Venäjän propagandakoneiston päivittäiset ylilyönnit ja riman alitukset

Kansanedustajat ovat poikkileikkaus Suomen kansalaisista eli eduskuntaan nousee myös äänestämällä näitä kahjoja ja se on edustulleksista demokratiaa. Tämä asia pitää vain hyväksyä.

Nimim. ilman poliittisia oikeuksia 33 vuotta.
Ja niin hullulle kuin se tuntuukin niin vaikkapa jäsenyyttä Natossa tarvitaan juuri siksi että meillä olisi sananvapaus jatkossakin. Ja sehän tarkoittaa myös oikeutta salaliittohörhöilyyn kohtuuden rajoissa.
 
Kreml saattaa koordinoida mielenosoituksia eri puolilla Eurooppaa saadakseen tukea Ukrainan sodalle, arvioivat venäläiset asiantuntijat brittiläiselle The Times -lehdelle.

Esimerkiksi menneenä lauantaina Z-symbolilla päällystettyjä autoja sekä lippuja heiluttavia nationalisteja kulki Dublinin, Hannoverin, Frankfurtin ja Limassolin halki. Myös viime viikonloppuna Ateenassa ja Berliinissä järjestettiin vastaavanlaisia tapahtumia.

Osa autoista oli ollut esillä mainosmateriaalissa, jonka Venäjän Irlannin-suurlähetystö julkaisi vuonna 2019 järjestäessään juhlan vuonna 1945 tapahtuneen natsi-Saksan tappion muistoksi.

Asiantuntijoiden mukaan Rossotrudnitšestvo tietää, keihin aktivisteihin kannattaa ottaa yhteyttä laajamittaisten mielenosoitusten järjestämiseksi. Lisäksi toiminnalla pyritään saamaan heidän arvioidensa perusteella illuusio siitä, että Venäjän hyökkäyssodalle löytyisi laajaa tukea eri maissa.
 
Saapa nähdä onko noille tarjollla samaa voitelua kuin siviilit sodan alkupäivinä valmistautuivat Ukrainassa tekemään z-kärryille
 
Venäjällä raivostuttiin Suomen, Ruotsin ja Norjan ratkaisusta: ”Kilpailevat siitä, kuka virtsaa eniten venäläisten päälle”​

Iltapaskalehden otsikosta voisi luulla että ei liity urheilupolitiikkaan,
Kuluva vuosi lienee russovapaa joka lajissa jossa kilpaillaan kv.
 
Kehuivat kovasti että BLM-torikokouksiinkin tuli 3000 osallistujaa - entä montako niistä tulee Ukrainan tueksi? https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/ec3a9c47-014e-4fb4-b736-26214d30022c

Hätätilaa vaativat viime syksynä jopa hallituksen piirissä. Nyt on yhdessä Euroopan maassa todellinen hätätila. Istuuko Elokapina Tehtaankadulla lähetystön edessä - jos ei vieläkään ymmärrä sitä tehdä niin miksi ei? Nähdäänkö nämä samat "sankarit" missään vaiheessa oikeasti auttamassa Ukrainaa?

Entäs maltillisemmat ns. "luonnonystävät", miten paljon Venäläinen kaasuputkiraha avusti Saksan Greenpeacea ja WWF:ää ydinvoiman vastustamisessa? Suomessakin oltiin niin kovasti ydinvoimavastaisia vielä muutama vuosi sitten ja vihreissä vaadittiin että puolustusmäärärahat alas.

Mistä on tullut tämä kova ohjaus suomalaisen metsäteollisuuden ja maatalouden sabotointiin? Suomi on sen verran vahva maa että kun ei isompi vahingonteko onnistu niin sieltä täältä yritetään nakertaa pieniä paloja. Miten ihmeessä ruuantuotanto, pelloilla viljely ja kasvavat hiilidioksidia sitovat metsät onkaan onnistuttu sotkemaan "ilmastoon"? Näillä tuntuu olevan Linkolan opit käytössä mitä Suomeen tulee. Hävitetään 10-15% suomalaispelloista ja katsotaan miten paljon se vaikuttaa Suomen väkilukuun kun on vuosi jolloin ei enää tule samaan malliin ruokaa maailmalta?

Näissä on niin samaa. Saksalainen ydinvoima, maatalouden vahingoittaminen, Suomelle tärkeän metsäteollisuuden vahingoittaminen. Näennäisesti hyvää asiaa käyttäen, "säteily", ja "hiilidioksidi". Kumpaakaan ei voi nähdä mutta ovat kuin suuria uhkia.
 
Viimeksi muokattu:
Ruotsihan oli onnistunut esimerkki "kotouttamisesta". Noin kolme vuotta sitten kirjoitin että vittu sentään tollot Ruotsissa - heillä tulee vielä olemaan ongelmia kymmenien tuhansien ulkomaalaisperäisten islamistien kanssa. Göteborg ja Malmö tulevat olemaan todella epävakaita paikkoja jos tämä Eurooppaa kohdannut hätätila laajenee niin että paska osuu todella kunnolla tuulettimeen. Ei tule olemaan muita vaihtoehtoja kuin aidata Malmö tai kuskata häiriöt leirille.

Suomen virallinen twitter-konstaapeli kertoo tarinaa että "Ruotsi on luokkayhteiskunta" ja poliisiautojen päällä paskominen johtuu vaan siitä. Ei nyt sentään, sosiaalidemokraattinen pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta ei ole luokkayhteiskunta muiden kuin islamistien, anarkistien, kommunistien ja natsien mielestä. Se on konsensusyhteiskunta jossa kaikki päättävät. Twitter-tollo on sitten päättänyt jakaa tasan samaa narratiivia kuin äärilaidat että Ruotsi olisi "luokkayhteiskunta".

Ruotsi on yksi vanhimmista demokratioista eikä mikään luokkayhteiskunta. Se ei ole ollut luokkayhteiskunta eikä siitä sellaista tule. On hyvin omituinen narratiivi, joko ryssältä tai äärilaidoilta haiseva, että Ruotsi olisi "luokkaongelmainen". Kertakaikkiaan huuhaata ja paskaa.

YLE selittää poliisiautojen päällä kuseskelun, bussien polttamisen ja väkivallan "tanskalaisen natsin" -syyksi. Ei missään tapauksessa monikulttuurisen hybridimädätyksen syyksi. Eikö vieläkään ymmärretä että monikulttuurisuuden kärki ja kohde oli ennen niin vakaiden länsimaiden horjutus ja mädätys.
 
Viimeksi muokattu:
Käännös Toverin lainaamasta twiitistä. Molotovin lapsenlapsi käyttää ryssän propaganda-tv:ssä isoisänsä retoriikka.

Jos Molotovin koktailille joudutaan tekemään lähiaikoina MLU, niin kehitysversion voisi nimetä Nikonovin koktailiksi.

Deputy Nikonov, the grandson of Vyacheslav Molotov, said that Russia is waging a "holy war against evil" in Ukraine.

The last time the Russians entered into a "holy war" just after Nikonov's grandfather, together with the German Foreign Minister, signed the treaty on the division of Poland.

Back
Top