Ydinaseet
- Viestiketjun aloittaja Teräsmies
- Aloitus PVM
ajs178
Respected Leader
Pitäis olla vielä sellaien testi, että pilotti ei tiedä, että onko kyseessä kova laukaus vai ei. Vähän niin kuin siinä War Games -elokuvassa, kun porukka ei suostunut laukaisemaan ydinohjuksia, kun luulivat, ettei se ollut harjoitus.
vlad
Respected Leader
Aihetta käsitellään kiintoisalla tavalla Michael Bar-Zoharin ja Nissim Mishalin teoksessa Mossad - Israelin salaisen palvelun suurimmat operaatiot -teoksessa ja sen 15. luvussa Viekoitteleva ansa atomivakoojalle (alk. s. 323).
Luvussa ihmetellen kysytään jo sitä, että miten oli mahdollista, että Vanunu pääsi töihin Dimonaan, suora lainaus teoksesta:
"Miten se oli mahdollista? Hän oli vasemmistoradikaali, hänen ystävänsä olivat kommunistimielisen ja sionismin vastaisen Rakah-puolueen arabijäseniä, hän osallistui heidän kanssa mielenosoituksiin, hänet oli kuvattu Palestiinaa äärimmäisesti kannattavissa mielenosoituksissa, hän kantoi julisteita, piti puheita ja antoi lehdistölle haastatteluja".
Tai koko luku alkaa jo oivaltavasti:
"Mordechai Vanunu tuntui tehneen kaiken mahdollisen salaisen elämänsä paljastamiseksi; puuttui vain että hän olisi kantanut kylttiä, jossa luki OLEN VAKOOJA."
No, lopulta Vanunun kohtaloksi muodostui ehkäpä hänen turhamaisuutensa, pakkomielteensä naisiin ja sitten Cindy ja sen myötä Mossad sai "kiikutettua" Vanunun takaisin Israeliin.
vlad.
Ja nykyäänhän asia kuulostaa niin helpolta, pitää vain muistaa, että tuolla arvatenkaan ollut mitään sähköistä tietokantaa, josta näkee kaiken, vaan tiedot oli paperilla tai muuten hajallaan.
ResAu
Kersantti
Sillälailla. Jenkkien mokailua ydinaseiden kanssa. Osataan sitä näköjään "ryssiä" hommat muuallakin kuin Venäjällä.
http://www.hs.fi/m/ulkomaat/a1439346161002
"Sir, kadotin vahingossa ydinpommin – Ihmiskunta on tunaroinut vaarallisesti lukuisia kertoja
Ydinpommit ovat sulaneet, palaneet ja kadonneet vahingossa. On ihme, ettei ihmiskunta ole tuhonnut itseään ydinaseella – vielä.
Maria Pettersson HS
ULKOMAAT Päivitetty 15:31
6889 51
Voi hitsi.
Näin ajatteli 19-vuotias lentosotamies Jefferey L. Plumb valtavassa ydinasesiilossa Arkansasissa vuonna 1980.
Neljän kilon hylsy oli juuri livennyt hänen kädestään ja nyt se putosi kohti siilon pohjalla nököttävää mannertenvälistä ydinohjusta. Titan II -niminen ohjus oli hyvin suuri ja sen ydinkärki oli kooltaan yhdeksän megatonnia.

Titan II -ohjus.
Se oli Yhdysvaltain suurin ydinkärki, jonka rinnalla Hiroshimaan pudotettu 15 kilotonnin ydinpommi vaikutti pikkuruiselta. Kaiken kaikkiaan se oli vehje, jota ei tehnyt mieli kolhia. Hylsy osui ohjukseen ja puhkaisi sen polttoainesäiliön. Voi hitsin hitsi.
Pelastustoimenpiteet yksi toisensa jälkeen epäonnistuivat, ja lopulta polttoaine syttyi ja räjähti. Räjähdys tappoi yhden ihmisen, tuhosi siilon ja sinkosi ydinkärjen parinsadan metrin päähän. Se ei räjähtänyt.
Toimittaja Eric Schlosser kertoo Arkansasin onnettomuudesta toissavuonna julkaistussa kirjassaan Command and Control. Se nousi uudelleen esiin viime viikolla, kun Hiroshiman ja Nagasakin pommituksista tuli kuluneeksi 70 vuotta. Sanoma on yksinkertainen: on hämmästyttävää, ettemme ole vahingossa räjäyttäneet itseämme taivaan tuuliin.
Ydinpommit ovat palaneet, sulaneet, uponneet mereen, räjähtäneet kappaleiksi ja murskautuneet maahan. Yhtään vahinkoydinräjähdystä ei pommeilla tiettävästi ole vielä saatu aikaan, ja se on melkein ihme. Pommien sisältämiä radioaktiivisia aineita, esimerkiksi plutoniumia, on kyllä levinnyt pitkin asutusalueita ja luontoa sekä huuhtoutunut viemäreihin ja mereen. Pommien sisälle on unohtunut jakoavaimia ja muita sinne kuulumattomia esineitä. Pommien parissa on työskennellyt teini-ikäisiä, joiden koulutus on vähintäänkin puutteellinen. Nato on tuonut Eurooppaan ydinaseita, joiden käyttö- ja turvallisuusohjeet ovat vain englanniksi – siitäkin huolimatta, ettei kukaan pommien kanssa työskentelevä ole tuolloin osannut sanaakaan englantia. Lista on loputon.
Kirjassa luetellaan kymmeniä esimerkkejä siitä, miten ydinaseiden kanssa on mokailtu. Suurin osa tunnetuista tapauksista on 1950- ja 1960-luvuilta. Tämä johtunee siitä, että tuonaikaiset turvatoimet olivat huonompia kuin nykyään ja ydinaseita oli enemmän. Vanhoista tapauksista voi myös olla helpompi saada tietoa. Virheitä on kuitenkin tapahtunut myös 2000-luvulla. Sitä ei tiedetä, millaisia onnettomuuksia Yhdysvallat on salannut. Erityisen kauhistuttava ajatus on tämä: jos Yhdysvalloissa on tapahtunut tällaista, millä kaikilla tavoin ovat tyrineet muut ydinasevallat Neuvostoliitto, Venäjä, Kiina, Intia, Pakistan, Israel, Ranska, Britannia tai Pohjois-Korea?
Tammikuussa 1966 Yhdysvaltain ilmavoimat oli kiusallisessa tilanteessa. Se oli hukannut ydinpommin jonnekin Espanjaan, eikä kukaan tiennyt, minne.
Välimeren yllä lähellä Espanjan rannikkoa oli tapahtunut vakava onnettomuus. Yhdysvaltain B-52-pommikone piti tankata ilmassa, mutta se törmäsikin tankkauskoneeseen ja syttyi tuleen. Kahdeksan ihmistä kuoli, molemmat koneet hajosivat ja niiden osia levisi yli 200 neliökilometrin alueelle.
Erityisen ikäväksi onnettomuuden teki se, että pommikoneella oli lastinaan neljä ydinpommia.
Kaksi pommeista putosi pieneen Palomaresin kylään. Niiden räjähdysainelataus räjähti ja levitti plutoniumia ympäriinsä. Kolmas pommi leijui laskuvarjon varassa maahan ja löydettiin lojumasta pehmeässä savimaassa. Mutta neljäs pommi puuttui.
Kadonnutta vetypommia etsittiin helikoptereilla ja lentokoneilla. Ihmiset muodostivat etsintäketjuja. Sotilaat kulkivat ympäriinsä geiger-mittareiden kanssa, kurkkivat satoihin kaivoihin ja oikeastaan kaikkiin kuoppiin, jotka sattuivat löytämään. Mutta pommi ei ollut missään.
Huolellisten laskelmien jälkeen todettiin, että pommi oli luultavasti pudonnut mereen. Yli sata sukeltajaa, lentokoneet, helikopterit, laivat ja piensukellusveneet alkoivat etsiä sitä – tuloksetta. "Tämä ei ole neulan etsimistä heinäsuovasta", kuvaili lippueamiraali William S. Guest. "Tämä on kuin etsisimme neulansilmää pellolta, joka on täynnä heinäsuopia. Pimeässä."

Palomaresin edustalle Espanjan rannikolle hukattu vetypommi on vihdoin löytynyt ja saatu nostettua merestä.
Hämmästyttävää kyllä, kahden kuukauden etsintöjen jälkeen pommi todella löytyi. Se oli meren pohjassa noin 800 metrin syvyydessä, ja helpottuneet yhdysvaltalaiset alkoivat varovasti nostaa sitä. Kesken noston vaijeri katkesi ja pommi katosi uudelleen.
Viikon kuluttua se löytyi jälleen, ja tällä kertaa nostoyritys onnistui.
Espanjan tapahtumat eivät olleet ensimmäinen tai viimeinen kerta, kun Yhdysvaltain armeija tyri ydinpommiensa kanssa vieraan valtion alueella. Vuonna 1958 Marokossa B-47-pommikone oli rullaamassa kiitoradalla lastinaan Mark 36, jättimäinen vetypommi, yksi Yhdysvaltain isoimmista. Tarkoitus oli harjoitella – kyllä, kiitoradalla rullaamista ydinpommilastissa.
Koneen rullaillessa sen pyörä irtosi. Kone syttyi palamaan, tuli levisi nopeasti runkoon ja kone halkesi kahdeksi leimuavaksi puolikkaaksi. Palomiehet yrittivät sammuttaa konetta tuloksetta, ja kun liekit saavuttivat ydinpommin, koko porukka evakuoitiin. Seurasi kahden ja puolen tunnin hermoja raastava odotus.
Pommin räjähdysaine syttyi, mutta se paloi räjähtämättä. Kun konetta uskaltauduttiin tarkastelemaan, huomattiin, että pommi ja lentokoneen osat olivat sulaneet yhdeksi jättimäiseksi, kolme ja puoli tuhatta kiloa painavaksi radioaktiiviseksi möntiksi.
Möntti päätettiin panna palasiksi katuporalla. Osat, joiden arveltiin olevan erityisen radioaktiivisia, säilöttiin purkkeihin ja loput haudattiin maahan kiitoradan viereen. Tukikohdassa ei ollut mittalaitteistoa, joten säteilyn määrää ei saatu selville.
Vuonna 1968 pommikone putosi jälleen, tällä kertaa Thulen lähellä Grönlannissa. Sen kuljettamat neljä ydinpommia hajosivat, ja vaikka osia niistä saatiin talteen, ainakin yksi rikastettua uraania sisältävä, voimakkaasti säteilevä osa on edelleen kadoksissa. Yhdysvallat ei pitkään aikaan myöntänyt edes Tanskalle hukanneensa sen alueelle säteileviä pommin osia. Thulen alueen asukkaat haastoivat Yhdysvallat oikeuteen vuonna 1987, mutta hävisivät.
Jossain päin Yhdysvaltain Georgian rannikkoa piileskelee edelleen räjähtämätön ydinpommi, joka pudotettiin sinne yli 50 vuotta sitten. Yhdysvaltain ilmavoimien lentäjät harjoittelivat 1950-luvulla pitkiä lentoja – olihan mahdollista, että jossakin vaiheessa pitäisi lentää Neuvostoliittoon asti pudottamaan ydinpommi. Helmikuussa 1958 meneillään oli yksi tällainen harjoitus, ja jotta tunnelma olisi mahdollisimman realistinen, B-47-pommikoneeseen lastattiin oikea ydinpommi.
Kesken lennon pommikone kuitenkin törmäsi ilmassa hävittäjään ja vahingoittui pahoin. Lentäjä Howard Richardsonin oli tehtävä päätös: pudottaako pommi vai yrittääkö laskeutua sen kanssa? Jos laskeutuminen epäonnistuisi, maahan törmääminen saattaisi räjäyttää pommin. Richardson päätti pudottaa pommin, mikä keventäisi konetta, ja yrittää hätälaskeutumista.
Richardson pudotti lastinsa mereen Savannahin kaupungin edustalle. Hätälasku onnistui täydellisesti.
Yhdysvaltain armeija alkoi välittömästi etsiä kadonnutta pommia, joka makasi merenpohjassa jossakin itärannikon toiseksi vilkkaimman sataman tietämillä. Etsinnät päättyivät tuloksetta: pommia ei koskaan löydetty.
Yhdysvalloissa ei ole päästy yksimielisyyteen, kuinka suuri uhka meressä piileskelevä vetypommi oikein on. Todistajien näkemykset ovat ristiriitaiset: osa sanoo, että pommi ei voi räjähtää, sillä siitä puuttuu olennainen kappale, plutoniumlaukaisin. Toisten mukaan harjoituslentoja lennettiin myös niin, että pommit olivat täysin käyttövalmiina. Yhdysvaltain ilmavoimien mukaan turvallisinta on jättää pommi paikoilleen. Toiset pelkäävät, että merivesi ruostuttaa pommia, sen turvamekanismit pettävät tai jokin vihamielinen taho pääsee – tai on jo päässyt – siihen käsiksi.
Monet ydinaseonnettomuudet on salattu, mutta se on vaikeaa, mikäli pommi putoaa omakotitalon takapihalle ja räjäyttää siihen 15-metrisen kuopan, pirstoo ikkunat sekä romauttaa katon, ovet ja leikkimökin. Näin tapahtui vuonna 1958 Mars Bluffissa Georgiassa, kun Mark 6 -pommi putosi vahingossa sitä kuljettaneesta lentokoneesta.

Mark 6 -ydinpommi. Samanlainen putosi omakotitalon pihalle Mars Bluffissa vuonna 1958. Pommissa ei ollut ydinlatausta.
Lennon aikana pommien piti sääntöjen mukaan olla lukittuna paikoilleen koneen sisällä. Noustessa ja laskeutuessa oli kuitenkin tapana irrottaa lukitus siltä varalta, että jokin menisi vikaan ja pommi pitäisi pudottaa koneen miehistön suojelemiseksi. Lukitustappia säädeltiin ohjaamosta, mutta tällä kertaa se ei toiminut. Koneen navigaattorina toiminut Bruce Kulka sai kapteenilta epämieluisan tehtävän: käy lukitsemassa pommi paikoilleen käsin. Kulka lähti ryömimään kohti ruumaa, pääsi pommin luo ja alkoi etsiä lukitusmekanismia. Kurkotellessaan pommin taakse hän otti vahingossa tukea väärästä vivusta ja pudotti pommin.
Pommi alkoi liikkua kohti lentokoneen luukkua. Kulka horjahti ja kompastui pommin päälle. Samalla hetkellä kun se putosi koneesta, Kulka tarrautui koneeseen ja sai hilattua itsensä takaisin sisään. Pommi osui maahan ja räjähti – onneksi ydinlataus ei ollut paikoillaan.
Armeija väitti, että onnettomuus oli ainoa laatuaan, mutta se ei ollut totta. Edellisenä vuonna sotilas oli horjahtanut koneessa, ottanut tukea samanlaisesta vivusta ja pudottanut pommin New Mexicoon. Silloinkin pommi räjähti, onneksi ilman ydinlatausta. Ydinaseiden alkuaikoina pommi ja ydinlataus pidettiin erillään ja ydinlataus sijoitettiin pommiin vasta osana aseen virittämistä.
Vetypommin räjähtäminen oli erittäin lähellä Pohjois-Carolinassa vuonna 1961. B-52 pommikone putosi, jolloin sen lastina olleet kaksi neljän megatonnin

Toinen Mark 39 -pommeista, jotka putosivat vahingossa Pohjois-Carolinaan vuonna 1961.
latauksessa ollutta Mark 39 -vetypommia irtosivat. Toisen pommin viritysjohdot toimivat erinomaisesti: pommin laskuvarjo aukesi ja laukaisumekanismi käynnistyi, juuri kuten sen pitääkin kun pommi pudotetaan.
Pommissa oli neljä varmistusmekanismia, joiden tarkoitus oli pitää huolta siitä, ettei pommia voi laukaista vahingossa. Ne pettivät yksi kerrallaan, ja kun pommi putosi maahan, sen ydin sai laukaisusignaalin. Oli uskomaton onnenpotku, että turvamekanismeista viimeinen, yksinkertainen ja epäluotettava pienjännitekytkin, toimi ja säästi Yhdysvallat ydintuholta. Pommi olisi ollut 260 kertaa Hiroshiman pommin kokoinen.
Tehtävä oli yksinkertainen: lentäkää Alaskan tukikohdasta Montanaan, sieltä eteläiseen Kaliforniaan, siitä San Franciscon ylle. Leikkikää pudottavanne pommi, lentäkää takaisin. Kapteeni Harold R. Barry ja kuusitoista miehistön jäsentä olivat valmiit harjoitukseen, mutta kaikki ei mennyt niin kuin piti.
Kone nousi keskellä yötä helmikuun 13. päivänä 1950. Alaskassa oli säkkipimeää ja hyytävän kylmä, -33 celsiusta. Kun kapteeni Barry oli nostanut koneen neljän ja puolen kilometrin korkeuteen, hän tajusi, että jotain oli pielessä. Kone alkoi sakata ja menettää nopeasti korkeutta. Miehistö ei nähnyt, mitä tapahtui, sillä taivas oli pilvessä ja ikkunat jäässä. Moottoreihin, siipiin ja potkureihin oli muodostunut jäätä, joka irtoili isoina köntteinä ja iskeytyi koneen kylkiin.
Kapteeni käski pudottaa lastina olleen Mark 4 -pommin, jotta konetta saataisiin kevyemmäksi. Siinä ei ollut ydinlatausta, mutta se räjähtäisi yhtä kaikki. Perämies yritti nyhrätä jäätyneitä ovia auki ja onnistui lopulta. Pommi putosi ja räjähti ilmassa, valtava valonvälähdys valaisi Kanadan rannikon.
Miehistö pelastautui hyppäämällä koneesta. Kaksi sotilasta katosi jälkiä jättämättä, yksi puki vahingossa pelastusliivin laskuvarjonsa päälle ja kuoli pudotukseen. Kone lensi itsekseen vielä 320 kilometriä ennen kuin syöksyi maahan Vancouver Islandilla.
On mahdollista lennellä vahingossa ympäri Yhdysvaltoja ydinaselastissa. Näin kävi vuonna 2007, kun ilmavoimat yritti siirtää risteilyohjuksia Pohjois-Dakotasta toiselle puolelle Yhdysvaltoja, Louisianaan.

Tällaiseen B-52H-pommikoneeseen lastattiin vuonna 2007 epähuomiossa ohjuksia, joissa oli ydinkärjet. Kukaan ei huomannut, että ydinkärjet puuttuivat varastosta.
Ohjukset lastattiin suunnitelmien mukaan B-52H-pommikoneeseen. Tarkoitus oli kiinnittää niihin matkan ajaksi harjoituskärjet, mutta ohjuksiin olikin vahingossa jätetty ydinkärjet, jokainen räjähdysvoimaltaan 5–50 kilotonnia.
Kirjanpito oli sotkussa, eikä kukaan huomannut, että varastosta oli hävinnyt kuusi ydinkärkeä. Ennen kuin lentokone nousi, sen siipien alle kiinnitetyt ohjukset tutkittiin, mutta vain oikean siiven alta. Siellä oli kuusi ohjusta harjoituskärjillä, eikä kukaan tarkistanut vasenta puolta.
Kone lensi normaalisti määränpäähänsä. Vasta Louisianassa, 36 tuntia virheen tapahtumisen jälkeen, tarkkanäköinen upseeri huomasi, että ohjukset näyttivät jotenkin kummallisilta.
Sekaannukset jatkuivat seuraavana vuonna, kun Yhdysvallat sai tietää, että se oli vahingossa lähettänyt Taiwaniin neljä mannertenvälisen ydinohjuksen laukaisinlaitetta. Tarkoitus oli ollut lähettää helikopterin akkuja. Laukaisinlaitteet ehtivät olla Taiwanissa puolitoista vuotta ilman, että kukaan huomasi niiden puuttuvan. Lopulta asia tuli ilmi, kun taiwanilaiset olisivat tarvinneet akkuja helikoptereihinsa.
Näiden kahden tapahtuman jälkeen Yhdysvaltain armeija velvoitettiin inventoimaan ja listaamaan kaikki ydinaseisiin liittyvä materiaali. Listauksessa kävi ilmi, että kateissa on satoja ydinohjusten osia. Yhdysvaltain puolustusministeriö Pentagon vakuutti, että ongelma on puutteellisessa varastokirjanpidossa, eikä osia oikeasti ole hukattu."
http://www.hs.fi/m/ulkomaat/a1439346161002
"Sir, kadotin vahingossa ydinpommin – Ihmiskunta on tunaroinut vaarallisesti lukuisia kertoja
Ydinpommit ovat sulaneet, palaneet ja kadonneet vahingossa. On ihme, ettei ihmiskunta ole tuhonnut itseään ydinaseella – vielä.
Maria Pettersson HS
ULKOMAAT Päivitetty 15:31
6889 51
Voi hitsi.
Näin ajatteli 19-vuotias lentosotamies Jefferey L. Plumb valtavassa ydinasesiilossa Arkansasissa vuonna 1980.
Neljän kilon hylsy oli juuri livennyt hänen kädestään ja nyt se putosi kohti siilon pohjalla nököttävää mannertenvälistä ydinohjusta. Titan II -niminen ohjus oli hyvin suuri ja sen ydinkärki oli kooltaan yhdeksän megatonnia.

Titan II -ohjus.
Se oli Yhdysvaltain suurin ydinkärki, jonka rinnalla Hiroshimaan pudotettu 15 kilotonnin ydinpommi vaikutti pikkuruiselta. Kaiken kaikkiaan se oli vehje, jota ei tehnyt mieli kolhia. Hylsy osui ohjukseen ja puhkaisi sen polttoainesäiliön. Voi hitsin hitsi.
Pelastustoimenpiteet yksi toisensa jälkeen epäonnistuivat, ja lopulta polttoaine syttyi ja räjähti. Räjähdys tappoi yhden ihmisen, tuhosi siilon ja sinkosi ydinkärjen parinsadan metrin päähän. Se ei räjähtänyt.
Toimittaja Eric Schlosser kertoo Arkansasin onnettomuudesta toissavuonna julkaistussa kirjassaan Command and Control. Se nousi uudelleen esiin viime viikolla, kun Hiroshiman ja Nagasakin pommituksista tuli kuluneeksi 70 vuotta. Sanoma on yksinkertainen: on hämmästyttävää, ettemme ole vahingossa räjäyttäneet itseämme taivaan tuuliin.
Ydinpommit ovat palaneet, sulaneet, uponneet mereen, räjähtäneet kappaleiksi ja murskautuneet maahan. Yhtään vahinkoydinräjähdystä ei pommeilla tiettävästi ole vielä saatu aikaan, ja se on melkein ihme. Pommien sisältämiä radioaktiivisia aineita, esimerkiksi plutoniumia, on kyllä levinnyt pitkin asutusalueita ja luontoa sekä huuhtoutunut viemäreihin ja mereen. Pommien sisälle on unohtunut jakoavaimia ja muita sinne kuulumattomia esineitä. Pommien parissa on työskennellyt teini-ikäisiä, joiden koulutus on vähintäänkin puutteellinen. Nato on tuonut Eurooppaan ydinaseita, joiden käyttö- ja turvallisuusohjeet ovat vain englanniksi – siitäkin huolimatta, ettei kukaan pommien kanssa työskentelevä ole tuolloin osannut sanaakaan englantia. Lista on loputon.
Kirjassa luetellaan kymmeniä esimerkkejä siitä, miten ydinaseiden kanssa on mokailtu. Suurin osa tunnetuista tapauksista on 1950- ja 1960-luvuilta. Tämä johtunee siitä, että tuonaikaiset turvatoimet olivat huonompia kuin nykyään ja ydinaseita oli enemmän. Vanhoista tapauksista voi myös olla helpompi saada tietoa. Virheitä on kuitenkin tapahtunut myös 2000-luvulla. Sitä ei tiedetä, millaisia onnettomuuksia Yhdysvallat on salannut. Erityisen kauhistuttava ajatus on tämä: jos Yhdysvalloissa on tapahtunut tällaista, millä kaikilla tavoin ovat tyrineet muut ydinasevallat Neuvostoliitto, Venäjä, Kiina, Intia, Pakistan, Israel, Ranska, Britannia tai Pohjois-Korea?
Tammikuussa 1966 Yhdysvaltain ilmavoimat oli kiusallisessa tilanteessa. Se oli hukannut ydinpommin jonnekin Espanjaan, eikä kukaan tiennyt, minne.
Välimeren yllä lähellä Espanjan rannikkoa oli tapahtunut vakava onnettomuus. Yhdysvaltain B-52-pommikone piti tankata ilmassa, mutta se törmäsikin tankkauskoneeseen ja syttyi tuleen. Kahdeksan ihmistä kuoli, molemmat koneet hajosivat ja niiden osia levisi yli 200 neliökilometrin alueelle.
Erityisen ikäväksi onnettomuuden teki se, että pommikoneella oli lastinaan neljä ydinpommia.
Kaksi pommeista putosi pieneen Palomaresin kylään. Niiden räjähdysainelataus räjähti ja levitti plutoniumia ympäriinsä. Kolmas pommi leijui laskuvarjon varassa maahan ja löydettiin lojumasta pehmeässä savimaassa. Mutta neljäs pommi puuttui.
Kadonnutta vetypommia etsittiin helikoptereilla ja lentokoneilla. Ihmiset muodostivat etsintäketjuja. Sotilaat kulkivat ympäriinsä geiger-mittareiden kanssa, kurkkivat satoihin kaivoihin ja oikeastaan kaikkiin kuoppiin, jotka sattuivat löytämään. Mutta pommi ei ollut missään.
Huolellisten laskelmien jälkeen todettiin, että pommi oli luultavasti pudonnut mereen. Yli sata sukeltajaa, lentokoneet, helikopterit, laivat ja piensukellusveneet alkoivat etsiä sitä – tuloksetta. "Tämä ei ole neulan etsimistä heinäsuovasta", kuvaili lippueamiraali William S. Guest. "Tämä on kuin etsisimme neulansilmää pellolta, joka on täynnä heinäsuopia. Pimeässä."

Palomaresin edustalle Espanjan rannikolle hukattu vetypommi on vihdoin löytynyt ja saatu nostettua merestä.
Hämmästyttävää kyllä, kahden kuukauden etsintöjen jälkeen pommi todella löytyi. Se oli meren pohjassa noin 800 metrin syvyydessä, ja helpottuneet yhdysvaltalaiset alkoivat varovasti nostaa sitä. Kesken noston vaijeri katkesi ja pommi katosi uudelleen.
Viikon kuluttua se löytyi jälleen, ja tällä kertaa nostoyritys onnistui.
Espanjan tapahtumat eivät olleet ensimmäinen tai viimeinen kerta, kun Yhdysvaltain armeija tyri ydinpommiensa kanssa vieraan valtion alueella. Vuonna 1958 Marokossa B-47-pommikone oli rullaamassa kiitoradalla lastinaan Mark 36, jättimäinen vetypommi, yksi Yhdysvaltain isoimmista. Tarkoitus oli harjoitella – kyllä, kiitoradalla rullaamista ydinpommilastissa.
Koneen rullaillessa sen pyörä irtosi. Kone syttyi palamaan, tuli levisi nopeasti runkoon ja kone halkesi kahdeksi leimuavaksi puolikkaaksi. Palomiehet yrittivät sammuttaa konetta tuloksetta, ja kun liekit saavuttivat ydinpommin, koko porukka evakuoitiin. Seurasi kahden ja puolen tunnin hermoja raastava odotus.
Pommin räjähdysaine syttyi, mutta se paloi räjähtämättä. Kun konetta uskaltauduttiin tarkastelemaan, huomattiin, että pommi ja lentokoneen osat olivat sulaneet yhdeksi jättimäiseksi, kolme ja puoli tuhatta kiloa painavaksi radioaktiiviseksi möntiksi.
Möntti päätettiin panna palasiksi katuporalla. Osat, joiden arveltiin olevan erityisen radioaktiivisia, säilöttiin purkkeihin ja loput haudattiin maahan kiitoradan viereen. Tukikohdassa ei ollut mittalaitteistoa, joten säteilyn määrää ei saatu selville.
Vuonna 1968 pommikone putosi jälleen, tällä kertaa Thulen lähellä Grönlannissa. Sen kuljettamat neljä ydinpommia hajosivat, ja vaikka osia niistä saatiin talteen, ainakin yksi rikastettua uraania sisältävä, voimakkaasti säteilevä osa on edelleen kadoksissa. Yhdysvallat ei pitkään aikaan myöntänyt edes Tanskalle hukanneensa sen alueelle säteileviä pommin osia. Thulen alueen asukkaat haastoivat Yhdysvallat oikeuteen vuonna 1987, mutta hävisivät.
Jossain päin Yhdysvaltain Georgian rannikkoa piileskelee edelleen räjähtämätön ydinpommi, joka pudotettiin sinne yli 50 vuotta sitten. Yhdysvaltain ilmavoimien lentäjät harjoittelivat 1950-luvulla pitkiä lentoja – olihan mahdollista, että jossakin vaiheessa pitäisi lentää Neuvostoliittoon asti pudottamaan ydinpommi. Helmikuussa 1958 meneillään oli yksi tällainen harjoitus, ja jotta tunnelma olisi mahdollisimman realistinen, B-47-pommikoneeseen lastattiin oikea ydinpommi.
Kesken lennon pommikone kuitenkin törmäsi ilmassa hävittäjään ja vahingoittui pahoin. Lentäjä Howard Richardsonin oli tehtävä päätös: pudottaako pommi vai yrittääkö laskeutua sen kanssa? Jos laskeutuminen epäonnistuisi, maahan törmääminen saattaisi räjäyttää pommin. Richardson päätti pudottaa pommin, mikä keventäisi konetta, ja yrittää hätälaskeutumista.
Richardson pudotti lastinsa mereen Savannahin kaupungin edustalle. Hätälasku onnistui täydellisesti.
Yhdysvaltain armeija alkoi välittömästi etsiä kadonnutta pommia, joka makasi merenpohjassa jossakin itärannikon toiseksi vilkkaimman sataman tietämillä. Etsinnät päättyivät tuloksetta: pommia ei koskaan löydetty.
Yhdysvalloissa ei ole päästy yksimielisyyteen, kuinka suuri uhka meressä piileskelevä vetypommi oikein on. Todistajien näkemykset ovat ristiriitaiset: osa sanoo, että pommi ei voi räjähtää, sillä siitä puuttuu olennainen kappale, plutoniumlaukaisin. Toisten mukaan harjoituslentoja lennettiin myös niin, että pommit olivat täysin käyttövalmiina. Yhdysvaltain ilmavoimien mukaan turvallisinta on jättää pommi paikoilleen. Toiset pelkäävät, että merivesi ruostuttaa pommia, sen turvamekanismit pettävät tai jokin vihamielinen taho pääsee – tai on jo päässyt – siihen käsiksi.
Monet ydinaseonnettomuudet on salattu, mutta se on vaikeaa, mikäli pommi putoaa omakotitalon takapihalle ja räjäyttää siihen 15-metrisen kuopan, pirstoo ikkunat sekä romauttaa katon, ovet ja leikkimökin. Näin tapahtui vuonna 1958 Mars Bluffissa Georgiassa, kun Mark 6 -pommi putosi vahingossa sitä kuljettaneesta lentokoneesta.

Mark 6 -ydinpommi. Samanlainen putosi omakotitalon pihalle Mars Bluffissa vuonna 1958. Pommissa ei ollut ydinlatausta.
Lennon aikana pommien piti sääntöjen mukaan olla lukittuna paikoilleen koneen sisällä. Noustessa ja laskeutuessa oli kuitenkin tapana irrottaa lukitus siltä varalta, että jokin menisi vikaan ja pommi pitäisi pudottaa koneen miehistön suojelemiseksi. Lukitustappia säädeltiin ohjaamosta, mutta tällä kertaa se ei toiminut. Koneen navigaattorina toiminut Bruce Kulka sai kapteenilta epämieluisan tehtävän: käy lukitsemassa pommi paikoilleen käsin. Kulka lähti ryömimään kohti ruumaa, pääsi pommin luo ja alkoi etsiä lukitusmekanismia. Kurkotellessaan pommin taakse hän otti vahingossa tukea väärästä vivusta ja pudotti pommin.
Pommi alkoi liikkua kohti lentokoneen luukkua. Kulka horjahti ja kompastui pommin päälle. Samalla hetkellä kun se putosi koneesta, Kulka tarrautui koneeseen ja sai hilattua itsensä takaisin sisään. Pommi osui maahan ja räjähti – onneksi ydinlataus ei ollut paikoillaan.
Armeija väitti, että onnettomuus oli ainoa laatuaan, mutta se ei ollut totta. Edellisenä vuonna sotilas oli horjahtanut koneessa, ottanut tukea samanlaisesta vivusta ja pudottanut pommin New Mexicoon. Silloinkin pommi räjähti, onneksi ilman ydinlatausta. Ydinaseiden alkuaikoina pommi ja ydinlataus pidettiin erillään ja ydinlataus sijoitettiin pommiin vasta osana aseen virittämistä.
Vetypommin räjähtäminen oli erittäin lähellä Pohjois-Carolinassa vuonna 1961. B-52 pommikone putosi, jolloin sen lastina olleet kaksi neljän megatonnin

Toinen Mark 39 -pommeista, jotka putosivat vahingossa Pohjois-Carolinaan vuonna 1961.
latauksessa ollutta Mark 39 -vetypommia irtosivat. Toisen pommin viritysjohdot toimivat erinomaisesti: pommin laskuvarjo aukesi ja laukaisumekanismi käynnistyi, juuri kuten sen pitääkin kun pommi pudotetaan.
Pommissa oli neljä varmistusmekanismia, joiden tarkoitus oli pitää huolta siitä, ettei pommia voi laukaista vahingossa. Ne pettivät yksi kerrallaan, ja kun pommi putosi maahan, sen ydin sai laukaisusignaalin. Oli uskomaton onnenpotku, että turvamekanismeista viimeinen, yksinkertainen ja epäluotettava pienjännitekytkin, toimi ja säästi Yhdysvallat ydintuholta. Pommi olisi ollut 260 kertaa Hiroshiman pommin kokoinen.
Tehtävä oli yksinkertainen: lentäkää Alaskan tukikohdasta Montanaan, sieltä eteläiseen Kaliforniaan, siitä San Franciscon ylle. Leikkikää pudottavanne pommi, lentäkää takaisin. Kapteeni Harold R. Barry ja kuusitoista miehistön jäsentä olivat valmiit harjoitukseen, mutta kaikki ei mennyt niin kuin piti.
Kone nousi keskellä yötä helmikuun 13. päivänä 1950. Alaskassa oli säkkipimeää ja hyytävän kylmä, -33 celsiusta. Kun kapteeni Barry oli nostanut koneen neljän ja puolen kilometrin korkeuteen, hän tajusi, että jotain oli pielessä. Kone alkoi sakata ja menettää nopeasti korkeutta. Miehistö ei nähnyt, mitä tapahtui, sillä taivas oli pilvessä ja ikkunat jäässä. Moottoreihin, siipiin ja potkureihin oli muodostunut jäätä, joka irtoili isoina köntteinä ja iskeytyi koneen kylkiin.
Kapteeni käski pudottaa lastina olleen Mark 4 -pommin, jotta konetta saataisiin kevyemmäksi. Siinä ei ollut ydinlatausta, mutta se räjähtäisi yhtä kaikki. Perämies yritti nyhrätä jäätyneitä ovia auki ja onnistui lopulta. Pommi putosi ja räjähti ilmassa, valtava valonvälähdys valaisi Kanadan rannikon.
Miehistö pelastautui hyppäämällä koneesta. Kaksi sotilasta katosi jälkiä jättämättä, yksi puki vahingossa pelastusliivin laskuvarjonsa päälle ja kuoli pudotukseen. Kone lensi itsekseen vielä 320 kilometriä ennen kuin syöksyi maahan Vancouver Islandilla.
On mahdollista lennellä vahingossa ympäri Yhdysvaltoja ydinaselastissa. Näin kävi vuonna 2007, kun ilmavoimat yritti siirtää risteilyohjuksia Pohjois-Dakotasta toiselle puolelle Yhdysvaltoja, Louisianaan.

Tällaiseen B-52H-pommikoneeseen lastattiin vuonna 2007 epähuomiossa ohjuksia, joissa oli ydinkärjet. Kukaan ei huomannut, että ydinkärjet puuttuivat varastosta.
Ohjukset lastattiin suunnitelmien mukaan B-52H-pommikoneeseen. Tarkoitus oli kiinnittää niihin matkan ajaksi harjoituskärjet, mutta ohjuksiin olikin vahingossa jätetty ydinkärjet, jokainen räjähdysvoimaltaan 5–50 kilotonnia.
Kirjanpito oli sotkussa, eikä kukaan huomannut, että varastosta oli hävinnyt kuusi ydinkärkeä. Ennen kuin lentokone nousi, sen siipien alle kiinnitetyt ohjukset tutkittiin, mutta vain oikean siiven alta. Siellä oli kuusi ohjusta harjoituskärjillä, eikä kukaan tarkistanut vasenta puolta.
Kone lensi normaalisti määränpäähänsä. Vasta Louisianassa, 36 tuntia virheen tapahtumisen jälkeen, tarkkanäköinen upseeri huomasi, että ohjukset näyttivät jotenkin kummallisilta.
Sekaannukset jatkuivat seuraavana vuonna, kun Yhdysvallat sai tietää, että se oli vahingossa lähettänyt Taiwaniin neljä mannertenvälisen ydinohjuksen laukaisinlaitetta. Tarkoitus oli ollut lähettää helikopterin akkuja. Laukaisinlaitteet ehtivät olla Taiwanissa puolitoista vuotta ilman, että kukaan huomasi niiden puuttuvan. Lopulta asia tuli ilmi, kun taiwanilaiset olisivat tarvinneet akkuja helikoptereihinsa.
Näiden kahden tapahtuman jälkeen Yhdysvaltain armeija velvoitettiin inventoimaan ja listaamaan kaikki ydinaseisiin liittyvä materiaali. Listauksessa kävi ilmi, että kateissa on satoja ydinohjusten osia. Yhdysvaltain puolustusministeriö Pentagon vakuutti, että ongelma on puutteellisessa varastokirjanpidossa, eikä osia oikeasti ole hukattu."
Bushmaster
Greatest Leader
ResAu
Kersantti
Niinpä. Tuskin saadaan koskaan tietää.
Minkähän takia toimittajille on niin vaikeaa ottaa selvää edes perusasioista ennen kuin julkaisevat juttujaan. Ei olis kovin kauaa kestänyt googlata U235:n puoliintumisajan olevan 704 miljoonaa vuotta ja U238:n vielä pitempi, eli erittäin lievästi radioaktiivisesta aineestahan on kyse. Niin lievästi ettei kadonneita pommeja sen perusteella todellakaan ole helppoa löytää vaikka seisoisi 100 metrin päässä mittari kädessä ja osaisi sitä myös käyttää. Elimistön ulkopuolella pysyessään säteilyn vaikutukset ovat murto-osa taustasäteilystä, vaikka käsittelisi uraania työkseen päivittäin pitkästä puoliintumisajasta ja siten olemattomasta aktiiivisuustasosta johtuen.
Toimittajat ei näe metsää puilta. Lentokoneen reittilennolla saa vastaavan määrän säteilyä tai enemmän.
http://www.spacedaily.com/reports/R..._Cloud_Generator_to_Conceal_Missiles_999.html
Siinä vaiheessa, kun tuota käytetään, niin ei ole mitään väliä siitä kuin myrkyllinen tuo mömmö todellisuudessa on.
