Se, miksi olen ryhtynyt osa-aikaortopediksi tässä keskustelussa, johtuu mukavuudenhalustani. Mikään ei vituta minua niin paljon kuin huonot kengät. Se on vaeltajalle vähän niin kuin talon perustus.
Kokoan ikään kuin ryhmäomatuntona hiukan yhteen näkemyksiä. Perusongelma on miltei kaikilla osa-alueilla, haetaanko kestoa + säänkestävyttä vai mukavuutta ja onko mahdollista saada kaikkea samaan pakettiin ja vielä ilmaiseksi ja kaukomaiden laadulla. Vastaus ongelmaan: Ei.
Perusteet (luonnos, kehittäkää)
1) Turva- tai tappelukenkä vartijalla tai viikonloppusoturilla, jonka haastavin maasto on Helsinki-simun betonilattia, on usein eri kenkä kuin maastossa toimivan erikoismiehen kenkä.
2) Metsästäjän kenkä ei ole välttämättä tappelukenkä eikä vaeltajan kenkä. Saa olla.
3) Sotilasmassoille tehtävä yleisjalkine ei ole metsästäjän kenkä eikä vaeltajan kenkä, mutta se on tappelukenkä.
(Vonkan oma lisäys ja mielipide: Vaeltajan tai kaukopartiomiehen paras kenkä ei ole ainakaan yleisjalkine M/05 Sievin valmistamana).
Kesto
Heikko lenkki haikkikengissä Meindlia myöten on kalvon kestävyys. Kuuluisa vaeltaja, kiipeilijä ja talviretkeilijä, todellinen extrememies Lars Monsen sanoi kalvon kestävän noin kuukauden. No, Monsenilla se on aina yhtämittaista käyttöä ja jollakin toisella kuukausi voi jakautua kymmenelle vuodelle. Monsen pitää silti kalvokengistä niiden "loskaominaisuuksien" takia. Hän vain hommaa uusia - tai sponsorit hommaavat.
Erämiehen pitää varautua 2-4 vuoden rotaatioon. Mistään elämänkestävistä ihmekengistä ei kannata haaveilla. Samaten viikonloppusoturi voi muutaman vuoden tetsata ja jos on kouluttaja, pärjää yksillä kengillä seuraavaan elämään. Kokemuksia kalvon rikkoutumisen kilometrimääristä (oikeat vaellukset): Meindl 600 - 1500 km. Rotaatio himokävelijöillä on sellainen 2-3 vuotta. Vulkaanisia kiviä ja louhikkoa, vuorikiipeilyä = ehkä kymmenen eri reissua. Mitä levollisempi ja letkeämpi kenkä, sen vähemmän kestää.
Nahkainen kalvoton hoidettuna on pitempiaikainen ratkaisu ja ainahan on kumisaapas laittaa vähintään reppuun. Tämä on ihan hyvä sotilasratkaisu niille, jotka voisivat joutua kauemmas suolle ja vielä marraskuun loskassa. Rasvaa. Nahka on hoidettuna monessa ylivoimainen materiaali (kestävä, lämmin jne).
Nahan ei pidä antaa kastua läpimäräksi eikä sitä saa kuivata kuumassa (vaeltajat käyttävät sananlaskua: missä voi sulaa siinä nahka palaa). Riittävä rasvaus pitää kengän toimivana ja vettähylkivänä.
Vaeltajafoorumeilla nauretaan, miten urbaanit tyypit puhuvat säälittäviä välillä, miten "gore pitää jalat kuivana" vaikka kalvon ulkopuolinen nahka on aivan litimärkä. Märkä nahka muuttuu kuivuttuaan koppuraksi ja nopeuttaa kalvon puhkeamista. Ehkä se tapahtuu jo seuraavalla reissulla. Hoidettu nahka kestää kovassa käytössä todellakin vuosia. Tunsin sotaveteraanin, joka käveli samoilla nahkapieksuilla elämänsä.
Mutta silloin kengän täytyy olla täysnahkainen ja ompelemalla kasattu. Ei liimakenkä.
Älä rasvaa näitä:
Modernit jalkineet ovat usein kalvollisia ja niissä on myös muita materiaaleja kuin nahkaa sekä liimaratkaisuja. Kalvo tukkeutuu ja muovisten tukirakenteiden ja nahan konsensus pettää, kun jäykkyys nahassa pehmenee rasvasta. Näille suihkeet ja vaha.
Johtopäätökset:
Johtopäätös 1: Aivan hurjimmalle maastomiehelle on vaikeata saada sekä kestoa ja pitkää ikää että vielä mukavaa letkeyttä.
Johtopäätös 2: Kalvollinen "Pro Tunturisusi / Island / vastaava" menisi kalastus- ja puolukankeruuaskareissani eläkepäiviin asti, mutta tosivaeltaja joutuu vaihtamaan parin vuoden välein.
Johtopäätös 3: Nahkainen rasvattava taistelukenkä voi olla "the pip" sotahommissa + reppuun Nokian kumisaapas.