Venäjän masinoimat "pakolais"-virrat Suomeen

Tämähän Suomi- case alkaa olla vanhemmalle reserviläiselle selvää pässinlihaa.

Eihän ryssä nyt millään Nato-Suomeen hyökkää, kun koko armeijansa muutenkin siirretään koko ajan ja pikkuhiljaa nahkurin orsille jo kovasti vastaanpanevassa, vieläpä ei-Nato- Ukrainassa. Perhanan ukrainalaiset natsit kun niille Neuvostoliitto ei enää kelpaa, ei sitten millään. Ne on saatava kuriin, maksoi se sitten vaikka miljoona omaa ryssää.

Nato kumminkin ulkopuolisena ja jollakin lailla tästä sivussa vain kummasti kärvistelee, joo, lähettää kyllä aseita ja kouluttaa, kun ei itse haluttaisi ruveta sotimaan. Ei haluta ei. Ei oikein millään. Kaikenlaisia selityksiä keksitään. Ryssä on huomannut tämän heikkouden. Eihän se nyt Natolle kumminkaan pärjäisi tasaisella, mutta tuo vahvempi kaveri onkin yllättäen aikamoinen vellihousu, ja ryssärääpäle onkin yllättäen vahvoilla. Voi siis tehdä kaikenlaista jäynää.

Putler nyt sitten ovelana kehäkettuna ja psykoukkona päättää kostaa ensin YYA sopparin hyljänneille ja Natoon liittyneille petturi tsuhnille - ja lähettää siis onettomaan Suomeen, aivan tyynesti ja rauhallisesti ja pikku hiljaa vuosina 2024-26 pari sataa tuhatta- pari miljoonaa hiekkamaiden soturia ynnä muuta rakettitieteilijää ja -insinööriä. Polkupyörillä, ei panssarivaunuilla. Ne vaunut on kaikki Ukrainassa, ihan kaikki.

Ja täällä sääntö- ja lakiSuomessa ollaan kusessa kun kukaan ei, ei siis kukaan, ei sitten kukaan uskalla rikkoa lakia, ellei sitten jonkun uupuneen rajakersantin tai -vääpelin hihat lopulta pala ja liipasinsormi sitten kiristyy jossakin Sallan takamailla. Tästäkin lahtauksesta iltahöpinät vetää valtavat otsikot ja onneton hermonsa menettänyt rajavääpeli tuomitaan näyttävästi, vaikka 90% kansan syvistä riveistä jakaa täysin vääpelin fiilikset ja vetäisi myös liipasimesta.

Sitten joskus, ehkä v 2025-26 lopulta todetaan että toisen maailmanpalon kauhujen jälkeiset pakolaissopimukset ja niiden pohjalta laaditut kansalliset kimurantit lakiviidakkopykälät ja perustuslakihässäkät eivät todellakaan enää palvele ketään muuta kuin ikiaikaista voissa paistettua hybridiryssää ja lopulta nämän samat pykälät johtaisivat kansallisvaltion eli Suomen tuhoon. Joku uskalias poliitikko alkaa silloin vetää uutta, perustuslakia muuttavaa hanketta ja yhtäkkiä hankkeen kannatus onkin 80%.

Ehkä silloin vuosina 26-27 ei ole vielä liian myöhäistä. Ja olen mielelläni täysin väärässä kaikessa.

Ja olen kaiken huipuksi liberaali oikeistolainen enkä ole ikinä kannattanut persuja.
 
Suomenvenäläiset pettyivät hallituksen toimiin – perustavat yhdistyksen itärajan avaamiseksi
Suomessa asuvat venäläiset ja kaksoiskansalaiset perustavat yhdistyksen etujensa turvaamiseksi. Yhdistyksen ensimmäinen tehtävä on yrittää saada itäraja auki.

39-1216820657f3128ef4d9

Karina Terekhova on Suomessa asuva kaksoiskansalainen. Hän kertoi Ylelle, miksi venäläisvähemmistö perustaa uuden yhdistyksen. Kuva: Jouni Immonen / Yle

Yle seurasi sunnuntai-iltana Helsingin keskustakirjasto Oodissa tilaisuutta, jossa keskusteltiin itärajan sulkemisesta ja kerrottiin uuden yhdistyksen perustamisesta.

Yhdistyksen tarkoitus on ajaa Suomessa asuvien venäläisten ja kaksoiskansalaisten etuja ja oikeuksia.

Sen ensimmäinen tehtävä on yrittää saada itäraja auki.

Oodin tilaisuuteen osallistui noin viitisenkymmentä henkilöä. Paikalla oli myös Suomen kansalaisia. Yhdistys on tarkoitettu kaikille henkilöille, joille itärajan sulkeminen aiheuttaa ongelmia.

Itäraja on suljettu tällä hetkellä voimassa olevan päätöksen mukaan tammikuun 14. päivään saakka.

Yle esitti Oodin tilaisuuden juontajalle Karina Terekhovalle seitsemän kysymystä itärajan tilanteesta ja yhdistyksestä.

1. Millaisia ongelmia itärajan sulkeminen aiheuttaa?

– Ongelmia tulee monille suomalaisillekin, ei vain venäläisvähemmistölle. Ongelmat liittyvät perhesiteisiin, kun esimerkiksi iäkkäät sukulaiset asuvat rajan toisella puolella.

– Ongelmia tulee myös Suomessa opiskeleville, koska heillä ei ole muuta keinoa saada perheiltään rahaa kuin hakea käteistä Venäjältä. Kaikki rahansiirtokeinot on katkaistu Venäjän hyökkäyssodan alussa.

2. Millaisen yhdistyksen perustatte?

– Ajattelimme perustaa oikeuden ja etujen suojaamiseksi yhdistyksen. Se käsittelee ongelmia, jotka syntyvät näissä olosuhteissa ja hallituksen päätöksistä, jotka syrjäyttävät tiettyjen vähemmistöjen ja muiden suomalaisten oikeuksia.

3. Keskittyykö yhdistys itärajan päätöksestä tuleviin ongelmiin?

– Näillä näkymin se on ensimmäinen asia, jonka kanssa joudumme tekemisiin. Emme rajoita toimintaa vain tähän kysymykseen.

– Tulee varmasti muitakin asioita, jotka vaativat yleistä vuoropuhelua Suomen päättäjien kanssa.

3. Kuinka pian yhdistys perustetaan?

– Tulevien viikkojen aikana, olemme tekemässä parhaillaan viimeisiä säätöjä.

39-1216817657f31278469d

Helsingin keskustakirjasto Oodissa puhuttiin sunnuntai-iltana itärajan sulkemisesta ja sen tuomista ongelmista. Kuva: Jouni Immonen / Yle

4. Millaisen viestin haluatte lähettää Suomen hallitukselle?

– Noudattakaa omia lakejanne. Ties kuinka monta lakia on rikottu rajansulkemispäätöksessä.

– Viestini on, että on muitakin ratkaisuja. Niitä on etsittävä vuoropuheluissa. Pian meillä on sellainen yhdistys, jonka kanssa voi järjestää vuoropuhelua.

– Olemme yhteistyöhaluisia ja kunnon kansalaisia. Olemme teidän naapureita, kollegoita, opettajia, palvelijoita, hoitajia. Emme ole mitenkään vihollisia, olemme kunnon Suomen kansalaisia.

5. Huolestuttaako teitä, että itäraja on kokonaan suljettu?

– Kyllä, ja sen täytyy huolestuttaa ihan kaikkia suomalaisia, ei pelkästään meitä.

6. Ymmärrättekö Suomen hallituksen näkökulman, että turvallisuus on syynä sulkemiseen?

– Ymmärrämme täysin. Olemme samaa mieltä Suomen hallituksen kanssa, mutta nyt on etsittävä muita ratkaisuja. Niitä kyllä löytyy.

– Kaikki ratkaisut, jotka noudattavat ihmisoikeuksia, ovat hyviä.

7. Mitä mieltä olette siitä, kun Suomen hallitus sanoo Venäjän olevan sen taustalla, että turvapaikanhakijoita tulee rajan yli?

– Meillä ei voi olla mielipidettä siihen, koska emme tiedä kaikkea tässä tilanteesta.

– Asia voi olla kuitenkin täsmällisesti näin. Silti on etsittävä näinkin korkeisiin haasteisiin lainsäädännöstä vastauksia ja ratkaisuja.

Oisko pikkasen enemmänkin voinut tuon kysymyksen 7 aihepiiristä grillata. Ois ihan reilua ollut kaivella nyt kunnolla tämä sakki esiin, ovatko Putinin nuolijoita, vai onko se raja suurin huoli. Kysymällä vaikka onko rajan sulku ja teidän kärsimykset suurempi ongelma kuin vaikkapa venäjän veriteot ja lapsikaappaukset ukrainassa.

Mutta ylellä lienee sama agenda, toki eri syistä, eli rajat auki.
 
Eiköhän homma ole ihan selvä jo sillä, että Viron kautta pääsee halutessaan ryssälään. Itärajan sulku ei siis estä menemästä tapaamaan sukulaisiaan, eikä edes hankaloita sitä kovin paljoa.
 
Darja valittaa mitenkä Suomen viranomaiset ovat hänet hylänneet kun nyt ajelee Viron kautta takaisin kotiin.

Viranomaiset eivät ole hylänneet Darjaa vaan neuvoivat jo 27.2.2022.

Mitenhän jatkossa ne turselit menee jatkossa läpi kun antaa kasvonsa tällaiselle? Voi ne Suomalaisen Konsultointi yhtiön asiakkaat ja muut sidosryhmät olla jatkossa vähän jännitteistä tätä Karinaa kohtaan..
Siinä on Katariinalle turselia kylliksi, kun miettii mihin ovenkahvaan voi koskea, mitkä pikkuhousut vetää jalkaan, mistä teekupista hörpätä tai mistä ikkunasta uskaltaa maisemia ihailla.

Jos rodinalta käsky käy, että pistä pulju pystyyn, on mietittävä eri asioiden tärkeysjärjestys. Pahkasiassa ryöstäjä hyökkäsi Jurpon kimppuun ja uhkasi: "Rahat tai henki!" Jurpo mietti hetken ja vastasi: "Ota henki, mutta et sitten saatana vie rahoja!"

En hetkeäkään epäile, etteikö muutamia pistetä Suomessakin kylmäksi. Sen ei välttämättä tarvitse olla valtakunnalliset uutiskynnykset ylittävä tapahtuma, mutta sellainen jolla viesti niissä piireissä menee perille.
 
Voi se tällaisen uran luoneelle ihmiselle olla myös mahdollista, että on tehty Kummisetämainen ehdotus. Sinulla on herttainen babuska-mummo Pietarissa. Olisi hyvin ikävää jos hänelle tapahtuisi jotain..
 
Menköön tehtaankadulle vaatimaan muutosta venäjän politiikkaan.

Onhan se harmillista jos osoittaa mieltään aivan turhaan ja väärässä paikassa. Kova työ hyvän asian puolesta menee aivan hukkaan jos Venäjä ei edes tiedä että siltä vaaditaan muutosta.

Vuosikymmeniä kestänyt aivojen syväpesu on tuhonnut tavallisten venäläisten kyvyn ajatella.
 
Suomenvenäläiset pettyivät hallituksen toimiin – perustavat yhdistyksen itärajan avaamiseksi
Suomessa asuvat venäläiset ja kaksoiskansalaiset perustavat yhdistyksen etujensa turvaamiseksi. Yhdistyksen ensimmäinen tehtävä on yrittää saada itäraja auki.

39-1216820657f3128ef4d9

Karina Terekhova on Suomessa asuva kaksoiskansalainen. Hän kertoi Ylelle, miksi venäläisvähemmistö perustaa uuden yhdistyksen. Kuva: Jouni Immonen / Yle

Yle seurasi sunnuntai-iltana Helsingin keskustakirjasto Oodissa tilaisuutta, jossa keskusteltiin itärajan sulkemisesta ja kerrottiin uuden yhdistyksen perustamisesta.

Yhdistyksen tarkoitus on ajaa Suomessa asuvien venäläisten ja kaksoiskansalaisten etuja ja oikeuksia.

Sen ensimmäinen tehtävä on yrittää saada itäraja auki.

Oodin tilaisuuteen osallistui noin viitisenkymmentä henkilöä. Paikalla oli myös Suomen kansalaisia. Yhdistys on tarkoitettu kaikille henkilöille, joille itärajan sulkeminen aiheuttaa ongelmia.

Itäraja on suljettu tällä hetkellä voimassa olevan päätöksen mukaan tammikuun 14. päivään saakka.

Yle esitti Oodin tilaisuuden juontajalle Karina Terekhovalle seitsemän kysymystä itärajan tilanteesta ja yhdistyksestä.

1. Millaisia ongelmia itärajan sulkeminen aiheuttaa?

– Ongelmia tulee monille suomalaisillekin, ei vain venäläisvähemmistölle. Ongelmat liittyvät perhesiteisiin, kun esimerkiksi iäkkäät sukulaiset asuvat rajan toisella puolella.

– Ongelmia tulee myös Suomessa opiskeleville, koska heillä ei ole muuta keinoa saada perheiltään rahaa kuin hakea käteistä Venäjältä. Kaikki rahansiirtokeinot on katkaistu Venäjän hyökkäyssodan alussa.

2. Millaisen yhdistyksen perustatte?

– Ajattelimme perustaa oikeuden ja etujen suojaamiseksi yhdistyksen. Se käsittelee ongelmia, jotka syntyvät näissä olosuhteissa ja hallituksen päätöksistä, jotka syrjäyttävät tiettyjen vähemmistöjen ja muiden suomalaisten oikeuksia.

3. Keskittyykö yhdistys itärajan päätöksestä tuleviin ongelmiin?

– Näillä näkymin se on ensimmäinen asia, jonka kanssa joudumme tekemisiin. Emme rajoita toimintaa vain tähän kysymykseen.

– Tulee varmasti muitakin asioita, jotka vaativat yleistä vuoropuhelua Suomen päättäjien kanssa.

3. Kuinka pian yhdistys perustetaan?

– Tulevien viikkojen aikana, olemme tekemässä parhaillaan viimeisiä säätöjä.

39-1216817657f31278469d

Helsingin keskustakirjasto Oodissa puhuttiin sunnuntai-iltana itärajan sulkemisesta ja sen tuomista ongelmista. Kuva: Jouni Immonen / Yle

4. Millaisen viestin haluatte lähettää Suomen hallitukselle?

– Noudattakaa omia lakejanne. Ties kuinka monta lakia on rikottu rajansulkemispäätöksessä.

– Viestini on, että on muitakin ratkaisuja. Niitä on etsittävä vuoropuheluissa. Pian meillä on sellainen yhdistys, jonka kanssa voi järjestää vuoropuhelua.

– Olemme yhteistyöhaluisia ja kunnon kansalaisia. Olemme teidän naapureita, kollegoita, opettajia, palvelijoita, hoitajia. Emme ole mitenkään vihollisia, olemme kunnon Suomen kansalaisia.

5. Huolestuttaako teitä, että itäraja on kokonaan suljettu?

– Kyllä, ja sen täytyy huolestuttaa ihan kaikkia suomalaisia, ei pelkästään meitä.

6. Ymmärrättekö Suomen hallituksen näkökulman, että turvallisuus on syynä sulkemiseen?

– Ymmärrämme täysin. Olemme samaa mieltä Suomen hallituksen kanssa, mutta nyt on etsittävä muita ratkaisuja. Niitä kyllä löytyy.

– Kaikki ratkaisut, jotka noudattavat ihmisoikeuksia, ovat hyviä.

7. Mitä mieltä olette siitä, kun Suomen hallitus sanoo Venäjän olevan sen taustalla, että turvapaikanhakijoita tulee rajan yli?

– Meillä ei voi olla mielipidettä siihen, koska emme tiedä kaikkea tässä tilanteesta.

– Asia voi olla kuitenkin täsmällisesti näin. Silti on etsittävä näinkin korkeisiin haasteisiin lainsäädännöstä vastauksia ja ratkaisuja.

"Suomessa asuvien ryssien uusin kommervenkki avata rajat putainin matuaseelle: Aleksanterinliitto.Mikä olisikaan sopivampi nimi imperialistisesta suur-venäjästä haaveilevalle roskajoukolle."

GBljkWQW8AAxPU-.jpg
 
[QUOTE="hansai, post: 1390980, member: 2320"] 20065489 [/QUOTE]
Terekhova Fingridin hommissa?

GBoLJo_WkAAa8Xg
 
Viimeksi muokattu:
"Suomessa asuvien ryssien uusin kommervenkki avata rajat putainin matuaseelle: Aleksanterinliitto.Mikä olisikaan sopivampi nimi imperialistisesta suur-venäjästä haaveilevalle roskajoukolle."

Katso liite: 89133
Tällaiset pitäisi kieltää samoin tein kansalliselle turvallisuudelle vaarallisina. Mistä tuokin rahoituksensa tulee samaan? Ei varmaan tarvitse kovinkaan kauan miettiä. Näistä suurin osa on täysin Venäjän puolella ja talutusnuorassa. Hyväksyvät Venäjän harjoittaman sorron ja kansanmurhat.
 
Annetaan nyt ihmisten kertoa, että kannattavat kansanmurhaa. Tilanne on vain huonompi, jos heidät pakotetaan toimimaan maan alla.
 
Tällaiset pitäisi kieltää samoin tein kansalliselle turvallisuudelle vaarallisina. Mistä tuokin rahoituksensa tulee samaan? Ei varmaan tarvitse kovinkaan kauan miettiä. Näistä suurin osa on täysin Venäjän puolella ja talutusnuorassa. Hyväksyvät Venäjän harjoittaman sorron ja kansanmurhat.

No näyttää olevan fyrkat loppu... :LOL:

GBnrqb3XAAEtyEG.jpg
 
Back
Top