Venäjän propagandakoneiston päivittäiset ylilyönnit ja riman alitukset

Patriarkka on huumormiehiä:

Kirillin mukaan Putinin valtakauden aikana Venäjästä on tullut ”aidosti nykyaikainen, tieteellis-teknisesti kehittynyt, henkisesti rikas monikansallinen valtio, jossa yksittäisten kansojen ja kansallisuuksien edut ovat sopusoinnussa valtiollisten etujen kanssa”.

:ROFLMAO:
 
Venäjä harkitsee Suomenlahden nimen muuttamista – ”Miksi meidän rakasta lahteamme kutsuttaisiin suomalaiseksi?”

Kansanedustaja Oleg Nilovin mukaan ”natsistiseksi ja banderalaiseksi” muuttunut Suomi ei enää ansaitse sitä, että pietarilaiset kutsuisivat rakasta lahteaan Suomenlahdeksi.

Venäjän duumassa on noussut esille ehdotus, jonka mukaan Suomenlahdelle pitäisi antaa uusi venäläinen nimi ainakin lahden Pietarin-puoleisessa päässä.

Asian nosti esille Pietarista kotoisin oleva kansanedustaja Oleg Nilov. Hänen mukaansa Suomen ”Venäjän vastaiset provokaatiot” ovat edenneet jo sille tasolle, että pietarilaisten on mahdotonta kestää Suomen epäystävällisyyttä.

Mikä pietari? Eikös se kuuluisi olla Nevanlinna, vanha suomalainen kaupunki.
 
Joku noheva kaveri voisi mennä vaihtamaan kyltit moottoritielle.

Lisäksi voisi venäjänkin nimen muuttaa vaikka sitten Mordoriksi. Kait sitä jokainen saa omassa kielessään kutsua asioita ihan millä nimellä haluavat?
 
Patriarkka on huumormiehiä:

Kirillin mukaan Putinin valtakauden aikana Venäjästä on tullut ”aidosti nykyaikainen, tieteellis-teknisesti kehittynyt, henkisesti rikas monikansallinen valtio, jossa yksittäisten kansojen ja kansallisuuksien edut ovat sopusoinnussa valtiollisten etujen kanssa”.

:ROFLMAO:
Tai ovat (sopusoinnussa) tai itkevät ja ovat!
 
Joku noheva kaveri voisi mennä vaihtamaan kyltit moottoritielle.

Lisäksi voisi venäjänkin nimen muuttaa vaikka sitten Mordoriksi. Kait sitä jokainen saa omassa kielessään kutsua asioita ihan millä nimellä haluavat?

Venäjä on vähän outo nimitys, kun sillä ei ole mitään tekemistä ryssien kanssa. Mutta ryssä taas huono kun se viittaa Kiovan Ruseihin. Eli moskova/moskoviitit olisi kai paras.

(Ja ryssää on turha sanana sorsia, kun se kelpasi keisarillekin "ME ALEXANDER I., Kejsari ja Itsewaldias yli koko Ryssänmaan."
 
Venäjä on vähän outo nimitys, kun sillä ei ole mitään tekemistä ryssien kanssa. Mutta ryssä taas huono kun se viittaa Kiovan Ruseihin. Eli moskova/moskoviitit olisi kai paras.
Oliko se niin, että sana tulee Vendeistä joka oli yksi nimitys Slaavilaisesta kansasta joka asusteli Itämeren rannalla. Jos en väärässä ole, niin Vendi on joskus tarkoittanut myös Suomalaisia tai ainakin Suomen sukuisia. Joten kutsutaan sitten ryssälää joko Emäryssäläksi tai sitten ihan vain Ugrinmaaksi. Huhujen mukaan kun ryssän DNA tutkimus lopetettiin kun havaittiin ryssien olevan enemmän tai vähemmän Suomalais-Ugrilaisia taustaltaan.
 
Nilovin mukaan Suomi on saanut Venäjältä aiemmin kaikki olemassa olonsa edellytykset ja Suomen pitäisi olla kiitollinen Venäjälle ylipäätään siitä, että se on olemassa kartalla. Kiitollisuuden sijaan Suomi on kuitenkin Nilovin mukaan muuttunut nykyisin ”fasistiseksi”, ”natsistiseksi” ja ”banderalaiseksi”
...
Gazeta Vyborg -sivustolla kiinnitetään kuitenkin huomiota siihen, että ehdotus nimenmuutoksesta on edennyt nyt aiempaa korkeammalle tasolle, kun siitä keskustellaan jo Venäjän duumassa. Sivuston mukaan kiire nimenmuutokselle saattaa kuitenkin poistua, mikäli Suomi avaa nyttemmin kokonaan suljetun rajansa 13. joulukuuta eli turvapaikanhakijoista syntyneen kiistan mahdollisen raukeamisen jälkeen.

– Tai sitten ei, kuka sen tietää
... sivusto kirjoittaa.

Huomattakoon, että kyseinen kansanedustaja on kotoisin Nevanlinnasta.
 
Se nyt on oikeastaan ihan paskan väliä, millä nimellä ryssä Suomenlahtea kutsuu.
 
Venäjän valtio-omisteisen Rossija 1 -televisokanavan lähetyksessä väitettiin, että Suomi siirtäisi joukkoja Venäjän vastaiselle rajalleen ja valmistelisi jonkinlaista Venäjän merisaartoa Itämerellä.

Ukrainan sisäministerin neuvonantaja Anton Herashtshenko jakoi otteen televisiolähetyksestä viestipalvelu X:ssä.

Lähetyksessä viitataan Suomen Merivoimien johtamaan, käynnissä olevaan merisotaharjoitukseen Itämerellä, johon osallistuu runsaasti liittolaisia muista Nato-maista. Lisäksi lähetyksessä viitataan Puolan Suomeen lähettämiin rajaviranomaisiin.

Lähetyksessä juontaja väittää, että Puola olisi todellisuudessa lähettämässä Suomeen jonkinlaisia sotilasasiantuntijoita. Lisäksi juontaja väittää, että ”on todennäköistä, että tämä tehtävä ei rajoitu vain sotilasasiantuntijoihin”.

Raportissa juontaja kysyy, onko Suomen tavoite suora sota Venäjän kanssa.

Suomesta tulee Venäjän propagandan mukaan kuin Baltia, minkä Venäjän propaganda määrittelee "tyhjäksi, haisevaksi ämpäriksi, jonne EU ja USA työntää kaiken roskan". 50 vuodessa Suomesta tulee kuin Ukraina, joka on "pahempi kun ISIS ja AL-Qaeda jossa ei ole mitään inhmillisyyttä."
 
Propagandistit kyllä kertoisivat miten mahtava tulevaisuus Venäjällä on edessä, jos sellainen olisi olemassa, mutta sen sijaan pitää haukkua ja syyttää muita valtioita - näin yritetään siirtää huomio omista ongelmista muualle.
 
Back
Top