Uutisia Yhdysvalloista

Tvälups kirjoitti:
yle uutiset Ulkomaat 18.10.2012 klo 9:12
Video työntekijöiden sekoilusta Afganistanissa kuohuttaa USA:n armeijaa

Video näyttää useita turvallisuustyöntekijöitä humalassa ja huumeiden vaikutuksen alaisina, kertoi yhdysvaltalainen ABC-kanava keskiviikkona.

Yhdysvaltain hallitukselle Afganistanissa työskentelevä yksityinen turvallisuusfirma on joutunut kohun keskelle julkisuuteen vuodetun videon vuoksi.

Video näyttää useita turvayrityksen työntekijöitä humalassa ja huumeiden vaikutuksen alaisina, yhdysvaltalainen ABC-uutiskanava kertoi keskiviikkona. Alkoholin ja huumeiden käyttö on kielletty Yhdysvaltain armeijalle työskenteleviltä.

Useita puolialastomia miehiä kuvataan juomassa vodkashotteja ja painivan toistensa kanssa. Ryhmän lääkintämiestä näytetään pökerryksissä sen jälkeen, kun hän on piikittänyt itseensä ketamiinia, vahvaa nukutusainetta.

Kännykkävideo on kuvattu aiemmin tänä vuonna oletettavasti yrityksen käyttämässä komentohuoneessa. Videon toimittivat ABC-kanavalle kaksi entistä Jorge Scientific -yhtiön työntekijää, jotka ovat nostaneet kanteen yritystä vastaan.

Miehet työskentelivät armeijan turvallisuusvirkailijoina Kabulissa. He kertoivat lopettaneensa yhtiössä työskentelyn inhosta ja pelosta, koska heidän oma turvallisuutensa oli vaarassa kollegojen käyttäytymisen takia.

Jorge Scientific -yhtiö on solminut liki miljardin dollarin arvosta sopimuksia Yhdysvaltojen hallituksen kanssa. Yritys kertoi, että useat valituksen kohteena olleet henkilöt eivät enää työskentele yritykselle. Lisäksi Jorge Scientific kertoi palkanneensa riippumattoman tutkimusryhmän selvittämään asiaa.

Pentagon ottaa "kaikki syytökset sen sopimustyöntekijöiden epäsoveliaasta käytöksestä hyvin vakavasti”, tiedottaja Bill Speaks kommentoi uutistoimisto AFP:lle.

Lähteet:
AFP, Yle Uutiset

...jalon kansan parhaat pojat taistohon?
 
Kukkahattutädit vauhdissa, onpa uutta ja outoa, että sotatoimialueella olevat nuoret miehet rentoutuvat vetämällä perseet. Tappaminen on aina ollut ok, juopottelu sen sijaan on moraalitonta. Tätä kaksinaismoraalia en aina jaksa ymmärtää.
Paikka ja ajankohta voisi olla paremmin valittu.
 
juhapar kirjoitti:
Tvälups kirjoitti:
yle uutiset Ulkomaat 18.10.2012 klo 9:12
Video työntekijöiden sekoilusta Afganistanissa kuohuttaa USA:n armeijaa

Video näyttää useita turvallisuustyöntekijöitä humalassa ja huumeiden vaikutuksen alaisina, kertoi yhdysvaltalainen ABC-kanava keskiviikkona.

Yhdysvaltain hallitukselle Afganistanissa työskentelevä yksityinen turvallisuusfirma on joutunut kohun keskelle julkisuuteen vuodetun videon vuoksi.

Video näyttää useita turvayrityksen työntekijöitä humalassa ja huumeiden vaikutuksen alaisina, yhdysvaltalainen ABC-uutiskanava kertoi keskiviikkona. Alkoholin ja huumeiden käyttö on kielletty Yhdysvaltain armeijalle työskenteleviltä.

Useita puolialastomia miehiä kuvataan juomassa vodkashotteja ja painivan toistensa kanssa. Ryhmän lääkintämiestä näytetään pökerryksissä sen jälkeen, kun hän on piikittänyt itseensä ketamiinia, vahvaa nukutusainetta.

Kännykkävideo on kuvattu aiemmin tänä vuonna oletettavasti yrityksen käyttämässä komentohuoneessa. Videon toimittivat ABC-kanavalle kaksi entistä Jorge Scientific -yhtiön työntekijää, jotka ovat nostaneet kanteen yritystä vastaan.

Miehet työskentelivät armeijan turvallisuusvirkailijoina Kabulissa. He kertoivat lopettaneensa yhtiössä työskentelyn inhosta ja pelosta, koska heidän oma turvallisuutensa oli vaarassa kollegojen käyttäytymisen takia.

Jorge Scientific -yhtiö on solminut liki miljardin dollarin arvosta sopimuksia Yhdysvaltojen hallituksen kanssa. Yritys kertoi, että useat valituksen kohteena olleet henkilöt eivät enää työskentele yritykselle. Lisäksi Jorge Scientific kertoi palkanneensa riippumattoman tutkimusryhmän selvittämään asiaa.

Pentagon ottaa "kaikki syytökset sen sopimustyöntekijöiden epäsoveliaasta käytöksestä hyvin vakavasti”, tiedottaja Bill Speaks kommentoi uutistoimisto AFP:lle.

Lähteet:
AFP, Yle Uutiset

...jalon kansan parhaat pojat taistohon?

Vaiko kätyrlauma sankka?
 
USAF's Youngest B-52 Now 50 Years Old
http://www.aviationweek.com/Blogs.aspx?plckBlogId=Blog:27ec4a53-dcc8-42d0-bd3a-01329aef79a7&plckPostId=Blog:27ec4a53-dcc8-42d0-bd3a-01329aef79a7Post:5bb74a4c-ebe8-4299-a2da-8b5e711994d2

:a-smiley:
 
On se p...lettä ettei jenkit tajua wanhan kaluston stenauksen tärkeyttä!
 
Star Trekiä inspiroinut 342-metrinen sota-alus Enterprise jää eläkkeelle
il STR: 4.11.2012 6:16

Yhdysvaltain laivaston vanhin sota-alus USS Enterprise palasi sunnuntaina satamaan viimeistä kertaa.

Maailman ensimmäinen ydinvoimalla toimiva lentotukialus palveli puoli vuosisataa Kuuban ohjuskriisistä Afganistanin sotaan.

Enterprisen viimeiseksi komennukseksi jäi kahdeksan kuukauden matka Välimerellä ja Persianlahdella. Kapteeni William Hamilton kuvaili aluksen viimeistä kotiinpaluuta erittäin tunteelliseksi.

342-metrinen "Iso-E" on maailman pisin merivoimien alus. Siihen mahtuu 4500 ihmisen lisäksi 72 helikopteria ja lentokonetta. Laivan varustukseen kuului 1500 tonnia ohjuksia ja pommeja.

Enterprise on tehnyt uraa myös elokuvissa ja televisiossa. Laiva tuli monille tutuksi elokuvista Top Gun sekä Punaisen lokakuun metsästys. Se toimi myös inspiraationa kapteeni Kirkin avaruusalukselle Star Trek -televisiosarjassa.
 
On se perkelettä, ettei mihinkään voi enää luottaa. Tälläkin palstalla osa kirjoittajista piti varmana, että Enterprise uhrataaan False flag -operaatioon Lähi-Idässä, ja saadaan sopiva syy aloittaa sota Iranin kanssa. Tai heeetkineeeen: sehän oli tietysti se alkuperäinen suunnitelma, mutta kun riippumaton (;-) media sen paljasti ajoissa, niin NWO-porukalta tulikin paskat housuihin. Nyt ne suunnittelee varmaan taas jotain yhtä kieroa, odottakaa vaan mitä pojat keksii nettiin pistää. Kyllä se totta on taas sekin!
 
Odottelen jo paljastuksia Enterprisen poimuajomoottoreista. Samalla ehkä paljastetaan jouduttiinko vaiheisia käyttämään vuonna -91 Persianlahdella.
 
Eurooppalaisethan kierrättävät nuo vanhat tukialuksensa (Sao Paulo <- Foch, Liaoning <- Admiral Kuznetsov, Viraat <- Hermes). Jenkit ei taida myydä noita tasakantisiaan kenellekään?
 
Saksa vastaan Jenkit osa II ?

Calls for Germany to repatriate its 1,536 tons of gold reserves held at the NY Fed are intensifying as Der Spiegel reports the Federal Reserve has refused to allow German inspectors to even view the country’s massive gold reserves “in the interest of security and of the control process“.

We have stated repeatedly that with repatriation and/or audit requests completed or in progress by Venezuela, Germany, Switzerland, and the Netherlands, The BOE and the Fed suddenly find themselves in a heap of trouble as the situation (and confidence that the Central banks actually still hold the tungsten gold reserves on deposit) is rapidly deteriorating.

More on the Fed’s non-compliance with German requests to view/inspect their own gold below.

Der Spiegel reports that nearly half of Germany’s entire gold reserves are still held (supposedly) 5 floors below the NY Fed:

The Federal Reserve Bank of New York continues to hold 1,536 metric tons of German gold — or nearly half of Berlin’s reserves. This enormous hoard of gold is stored in the fifth subfloor of the bank’s building on Liberty Street, 25 meters (80 feet) below street level, and 15 meters below sea level. According to the bank’s website, the vault rests on the bedrock of Manhattan Island.

The Fed has reportedly denied German requests to view their own gold reserves, ‘in the interest of security’:

Tourists are allowed to venture below street level to see the vault. After descending in an elevator, they stand in front of an enormous steel cylinder that pivots like a door in a 140-ton steel-and-concrete frame. But not even the owners are allowed to view their own gold. According to the Federal Audit Office report, the Fed explained that “in the interest of security and of the control process” no “viewings” are possible.
http://fromthetrenchesworldreport.com/german-calls-for-gold-repatriation-intensify-as-fed-refuses-to-allow-inspection/25405/
 
setämies kirjoitti:
.... Samalla ehkä paljastetaan jouduttiinko vaiheisia käyttämään vuonna -91 Persianlahdella.

Ei jouduttu, vain pari fotonitorpedoa (photon torpedoes) ammuttiin !
Tieteellinen selitys löytyy tietysti wikipediasta :dodgy:

http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_weapons_in_Star_Trek#Photon_torpedoes
 
vehamala kirjoitti:

:a-laugh:
 
Kyllä kalle häglundin pitäisi nyt joutuin lähteä ostosmatkalle jenkkilään. PV ja erityisesyti ilmavoimien uudistukseen hyvin sopisi se, että ilmavoimat sijoitetaan yhteen tukikohtaan, joka siis olisi tämä Enterprise. Se olisi kokonaistaloudellisesti hyvä ratkaisu, koska se edelleen helpottaisi PV:n ydinasioihin keskittymistä, eli kansainvälistä kuuhastelua. Aluksen voisi nyt esiksi lähettää Islannin rannikolle ilmaa valvomaan ja sieltä sitten poimuajolla pääsisi nopeasti Adenin lahdelle piraatteja hätystelemään. Talvisin enterprise voisi nököttää Näsijärvellä, jossa sen ydinvoimalasta saataisiin virtaa Tampereen teollisuudelle, jolloin olkiluoto3 voisi jäädä ns. epäonnistumisen muistomerkiksi.
 
Caveman kirjoitti:

Kts. http://maanpuolustus.net/showthread.php?tid=55&pid=43936#pid43936

Kyllä tuolla olisi paljonkin käyttöä meillä....
Nyt vaan nopeasti Jenkkilään ostoksille !
 
F-22 crashes on highway near Tyndall
TYNDALL AIR FORCE BASE, Fla. — An Air Force F-22 Raptor fighter jet crashed near a Florida Panhandle highway Thursday, but the pilot was able to eject safely and there were no injuries on the ground, the military said.
http://www.airforcetimes.com/news/2012/11/ap-f22-crash-highway-tyndall-111512/
 
http://www.tietokone.fi/uutiset/jattimainen_it_moka_usa_n_ilmavoimissa_miljardi_hukkaan
Jättimäinen it-moka USA:n ilmavoimissa – miljardi hukkaan
16.11.2012 7:53 0 Samuli Kotilainen

Yhdysvaltojen ilmavoimat on päättänyt hylätä valtavan it-hankkeen, johon on kulutettu rahaa jo miljardi dollaria, kertoo uutispalvelu IDG. Ilmavoimat totesi, että vaikka järjestelmää on rakennettu jo seitsemän vuotta, sen tilanne on lohduton.

Ilmavoimat aloitti suuren erp-toiminnanohjausjärjestelmän (enterprise resource planning) rakentamisen vuonna 2005, kertoo uutispalvelu IDG. Järjestelmän oli tarkoitus auttaa esimerkiksi ilmavoimien talousohjauksessa. Jättihankkeen tavoite oli korvata yli 200 vanhempaa järjestelmää.

Täydellinen epäonnistuminen

Armeija toteaa nyt, että hanke on lopullisesti todettu epäonnistuneeksi. Projektiin on käytetty rahaa hieman yli miljardi dollaria (noin 800 miljoonaa euroa), mutta järjestelmä ei ole lähimainkaan valmis.

Vaikka vain noin neljäsosa projektista tehtäisiin valmiiksi, rahaa tarvittaisiin vielä 1,1 miljardia dollaria (yli 850 miljoonaa euroa). Järjestelmä valmistuisi arvioiden mukaan vasta vuonna 2020.

Projektia on IDG:n mukaan muutettu kolme kertaa viimeisen kolmen vuoden aikana. Nyt ilmavoimien kärsivällisyys loppui, ja koko hanke on peruttu. Järjestelmän toiminnallisuus pyritään hoitamaan nykyisillä järjestelmillä ja niihin tehtävillä pienemmillä muutoksilla.
 
SAP?
 
Back
Top