Venäjän masinoimat "pakolais"-virrat Suomeen

Nyt kuulemma rikotaan suomenvenäläisten perusoikeuksia.

Valittajat katsovat esimerkiksi, että Suomi rikkoo liikkumisvapautta ja ylipäänsä perusoikeuksia. Heidän mukaansa päätökset on kumottava, koska ne ovat perustuslain vastaisia.

VALITTAJAT muistuttavat, että he ovat Suomen kansalaisia: he eivät ole turvapaikanhakijoita eivätkä osa ”ilmiötä”, johon Suomi on vedonnut.

Valittajat katsovat, että heille tilanteessa on kyse muun muassa perustuslain turvaamasta liikkumisvapaudesta, oikeudesta kieleen ja kulttuuriin, perhe-elämän suojasta, uskonnonvapaudesta, omaisuudensuojasta ja elinkeinonvapaudesta.

Niinpä maarajan sulkeminen merkitsee heille syvälle käyvää puuttumista perusoikeuksiin. Heidän mukaansa päätökset syrjivät heitä esimerkiksi kielen ja alkuperän perusteella.

Kun Suomi oli tehnyt tuoreimman päätöksensä, valitusta vielä täydennettiin. Valittajien mukaan päätöksessä ei todeta mitään siitä, miten venäläisvähemmistölle aiheutuvat perusoikeusvaikutukset ovat sopusoinnussa Suomen kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden kanssa.

Siksi kokosulku on heidän mukaansa kiellettyä välillistä tai välitöntä syrjintää.
Paljon oli tekstiä mutta vähän asiaa. Millähän tavalla tuo on syrjintää, kun kaikkia kohdellaan samalla tavalla?

Millähän tavalla venäläisten liikkumista rajoitetaan, kun ovat kuitenkin vapaita kulkemaan? Se, että juuri heidän käyttämänsä ylityspaikka on suljettu, ei rajoita liikkumista sen enempää kuin se että metsän kautta ei saa mennä rajan yli.

Toki ihmisillä on oikeusvaltiossa oikeus valittaa, mutta vähän sylettää että tällaisilla viedään aikaa ja resursseja oikeilta asioilta.
 
Joo, ei heitä estetä liikkumasta Venäjälle, tehkööt sen Viron kautta jos pakko on. Ei perustuslaissa sanota, että venäläisten tulee päästä Suomesta Venäjälle lyhintä mahdollista reittiä pitkin.
 
Joo, ei heitä estetä liikkumasta Venäjälle, tehkööt sen Viron kautta jos pakko on. Ei perustuslaissa sanota, että venäläisten tulee päästä Suomesta Venäjälle lyhintä mahdollista reittiä pitkin.
Suomesta pääsee maarajojen kautta ryssälään, toki pitää tehdä hivenen pidempi lenkki. Näillä kaksoiskansalaisilla on täysi mahdollisuus poistua maasta.
Toisaalta Suomella ei ole mitään sopimusta joka velvoittaa pitämään rajat auki jokaiseen naapurivaltioon. Toki EUn sisäinen liikenne on normaali oloissa sallittava. Ryssälään menevät tiet voisi purkaa ja sulattaa ilman että toimittaisiin perustuslakia tai kansainvälisiä sopimuksia vastaan.
 
Paljon oli tekstiä mutta vähän asiaa. Millähän tavalla tuo on syrjintää, kun kaikkia kohdellaan samalla tavalla?

Millähän tavalla venäläisten liikkumista rajoitetaan, kun ovat kuitenkin vapaita kulkemaan? Se, että juuri heidän käyttämänsä ylityspaikka on suljettu, ei rajoita liikkumista sen enempää kuin se että metsän kautta ei saa mennä rajan yli.

Toki ihmisillä on oikeusvaltiossa oikeus valittaa, mutta vähän sylettää että tällaisilla viedään aikaa ja resursseja oikeilta asioilta.
Juuri päinvastoin: näitä kaksoiskansalaisia kohdeltu eri tavalla kun Suomen kansalaisia, tai heille järjestetty sellaiset olosuhteet, että olivat paremmassa asemassa ylipäätään, tarjoamalla heille edut, jota muilla suomalaisilla ei ollut. Kela jakeli näille koko ajan asumistukea yms tukia, koska heidän tiedossa ei ollut että monet heistä ovat rantiereitä Venäjällä. 2000 luvun alussa siellä hamstarattiin asuntoja esim.pietarista aikalailla sijoitus mielessä. Olivat halpoja, moni jo täällä työttömänä ja pelkästän Venäjän passilla Suomessa asuva ostanut. Kaikki jolla oli pienikin mahdollisuus.

Isot kaupungit olivat prioriteettina, sai suuremmat vuokrat. Ja että tämäkö syrjinnästä huutava porukka kertonut Suomen verottajalle ja Kelalle omistusasuntojen olemassaolosta? Vai oliko Kelalla ja Suomen veroviranomaisilla ollut mahdollisuutta tarkistaa mitä kaikkea joku asumistuen saaja Venäjällä omistaa?
Joillakin on niitä sijoitusasuntoja ja huoneita voi olla vaikka 5 Moskovassa ja Pietarissa. Vaikea sanoa kuinka usein asunnot olivat vain heidän omalla nimellä,mutta laittaa virallisesti asunnon jonkun sukulaisen tai ylipäänsä toisen nimeen on aina riski, jos tämä sukulainen olisi kuka tahansa yhtäkkiä päättää ettei muistaa/tietää asunnon tai komnatan kommunalkassa olevan jonkun muun ostaneen hänelle. Toisaalta niin korruptoituneessa valtiossa kun Zenäjä laki on vain sana. Suomen kansalaiset ostaneet jopa Venäjän passeja siellä.

Näille "syrjityille" nyt ongelmana ettei vuokralaiset voi maksaa vuokraa, rahaliikenne vaikeutunut, vuokralaisille tietenkin passaa ettei rentier pääsee edes soittamaan ovikelloa, kun ei pääse rajan yli.
Ja onhan reintiereita näissäkin, jotka tekevät työtäkin Suomessa ja osuvat vaikkapa asumisoikeus asunnoissa tai omistus asunnoissa, porukka ei ainoastaan kaupungin asunnoissa tuilla asuva, mutta valitettavsti viimeisiä on valtaosa. Heitä harmittaa. Harmittaa sekin myös että kaikki pimeät bisnekset, josta Suomen verottajalla ei ole sitäkään mitään hajua, ovat seis. Nyt nämä "syrjityt" ovat hyvin loukkaantuneita Suomen valtiolle, haukkuvat "idiootteiksi", kun eivät tajuaa eikä ymmärrä antaa heille kusettaa valtiota jatkossakin.

Eli, skurny interes, vested interest, ei muuta. Moni epätoivoisesti myymässä jo pois asunnot, hinnat tippuneet alas, huonoin tilanne jos asunto on huonolla alueella, ihmisillä ei ole raha ostaa, ellei laske hinta ihan alas, ja viisaammat myyneet asunnot pois jo 2014.
Sitten on ongelma viedä rahat sieltä, mutta se on päänsäryistä pienin.
 
Viimeksi muokattu:
Juuri päinvastoin: näitä kaksoiskansalaisia kohdeltu eri tavalla kun Suomen kansalaisia, tai heille järjestetty sellaiset olosuhteet, että olivat paremmassa asemassa ylipäätään, tarjoamalla heille edut, jota muilla suomalaisilla ei ollut.
Positiivisia syrjintää varmaan esiintyy, samoin kuin kuvaamasi vilunkipeli on varmasti helpompaa.

Tuossa oli kuitenkin puhe liikkumisvapaudesta, missä - toisin kuin valittaja väittää - kohtelu on varmasti tasapuolista. Vaikka toki kaksoiskansalaisilla on liikkumisen suhteen aina parempi tilanne (riippumatta siitä mitkä kansalaisudet omaa), koska voi tilanteen mukaan valita, kumman maan passilla kulkee.
 
Ymmärsin että liikkumisvapaudesta, mutta kun tämän porukkaan kuuluvia mainitsevat diskrimanaatio liikumisvapauden riistoon yhteydessä, kertoen nyyhkytarinoita miten heille "ikävä sukulaisia", vaikka todellisuudessa tekevät vilunkia.
Onneksi jotkut uhkailee lähteä lopullisesti pois, mitä ilahduttaa suuresti.

Mutta onko Narva-1 auki? Ainkin 28.12 vielä oli. Sen kautta poistui yli 11 tuhatta 3:ssa päivässä, heistä 400 Suomen kansalaista, tietääkseni Venäjän passit ne kaivaa vain venäjän puolella, joten vaikea sanoa ovatko kaksois-kansalaisia.
 
Viimeksi muokattu:
Juuri päinvastoin: näitä kaksoiskansalaisia kohdeltu eri tavalla kun Suomen kansalaisia, tai heille järjestetty sellaiset olosuhteet, että olivat paremmassa asemassa ylipäätään, tarjoamalla heille edut, jota muilla suomalaisilla ei ollut. Kela jakeli näille koko ajan asumistukea yms tukia, koska heidän tiedossa ei ollut että monet heistä ovat rantiereitä Venäjällä. 2000 luvun alussa siellä hamstarattiin asuntoja esim.pietarista aikalailla sijoitus mielessä. Olivat halpoja, moni jo täällä työttömänä ja pelkästän Venäjän passilla Suomessa asuva ostanut. Kaikki jolla oli pienikin mahdollisuus.

Isot kaupungit olivat prioriteettina, sai suuremmat vuokrat. Ja että tämäkö syrjinnästä huutava porukka kertonut Suomen verottajalle ja Kelalle omistusasuntojen olemassaolosta? Vai oliko Kelalla ja Suomen veroviranomaisilla ollut mahdollisuutta tarkistaa mitä kaikkea joku asumistuen saaja Venäjällä omistaa?
Joillakin on niitä sijoitusasuntoja ja huoneita voi olla vaikka 5 Moskovassa ja Pietarissa. Vaikea sanoa kuinka usein asunnot olivat vain heidän omalla nimellä,mutta laittaa virallisesti asunnon jonkun sukulaisen nimeen on aina riski, jos tämä sukulainen esim.sisar tai veli tai serkku yhtäkkiä päättää ettei muistaa/tietää asunnon tai komnatan kommunalkassa olevan jonkun muun ostaneen hänen nimellä 😎.

Näille "syrjityille" nyt ongelmana ettei vuokralaiset voi maksaa vuokraa, rahaliikenne vaikeutunut, vuokralaisille tietenkin passaa ettei rentier pääsee edes soittamaan ovikelloa, kun ei pääse rajan yli.
Ja onhan reintiereita näissäkin, jotka tekevät työtäkin Suomessa ja osuvat vaikkapa asumisoikeus asunnoissa tai omistus asunnoissa, porukka ei ainoastaan kaupungin asunnoissa tuilla asuva, mutta valitettavsti viimeisiä on valtaosa. Heitä harmittaa. Harmittaa sekin myös että kaikki pimeät bisnekset, josta Suomen verottajalla ei ole sitäkään mitään hajua, ovat seis. Nyt nämä "syrjityt" ovat hyvin loukkaantuneita Suomen valtiolle 🤯 haukkuvat "idioteiksi", kun eivät tajuaa antaa heille kusettaa jatkossa valtiota jatkossakin.

Eli, skurny interes, vested interest, ei muuta. Moni epätoivoisesti myymässä jo pois asunnot, hinnat tippuneet alas, huonoin tilanne jos asunto on huonolla alueella, ihmisillä ei ole raha ostaa, ellei laske hinta ihan alas, ja viisaammat myyneet asunnot pois jo 2014.
Sitten on ongelma viedä rahat sieltä, mutta se on päänsäryistä pienin.
Suomessa on vaikka kuinka paljon näitä Kela-sponssattuja zenäläisiä joilla on zenäjän passin lisäksi eläkkeet ja asunnot zenäjällä. Kyllä kelpaa kannattaa putleria ja suuurzenäjää! Terve järjestelmä tunnistaisi nämäkin turhikset, poistaisi Kela-etuudet ja mahdollisen Suomen kansalaisuuden.
 
Ymmärsin että liikkumisvapaudesta, mutta kun tämän porukkaan kuuluvia mainitsevat diskrimanaatiotakin liikumisvapauden riiston lisäksi, kertoen nyyhkytarinoita miten heille "ikävä sukulaisia", vaikka todellisuudessa tekevät vilunkia.
Onneksi jotkut uhkailee lähteä lopullisesti pois, mitä ilahduttaa suuresti.

Mutta onko Narva-1 auki? Ainkin 28.12 vielä oli. Sen kautta poistui yli 11 tuhatta 3:ssa päivässä, heistä 400 Suomen kansalaista, tietääkseni Venäjän passit ne kaivaa vain venäjän puolella, joten vaikea sanoa ovatko kaksois-kansalaisia.
Suomesta Narvan kautta juhliin Venäjälle
Tuhansien Suomen kansalaisten ja asukkaiden reitti Venäjälle kulkee nyt Viron Narvan kautta. Lomakautena autoilijat jumittuivat useaksi yöksi Narvaan. Venäjä sulkee rajanylityspaikan autoilijoilta 1. helmikuuta.

Minusta Venäjältä ei tarvitse ottaa turvapaikanhakijoita koska se ei ole erityisen vaarallinen maa. Toki jos pystyy todistamaan että on henkilökohtaisesti vainottu sielä, niin ehkä sitten asiaa voi miettiä erikseen. Mutta 99% sieltä nyt tulleista tp-hakijoista olisi mun mielestä voitu käännyttää rajalta kuulemisen jälkeen takaisin
 
Jahas, pakolais- ja turvapaikkasopimukset taas tapetilla.

Tuossa on kyllä mielenkiintoista asiaa. Koskenniemen mukaan kansainvälisissä sopimuksissa tulisi huomioida paremmin itärajan kaltaiset hybridivaikuttamisen tilanteet. Pakolaisen ja pakolaisuuden uudelleenmäärittely voisi olla Koskenniemen mukaan tarpeen, samoin turvapaikkamenettelyn muutokset.

"Koskenniemi huomauttaa, ettei ole kuitenkaan huomannut suomalaisten poliitikkojen juuri vieneen sopimuksia koskevaa keskustelua Suomea pidemmälle.

Hänen mukaansa on hyväksyttyä esittää sopimusten muuttamista ja ajantasaistamista.

– Mutta jos näin tehdään monta kertaa ilman, että ryhdytään toimenpiteisiin niiden muuttamiseksi, niin syntyy vaikutelma, että tarkoituksena on vain muokata maaperää sopimusten rikkomiselle."

Niin tai näin. Mitä Suomi on tehnyt asialle kansainvälisissä ympyröissä? Ei ilmeisesti yhtikäs mitään.
 
Jahas, pakolais- ja turvapaikkasopimukset taas tapetilla.

Koskenniemen mukaan hallituksen tulee ratkaisua etsiessään hakea kompromissia erilaisten näkökohtien välillä.

– Yhtäältä meillä on ihmisoikeudet, pakolaisten oikeudet ja sopimusjärjestelmä, jota meidän tulee tukea ja pyrkiä uudistamaan. Toisaalta on sitten Venäjän politiikka, johon meidän tulee selkeästi ja vankasti vastata.

Yksi vaihtoehto olisi hänen mukaansa pitää itärajalla yksi rajanylityspaikka auki, ja käynnissä jonkinlainen hidas turvapaikanhakumenettely.

Kuinka kauan Venäjän kannattaisi jatkaa toimintaa, kun ihmiset eivät tämän menettelyn hitauden vuoksi pääse tänne paikalle ja ihmisten määrä lisääntyisi rajalla, hän kysyy.

Yksi vuodessa olisi sopiva tahti, sitähän Koskenniemikin yrittää kertoa...
 
Koskenniemi sentään ainakin jollain tasolla ilmeisesti pyrkii ottamaan huomioon kansallisen turvallisuuden, toisin kuin esim. Scheinin. Näissä lakimiehissä itseäni tökkii eniten tuo norsunluutorneista käsin huutelu. Mitään käytännön näkemyksiä ja ehdotuksia asioiden muuttamisesta ei yleensä tule. Kritiikkiä siitä, ettei mitään saa muuttaa mihinkään suuntaan tulee kyllä sitten enemmän.
 
Suomessa on vaikka kuinka paljon näitä Kela-sponssattuja zenäläisiä joilla on zenäjän passin lisäksi eläkkeet ja asunnot zenäjällä. Kyllä kelpaa kannattaa putleria ja suuurzenäjää! Terve järjestelmä tunnistaisi nämäkin turhikset, poistaisi Kela-etuudet ja mahdollisen Suomen kansalaisuuden.
Eläkkeiden kanssa näin: jokin kontrolli Kelassa eläkeiden suhteen tietääkseni on ollut, zeneläisiltä Suomessa kysytty, onko työeläkettä Zenäjällä ja pyydetty todistus, missä ja kuinka paljon, sen piti itse tuoda Zenäjältä Kela varten. Saatan olla väärässä. Vain onko Kelassa luotettu "rehelliseen pioneerin sanaan"? Tiedossa on että Zenäjän ilmoitettua eläkkeen osuutta otettu huomioon ja lisätty päälle Suomen kansaeläkettä. Koska zenäjällä on surkeat eläkkeet. Ne jotka haukkuu Länsimaita he ansaitsevat surkeutensa. Tietenkin jos Suomessa oli töissä hyvin vähän, ikä vaikuttaa myös, terv.tila, niin eläkeiässä siihen lisätään takuueläke.
Ihan samalla tavalla piti jo ajat sitten kysyä, mitä kävi asunnolle, jossa asuneet siellä, piti kysyä onko muuta omaisuutta Zenäjällä. Laittaa allekirjotus. Tietenkin jos tälläinen käytäntö olisi, zeneläiset alkaisi laittaa omia privatisoituja ja hankittuja asuntoja toisten nimen. Sukulaisten, tai pienituloisten vanhempien ostamiseksi. Onhan sielläkin ollut verottaja, jota kiinnostuisi millä rahalla ja mistä saanut, niin sitä hoidettaisi lahjuksilla.
Suomessa viranomaisia ei asia kiinnostanut: missä asunut, mikä oli asumismuoto ennen Suomeen tuloa. Tätä ei yksinkertaisesti kysytty, ihan kun oletettu että zenäläinen tulee tyhjästä Suomeen tai asui kadulla. Itse Suomen systeemi mahdollisti heille tämän edun, joku siellä oli oman kansan vihollinen, kun suosinut ja määräsi tulioita osattomana.

NL:n aikana esim. 80- luvulla Länteen muuttaneita kohdeltu jo siellä NL:ssa kuin gulagissa pitääkin, mitään ei saanut ottaa mukaan, hyvä että päästetty ylipäänsä aviopuolison luokseen,sai viedä päälysvaatteet, kihla kultasormustakin piti deklaroida, muistaakseni oli rajoitus kaikkeen, mitä he näki arvotavatana, tavaroita pengottu ylösalaisin, en muista enää kuinka paljon rahaa sai olla lähtiessään, asuntokin piti luovuta pois valtiolle, jos oli.
Sitten 90 luvun alusta sitä ei enää vaadittu, ei Venäjän puolella, ei vaadittu ylipäänsä mitään, ja suomalaisille oli se ja sama, esim. tässä on tapaus:
Pietarilainen mies teki fiktiivi avioliiton suomalaisen naisen kanssa jo vuonna 1985. Leningradissa hänellä oli kuitenkin tyttöystävä, joka asui hänen asunnossa. Pysyvän oleskeluluvan saatuaan miehellä ei ollut huolia enää, erosi fiktiivi vaimosta, leningradilainen naisystävä tuli jo raskaaksi silloin ja synnytti siellä, sitten hän tuli Suomeen vierailulle hänen luokseen, menivät täällä naimisiin vuonna noin 1991, lapsi noin pari vuotias. Nainen asettui asumaan Suomeen, hankittiin kaupungilta asunto. Kukaan Suomessa ei kysynyt heiltä onko Pietarissa asuntoa, heti saaneet kaupungin asunnon. Pietarin just provatisoitu tai ostettu isohko asunto pitäneet itselleen. Täällä he olivat tietenkin pitkään työttömät, saaneet asumistuki ja lapsilisää ja työttömyyskorvaus.
Pietarin asunto tyyppillinen neukulan kerrostaloasunto, mutta lähellä hotellia ja merta Vasiljevsky saarella. Naisella oli myös toinenkin asunto siellä, äidin, joka pian kuoli ja sisaren.
Vasiljevskin saaren asunnossa kävivat itse silloin tällöin, kaikki halukkaat sai nukkua korvausta vasyaan siellä ja sitten sitä laitettu pysyvästi vuokralle. Kun Suomen viranomaisia ei kiinnosta pätkäkään, niin miksi pitää vaivautua ilmoitamalla omaisuudesta kotimaassa. Suomessahan oletettu automaattisesti ettei ole ja piste. Sitten lähempänä 2000 luvun ja alussa siellä alkoi varsinainen kiinteistömarkinat. He joilla oli hiemankin rahat, ostaneet huoneita ja asuntoja sijoitukseen, jo omistamien päälle. Myös Suomessa tuilla elävät hamstrasi lisää, oman omistusasunton lisäksi. Ennen tätä omistusasuntoja privatisoitiin. Eli valtion asunnosta tulikin omistusasunto, jota sai myydä.
Mutta tähän tapaukseen vielä: naisen äiti ja sitten sisarkin kuolivat, sitten naisen perheellä oli jo kaksi asuntoa Pietarissa, asuntojen arvo kasvanut hurja vauhtia. Yhdessä vaiheessa jokin niistä asunnoista myytyy. Ostettu Suomessa omistusasunto, heti kun yksikin sai työpesti. Toista pidetty vuokralla. Mies on aina ollut työvieroksija, elätti itseään laittomilla asioilla. Käyttäytynytkin kun bandiitti. Nainen ei ollut yhtä parempaa, manipuloiva, kostohimoinen jokin, mutta suomalaisia helppo sumuttaa, he olivat joidenkin suomalaisten mielestä ihania, näyttäviä ja kunnollisia (minusta läpimätiä), naista sijoitettu töihin, ja hän sai jonkun verran tehdä töitä ja maksa veroja. Ehkä sai pysyvänkin työpaikan. Mies ei. Eka lapsesta tuli rikollinen, käytti ja myi huumeita aika suureksi paljastuneissa jutuissa, sai vankilatuomion, sitten sai v 2022 toisen tuomion ("Organisatio"). Nytkin istuu kiven sisällä.
Toinen poika, nyt jo mies, toistaiseksi kunnolla, tai mistä sen tietää..
Tälläisiä tarinoita todella paljon.
 
Viimeksi muokattu:
Niin tai näin. Mitä Suomi on tehnyt asialle kansainvälisissä ympyröissä? Ei ilmeisesti yhtikäs mitään.

Siis onko tämä joku vitsi ?

Suomessa on aina ollut edelliset hallitukset täysin maahanmuuttomyönteisiä ja sen takia meillä onkin yksi maailman maahamuuttomyönteisin lainsäädäntö ja anteliain sosiaaliturva tulijalle. Jos Suomi olisi tehnyt jotain asialle kansainvälisellä tasolla, niin siihen olisi vaikutettu, niin että tilanne olisi nykyistäkin huonompi vastaanottavalle maalle.

Suomen kannattaisi nyt lopettaa tämä haahuilu kv-sopimusten ympärillä ja yksinkertaisesti alkaa TULKITA niitä niin kuin Viro ja Puolakin ovat tehneet. Me emme eroa noista maista mitenkään muuten kuin huonomman taloutemme osalta ja olisikin aika Suomessa vihdoin lopettaa tämä nenä pystyssä kävely näidenkin asioiden ympärillä.
 
Viimeksi muokattu:
YK-pakolaissopimuksen muuttaminen edellyttäisi ehdotusta YK-pääsihteerille, joka veisi asian YK:n yleiskokoukseen. Tehokkainta olisi Koskenniemen mukaan tehdä aloite EU-tasolla, jolloin asia voisi edetä unionista suurempiin pöytiin.

Koskenniemelläkin huono muisti vai väärän puolueen ministerin ehdotus...

Back
Top