oman kertomansa mukaan...

Toinen asia on se, että käyttääkö Venäjä niitä. En usko, että vielä. Kyseessä on vain gangsterimainen uhkaus. Mutta ilman muuta hyvin hermostuttava sellainen.
 
Eli merkittävä osa Ukrainan taloudesta tulee kyseiseltä itäukrainan, Novorussian alueelta. Ei käy niin vain pilkkominen.
Nyt Minskissä oli kuin olikin kapinallisten edustajat. Ja ovat valmiina jäämään osaksi Ukrainaa tietyin edellytyksin.. Julkaisivat listan ehdoista joista yksi oli erityisasema.
Toivottavasti koko lista tulee julkisuuden riepoteltavaksi.
Neuvotteluilta ei odoteta paljoa, koska monet osanottajat eivät olleet virallisia edustajia. Kyllä tuo nyt kuitenkin suuntaa antaa, ja näitä vain lisää että pelisäännöt selviää kaikille. Eu kun saa tarkat kapinallisten vaatimukset, niin saattaa alkaa Kiovan painostus tosissaan. Tätä sotaa on jo kestänyt liian kauan. Muutakin hommaa olisi.
 
Vonkalta hyvää pohdintaa, enkä vastaa suoranaisesti hänelle, vaan yleisemmin ketjuun.

Miksi ihmisten on vaikea uskoa sitä, että Venäjä uhkaisi Ukrainaa ydinaseilla? Varmaan siksi, että tunnepohjalta se ajatus on hirveää, kauheaa, epäreilua jne.

Jos kuitenkin todetaan faktat:

1. Venäjä käy sotaa Ukrainaa vastaan

2. Putin on juuri hiljan esittänyt julkisesti muistutuksen ydinaseistaan
http://www.iltalehti.fi/ukrainan-kriisi/2014082918616086_uk.shtml

3. Putin on kahden kesken puhelimessa uhannut EU:n Barossoa
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/71734-vakava-varoitus-vladimir-putinilla-otamme-kiovan-2-viikossa
- Putinin kerrotaan varoittaneen samassa yhteydessä, ettei häntä kannata provosoida pakotteilla

= Minusta ainakin on täysin loogista, että venäläiset esittävät ukrainalle aika huonosti verhoiltuja uhkauksia ydinaseiden käytöstä, jos nämä eivät suostu rauhaan ja Itä-Ukrainasta luopumiseen. Lähettävät ns "hevosenpään" ballistisella ohjuksella.

Se on täysin luonnollista, että Venäjä julkisesti kiistää tämän. Mutta eihän Venäjä myöskään ole vallannut Krimiä, eikä hyökännyt Ukrainaan, ainakaan oman kertomansa mukaan...

Toinen asia on se, että käyttääkö Venäjä niitä. En usko, että vielä. Kyseessä on vain gangsterimainen uhkaus. Mutta ilman muuta hyvin hermostuttava sellainen.

Suurvallat pidättäytyvät ydinaseiden käyttämisestä ihan oman edun takia. Parempi ottaa satunnainen tappio pientä maata vastaan, kuin voittaa ydinaseiden avulla, ja huomata pian kaikkien maiden hankkineen ydinaseita. Mitä Ukrainan sotaan tulee, ei Venäjä edes kykenisi tekemään juuri mitään ydinaseilla. Suuria vihollismuodostelmia ei ole tuhottavaksi ja kaupunkeja ei ole tarkoitus hävittää. Ydinaseilla uhkaaminen ei tehoa Ukrainan tai länsimaiden päättäjiin Ukrainan kriisin osalta. Siksi tällainen uhkaus tuntuu epäuskottavalta.
 
Back
Top