Yleistä keskustelua Ylestä

Joku Yle Kioski on jo yksistään sen verran verenpainetta nostava tapaus, että en menettäisi yöuniani vaikka koko YLE laitettaisiin lihoiksi. Omaan (ehkä hieman konservatiiviseen) maailmankuvaani sopisi sellainen YLE, jossa toimittajiksi valitaan kunnollisen asiapitoisen koulutuksen omaavia henkilöitä eikä esimerkiksi Rakel Liekin tapaisia ex-pornotähtiä tai Jessika Aron tapaisia asenteellisia ex-narkkareita.

Millä tavalla Jessikka Aron ammattitaitoon liittyy tieto hänen ex-narkkariudesta - relevanttia tietoa?

Kummasti muuten nouskin esille viestissäsi, kun to/ke Janitskin kaivoi sontajulkaisussaan esille Aron menneisyyden kipeän kohdan eli huumehistorian - sikäli mielenkiintoista toimintaa eli selkeällä tapaa Janitskin pyrkii viemään keskustelua pois itse fokuksesta kaivamalla esille journalistin menneisyydestä asioista, jotka suurella olettamuksella nostattavat tunteita ja mustaavat tietyn osan silmissä maineen entistä enemmän. Tästä Janitskinin nostosta ovat eilen riemuiten nauttineet kaikenmaailman desantit aivan kuin se, että Jessikka Aro olisi ollut huumeiden käyttäjä yli vuosikymmen sitten vaikuttaisi millään tapaa siihen kuinka hän ammattinsa hoitaa tänä päivänä.

Itse asiassa nämä kunnollisen asiapitoisen koulutuksen saaneet henkilöt (joita toimittajiksi on tavattu kutsua) ovat esim. Tampereen suunnalla mitä suuremmissa määrin värittyneitä ja näkemykseltään yksipuolisia - kun muistelee näitä toimittajia, niin ei voi välttyä muistikuvilta "näin naapurissa" -ohjelmiin, jotka nyt olivat kaikella tapaa absurdeja kokonaisuuksia suomettuneessa Suomessa.

***
En minäkään kaikessa YLE:stä pidä. Toimituskuntaa soisi karsittavan ja sen hömpän osuutta vähennettävän. En sano etteikö YLE:n kanavilta saisi tulla viihteellisempääkin ohjelmaa, mutta tässäkin tapauksessa tavoitteen pitäisi olla tosi-tv:tä korkeammalla ja paljon. Samoin maakuntien toimituksissa olisi eittämättä runsaasti karsimista, ne tuntuvat ylisuurilta organisaatioilta etenkin eteläisessä Suomessa, jossa paikallismedioita on verrattaen runsaasti.

vlad
 
Mitä tahdot sanoa tällä? Että hänen Venäjä-uutisointinsa ei pidä paikkaansa? Että trolleja ei ole olemassa?
Mielipiteenmuokkauksesi ei mene täällä läpi.
Täh? Nyt putosin hiukan kärryiltä... Olenko jossain väittänyt, "että trolleja ei ole olemassa"? Ajoin takaa ihan vain sitä, että YLE:n rekrytointipolitiikka vaikuttaa paikoitellen hieman oudolta.

Millä tavalla Jessikka Aron ammattitaitoon liittyy tieto hänen ex-narkkariudesta - relevanttia tietoa?
Niin tähän kuin ylempänäkin lainattuun: Toki on mahdollista, että Jessikan kohdalla syyllistyin typerään ennakkoluuloisuuteen. YLE herättää välillä hiukan turhan kitkeriä tuntemuksia... Tarkemmin Aroa tutkaillessa vaikuttaisi siltä, että hän on suorittanut ainakin jotain opintoja yliopistossakin ja sinänsä taustaltaan ehkä ihan ok perustason toimittaja. Virtuaalinen anteeksipyyntö asianomaiselle.
 
Viimeksi muokattu:
Joku Yle Kioski on jo yksistään sen verran verenpainetta nostava tapaus, että en menettäisi yöuniani vaikka koko YLE laitettaisiin lihoiksi. Omaan (ehkä hieman konservatiiviseen) maailmankuvaani sopisi sellainen YLE, jossa toimittajiksi valitaan kunnollisen asiapitoisen koulutuksen omaavia henkilöitä eikä esimerkiksi Rakel Liekin tapaisia ex-pornotähtiä tai Jessika Aron tapaisia asenteellisia ex-narkkareita.

Kieltämättä siellä on aika heterogeeninen kaarti juuri nyt. Kirsi Heikel on timantti, joka perehtyy huolellisesti kaikkiin eteen tuleviin asioihin ennen juontojaan. Hän on Jari Korkin kanssa aivan rautainen. Yleensä heillä on tosin haastateltavinakin ns. ykkösdivisioonaa.

Huovinen, Päivärinta, Vesikansa = hyvin asenteellisia ja se näkyy haastateltavien valinnoissa ja etenkin Huovisella keskustelun johdatteluna ja päällepuhumisena tai haastateltavan valinnoilla (sopivat vastaukset ja asenne). Ainakin Vesikansa on vieläkin talossa.

Liekki ja Aro = nykyaikaisia valintoja. Ylen Kioski on suunnattu ainakin osaksi nuorehkoille idiooteille eli sitä on viihteellistetty, koska ihmiset vain katsovat tänä päivänä paskaa ja on vaikea tulla pelkällä kuivalla asialla mukaan. Tänään Kioskissa poikkeavat Jusuf ja Musta Barbaari, joten poikien huumorin tuntien saattaa olla mahdollista odottaa vähän parempaa.
 
Millä tavalla Jessikka Aron ammattitaitoon liittyy tieto hänen ex-narkkariudesta - relevanttia tietoa?

Kummasti muuten nouskin esille viestissäsi, kun to/ke Janitskin kaivoi sontajulkaisussaan esille Aron menneisyyden kipeän kohdan eli huumehistorian - sikäli mielenkiintoista toimintaa eli selkeällä tapaa Janitskin pyrkii viemään keskustelua pois itse fokuksesta kaivamalla esille journalistin menneisyydestä asioista, jotka suurella olettamuksella nostattavat tunteita ja mustaavat tietyn osan silmissä maineen entistä enemmän. Tästä Janitskinin nostosta ovat eilen riemuiten nauttineet kaikenmaailman desantit aivan kuin se, että Jessikka Aro olisi ollut huumeiden käyttäjä yli vuosikymmen sitten vaikuttaisi millään tapaa siihen kuinka hän ammattinsa hoitaa tänä päivänä.

Tavallaan koomista, että juuri Janitskin kaivaa esille jonkun toisen henkilön saaman huumausainetuomion. Kun ottaa huomioon miehen itsensä saamat kirjaukset rikosrekisteriin, mm. huumausaineiden käyttörikos...
 
12745906_239506696382425_3416672309912894162_n.jpg
 
Ei paljon suomen mediaa kiinnosta. Ilmeisesti "fuck you juno" ja vesa keskinen ovat tärkeämpi aiheita.
Mexican authorities have issued an alert for five states after the theft of potentially dangerous radioactive materials.

A container of Iridium-192 used for industrial radiography was taken from a truck in the town of Cardenas in Tabasco state.

The states of Campeche, Chiapas, Oaxaca and Veracruz are also on alert.

Mexico's civil protection agency says that the material can cause death within hours or days if mishandled.

"This source is very dangerous to people if it is removed from its container," the agency warned in a statement.

The unprotected material can cause burns and permanent injuries to those who have been in contact with it for just minutes or hours.

'Highly radioactive'
Luis Felipe Puente, head of Mexico's civil protection agency, urged whoever finds the source to keep it at a distance and call for help.

The robbery was reported by the company Garantia Radiografica e Ingenieria which said that the material had been stolen on Monday.

This is not the first time radioactive materials have gone missing in Mexico.

In 2013, a truck carrying a highly radioactive source used for cancer treatments was stolen by thieves on its way to a waste storage facility.

_82354307_robot.jpg

Image captionA remote-controlled robot was used to secure the radioactive source lost in 2013
Six people were arrested and taken to hospital with signs of radiation exposure but were later given the all clear by doctors.

They said they had not realised that radioactive material had been inside the truck.

At least two similar incidents happened last year. In both cases, the thieves said they had been targeting the vehicles rather than their contents.
 
YLE:n harrastama kansan "valistaminen" on jälleen kerran surkuhupaisaa. Uutisen otsikko on Turvapaikanhakijoiden tulo oli Torniolle piriste ja kasvuruiske. Itse uutisessa sitten kuitenkin sanotaan, että se varsinainen piriste oli turvapaikanhakijoiden järjestelykeskuksen myötä paikkakunnalle tulleet virkamiehet. Jos Suomessa tapahtuisi jokin suuronnettomuus, jonka vuoksi paikalle tulisi pitkäksi aikaa runsaasti avustusväkeä yms. ulkopaikkakunnilta, YLE varmaan silloinkin uutisoisi suuronnettomuuden olleen "piriste ja kasvuruiske"?
Turvapaikanhakijoiden määrän kasvu alkoi virkistää Torniota viime syksystä alkaen. Se vaikutti niin hotelleihin, ravintoloihin, kauppoihin kuin pitopalveluyritykseenkin. Piriste luultavasti jäi väliaikaiseksi.
...
Suurin osa piristysruiskeesta onkin juuri sitä, että Tornioon on majoitettu ulkopaikkakuntalaisia viranomaisia. Paikalliset yritykset huoltoasemista ravintoloihin ja kuntosaleista pesuloihin ovat saaneet uusia asiakkaita.
 
Itse uutisessa sitten kuitenkin sanotaan, että se varsinainen piriste oli turvapaikanhakijoiden järjestelykeskuksen myötä paikkakunnalle tulleet virkamiehet.

Nimenomaan itse uutisessa sanotaan tämä ja piristysruiske tulee sen torniolaisen haastateltavan sanoista. Kyllä jutusta huomaa, että valtion rahalla siellä mässätään.

Tässä taas samalta päivältä tiukankin faktapitoinen juttu:

http://yle.fi/uutiset/yle_selvitti_...sia_kaksi_perattomia_tapauksia_useita/8707863
 
Mitä tahdot sanoa tällä? Että hänen Venäjä-uutisointinsa ei pidä paikkaansa? Että trolleja ei ole olemassa?
Mielipiteenmuokkauksesi ei mene täällä läpi.

Totta kai trolleja on olemassa, mutta kun katsoo vaikka hänen twitteriänsä niin aika yksipuolinen vaikutelma tulee. Trolleja siellä trolleja täällä.

Tuota lukiessa ei voi kuvitella uutisten olevan puolueettomia. Samanlaisia twitter tilejä on "taistelun" toisella puolen.

Mielestäni käyttäytyy juuri siten, mitä vastaan taistelee. Trollaus.

https://twitter.com/jessikkaaro?lang=fi
 
Hän alkoi tehdä sarjaa Kremlin trollaamisesta ilmiönä ja sen jälkeen hänestä itsestään tuli trollimagneetti. Ja totta kai piti tehdä tällainen enkunkielinen raportti, jotta saa samalla Euroopan-laajuista kuuluisuutta.

http://kioski.yle.fi/omat/my-year-as-a-pro-russia-troll-magnet

Mutta se, että Janitskin käy Aron kimppuun, kertoo edelleen vakuuttavasti, missä leirissä MV-lehti on.
 
Jos joku ulkomaalainen haluaa päästä Suomessa suosioon niin sen tarvitsee vain haukkua suomalaista mediaa niin suosio on taattu. Kuvitellaan vaikka, että Yhdysvaltojen kansalainen niittaa suomalaisen median asiantuntemuksen Yhdysvalloista. Yleisradio on hyvä maali koska Yleisradio vihaa Yhdysvaltoja.

Suomalaisena olen lukenut ulkomaiden medioiden juttuja Suomesta niin ne on aivan pihalla Suomesta. Sama pätee varmaan niiden kaikkiin ulkomaan juttuihin. Ne on pihalla jokaisesta ulkomaasta ja ehkä omasta kotimaastaankin.

Tosin kyllä sanon, että Suomen tiedotusvälineet on aika paljon pihalla Suomesta, ei tunnista sitä mitä Suomen tiedotusvälineet kertoo, ne hölisee jotain omaa agendaa joka ei ole suomalaisuutta. Ulkomaalaisen ei kannata pitää Suomen tiedotusvälineitä suomalaisuutena. Jos kuulostaa kliseeltä niin se on valheellista manipulaatiota. Punaisten Suomi ei ole ihan sama kuin valkoisten Suomi. Ja sitten on vielä gay Suomi tyyliin Big Brother. Suomalaiset on luterilaisia, että varmaan siitä saa jotain osviittaa. Tämä juttu oli vähän kippis. Englanniksi varmaan keep piss.
 
Viimeksi muokattu:
Varusteleka kommentoi MVlehteä!
Erinomainen kommentti ja syvästi ihmettelen miksi tuota lehteä jaksetaan lukea.

Joo eli... Herätkää! Kaikki mitä näette internetissä, ei olekaan totta!

Tää yks häirikkölehti on jossain uutisoinnissaan sivunnut meitä, ja kaikenlaisia huhuja on lähtenyt liikkeelle, ja tänä aamuna on tullut mitä kummallisempia yhteydenottoja. Kesti aika pitkä hetki edes tajuta, mistä on kyse. Pari pointtia:

- Jos luet sen mvlehdestä, se ei välttämättä ole totta, ja on todennäköisesti vähintäänkin liioiteltua ja saatettu sensaatiomaiseen valoon. Jos levität niiden juttuja, levität tahallasi mahdollisesti virheellistä informaatiota, ja olet tuhma.
- Me ei järjestetä karatekursseja kenellekään, eikä myöskään osallistuta sellaisen toiminnan tukemiseen mitenkään.
- Me ei olla yhtään minkään vartiointiliikkeen yhteistyökumppaneita. Me ollaan kauppa. Me myydään tavaroita. Se ei edellytä erityisiä yhteistyökuvioita.
- Meillä oli suunnitelmissa järkätä ton huomion keskiössä olevan vartiointiliikkeen kanssa hauska metsässäseikkailukurssi noin vuosi sitten, mutta ei järkättykään. (Tästä oli vähän sekavaa tietoa täällä firmassa, koska kyse on vuoden aikaisesta pikkujutusta, jonka järkkäri ei ole enää töissä täällä. Eli toisin kuin aikaisemmin ilmoitettiin, kurssia ei peruttu osallistujapulan takia, vaan se ihan kokonaan jätettiin järjestämättä.) Meillä ei ole muuta suhdetta ko. vartiointiliikkeeseen, ottamatta kantaa onko ne tehneet jotain väärää vai ei.
- Me ei tueta islamisteja, eikä meidän rahat mene isikselle, isiksen vastaiseen sotaan, katupartioille, isänmaallisille järjestölle eikä oikeastaan mihinkään - suurin osa meidän rahoista menee henkilökunnan palkkoihin. Meidän omistajakaan ei nosta firmasta mitään suuria summia ja siirrä niitä johonkin hämärähommaan, se saa Varustelekasta tällä hetkellä vähemmän kuin moni valtion virkamies, ja senkin rahat menee ihan normaaliin elämiseen.
- MV-lehti on ikävä juttu. Jos olet eri mieltä, me ei varmaan voida tällä tekstillä siihen vaikuttaa. Jos sun kaverit tykkää MV-lehden jutuista, huomauta niille ystävällisesti, että hei - noi ei jaksa kiinnostua siitä, onko asiat totta vai ei, niitä kiinnostaa vaan sensaatio. Ja että kaiken esitteleminen pahassa valossa on varma tapa tehdä Suomesta paha paikka. Ehkä ne kuuntelis ystäviään.
 
voisitko linkittää missä varusteleka sanoo näin, en nimittäin löytänyt varustelekan sivuilta tälläisia sanomisia
 
Varusteleka kommentoi MVlehteä!
Erinomainen kommentti ja syvästi ihmettelen miksi tuota lehteä jaksetaan lukea.
Lähtisin kuitenkin siitä, että MV-lehti on asenteellisesti ja paikoin melko alatyylisesti, mutta paikoin kohtalaisen osuvastikin, kirjoitettu blogi, jonka nimessä esiintyy sana "lehti". Kuten muitakin vastaavia lukiessa, yksi tärkeä seikka on muistaa tarkistaa lähdeviitteet, ennen kuin tekee sen pidemmälle meneviä johtopäätöksiä.

En ymmärrä, miksi MV-lehti kerää niin suurta hysteriaa joissain piireissä.
 
YLE jatkaa "tasokkaalla" linjallaan. Mitenköhän tämäkin ohjelma sopii YLE:n profiiliin? Kantava idea jaksosta toiseen tuntuu olevan mediakohun herättäminen. Selvää b-luokan viihdekanavan kamaa. Kyseessä siis Marja Hintikka Live, jonka viimeisin jakso on Vanhempien seksikoulu osa 7: Kokeile kakkosta!. Taas menee veromarkat eikun -eurot mitä parhaaseen tarkoitukseen... Kyseisen ohjelman edeltäviä helmiähän on ollut mm. Nakupelle hämmentää - 22.2.2016 - Jakso 6. tai sen mainos Suosikkijuontaja Marja Hintikka vilauttaa roisissa Basic Instinct -parodiassa.
 
Varusteleka teki virheen kun lähti koko peliin mukaan. Niiden olisi kannattanut ohittaa koko MV ihan suosiolla.
 
Varusteleka teki virheen kun lähti koko peliin mukaan. Niiden olisi kannattanut ohittaa koko MV ihan suosiolla.

Ainahan laitetaan vastine väärien tietojen levittämisestä.

YLE jatkaa "tasokkaalla" linjallaan. Mitenköhän tämäkin ohjelma sopii YLE:n profiiliin? Kantava idea jaksosta toiseen tuntuu olevan mediakohun herättäminen. Selvää b-luokan viihdekanavan kamaa. Kyseessä siis Marja Hintikka Live, jonka viimeisin jakso on Vanhempien seksikoulu osa 7: Kokeile kakkosta!. Taas menee veromarkat eikun -eurot mitä parhaaseen tarkoitukseen... Kyseisen ohjelman edeltäviä helmiähän on ollut mm. Nakupelle hämmentää - 22.2.2016 - Jakso 6. tai sen mainos Suosikkijuontaja Marja Hintikka vilauttaa roisissa Basic Instinct -parodiassa.

Jospa hänkin voisi alkaa blogistiksi.
 
Back
Top