Tämä on itseänikin vasemmistossa ihmetyttänyt. Verotuksen kiristämiseen on suuria hinkuja ja "otetaan niiltä rikkailta", mutta ei Suomen talous kyllä sillä lähde nousuun että leikataan jo ennestään pienestä kakusta vielä vähän lisää siivuja, ihan vain siksi että voidaan polttaa niitä...
Jenkeissä siis on korkeiden poliittisten virkojen osalta viraltapanomenettely eli impeachment, missä kongressi nostaa viraltapanosyytteen ja senaatti tekee päätöksen. Syyksi viraltapanoon riittää "maanpetturuus, lahjontarikokset tai muut merkittävät väärinkäytökset". Donald-setä on saanut...
On tässä myös se kaukainen mahdollisuus, että Trump tai lähipiirinsä kikkailee itselleen ryssän diileillä lahjussyytteet ja sitten lähtee palli alta. Kaikkea voi sattua kun Trumpetti alkaa voimien tunnossa tekemään diilejä.
Tämä EU-rahoitus on se suurempi kysymys mielestäni. Jenkit ovat ulkoistaneet avun rahoittamisen EU:lle jo nyt, käsittääkseni hyvin vähän tullut Atlantin yli muuta kuin EU:n ostamaa materiaalia viimeisen vuoden aikana. EU:n rahahana on se ratkaiseva tekijä joka pitää Ukrainaa pystyssä.
Jokseenkin koomistahan tämä on. Putin kaupittelee Venäjän luonnonvaroja Trumpille ja Trumpin kavereille, että saisi palan Ukrainasta ja pääsisi irti sodasta voittajana. Ei tuo ainakaan siitä kerro että Venäjän sodalla tai taloudella menisi mahtavasti - enemmän vaikuttaa sille, että on kiire...
Samalla sitten kätevästi voidaan hämärtää tilannetta, kun osa (moskovan ja pietarin) reserviläisistä käy sievän parin kuukauden perunankuorintareissun takalinjoilla ja tulee takaisin tyytyväisinä, toiset taas sitten pistetään suoraan juoksuhautaan ja pikaylennys sopimussotilaaksi koettaa jos...
Mielenkiintoista jos Gazpromin kumppaniltakin (Putin-kuva) loppuu bensa, näiden piti olla niitä isoja ketjuja jotka priorisoidaan pienempien edelle. Lähellä Ukrainaa tämä tilanne tietenkin on myös Gazpromilla, mutta en tiedä mistä kuva on.
Samoin toisessa kuvassa (A3K-huoltamo), jos tulkitsen...
Tämähän se olisi ainoa oikea vastaus. Nyt Venäjä tuputtaa oikein tarjottimella syytä ulottaa NATOn ilmapuolustus Ukrainan, Moldovan ja Mustanmeren puolelle.
Pitää paikkaansa, talous kyllä kasvaa mutta sitä ruokitaan velkarahalla. Tai Venäjän tapauksessa pumppaamalla rahaa öljyrahastoista asetehtaiden pyörittämiseen.
Valitettavasti Venäjä on kyennyt myymään öljyä ja kaasua melko hyvin sodan aikana, polttoainetulot ovat tippuneet vain neljäsosan...
Näyttäisi että ryssä myy nyt suhteellisen uutta teknologiaa Pöö-Korealle. Varmasti kiinnostaa E-Koreassa ja Japanissa. Siinä voi myös intressit mennä ristiin Kiinan kanssa, toivottavasti.
Toki jos Venäjä on entistä riippuvaisempi P-Koreasta, se viittaisi myös että perustavaraa kuten mm. putkia...
Jep, ei ole yllätys koska Ukrainan F-16:t ovat vanhempaa mallia heikolla tutkalla ja AMRAAMitkin lyhyempikantamaista versiota. Ei kannata mennä kokeilemaan ryssien pidemmän kantaman omaavia vempaimia vastaan. Ainoa mahdollisuus jos onnistuu kikkailemaan kaukovalvontatutkien ohjaamana.
Kuulemma...
Nyt on samalla Ukrainallakin virallinen peruste tuhota kaikki Tu-160 kentille, jos niitä vielä hämähäkinverkossa virallisesti säästeltiinkin.
Kieltämättä tuo oligarkkien ja kleptokraattien jälkikasvun palauttaminen Venäjälle voisi edistää rauhan asiaa. Alkaisi tulla yläluokassakin napinaa kun...