Ämarin harjoitus

TomTom

Ylipäällikkö
Mod
Eli vahvistus tuli Ämarin harjoitukselle. Tämä lirpake on pyhitetty itse harjoituksen ja siihen liityvien asioiden vatulointiin.

Suomi mukaan Ämarin harjoitukseen

Suomi lähtee mukaan Ämarin harjoituksen Viroon.

Presidentti Sauli Niinistön mukaan Suomi lähtee mukaan Viroon Ämariin yhteisharjoitukseen. Presidentti Sauli Niinistö kertoi harjoituksesta valtioneuvoston linnassa juuri pidetyssä tiedotustilaisuudessa.

Presidentin mukaan harjoitus on noin kolmen viikon mittainen maaliskuussa, jossa Suomi on mukana ensin kahden viikon aikana mm. Yhdysvaltain koneiden kanssa. Viimeisen viikon aikana myös Ruotsi tulisi mukaan.


http://yle.fi/uutiset/suomi_mukaan_amarin_harjoitukseen/7787112
 
MTV3:n mukaan harjoituksessa lennetään "Suomen ja Ruotsin ilmatilassa sekä kansainvälisessä ilmatilassa". Ei siis Viron ilmatilassa? Eli miten tämä harjoitus enää liittyy mitenkään Viroon, kun Virolla itsellään ei ole lentokoneita, eikä lentoharjoituksia suoriteta Viron ilmatilassa.

Selvästi on kulisseissa sovittu nämä reunaehdot, eli ei haluta antaa maailmalle suomettunutta kuvaa kieltäytymällä harjoituksesta, mutta samalla on sovittu USA:n kanssa, että Viron ilmatilassa ei sitten lennetä. Yhtä hyvin voisi sitten pitää koko harjoituksen Suomessa tai Ruotsissa.
 
Operointihan taitaa tapahtua täysin Suomen kentiltä eli tuossa ei sinänsä ole mitään ihmeellistä... Jenkki koneet samassa ilmatilassa... Tuosta jos oltaisiin kieltäydytty niin olisihan se antanut aikaa kummallisen kuvan Suomen päätöksenteko kyvystä ja siitä mihin porukkaan halutaan kuulua...
 
Hyvä homma. Ja hyvä että on selkeä päätös. Uskon että valtionjohdolla on käytössään sellaiset tiedot joilla oikea päätös voitiin tehdä.
 
Hyvä juttu! Mutta tiedän jo etukäteen Ämärin kustannusvaikutuksen muuhun ilmavoimien tärkeään harjoitustoimintaan. Suomi on köyhä siksi se jää! (Votkalasissa);)
 
Viimeksi muokattu:
Suomen ja Ruotsin Nato-kelpoisuuden kenraaliharjoitus?
 
MTV3:n mukaan harjoituksessa lennetään "Suomen ja Ruotsin ilmatilassa sekä kansainvälisessä ilmatilassa". Ei siis Viron ilmatilassa? Eli miten tämä harjoitus enää liittyy mitenkään Viroon, kun Virolla itsellään ei ole lentokoneita, eikä lentoharjoituksia suoriteta Viron ilmatilassa.
"Korjaus 6.2.2015 kello 13.27: Suomi ei osallistu Ämarin harjoitukseen, vaan Suomen ja Ruotsin ilmatiloisssa ja kansainvälisessä ilmatilassa pidettävään yhteisharjoitukseen."
 
Tuskin tästä hirveästi lisäkustannuksia tulee, kun ei koneita viedä Viroon eikä koneita edes lennetä Viron ilmatilaan Suomen kentiltä käsin.
 
Jenkit (NATO) koneet toimivat Ämarista ja Suomen ja Ruotsin koneet omilta kentiltään. Varsinainen harjoitustoiminta tapahtuu Suomen ja Ruotsin ilmatilassa ja jenkkien osalta myös Viron/kansainvälisessä ilmatilassa. Näin mä luulen.

Vastaavia harjoituksia on ollut aikaisemminkin esimerkiksi BRTE harjoitusten muodossa. Nyt pidettävä harjoitus vaan on vähän laajempi. http://www.puolustusvoimat.fi/porta...9nQSEh/?pcid=659ff2004154bef791d9f58fcb266289
 
TODELLA mielenkiintoista nähdä, miten Venäjä vastaa tähän harjoitukseen. Vastaus tulee varmasti. Jääkö ilmatilaloukkauksiin, vai alkaako Alakurtissa moottoroidun jalkaväen harjoituskausi?
 
TODELLA mielenkiintoista nähdä, miten Venäjä vastaa tähän harjoitukseen. Vastaus tulee varmasti. Jääkö ilmatilaloukkauksiin, vai alkaako Alakurtissa moottoroidun jalkaväen harjoituskausi?

Jatkaa entiseen malliin eli lentää pimeänä ja aiheuttaa uhkaa siviililiikenteelle.
 
Tämä koko Ämär harjoitus tohina kuuluu kaikessa koomisuudessaan luokkaan "Paljon melua tyhjästä"!
 
Kyllä tästä voisi vielä yrittää tekohengittää kohua, kyllä se on ehdottomasti suomettumista jos ei Hornetin nokkapyörä saa koskettaa Virunmaan lentokentän pintaa :)
 
Kun Suomen Top Gun:it pääsee ko. harjoitukseen, voihan ne hiukka "koukata" Viron ilmatilan kautta;). Siellä ei ole ET katsomassa...
 
Viimeksi muokattu:
Jos ei hieman nokkapyörän kumia polta Ämärin pintaan ja kuiskaa virolaiselle lentokenttäleidille hiljaa, että kyllä me Teitä sukulaiskansana autettaisiin, on kyse suomettumisesta.
 
Back
Top