Uutisia Kreikasta

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015071620046590_uu.shtml

Professori tyrmää poliitikot: "Faktisesti Suomen vastuut kasvavat"
Torstai 16.7.2015 klo 16.32

Kansaintaloustieteen professori Vesa Kanniainen arvioi, että neljäskin tukipaketti Kreikalle voi olla mahdollinen. Kreikka ja Kreikan kriisi on ollut kesän puheenaihe numero yksi.
tk_j2_160715TM_190_uu.jpg

Kansantaloustieteen professori Vesa Kanniainen varoittaa, että jopa neljäs tukipaketti Kreikalle on jossain vaiheessa mahdollinen. (JENNI GÄSTGIVAR)

tk_j_160715TM_503_uu.jpg

He vakuuttelevat, että Suomen Kreikka-vastuut eivät kasva. Professori on toista mieltä. (MATTI MATIKAINEN)
Uusimmat käänteet ovat tapahtuneet viimeisen vuorokauden aikana, kun Kreikan parlamentti hyväksyi tukiohjelman ehtona vaaditut lakiuudistukset ja Suomi hyväksyi siltarahoitusmallin sekä euroryhmän tiukan ehdollisen päätöksen aloittaa neuvottelut Kreikan vakausmekanismista irrotettavasta rahoituksesta.

Tavallisia suomalaisia on ihmetyttänyt päättäjien vakuuttelut siitä, että Suomen vastuut eivät tule päätösten myötä kasvamaan.

Kansantaloustieteen professori Vesa Kanniaisen mukaan tämä on poliittista retoriikkaa.

- On esitetty, että Suomen vastuut eivät kasva. Tällä viitataan siihen, että Suomi on aikaisemmin sitoutunut pääomittamaan EVM:ää. Faktisesti Suomen vastuut kuitenkin kasvavat, Kanniainen sanoo.

- Minun tulkintani mukaan vastuut kasvavat siinä mielessä, mitä pahimmassa tapauksessa Kreikan avustamisesta tapahtuvat menetykset Suomen ja muiden euromaiden veronmaksajille vain kasvavat.

Neljäs tukipaketti?

Kanniainen nostaa myös esiin vakavan skenaarion: on mahdollista, että tämä ei suinkaan ole viimeinen tukipaketti Kreikalle.

- Avainkysymys on se, auttaako tämä tukipaketti Kreikkaa vai ei, hän kertoo.

Kanniainen on EuroThinkThank -ryhmän perustaja, jonka jäseninä on 12 taloustieteen, tilastotieteen, rahoituksen ja markkinoiden osaajaa.

Ryhmä aikoo julkaista tilanteesta kirjoituksen pian.

- Meidän arviomme on, että kasvukykynsä menettänyt kansantalous tarvitsee lentoon lähteäkseen yritystoimintaa ja uusia kasvuyrityksiä ja sitä kautta uusia työpaikkoja ja vientiä. Vaikka tämä tukipaketti laittaa monia asioita kuntoon Kreikassa, se ei vielä luo kasvun edellytyksiä. Kreikan kilpailukyky ei tällä paketilla palaudu, hän arvioi.

Kanniaisen mukaan Kreikan ongelma on se, että sen kilpailukykyä haetaan sisäisen devalvaation avulla eli palkkakustannuksia painetaan alas massatyöttömyydellä. Kanniainen arvioi, että mikäli Kreikalla olisi oma raha, devalvoitumisen kautta kilpailukyky palautuisi ripeästi. Nyt skenaario ei valitettavasti näytä lupaavalta.

- Tässä voi myös kysyä, että jos nämä pessimistiset ajatukset toteutuvat, niin millä tähtäimellä joudutaan valmistelemaan tukipakettia numero neljä. Jos Kreikan talous ei lähde lentoon, niin näihin asioihin on taas palattava ja neljäs paketti on tulevaisuudessa mahdollinen.

"Kunniakysymys"

Miksi sitten Kreikka halutaan pitää väkisin eurossa, jos kilpailukyky voisi palautua oman valuutan myötä?

- Minun arvioni on, että Euroopan johtaville poliitikoille Saksassa ja Ranskassa eli Merkelille ja Hollandelle on tärkeää, että heidän aikanaan rahaliitosta ei irtaannu yksikään maa. Se on kunniakysymys. Muuta selitystä ei voi olla.

Suomen tiukka linja on ollut viime päivinä paljon otsikoissa. Kanniaisen arvioiden mukaan Suomen roolia on kuitenkin paisuteltu.

- Suomen painoarvo on niin vaatimaton, että asiaa on liioiteltu.

MARI JULKU
[email protected]
 
Suomen hallituksen valehtelu, fennovoimahomman säätö ja tämä "kreikkalaisten" pohjattomaan kaivoon kupattavat rahat muilta veronmaksajilta on saanut aikaan itsellä miellettömän moraalikadon. Voi olla aika varma jos ihmiset lähtevät kadulle täältä mieltä osoittamaan, että olen joukossa mukana. Suomeks "kiitti vitusti".
 
Kuten luin että Kreikan velka 300 000 000 000 euroa niin millä ihmetempulla ne saavat sitä koskaan maksettua? Ei ikina!!
 
Kuten luin että Kreikan velka 300 000 000 000 euroa niin millä ihmetempulla ne saavat sitä koskaan maksettua? Ei ikina!!

Ja tästä summasta on edit: korkohelpoituksia ym. annettu JO satoja miljardeja ja lisää tulossa...

Solidaarisuutta ja meillekkin myös parisataa miljardia, josta myös anteeksi annetaan tietty >50%?
 
Soini kävi "pitkää" viivytystaistelua jonka ansiosta pääsi torjunta"voittoon"... :rolleyes:
 
Muiden puolueiden tekemiä virheitä ja ogelmia joita nyt "EU-ytimissä" ratkotaan on mahdoton yhden puolueen korjata.... o_O


http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/Soini_kreikka-38591

lainaus:
"Soinin mukaan puolue vastusti aikanaan Euroopan vakausvälineen (EVM) perustamista. Mutta nyt kun se on perustettu ja pääomat ovat siellä, ei puolue katsonut tarpeelliseksi vastustaa menettelyä. Kreikan mahdollinen tuleva velkapaketti hallinnoidaan nimenomaan EVM:n kautta.

– Tietenkään tämä ei ole mikään hyvä päivä. On valittava ruton ja koleran välillä. Hyvää ratkaisua ei ole. Kriisi tulee jatkumaan, Timo Soini kertoi suuren valiokunnan kokouksen jälkeen eduskunnassa.

Soini arvioi, että jos puolue olisi vastustanut velkapakettia, se olisi johtanut hallituksen kaatumiseen, mikä ei olisi ollut Soinin mukaan Suomen etu.

– Meillä olisi talouskriisin lisäksi Suomessa hallituskriisi. Tämä on sen tilanne, miksi perussuomalaiset päädyimme siihen, että yritetään nyt sitten.

Soini arvioi, että Kreikan ero eurosta voi vielä nousta esiin.

– Jos ohjelmassa epäonnistutaan, se (euroero) ponnahtaa esiin."
 
Kuten luin että Kreikan velka 300 000 000 000 euroa niin millä ihmetempulla ne saavat sitä koskaan maksettua? Ei ikina!!

Pääuutislähetyksessä eilen illalla haastateltiin Sixten Korkmania. Oli sitä mieltä, että puolet Kreikan veloista olisi leikattava pois, muuten niillä ole mitään mahdollisuuksia hoitaa lainaansa.

Tämä show ei tähän lopu, lisää meidänkin verorahoja tulee sinne uppoamaan.
Hienoa, eikö totta?
 
Muiden puolueiden tekemiä virheitä ja ogelmia joita nyt "EU-ytimissä" ratkotaan on mahdoton yhden puolueen korjata.... o_O


http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/Soini_kreikka-38591

lainaus:
"Soinin mukaan puolue vastusti aikanaan Euroopan vakausvälineen (EVM) perustamista. Mutta nyt kun se on perustettu ja pääomat ovat siellä, ei puolue katsonut tarpeelliseksi vastustaa menettelyä. Kreikan mahdollinen tuleva velkapaketti hallinnoidaan nimenomaan EVM:n kautta.

– Tietenkään tämä ei ole mikään hyvä päivä. On valittava ruton ja koleran välillä. Hyvää ratkaisua ei ole. Kriisi tulee jatkumaan, Timo Soini kertoi suuren valiokunnan kokouksen jälkeen eduskunnassa.

Soini arvioi, että jos puolue olisi vastustanut velkapakettia, se olisi johtanut hallituksen kaatumiseen, mikä ei olisi ollut Soinin mukaan Suomen etu.

– Meillä olisi talouskriisin lisäksi Suomessa hallituskriisi. Tämä on sen tilanne, miksi perussuomalaiset päädyimme siihen, että yritetään nyt sitten.

Soini arvioi, että Kreikan ero eurosta voi vielä nousta esiin.

– Jos ohjelmassa epäonnistutaan, se (euroero) ponnahtaa esiin."

Selitykset alkakoon... vastuunkantava selkäranka sanoi *NAPS POKS* luottamus persuihin on mennyt SDP:n, Kokoomuksen ja sanotaanko, että kaikkien puolueiden osalta?

Ja tulevaisuudessa viivyttelyjä tai muutosten hitautta selitellään hallituksen vaihdoksella... Minkäköhän takia tämä kuvio kuulostaa niin tutulta? Tukipaketteja suunnitellaan jo neljättä.
Fool me once, shame on you. Fool me twice, shame on me. Fool me thrice, ??? Fool me quince, Profit. T. Pankit

Kreikan sisäministeri: Ennenaikaiset parlamenttivaalit syksyllä

Kreikassa saatetaan järjestää ennenaikaiset parlamenttivaalit syksyllä, sanoo maan sisäministeri Nikos Voutsis.
Syriza-puoluetta edustava Voutsis arvioi kreikkalaisen radiokanavan haastattelussa, että on hyvin mahdollista, että vaalit järjestetään syys-lokakuussa.
Päähallituspuolue Syriza sai uuden tukiohjelman ehtona vaaditut lakiuudistukset läpi parlamentissa euromyönteisten oppositiopuolueiden tuella. Osa Syrizan edustajista äänesti esitystä vastaan.

http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/...enaikaiset-parlamenttivaalit-syksylla/5228654
 
https://www.facebook.com/jussi.hallaaho/posts/810929979027198

Jussi Hallaaho
2 t · Muokattu ·

Tässä on taas ollut pakko miettiä sitä kysymystä, että mitä iloa on olla ytimissä ja päättävissä pöydissä, jos korkein hyve on olla samaa mieltä kuin todellinen tai kuviteltu enemmistö.

Voisivathan Suomi yleensä ja perussuomalaiset erikseen olla halutessaan samaa mieltä enemmistön kanssa, vaikka itse ei ytimessä istuttaisikaan.


Jussi Hallaaho "Soini totesi, ettei perussuomalaisten kokoinen puolue voi olla ”yhden asian panttivanki” ja mitätöidä vaikutusvaltaansa yhden kysymyksen takia."

Tästä olen puheenjohtajan kanssa samaa mieltä, mutta samaa sanottiin, kun Suomi päätti osallistua turvapaikanhakijoiden jakamiseen ja taakanjakomekanismin luomiseen.

Jokainen yksittäinen asia on yksinään yksittäinen, mutta yhdessä niistä muodostuu kokonaisuus.

Näkisin tässä poliittiseksi ongelmaksi sen, että kun viime vaalien alla sanoimme ennen kaikkea olevamme vaihtoehto maahanmuutto- ja yhteisvastuukysymyksissä, niin missä asioissa sanomme olevamme vaihtoehto vuonna 2019?

Lisäksi pidän kiusallisena sitä, että Kreikan ensimmäistä ja toista bailoutia perusteltiin tismalleen samoin sanakääntein, eivätkä perussuomalaiset tuolloin yhtyneet perusteluihin.
 
totuus on karmivaa.....:confused:

Toimimaton yhteisvaluutta vaatii lisää sääntöjen rikkomista

16.7.2015 16:32 Henri Myllyniemi

http://susijumala.puheenvuoro.uusis...eisvaluutta-vaatii-lisaa-saantojen-rikkomista

Niin sanotun troikan kaksi osaa kolmesta on nyt todennut Kreikan tarvitsevan velkojen leikkauksen. Aiemmin asiaan on puuttunut Kansainvälinen valuuttarahasto IMF. Seurakseen rahasto sai Euroopan keskuspankki EKP:n.

Pitää ymmärtää, mitä hätäluottojen leikkaukset tarkoittavat. Kreikan tukipakettien luonne muuttuu samalla hetkellä luotoista lahjoituksiksi. Tässä kohtaa luoton sijaan puhutaan puhtaasti suorasta rahoitustuesta, joka on Lissabonin sopimuksen vastaista. Sääntöä joudutaan jossain vaiheessa joka tapauksessa rikkomaan.

Jopa Saksan valtiovarainministeri Wofgang Schäuble on todennut Kreikan tarvitsevan velkojensa saneerauksen, mutta hänkin levittelee käsiään sääntöviidakon edessä. Tarvitsee huomata, että velkojatkin tietävät tasan tarkkaan Kreikan velkojen olevan kestämättömällä tasolla, mutta eivät tee asialle mitään. Tarkoituksellisuus on silmiinpistävää.

Kreikan kolmannella tukipaketilla maksetaan pääosin edellisten tukipakettien luottoja. Samalla kreikkalaispankkeja pääomitetaan nyt kolmannen kerran. Uuttakin rahaa tarvitaan Kreikan alijämään tilkitsemiseen.

Tällä kertaa Kreikan itsemääräämisoikeutta karsitaan tuntuvasti. Toisin sanoen liittovaltioistaminen etenee pakon ja kärsimyksen tiellä. Hirviö rohmuaa kaiken vallan itselleen.

Suomenkin vuoro tulee vielä. Eurooppa on menetetty.
 
totuus on karmivaa.....:confused:

Toimimaton yhteisvaluutta vaatii lisää sääntöjen rikkomista

16.7.2015 16:32 Henri Myllyniemi

http://susijumala.puheenvuoro.uusis...eisvaluutta-vaatii-lisaa-saantojen-rikkomista

Niin sanotun troikan kaksi osaa kolmesta on nyt todennut Kreikan tarvitsevan velkojen leikkauksen. Aiemmin asiaan on puuttunut Kansainvälinen valuuttarahasto IMF. Seurakseen rahasto sai Euroopan keskuspankki EKP:n.

Pitää ymmärtää, mitä hätäluottojen leikkaukset tarkoittavat. Kreikan tukipakettien luonne muuttuu samalla hetkellä luotoista lahjoituksiksi. Tässä kohtaa luoton sijaan puhutaan puhtaasti suorasta rahoitustuesta, joka on Lissabonin sopimuksen vastaista. Sääntöä joudutaan jossain vaiheessa joka tapauksessa rikkomaan.

Jopa Saksan valtiovarainministeri Wofgang Schäuble on todennut Kreikan tarvitsevan velkojensa saneerauksen, mutta hänkin levittelee käsiään sääntöviidakon edessä. Tarvitsee huomata, että velkojatkin tietävät tasan tarkkaan Kreikan velkojen olevan kestämättömällä tasolla, mutta eivät tee asialle mitään. Tarkoituksellisuus on silmiinpistävää.

Kreikan kolmannella tukipaketilla maksetaan pääosin edellisten tukipakettien luottoja. Samalla kreikkalaispankkeja pääomitetaan nyt kolmannen kerran. Uuttakin rahaa tarvitaan Kreikan alijämään tilkitsemiseen.

Tällä kertaa Kreikan itsemääräämisoikeutta karsitaan tuntuvasti. Toisin sanoen liittovaltioistaminen etenee pakon ja kärsimyksen tiellä. Hirviö rohmuaa kaiken vallan itselleen.

Suomenkin vuoro tulee vielä. Eurooppa on menetetty.

Älä ole niin yksisilmäinen!

monsters-inc3.jpg
 
Kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

Kansalaisaloitteen otsikko
Kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa
Aloitteen päiväys
16.7.2015
Aloitteen muoto
Ehdotus lainvalmisteluun ryhtymisestä
Oikeusministeriön asianumero
OM 106/52/2015
Aloitteen sisältö

Päätös Suomen liittymisestä euroalueeseen tehtiin eduskunnassa keväällä 1998. Jäsenyydestä ei järjestetty kansanäänestystä. Eduskunnalle ei annettu lakiehdotusta, vaan ainoastaan valtioneuvoston tiedonanto. Tiedonannossa jäsenyys esiteltiin miltei pelkästään myönteisessä valossa, vaikka käytettävissä oli runsaasti tietoa siihen liittyvistä kielteisistä vaikutuksista ja riskeistä.

Suomi on kärsinyt jäsenyydestään euroalueessa enemmän kuin useimmat muut jäsenmaat. Kreikan kriisin yhteydessä on esitetty euroalueen taloudellisen yhteisvastuun lisäämistä ja sen kehittämistä täydelliseksi talousunioniksi, johon kuuluvat yhteisvastuullinen pankkiunioni, yhteinen valtiovarainministeri ja budjetti sekä pysyvät jäsenmaiden väliset varainsiirtojärjestelmät. Ranskan presidentti Francois Hollande on ehdottanut euroalueelle jopa yhteistä hallitusta.

Euroalue ei ole kehittynyt sellaiseksi kuin eduskunnalle vuonna 1998 esitettiin. Siihen kuuluminen on aiheuttanut Suomelle taloudellista vahinkoa, työttömyyttä ja julkisen talouden pahan alijäämän. Euroopan unionin perussopimusten vastaisesti on ryhdytty tukemaan taloudellisesti vaikeuksiin joutuneita jäsenmaita. Näitä tukijärjestelyjä ollaan lisäämässä ja saattamassa ne pysyvälle pohjalle. Euroalueen päätöksentekojärjestelmää ollaan muuttamassa tavalla, joka olennaisesti kaventaisi Suomen taloudellista ja valtiollista itsenäisyyttä.

Näistä syistä ehdotamme, että Suomen jäsenyydestä euroalueessa järjestetään kansanäänestys, jonka yhteydessä kerrotaan avoimesti jäsenyyden tähänastiset vaikutukset ja siihen liittyvät tulevaisuuden uhkat ja riskit. Jos kansan enemmistö kannattaisi Suomen pysyttäytymistä euroalueessa, se hyväksyisi käytännössä euroalueen muuttumisen velkaunioniksi ja ylikansalliseksi liittovaltioksi. Jos kansanäänestys sen sijaan johtaisi Suomen eroamiseen euroalueesta, euron rinnalla otettaisiin käyttöön kansallinen valuutta. Tällöin Suomi olisi raha- ja talouspolitiikan suhteen samassa asemassa kuin muut Pohjoismaat.


Perustelut

Euroopan talous- ja rahaliitosta päätettiin Maastrichtin sopimuksessa. Siihen sisältyi aikataulu vaiheittaisesta siirtymisestä yhtenäisvaluutta euroon. Sopimuksessa määriteltiin myös kriteerit, joiden tuli täyttyä siinä vaiheessa kun rahaliiton kolmanteen vaiheeseen vuoden 1999 alussa siirrytään ja yhtenäisvaluutta otetaan käyttöön. Sopimuksen mukaan euroon siirtyisivät kaikki ne EU:n jäsenmaat, jotka täyttävät kriteerit. Tanska ja Yhdistynyt Kuningaskunta olivat kuitenkin varanneet itselleen oikeudellisen mahdollisuuden jäädä ulkopuolelle. Suomi ja Ruotsi ilmoittivat päättävänsä euroalueeseen kuulumisesta erikseen.

Paavo Lipposen johtama hallitus antoi eduskunnalle 24.2.1998 tiedonannon Suomen osallistumisesta euroalueeseen.

Tiedonanto perustui siihen oikeudelliseen tulkintaan, että Suomen jäsenyys euroalueessa tuli ratkaistuksi siinä yhteydessä, kun eduskunta neuvoa-antavan kansanäänestyksen jälkeen vuonna 1994 hyväksyi Suomen liittymisen Euroopan unioniin. Tämä tulkinta oli vastoin sitä, että unioniin liityttäessä nimenomaan todettiin, että kuulumisesta euroalueeseen päätetään erikseen. Jopa eduskunnan puhemies totesi, ettei hän ollut ymmärtänyt, että kansanäänestyksessä olisi päätetty myös kuulumisesta euroalueeseen.

Hallitus antoi eduskunnalle vain tiedonannon, vaikka eduskunta oli EU-jäsenyyttä käsiteltäessä edellyttänyt, että ”Suomen mahdollisesta liittymisestä rahaliiton kolmanteen vaiheeseen päätetään aikanaan eduskunnassa hallituksen erillisen esityksen pohjalta”. Tiedonanto ei ole hallituksen esitys.

Eduskunnan perustuslakivaliokunnan enemmistö hyväksyi hallituksen oikeudellisen tulkinnan ja sen, että jäsenyys ratkaistiin eduskunnassa tiedonantomenettelyä käyttäen. Vähemmistöön jääneet kansanedustajat katsoivat, että euroalueeseen liittymisestä olisi tullut järjestää kansanäänestys ja että se olisi tullut ratkaista hallituksen lakiesityksen pohjalta. He esittivät, että samassa yhteydessä olisi tullut muuttaa perustuslakia, koska hallitusmuodon 72§:n mukaan Suomen rahayksikkö oli markka.

Ruotsissa ja Tanskassa Maastrichtin sopimusta tulkittiin toisin. Molemmissa maissa liittymisestä euroalueeseen järjestettiin erillinen kansanäänestys.

Vaikka Tanskalla oli sopimuksen nojalla mahdollisuus jäädä pysyvästi euroalueen ulkopuolelle, hallitus vei liittymisen kansanäänestykseen vuonna 2000. Selvä enemmistö hylkäsi jäsenyyden.

Ruotsissa kansanäänestys järjestettiin vuonna 2003. Sielläkin jäsenyys tuli selvin numeroin hylätyksi.

Mielipidemittausten perusteella oli selvää, että Suomessakin euroalueeseen liittyminen olisi hylätty, jos siitä olisi vuonna 1998 järjestetty kansanäänestys.

Maastrichtin sopimuksen mukaan edellytyksenä rahaliiton kolmanteen vaiheeseen siirtymiselle oli se, että vähintään puolet jäsenmaista täyttää ennalta asetetut EMU-kriteerit. Tämä ehto ei ollut täyttymässä.

Esillä olikin mm. Saksan nykyisen valtiovarainministerin Wolfgang Schäublen esittämä vaihtoehto, jonka mukaan euroalueeseen olisi tullut aluksi mukaan vain viisi valtiota eli Ranska, Saksa ja Benelux-maat. Ne olisivat muodostaneet ns. optimaalisen valuutta-alueen. Niiden poliittinenkin yhdentyminen olisi edennyt ja ne olisivat muodostaneet unionin ”kovan ytimen”. Näille maille euro olisi ollut yhtenäisvaluutta (single currency). Muut EU-maat olisivat käyttäneet euroa yhteisenä rahana (common currency) oman kansallisen valuuttansa rinnalla.

Tiedonannossa hallitus ilmoitti tavoittelevansa mahdollisimman monen jäsenmaan liittymistä euroalueeseen heti alussa. Hallitus korosti myös sitä, että se haluaa Suomen olevan mukana unionin tiivistyvässä ytimessä. Tämä merkitsi sitä, että Suomi kannatti myös sellaisten maiden jäsenyyttä, jotka eivät täyttäneet kriteerejä. Ulkopuolelle jätettiin euroalueeseen pyrkivistä maista aluksi vain Kreikka, mutta lopulta sekin otettiin mukaan ennen eurojen käyttöönottamista. Kreikan jäsenyyttä ei käsitelty Suomen eduskunnassa.

Euroalueen kriisi johtuu siitä, että mukana on liian erilaisia kansantalouksia. Tätä ongelmaa yritetään nyt ratkaista keskenään täysin päinvastaisia keinoja käyttäen.

Komission puheenjohtajan Jean-Clauden Junckerin johdolla laaditussa ns. viiden presidentin raportissa ehdotetaan, että rahaliiton rinnalle pitää luoda täydellinen talousliitto, johon kuuluisivat yhteisvastuullinen pankkiunioni, yhteinen valtiovarainministeri ja budjetti sekä pysyvät varainsiirtojärjestelmät jäsenmaiden välille. Ranskan presidentti Francois Hollande on ehdottanut, että euroalueelle tulee saada jopa yhteinen hallitus.

Toisen vaihtoehdon esitti viime vuonna professori Vesa Kanniaisen johdolla työskennellyt työryhmä. Sen mukaan euroalue purettaisiin siten, että kaikki siihen kuuluvat maat ottaisivat uudelleen käyttöön kansallisen valuutan.

Toinen Kanniaisen ehdottama vaihtoehto oli, että Suomi irrottautuisi euroalueesta yksinään. Tämä saattaisi johtaa ajan oloon siihen, että muutamat muutkin maat eroaisivat, jolloin lähestyttäisiin Schäublen aikanaan esittämää ratkaisua.

Viime viikkojen kiistat Kreikan tukemisesta ovat tuoneet selkeästi esiin ne ongelmat, joihin Suomen jäsenyys euroalueessa on johtanut.

Suomi on kärsinyt yhtenäisvaluutasta enemmän kuin muut kriisimaita tukeneet maat.

Alkuvaiheessa ongelmia aiheuttivat jyrkät vaihtelut euron ja dollarin välisessä vaihtokurssissa. Kun euroon siirryttiin, se devalvoitui dollariin nähden noin 50 prosentilla. Eurosta tuli Suomelle liian halpa valuutta, taloutemme ylikuumeni ja kustannustasomme kohosi voimakkaasti. Sitten euro revalvoitui sadalla prosentilla, jolloin kohonnut kustannustasomme ja liian vahva euro vaikeuttivat vientiämme. Vaikka kurssi sen jälkeen hieman aleni, euro on ollut Suomelle liian kallis valuutta.

Suomen tilanteen osoittaa havainnollisesti vertailu Ruotsiin. Kansantaloutemme ovat keskenään hyvin samankaltaiset. Ruotsilla on ollut oma valuutta, jonka kurssi on tarpeen mukaan vaihdellut. Talouskasvun ansiosta työllisyystilanne on säilynyt suhteellisen hyvänä ja julkinen talous on ollut hyvässä kunnossa. Kun Ruotsi ei ole euroalueessa, sen ei ole tarvinnut antaa taloudellista tukea kriisimaille.

Euron vuoksi Suomen talouskasvu on ollut heikkoa ja työttömyys korkealla tasolla. Julkiseen talouteen on kasvanut paha alijäämä, jonka vuoksi veroja korotetaan samalla kun valtion ja kuntien menoja kovalla kädellä karsitaan. Kriisimaita Suomi on tukenut ottamalla itselleen lisää velkaa.

Ei ole ihme, että suomalaisten mitta on tullut täyteen. Kreikan tukemiseen on otettu vihdoinkin tiukka kanta. Tästä syystä Suomi on joutunut hyvin kielteiseen valoon monissa EU:n jäsenmaissa ja laajemminkin.

Jos Suomi jatkaa euroalueessa, joudumme mukaan yhä syvempään taloudelliseen yhteisvastuuseen ja nykyistä ylikansallisempaan päätöksentekoon. Tähän suuntaan mennään siitä riippumatta, mikä on lopulta Kreikan kohtalo.

Jos jatkamme nykyisellä tiellä, meille käy huonosti. Taloutemme kituu ja menetämme yhä enemmän taloudellista ja myös valtiollista itsenäisyyttämme.

Jos kansan enemmistö kannattaisi Suomen pysyttäytymistä euroalueessa, se hyväksyisi käytännössä euroalueen muuttumisen velkaunioniksi ja ylikansalliseksi liittovaltioksi. Jos kansanäänestys sen sijaan johtaisi Suomen eroamiseen euroalueesta, euron rinnalla otettaisiin käyttöön kansallinen valuutta. Tällöin Suomi olisi raha- ja talouspolitiikan suhteen samassa asemassa kuin muut Pohjoismaat.
 
Suomen tiukka linja on ollut viime päivinä paljon otsikoissa. Kanniaisen arvioiden mukaan Suomen roolia on kuitenkin paisuteltu.

- Suomen painoarvo on niin vaatimaton, että asiaa on liioiteltu.

Suomen painoarvo on vaatimaton tai oikeammin sanottuna olematon. Juuri siksi on hyvin mielenkiintoista, että Suomen roolia paisutellaan juurikin kansainvälisessä mediassa.

Kai se on sitten niin että kun kukaan ei uskalla näyttää keskisormea Saksalle ja Ranskalle tai edes Latvialle ja Hollannille, niin Suomi on hyvä syntipukki :D

Sitä syntipukin roolia on Suomelle sovitettu muissakin kriiseissä. EU:n kilteimmästä oppipojasta on kasvanut pahis. Jos ei muuten niin ainakin mielikuvissa.

rareexports580ssksk22.jpg


http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015071620047927_uu.shtml
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top