#vihapuhe

Kaira on selkeästi poliisivaltion kannattaja.
 
Koko vihapuhe käsitteenä on niin häilyvä, että siihe pitäisi olla selvät tarkennukset. Jos on oikeudenmukaisesti ihan raivoissaan asiasta, niin tuleeko poliisi jakamaan rusinoita rumille lapsille, että äläs ny... jos viha kohdistuu henkilöön vaikka olisikin suht tuhtia tekstiä, niin kettuako siitä mitään pitää rangaista jos se ei satuta ketään, muutaku mielensäpahoittajia. Sitten jos mennään uhkauksien puolelle asia on ihan eri kuin pelkästään viha. Jos viha koskee isompaa ryhmää, niin kyllä ryhmän pitäisi kestää kritiikkiä olkoon vaikka voimasanoilla tiivistetty. Ja sotketaanko vihapuheeseen kunnianloukkaukset yms... joka kyllä laissa on hoidettu jo pitempään erikseen. Loukataanko jonku yksittäisen/ryhmän kunniaa riippuu ihan siitä onko vihoissaan olevalla mitään faktoja väitteilleen, vai hatusta heitetty salamiliittoteoria tai juoru.
Poliisihan tulkitsee vihapuhetta sillä perusteella täytyykö esim. Kunnianloukkaus, uskonrauhanrikkominen, kiihottaminen kansanryhmää vastaan tai laiton uhkaus. Näin jostain lehtileikkeestä ymmärsin. Mitään omaa pykäläähän vihapuheelle ei vielä ole.
 
Uskonrauhan rikkomiselle ei pitäisi mitään lakia olla, minäkin uskon vain olen aina oikeassa-uskontoon ja jos kukaan muu on sitä haukkumahan ja tuomitsemahan, niin linnaa vähintää tai sakkoja! Vai poljetaanko täällä vähemmistöjen uskonnonvapautta? Murr... ;p
 
Itselle ei uppoa tuo logiikka. Käytännössä rikokset pitäisi sallia, koska niitä tehdään joka tapauksessa? Pahoinpitely on terveyskeskuksen edessä sallittua, koska muuten niitä tehdään siellä, missä apu ei ole lähellä.

Tiedustelun kannalta toki olisi järkevämpää antaa kirjoitusten virrata. Kaikkein vakavimmat, esimerkiksi islamistit tosin toimivat jo nyt piilossa, vain propaganda on näkyvissä. Suomessa tuo on vielä pientä, mutta sekin on muuttumassa (esim. http://yle.fi/uutiset/3-9448694).

Kritiikkiä ansaitsee tietysti poliisin panostus asiaan, kun muualla miespula näkyy selvästi. Olen itsekin joutunut toteamaan kerran, että ei sieltä ketään ole tulossa.

En ole siis erityisen innoissani asiasta, mutta en näe myöskään Honeckerin haamun hierovan käsiään yhteen.

Lisäyksenä vielä, että kovakätinen suitsiminen tosiaan aiheuttanee enemmän ongelmia, kuin niitä ratkaisee.
Ei, ei ja ei :D Rikoksia ei tarvitse sallia mutta jos ei rikos vahingoita ketään niin sitä voidaan katsoa sormien läpi. Esim. ylinopeus. Jos ajat yksin, kuivalla ja hyvällä tiellä niin onko järkevää, että poliisi istuu passissa tien pientareella nappaamassa 7km/h ylinopeuksia samaan aikaan kun isäntä tai emäntä pahoinpitelee toista? Rajallisten resurssien maailmassa on valittava mitä tehdään. Mihin resurssit suunnataan. Jos ei jotain voida valvoa ja se tiedetään lakia tehtäessä että tätä ei pystytä valvomaan niin onko mitään järkeä tehdä sellaista lakia. Laajemmin voidaan puhua kansalaistottelemattomuudesta. Jos vaikkapa 2miljoonaa suomalaista päättää, että nyt ei maksetakaan pankkilainoja (velallisen epärehellisyys) niin hittoako ne tekee? Pistää kaikki linnaan? Vetää 50% kansasta ulosottoon?

Loppujen lopuksi koko laki on todella iso bluffi. Poliisi edustaa väkivaltakoneistoa jonka tehtävänä on valvoa tätä bluffia ja sitä ettei ns. kansalaistottelemattomuus pääse leviämään. Koska se tarkoittaa ne harvat menettävät vallan kun enemmistö ottaa sen tai lakkaa noudattamasta sääntöjä. Tämä nyt on tällaista omaa hajatelmaa ja jotain aivo sähkötystä.. Mutta onhan se niin; jos tarpeeksi moni päättää rikkoa sääntöjä niin ne menettävät merkityksensä.
 
Päätinpä kääntyä lopullisesti Tor-uskovaiseksi ja avata jossakin välissä tälle palstalle uuden tilin, sama pätee kaikkiin nettipalstoihin, liikaa ihmeellisiä ongelmia yhteyksissä jne, palataan toisella merkillä, cheers kaikille
 
Poistuiko huumekauppa kun se kiellettiin? Ei se meni maan alle. Vihapuhe ei poistu kieltämällä. Se menee maanalle. Ihmiset salaavat yhteytensä ja keskustelut. Entistä enemmän samankaltaisia kertyy samoille hoodeille ja löytyy niitä tosielämän "kavereita". Nyt se on näkyvissä ja poliisi voi poimia pommit pois. Tulevaisuudessa homma menee vaikeaksi myös poliisilta.

Miksi tämä "rikostenennaltaehkäisy" ei ole toiminut näissä ihan tavallisissa rikoksissa jotka on oikeen laissa määritelty mutta nyt aletaan "ennaltaehkäismään" sellaista jota ei edes lakikirjaan ole selkeästi tällätty ...?
 
Päätinpä kääntyä lopullisesti Tor-uskovaiseksi ja avata jossakin välissä tälle palstalle uuden tilin, sama pätee kaikkiin nettipalstoihin, liikaa ihmeellisiä ongelmia yhteyksissä jne, palataan toisella merkillä, cheers kaikille
Hellpoa kuin heinänteko... Tail usb tikulle ja boottaa koneen siltä. Käyttää tor verkkoa. Tekee sillä sitten uuden sähköpostin jota käyttää joka paikassa... Jos oikein varma haluaa olla niin surffailee julkisten verkkojen kautta esim. Kirjastossa. Muistaa vaan jättää ne facebookit ja gmailit pois käytöstä. Sitten on aika turvallista surffailla ilman jälkiä. Tuohon päälle sitten vielä expressVPN (vähän tyyris mutta toimiva niin on jo aika turvassa.)
 
Miksi tämä "rikostenennaltaehkäisy" ei ole toiminut näissä ihan tavallisissa rikoksissa jotka on oikeen laissa määritelty mutta nyt aletaan "ennaltaehkäismään" sellaista jota ei edes lakikirjaan ole selkeästi tällätty ...?
Tuohon ei osaa vastata kuin valtion virkamies :D Onhan tuo ihan jäätävä määrä tuo 200 heppua tutkimaan jotain netti kirjoitteluita. Vaikka olis neljännes tuosta niin on siltikin paljon. Nyt ainakin on selvinnyt mihin ja miksi poliisi ja poliitikot haluavat ns. Verkkotiedustelulain...
 
Ja tähän päälle PoHa:n esittämä laajennettu /helpotettu kotietsintäoikeus ...
 
Hellpoa kuin heinänteko... Tail usb tikulle ja boottaa koneen siltä. Käyttää tor verkkoa. Tekee sillä sitten uuden sähköpostin jota käyttää joka paikassa... Jos oikein varma haluaa olla niin surffailee julkisten verkkojen kautta esim. Kirjastossa. Muistaa vaan jättää ne facebookit ja gmailit pois käytöstä. Sitten on aika turvallista surffailla ilman jälkiä. Tuohon päälle sitten vielä expressVPN (vähän tyyris mutta toimiva niin on jo aika turvassa.)

Tor & VPN ei estä valtion toimijota selvittämästä kuka teki ja mitä. Suojaa ainoastaan rikollisryhmittymiä ja yksittäisiä ihmisiä joilla ei ole resursseja valvoa verkon solmukohtia. P.S. jos käyttää tuota yhdistelmää, niin se lisää juuri sinut mahdolliselle tarkkailulistalle. Tavalliselle pulliaiselle ei ole mitään hyötyä käyttää nuita jos ei ole mitään peiteltävää. Poliittisen mielipiteen ja muiden asioiden jakaminen miljardien nähtäväksi on oma päätös. Jos et uskalla kadulla huutaa mitä kirjotat nettiin, niin älä kirjota.
 
Kirjastoissa on kameroita, joihin saattaa tallentua. Voi olla parempi käyttää jotain auki unohtunutta yksityistä WLAN-verkkoa. Tuohon anonyymiin USB-tikulta bootattavaan käyttöön kannattaa myös varata tietokone, jota ei käytä mihinkään muuhun jo verkkosovittimen staattisen MAC-osoitteen takia (tietokonespesialistit tietänee lisää keinoja parantaa anonymiteettiä).
 
Tor & VPN ei estä valtion toimijota selvittämästä kuka teki ja mitä. Suojaa ainoastaan rikollisryhmittymiä ja yksittäisiä ihmisiä joilla ei ole resursseja valvoa verkon solmukohtia.

Juu mutta käytännössä ulkomailla sijaitseva VPN johtaa siihen, että poliisi joutuu pyytämään virka-apua ulkomaisilta viranomaisilta ja sitä tuskin heltiää Pertin perjantai-illan Iltalehden kommentti-osioon kirjoitettujen töräytysten takia. Eihän poliisi nykyäänkään kykene mihinkään, vaikka kyse olisi sadoista tuhansista euroista mitä kaikenmaailman tättähäärät lähettelevät nigerialaisille huijareille.
 
Ota huomioon, että kyseessä on automatisoitu digitaalinen viestintä ja jäljet, jotka saa napin painalluksella selville valtio. Nigeriassa asuville ei voi mitään, kun poliisilla ei ole sielä paikanpäällä konkreettisia toimintakeinoja. Suomessa on.
 
Tor & VPN ei estä valtion toimijota selvittämästä kuka teki ja mitä. Suojaa ainoastaan rikollisryhmittymiä ja yksittäisiä ihmisiä joilla ei ole resursseja valvoa verkon solmukohtia. P.S. jos käyttää tuota yhdistelmää, niin se lisää juuri sinut mahdolliselle tarkkailulistalle. Tavalliselle pulliaiselle ei ole mitään hyötyä käyttää nuita jos ei ole mitään peiteltävää. Poliittisen mielipiteen ja muiden asioiden jakaminen miljardien nähtäväksi on oma päätös. Jos et uskalla kadulla huutaa mitä kirjotat nettiin, niin älä kirjota.
Itse asialle jokainen hyötyy VPN:stä jos käyttää julkisia wifejä. Tuo tietoturvaan paljon lisää. Se estää sen verran etteivät voi yhdistää henkilöä ja ip:tä. Toki ei kannata surffailla koti netin kautta mutta esim. Kirjastossa jos käy omalla läppärillä niin jää kyllä löytymättä syyllinen. Ei sellaista seriffiä olekkaan joka pystyy random ip:n yhdistämään monen maan kautta kierrätettyyn ja vielä vpn:n kautta salattuun ip:n. Siinä rupeaa tulemaan tutkinalle hintaa jo sen verran, että saa olla jo vähän muutakin omalla tunnolla kuin kiukkuisen asiakaspalautteen antaminen prismaan.

Miten päätyy tarkkailulistalle? Jos käytät VPN:ää niin kukaan ei näe mitä kuidussa kulkee. Ei edes siellä liikenteen solmukohdassa. Tuo ei ole mitään peiteltävää tai pelättävää niin ei tarvitse ollakkaan. Jos haluaa pitää yksityisyydestä kiinni. En hyväksy esimerkiksi rajatonta verkkotiedustelua sillä periaatteella, että sillä mukamas ennaltaehkäistään terrorismia. Kyllä rikoksesta täytyy olla epäily jolloin valvonta kohdennetaan kyseiseen henkilöön eikä sattumanvaraiseen joukkoon ihmisiä. Tietoa ja valtaa voi aina käyttää väärin ja sitä on enemmin ja myöhemmin usein käytetty väärin.
 
Kirjastoissa on kameroita, joihin saattaa tallentua. Voi olla parempi käyttää jotain auki unohtunutta yksityistä WLAN-verkkoa. Tuohon anonyymiin USB-tikulta bootattavaan käyttöön kannattaa myös varata tietokone, jota ei käytä mihinkään muuhun jo verkkosovittimen staattisen MAC-osoitteen takia (tietokonespesialistit tietänee lisää keinoja parantaa anonymiteettiä).
Kirjastossa käy sen verran ihmisiä, että sen toteennäyttäminen kuka on tehnyt mitä on mahdotonta.
 
Ota huomioon, että kyseessä on automatisoitu digitaalinen viestintä ja jäljet, jotka saa napin painalluksella selville valtio. Nigeriassa asuville ei voi mitään, kun poliisilla ei ole sielä paikanpäällä konkreettisia toimintakeinoja. Suomessa on.

Liikenteen volyymi taitaa kuitenkin olla sellainen, että jos eivät etukäteen osaa seurata liittymästä lähtevää bittivirtaa niin tekijää ei saa selville. Sen jälkeen kun data kiertää kryptattuna useiden ulkomaisten palvelimien läpi alkuperän selvittäminen on vähintään hankalaa murtautumatta itse palvelimille tai saamalla apua niiden maiden viranomaisilta, joilla palvelimet sijaitsevat.
 
Itse asialle jokainen hyötyy VPN:stä jos käyttää julkisia wifejä. Tuo tietoturvaan paljon lisää. Se estää sen verran etteivät voi yhdistää henkilöä ja ip:tä. Toki ei kannata surffailla koti netin kautta mutta esim. Kirjastossa jos käy omalla läppärillä niin jää kyllä löytymättä syyllinen. Ei sellaista seriffiä olekkaan joka pystyy random ip:n yhdistämään monen maan kautta kierrätettyyn ja vielä vpn:n kautta salattuun ip:n. Siinä rupeaa tulemaan tutkinalle hintaa jo sen verran, että saa olla jo vähän muutakin omalla tunnolla kuin kiukkuisen asiakaspalautteen antaminen prismaan.

Miten päätyy tarkkailulistalle? Jos käytät VPN:ää niin kukaan ei näe mitä kuidussa kulkee. Ei edes siellä liikenteen solmukohdassa. Tuo ei ole mitään peiteltävää tai pelättävää niin ei tarvitse ollakkaan. Jos haluaa pitää yksityisyydestä kiinni. En hyväksy esimerkiksi rajatonta verkkotiedustelua sillä periaatteella, että sillä mukamas ennaltaehkäistään terrorismia. Kyllä rikoksesta täytyy olla epäily jolloin valvonta kohdennetaan kyseiseen henkilöön eikä sattumanvaraiseen joukkoon ihmisiä. Tietoa ja valtaa voi aina käyttää väärin ja sitä on enemmin ja myöhemmin usein käytetty väärin.

Tuo ip:n pompottelu ja spooffaaminen ei auta jos sulla ei ole botverkkoa käytettävissä ja se maksaa semmoisen 100-miljardiluokkaa että sitä ei voisi lennosta selvittää supertietokoneilla. (joita siis valtioilla on). Kiinalaiset valtionvakoojatkaan eivät selviä tunnistamisalgoritmeilta. Mutta heidän pistämisen rautoihin onkin eri juttu. Ja yksi esimerkki mikä on julkisesti netissä saatavilla:

https://www.vpnmentor.com/blog/impact-new-rule-41-vpn-users/?PageSpeed=noscript
 
Mutta ei kyse ole nyt keinoista jolla suojella yksityisyyttään vaan pointti oli, että itsensä on mahdollista piilottaa netistä siten että löytäminen on mahdotonta tai todella kallista. Eli mennäänkö tässä nyt takamus edellä puuhun koska nyt nämä älyn jättiläiset ovat kirjoitelleet enemmän ja vähemmän omalla nimellä ja koneella noita juttujaan. Poliisi on poiminut härskimmät ja heristänyt sormea tai pahimmassa tapauksessa tuhlannut yhteiskunnan varoja muutama kymmenentuhatta euroa ja tuloksena on sakot tai ehdollista.
 
Liikenteen volyymi taitaa kuitenkin olla sellainen, että jos eivät etukäteen osaa seurata liittymästä lähtevää bittivirtaa niin tekijää ei saa selville. Sen jälkeen kun data kiertää kryptattuna useiden ulkomaisten palvelimien läpi alkuperän selvittäminen on vähintään hankalaa murtautumatta itse palvelimille tai saamalla apua niiden maiden viranomaisilta, joilla palvelimet sijaitsevat.
Tuohonkun ympätään uusiutuva reititys niin se sama ip ei kauan vanhene
 
Kirjastossa käy sen verran ihmisiä, että sen toteennäyttäminen kuka on tehnyt mitä on mahdotonta.

Juu mutta X ajanhetkellä siellä verkossa tuskin on kovin montaakymmentä henkilöä. Jos kävisi niin huonosti, että yhteys jäljitetään kirjastoon niin pääsee suoraan epäiltyjen listalle. Todellinen sissi vetää naamiovärit tauluun, leiriytyy johonkin pusikkoon naamioidun pressun alle asutusalueen läheisyyteen ja käyttää suunta-antennin avulla lähintä avointa WLAN-verkkoa. Tähän käyttöön soveltuu esimerkiksi CF-19. Akkujen lataamiseen sitten vaikka sellainen poljettava generaattori, kuten wanhoissa kunnon HF-laitteissa ja rullattava repun kyljessä kulkeva aurinkopaneeli hyviä kelejä varten... :D
 
Back
Top