Uusi taistelijan ase

OFF TOPIC
MPK
Mikä kiire on hommata arskoja kun nykyiset rk t jyskyttää menemään vielä pitkän aikaa ja pv ei ole edes vielä kertonut arskojen kaliiberia ainakaan julkisesti.
Vaikka kyseessä on siviiliorganisaatio niin siitä huolimatta reserviläisten koulutus voisi olla prioriteetti 1 kun mietitään isompia rahankäyttö eriä.
Eli pv yhteen sopivaa asetta ja varustetta ja jne jne.
Pienempiä määriä voi sitten olla erikseen vaikka eri aseisiin tutustumista ja jne.
On kuitenkin eri asia harjoitella 5.56 arskalla ja sitten pilliin vihelletteässä saada rk62 käteen.

Tätä "jakotavaran" hommaamista kokeiltiin, tuloksella että ne aseet nyt sitten räjähtelevät* käsiin. Kun MPK:lla ei ole PV:n budjettia rakentaa kalliita kivääreitä, on pakko ostaa jotain vapailta markkinoilta.
Kukaan ei kuitenkaan tee "jakotavaran" kaltaista asetta, eli se on tilattava erikseen. Tilausmäärät ovat kuitenkin sen verran pientet, muutama sata asetta, että kukaan ei ole muuttamassa linjastoa sen takia.

AK ei ole RK, eikö siitä sellaista millään järkevällä rahalla saa. RK:ta on viimeksi tehty 90-luvulla, ja noh, SAKO ei ole rupeamassa tekemään niitä lisää. Myöskään Sakolaisella ei ole mitään järkeä ampua "halpaa" itä-patruunaa, vaan sillä järkevien tuloksien saamikseksi pitää ampua Lapualaista. Jota ei myöskään enää tehdä.

Eli aseita ei saa. Kiitos Venäjän viimeaikaisten toimien halpaa patruunaakaan ei saa.

Eli vaihtoehtoina on ostaa AR15 ja ampua halpaa .223.sta, tai olla ampumatta.

*Kuvainnollisesti, eivät vielä sentään käytännössä. Vielä....
 
Tuntuu että jonkin verran kärjistetään.

-On hyväksyttävä että rahaa ei ole kuin tietty määrä ja sillä saadaan se mitä saadaan.
-Ak ei ole rk mutta lähempänä kuin ar.
-Tiedä sitten onko mpk ak hankinnassa tosiaan menty hinta edellä ja ehkä testi kappaileiden hommaaminen ennen isompia eriä voisi olla paikallaan. En tekisi yleistäviä johtopäätöksiä markkinoilla olevista ak kivääreistä tämän tapauksen perusteella.
-Mikäli nykyinen patruuna alkaa olemaan liian kallis niin ostaisi sitten vaikka akn kaliiberilla 5.56 mutta ballistiikka on kyllä sitten erinlaista joka vesittää jo koulutusta.
-Patruunoiden hinta ero näyttäisi olevan toistaiseksi maltillinen ja tästä selvittäisiin kurssi maksun nostoilla.
 
🤣

Olisiko vaan nyt yksinkertaisempaa unohtaa ne AK:t vähitellen ? En vaan voi ymmärtää tätä vastaanhangoittelua ...
Mieti nyt jos harjoiteltaisiin asejärjestelmien ja varusteiden käyttöä jotka eivät ole pv yhteensopivia vs yhteensopivat. Kummasta hyötyy enemmän.

Ak t kannattaa unohtaa silloin kun pv unohtaa nykyiset rk t.
 
Noita AK:ta on jo yritetty hankkia, eivät toiminneet. RK:ta ei saa mistään. Miksi tätä asiaa enää kannattaa jauhaa ? Ainoa looginen ja järkevä vaihtoehto oli siirtyä AR:iin.
 
Kuulostaa uskomattomalta että ak t on hävinnyt sukupuuttoon. Varsinkin kun siviili markkinoilla niitä riittää.

Mutta jos näin on niin sitten ei voi mitään.
 
Noita AK:ta on jo yritetty hankkia, eivät toiminneet. RK:ta ei saa mistään. Miksi tätä asiaa enää kannattaa jauhaa ? Ainoa looginen ja järkevä vaihtoehto oli siirtyä AR:iin.
Miksi pas*a kuten AR, josta suomalainen asealan sisäpiiriläinen Vesa Toivonenkin on todennut, "ettei sitä kukaan täyspäinen osta"?
 
Ottaen huomioon ko. mielipiteen antajan kokemukset ampujana ja työn puolesta aseteollisuudessa, niin kyseessä on paljon enemmän kuin mielipide.
Ottaen huomioon että Toivosen asiantuntemus AR-kivääreistä on tasolla jossa hän pokkana kirjoittaa "itselataavasta AR-15-kivääristä ja sen täysautomaattisesta AR-16 mallista" tai "pikkupoikien papupyssystä", en kyllä korvaanikaan lotkauta ko. herran näkemyksille tässä aiheessa.

Toivosella on pakkomielle AR-sukuisia aseita vastaan joka on ylittänyt parodiahorisontin jo pari vuosikymmentä sitten ja jokainen kirjoituksissaan tahallisesti aikaansaatu toimintahäiriö "testeissä" (esim. Wolfin ampuminen kiväärimittaisellä kaasujärjestelmällä olevalla AR:llä) on sitten selitetty "ampumaradan betonilta aseeseen leijailleella pölyllä" tai jotain muuta yhtä lapsellista.
 
🤣🤣🤣

Olet kyllä ns. pihalla asioista.

Kaikki AK-vänkääjät. Ei tehdä tästä nyt taas jotain typerää AR vs AK ketjua. Mulla on molemmat eikä minua kiinnosta ihmisten mielipiteet noista kahdesta eri asetyypistä.
 
Ottaen huomioon ko. mielipiteen antajan kokemukset ampujana ja työn puolesta aseteollisuudessa, niin kyseessä on paljon enemmän kuin mielipide.
Olis mukava tietää mikä on se parempi kivääri tällä hetkellä. Ar-18 on kyllä ihan hyvä laite mutta harvempi valmistaja tekee niihin perustuvia laitteita....
 
"Halpa" .223 taitaa kohta maksaa enemmän kuin .222 😅

En sanonut, että sekään olisi halpaa. ;-) Joo, en usko että ammusten hinta tippuu ihan lähitulevaisuudessa, edes sotaa edeltäneelle tasolle.
Toki 90€ rasia vs 65€, niin ei montaa tarvitse ampua, että hinnan erotus alkaa olla ihan merkittävä.

Tuntuu että jonkin verran kärjistetään.

-On hyväksyttävä että rahaa ei ole kuin tietty määrä ja sillä saadaan se mitä saadaan.
-Ak ei ole rk mutta lähempänä kuin ar.
-Tiedä sitten onko mpk ak hankinnassa tosiaan menty hinta edellä ja ehkä testi kappaileiden hommaaminen ennen isompia eriä voisi olla paikallaan. En tekisi yleistäviä johtopäätöksiä markkinoilla olevista ak kivääreistä tämän tapauksen perusteella.
-Mikäli nykyinen patruuna alkaa olemaan liian kallis niin ostaisi sitten vaikka akn kaliiberilla 5.56 mutta ballistiikka on kyllä sitten erinlaista joka vesittää jo koulutusta.
-Patruunoiden hinta ero näyttäisi olevan toistaiseksi maltillinen ja tästä selvittäisiin kurssi maksun nostoilla.

Tuo mun kommentti ei ollut edes kärjistetty.

MPK speksasi tarjouspyynnössä RK62M2 aseet. Se mitä saatiin, olivat ne aseet mitä nyt korvataan Dasanin AR15sta ja lisäksi ostetaan sitten Sakon AR15.
Itseasiassa AR15 reikätäthtäimillä on huomattavasti lähempänä RK:lla ampumista, kuin AK ja avotähtäimet. Noissa Dasanin AK:ssa oli italialainen dioptero/ghostring tähtäin liimattu kempillä kanteen, koska parempaa ratkaisua ei ole tarjolla. Eikä kestänyt tämäkään ratkaisu oikein käyttöä.

Mistä markkinoilla olevista AK kivääreistä? Tällä hetkellä on Suomessa markkinoilla kourallinen uusia AK kiväärejä. Ei kymmeniä, eikä tosiaan edes satoja. Siihen on varmasti syynsä miksi ne alun perin tilattiin Koreasta. 300 tai 500 kivääriä on vielä sen verran iso tilaus, että se vaatii kapasiteettia valmistajilta (Venäjällä tehdyt kiväärit olivat poistettu kilpailusta jo ennen Ukrainaa.) mutta kuitenkin niin pieni että suurin osa isoista ei ala tekemään RK tyyppisen aseen muutoksia aseisiin. Siihen MPK:n edelliseen tarjouspyyntöön ei vissiin tullut ihan hirveän montaa vaatimukset täyttänyttä tarjousta.

Halvimmat teleperä AK:t joita nopealla haulla löysin kustantavat tavalliselle tallaajalle (ALV) 1690,00€. Tuohon vielä päälle tähtäinlaitteiden vaihto, ja kolkutellaan jo sellaisia hintoja, että ei tuossa ole mitään järkeä. Tuossa kaupassa puhutaan isosta summasta rahaa, ja pitkästä toimitusjasta, varsinkin koska niitä RK tyyppisiä tähtäimiä ei ole suoraan saatavilla. (Ja koska joku kuitenkin sanoo Galil, niin hinta oli tosiaan "vain" tuplat tuosta 1690 eurosta.)

Jos kerta 5.56 AK on liian erilainen, niin sama on sitten vaihtaa suoraan AR15:sta, varsinkin kun jo tiedetään että se tulee olemaan seuraava PV:n kivääri.

Tällä hetkellä .223 on myös kallista, mutta sen hinta tulee tippumaan, kunhan NATO maat täydentävät varastonsa, ja sota on sodittu. 7.62x39 ei käytä kukaan muu suuri maa, joten sen kanssa tuskin tapahtuu samaa. Hinnan kehitys tule olemaan samanlainen kuin muissakin poistuvissa kaliipereissa.

Jos jostain löytyy halpaa 7,62x39, niin kertokaa. Ostan pois. 65 senttiä pala ei ole halpaa. :-(

Summa summarum: AK ei ole oikeasti edes vaihtoehto.
 
Viimeksi muokattu:
Ottaen huomioon että Toivosen asiantuntemus AR-kivääreistä on tasolla jossa hän pokkana kirjoittaa "itselataavasta AR-15-kivääristä ja sen täysautomaattisesta AR-16 mallista" tai "pikkupoikien papupyssystä", en kyllä korvaanikaan lotkauta ko. herran näkemyksille tässä aiheessa.

Toivosella on pakkomielle AR-sukuisia aseita vastaan joka on ylittänyt parodiahorisontin jo pari vuosikymmentä sitten ja jokainen kirjoituksissaan tahallisesti aikaansaatu toimintahäiriö "testeissä" (esim. Wolfin ampuminen kiväärimittaisellä kaasujärjestelmällä olevalla AR:llä) on sitten selitetty "ampumaradan betonilta aseeseen leijailleella pölyllä" tai jotain muuta yhtä lapsellista.
Missä hän on tuon ekan kirjoittanut ja oletko absoluuttisen varma ettei kyse ole kirjoitusvirheestä? Ja oletko ollut läsnä noissa ammunnoissa, jos voit kumota väitteet" lapsellisiksi"?
 
Back
Top