Varusteista
Käveleskelin tuossa viikon päivät sitten maastossa ja tähän kesään kuuluvaan tapaan alkoi vettä ensiksi ripsimään, sitten kaatamaan. Vetäisin repusta kuoritakin päälleni ja jatkoin matkaa kastumatta. Vaikka sotilas ei sokerista olekaan tehty, kuivana mies on taistelukykyisempi kuin märkänä. Tuli taas kerran mieleen, olisipa kiva että näin voisi olla myös palveluksessa.
Sotavarusteita hankittaessa Suomalainen menetelmä PV:n alkuajoista lähtien on ollut isojen järjestelmien suosiminen yksittäisen taistelijan varustuksen kustannuksella. Sotilaan varusteina kulkivat lähinnä kivääri, vaatetus, jalkineet ja ehkä teräskypärä useita vuosikymmeniä. Vasta kylmän sodan loppupuolella ja sen päätyttyä taistelijan henkilökohtainen varustus on hitaasti alkanut parantua sirpaleliivien, komposiittikypärien, lähiradioiden, uusien maastopukujen ja kantolaitteiden myötä. Edelleen merkittävänä puutteena voidaan nähdä henkilökohtaisen aseen tähtäysjärjestelmä, esimerkiksi punapistetähtäimen edut terästähtäimiin ovat selvät eritoten taistelijan liikkuessa ja maalitilanteiden ollessa nopeita. Huonoin varustetilanne on alueellisilla joukoilla ja selustan joukoilla, kuten tietysti ehkä kuuluukin.
Yksittäisen taistelijan varustetilanteen ollessa puutteellinen, olisi loogista antaa taistelijoille mahdollisuuksia itse parantaa omaa varustetilannettaan. Tässä kaunis ajatus kuitenkin törmää jäykän torjuvaan sotilaskulttuuriin ammattisotilaiden keskuudessa. Sotilas ei voi käyttää juuri mitään, mikä ei ole raskaalla byrokraattisella menettelyllä hyväksytty sotavarusteeksi tai mikä ulkonäöltään poikkeaa PV:n jakamasta materiaalista. Tämä tietysti on ymmärrettävää PR-mielessä esimerkiksi paraatien yhteydessä, mutta mikä helvetti siinä on ettei toimivia varusteita voi käyttää edes maastossa missä kukaan ei ole näkemässä?
Kaupallisilla toimijoilla on runsaasti tarjolla materiaalia, millä sotilas voi omaa kurjuuttaan lieventää. On Gore-Tex kenkiä, erilaisia sormikkaita, reppuja ja kantolaitteita, yksittäisen taistelijan naamioverkkoja, tähtäimiä aseisiin, walkie-talkie radioita, karttalaukkuja ja ties mitä. Monet metsästyskäyttöön valmistetut tuotteet ovat sellaisinaan soveltuvia myös sotilaskäyttöön, olosuhteethan ovat samat. Kuitenkin niin monesti eteen tullut fraasi “jos yhdellä on niin kaikilla pitää olla” kummittelee edistyksen tiellä, aivan kuin kaikilla yksilöillä olisi yhtäläinen yhtä hyvä suorituskyky jos kaikilla on identtiset varusteet, ja aivan kuin se olisi edes hyvä tilanne jos niin olisi.
Mikäli taistelija voi omilla hankinnoillaan parantaa omaa taistelukykyään, sitouttaa se taistelijaa myös paremmin maanpuolustukseen, oli kyse sitten varusmiehistä, reserviläisistä tai ammattisotilaista. Liian monesti esimiehet (ammattisotilaat) estävät taistelukyvyn parantamisen kieltämällä kaikki erilainen. Kokeneemmat reserviläiset ovat yleensä järkevämmin ajattelevia tässä suhteessa.
Sallimalla sotilaan varustaa itseään mahdollistettaisiin suorituskyvyn kasvun lisäksi myös huoltovarmuudellista hyvää. Luomalla markkinoita sotilasvarusteille parannetaan kotimaisten valmistajien, maahantuojien ja jälleenmyyjien valmistus, varastointi ja jakelukapasiteettia, joka olisi tarpeentullen hyödynnettävissä laajemmin itse kriisitilanteessa.
Suosittelen kaikille sotilaille oman suorituskyvyn kehittämistä myös varustamalla, ja kaikille esimiesasemassa oleville: kun seuraavan kerran näette alaisellanne tavallisuudesta poikkeavaa materiaalia, älkää ensimmäisenä kieltäkö sitä siksi että muilla ei sitä ole vaan miettikää varustuksen vaikutusta suorituskykyyn sillä suorituskyky on loppujen lopuksi ainoa millä on sotilaalle merkitystä.