“Massavanheneminen” – totta ja tarua, kirj. Jussi Niinistö

miheikki

Greatest Leader
“Massavanheneminen” – totta ja tarua
http://jussiniinisto.puheenvuoro.uusisuomi.fi/76295-%E2%80%9Cmassavanheneminen%E2%80%9D-%E2%80%93-totta-ja-tarua

Julkisuudessa on puhuttu Suomen puolustusvoimien maavoimien materiaalin lähes kategorisesta ”massavanhenemisesta”. Väitettä on syytä kriittisesti arvioida, semminkin kun Jyrki Kataisen kokoomusvetoinen hallitus aikoo leikata ennestäänkin pieniä puolustusmäärärahoja 200 miljoonalla eurolla.

Aika on epäilemättä ajanut ohi joidenkin yksittäisten järjestelmien osalta, mutta onko puolustusvoimista tarjottu poliittisille päättäjille maavoimien kaluston vanhenemisesta kokonaisuudessa aukottomaan tutkimustietoon perustuvaa faktaa?

Olen antanut puolustusvoimien Ruotuväki-lehdelle haastattelun aiheeseen liittyen. Juttu ilmestynee tällä viikolla. Se sisältää tymäkkää tekstiä, sillä olen huolestunut puolustusvoimien materiaalisesta tilasta.

Jos olisin sotilas, saisin luultavasti massavanhenemismielipiteistäni käytännössä potkut. Mutta kun olen kansanedustaja, toivon että pohdintani otetaan puolustusvoimissa vakavasti vastaan positiivisena sparrauksena. Yhteisellä isänmaan asiallahan tässä ollaan. Mutta ohessa pointtejani.

Ensinnäkin massavanheneminen on terminä epämääräinen. En ole nähnyt sen kunnollista määrittelyä missään. Sen sijaan se on saanut sisällöltään poliittisia sävyjä. Näyttää siltä, että massavanhenemisesta on tullut jonkinlainen uskonkappale, jota käytetään tarkoitushakuisesti hävittämisohjelmien ja sodan ajan joukkokokoonpanojen pienentämisen perusteluna.

Suomesta on hävitetty viime vuosina tonneittain täysin toimintakelpoista ja kustannustehokasta materiaalia, esim. panssariajoneuvoja ja rynnäkkökiväärejä. Väitteet varastointikuluista ovat olleet liioiteltuja.

Terveen järjen mukaan ajatellen materiaalilla ei ole absoluuttista vanhenemishetkeä, jos se on sotateknisesti toimivaa ja käyttökelpoista suhteessa siihen mihin materiaalia voidaan käyttää.

Suomessa nyt massavanhenevaksi väitetty materiaali on suurin piirtein samanlaista tai ehkä jopa osin modernimpaa kalustoa kuin se mitä esim. Venäjä käytti Georgiassa 2008 osin länsimaisesti varustellun vastustajansa lyömiseen.

Epäilen, että massavanhenemispuheiden taustalla on osin kyse Nato-yhteensopivuudesta: halutaan luopua toimivasta ja tulivoimaisesta itäkalustosta, vaikka esim. ammukset niihin ovat edullisia.

Vallalla olevan määrittelemättömän massavanhenemisopin perusteella tapahtuva romutusohjelma tulee keskeyttää. Kaikki romutusohjelmat tulee asettaa erikoistarkastelun alle.

Hankintojen ja materiaalista luopumisen tulee olla jatkossa suunnitellumpaa ja ammattimaiseen elinkaariajatukseen perustuvaa. Ei ole mieltä hankkia kalustoa yhdellä vuosikymmenellä ja hävittää se seuraavalla, kuten eräin osin 1990-luvulla hankitulle materiaalille on käynyt.

Toimivaa tavaraa ei pidä hävittää. Tätä painotan. Jo tehdyt hävittämiset pitää tutkia ja meneillään olevat romutukset tulee lopettaa tutkimusten ajaksi. Tarvittaessa puolustusvalmiutemme nakertamiseen todetusti syylliset on saatettava vastuuseen.

Uskon Suomen perinteiseen puolustuspoliittiseen linjaan: yleiseen asevelvollisuuteen nojaavaan vahvaan oman maan puolustukseen ja sotilaalliseen liittoutumattomuuteen.

”Massavanhenemisen” perusteella tehdyn ja tehtävän hävitystyön lisäksi ongelmia puolustusvoimille tuottaa sivumennen sanoen poliittisesti onneton ja taloudellisesti kallis päätös luopua jalkaväkimiinoista.

On selvää, että nykyisessä taloudellisessa tilanteessa puolustusvoimien määrärahat eivät riitä uuden korvaavan materiaalin hankintaan. Hävitetty materiaali jää korvaamatta. Etenkin maavoimien sodan ajan rungon muodostavien alueellisten joukkojen toimintakyky on vaarassa.

On syytä epäillä, että massavanhenemispuheiden taustalla väikkyy tavoite edelleen pienentää reserviä ja siirtyä valikoivaan asevelvollisuuteen. Sen tien päässä häämöttää palkka-armeija Ruotsin mallin mukaan ja keskittyminen entistä enemmän kansainväliseen kriisinhallintaan.

En pidä tällaista suuntaa Suomen maanpuolustuksen edun mukaisena. Sen suuntaista puolustusvoimien uudistusta en halua nähdä.

Puolustusvoimat tarvitsevat murrosvaiheessa määrätietoista poliittista ohjausta. Katson, että velvollisuuteni kansanedustajana ja puolustusvaliokunnan puheenjohtajana on sitä antaa.
 
Ottamatta tässä yhteydessä sen syvemmin kantaa itse tekstin sisältöön, totean jälleen että on harmillista lukea/kuulla tuollaista tekstiä sellaisen puolueen suunnalta, jolla vain hetki sitten oli TODELLINEN MAHDOLLISUUS VAIKUTTAA myös noihin tekstin kritisoimiin asioihin!
Oppositiosta ei niihin vaikuteta, hallituksen osana sensijaan se vaikuttamisenkin mahdollisuus olisi. Nyt sitä mahdollisuutta ei ole ja pidän sitä harmillisena.
Jos haluaa hiukan kärjistää, niin voisi kai tässä yhteydessä sitten sanoa myös niin, että sellaiset tahot joilla oli mahdollisuus vaikuttaa asioiden kulkuun vielä hetki sitten, mutta jotka jättivät sen tekemättä, pitäisi "tutkia ja hutkia".. (tekstissähän viitataan samaan niiden osalta, jotka ovat toimivan materiaalin hävittämisen takana)
 
MInen politiikkaa ymmärrä mutta tuosta kapiaisen kommentista voisin päätellä että Suomessa ei vaikutusvaltaa ole kuin hallituspuoluedien kansanedustajilla. Mihin niitä opposition kansanedustajia sitten edes tarvitaankaan? Ja sitten vielä sanotaan että pitää vaaleissa äänestää että se on kansalaisen tapa vaikuttaa. Aika vähiin jää se vaikuttaminen jos ei edes kansanedustajilla ole mahdollisuutta vaikutta jos jäävät oppositioon. Onko sitten ihme että niin moni jättää äänestämättä ja on menettänyt uskonsa polittikkaan ja valtiollisiin järjestelmiin kuten puolustusvoimiin.
 
noska kirjoitti:
Mihin niitä opposition kansanedustajia sitten edes tarvitaankaan? Aika vähiin jää se vaikuttaminen jos ei edes kansanedustajilla ole mahdollisuutta vaikutta jos jäävät oppositioon.

Mutta noinhan se juurikin on!

Oppositiossa saa räksyttää - tai vaikka puhua asiaakin - niin paljon kuin sielu sietää, mutta enemmistöhallitus tekee mitä lystää. Tämä fakta pätee täysin hallituspuolueista riippumatta.

Melko erikoista on, että löytyy kasapäin ihmisiä jotka luulevat oppositiossa vaikutettavan johonkin. Hallitus virkamiehineen valmistelee asiat ennen eduskuntaan tuomista ja siellä sitten hallituspuolueiden kansanedustajat painavat nappia ryhmäkurin mukaisesti.

Oppositiossa ei saada lyötyä kiilaa virkanimityksiinkään, eikä päästä edes kuulemaan ministeriöissä valmisteilla olevista asioista saati vaikuttamaan ennakolta. Eduskunnassa elämöinti on sitten pelkkää teatteria. Tämän vuoksi persujenkin olisi välttämätöntä tarttua hallitusvastuuseen, jotta saisivat ujutettua omat virkamiehensä sopiviin ministeriöihin. Siellä ne sitten olisivat poliittisista suuntauksista riippumatta ajamassa persujen agendaa.

Suomessa virkamiehet pysyvät viroissaan kuin täit tervassa. Esim. USA:ssa avainvirkamiehet saavat kenkää, kun poliittinen valta vaihtuu.
 
Kapiainen kirjoitti:
Ottamatta tässä yhteydessä sen syvemmin kantaa itse tekstin sisältöön, totean jälleen että on harmillista lukea/kuulla tuollaista tekstiä sellaisen puolueen suunnalta, jolla vain hetki sitten oli TODELLINEN MAHDOLLISUUS VAIKUTTAA myös noihin tekstin kritisoimiin asioihin!

Joo, se on Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja aika köykäinen kaveri kun maanpuolustusasioista puhutaan.

Wikipediasta:

Puolustusvaliokunta (PuV) on yksi eduskunnan valiokunnista. Sen tehtävänä on käsitellä maanpuolustukseen ja poikkeusolojen hallintaan liittyvät asiat, jotka koskevat esimerkiksi puolustusvoimia, asevelvollisuutta ja rauhanturvaamistoimintaa.

Esimerkkejä valiokunnan käsittelemistä asioista:

* Laki puolustusvoimista
* Valtioneuvoston puolustus- ja turvallisuuspoliittinen selonteko
* Asevelvollisuuslaki
* Valmiuslaki
 
Creidiki kirjoitti:

Ja jos me kehitämme edelleen näitä mielipiteitä, niin me voinemme päätyä sellaiseen johtopäätökseen, että maanpuolustuksen syvään alennustilaan on syyllinen Jaakko Laakso.

Hän on toiminut erittäin pitkäaikaisesti Puolustusvaliokunnan jäsenenä ja varapuheenjohtajana.:angel::doh:
 
Se vaan taisi tässäkin jutussa olla persuille tarjolla samanlainen kumileimasimen rooli, kuin EU asioissa yleensä. Eli hallituksessa tai ei, niin Kokoomuksen liittovaltiolinjalla mennään. Siihen pakettiin kuluu puolustusvoimien alasajo ja EU:n yhteinen armeija.

Persujen kannalta pelin teki toivottomaksi demarien linja. Demarit heittäytyivät EU kriittisiksi vaalikampanjan ajaksi ja saivatkin sillä kohtuullisen tuloksen. Vaalien jälkeen palasivat Lipposen linjalle. Nyt jatkuu rynnistys kaikkiin ytimiin ja Stenan padat hohkaa punaisena siinä sivussa.

Seuraavat neljä vuotta on piikki ja rajat auki.
 
Museo kirjoitti:
Kaikkihan me massavanhenemme.

Museo tuo kiero pirulainen väläyttää erästä pointtia:

Mikä ollee pv:n sotilashlöstön ikäjakauma? Miksi armeijassa on bauttiarallaa noin 400 ev.lut:a? Joo, tehtäviä on, onhan niitä, mutta ovatko tehtävät JUST niitä, mitä pitää tehdä?????

Mikään, korostan mikään, tehtävä romutus tahi lakkautus ei poista tosiasiaa, että organisaatio ja tehtävien uusorganisointi on edessä, armotta. Ja punainen lanka on kaivettava kehiin ja se on kyettävä rönkäisemään kuuluville.

Suuriin menoluokkiin on pystyttävä kajoamaan, muuten käy niin, että meillä on armeija, jossa tuhatmääräiset upseerikoloniat pyörittävät "armeijaa", josta nyt vain sitten puuttuvat karvakätiset tekijät. Tilannetta ei pelasta miksikään, että ilmoitetaan jyräkästi kuinka meillä on erikoisjääkäripataljoona ja ainakin jotain muuta.

Saas nähdä, on puhetta historian suurimmasta puolllustusmurroksesta. Saas nähdä, mikä siitä tulee, lopultakin.

Jos puolet varusmiesikäluokasta pannaan nauttimaan 4 kk:n koulutuksesta normilomilla jne. niin en viitsi sanoa mitä siitä ajattelen, en viitsi tosiaankaan. Ja en sanokaan. "kouluttaa heitä sitten harmaassa vaiheessa", jooh.
 
JOKO kirjoitti:
Se vaan taisi tässäkin jutussa olla persuille tarjolla samanlainen kumileimasimen rooli, kuin EU asioissa yleensä. Eli hallituksessa tai ei, niin Kokoomuksen liittovaltiolinjalla mennään. Siihen pakettiin kuluu puolustusvoimien alasajo ja EU:n yhteinen armeija.

Persujen kannalta pelin teki toivottomaksi demarien linja.

Vai kokoomuksen linjoilla mennään? Salli mun nauraa! :a-laugh:

Demarithan vetivät Käteisen kravatin niin tiukalle, että kokoomus joutui myymään periaatteensa vasemmistolle. Kyllähän hallitusohjelmakin on saanut kokoomuksen taustavoimat haukkomaan henkeään. EK:kin haukkuu aivan suoraan koko hallituksen.

Demarit tekivät palveluksen kannattajilleen ja koko vasemmistolle. Nyt maassa on punaisin hallitus miesmuistiin ja hallitusohjelmakin on pitkälti ay-liikkeen kynästä Noin sitä pitää neuvotella! :a-smiley:

Entäs sitten persut? Aivan, ei mitään, kun ei mistään voida neuvotellakaan. :a-lipsrsealed:
 
baikal kirjoitti:
Museo tuo kiero pirulainen väläyttää erästä pointtia:

Mikä ollee pv:n sotilashlöstön ikäjakauma? Miksi armeijassa on bauttiarallaa noin 400 ev.lut:a? Joo, tehtäviä on, onhan niitä, mutta ovatko tehtävät JUST niitä, mitä pitää tehdä?????

Mikään, korostan mikään, tehtävä romutus tahi lakkautus ei poista tosiasiaa, että organisaatio ja tehtävien uusorganisointi on edessä, armotta. Ja punainen lanka on kaivettava kehiin ja se on kyettävä rönkäisemään kuuluville.

Suuriin menoluokkiin on pystyttävä kajoamaan, muuten käy niin, että meillä on armeija, jossa tuhatmääräiset upseerikoloniat pyörittävät "armeijaa", josta nyt vain sitten puuttuvat karvakätiset tekijät. Tilannetta ei pelasta miksikään, että ilmoitetaan jyräkästi kuinka meillä on erikoisjääkäripataljoona ja ainakin jotain muuta.

Saas nähdä, on puhetta historian suurimmasta puolllustusmurroksesta. Saas nähdä, mikä siitä tulee, lopultakin.

Jos puolet varusmiesikäluokasta pannaan nauttimaan 4 kk:n koulutuksesta normilomilla jne. niin en viitsi sanoa mitä siitä ajattelen, en viitsi tosiaankaan. Ja en sanokaan. "kouluttaa heitä sitten harmaassa vaiheessa", jooh.

+1 :a-smiley:
 
Keskivartalon läski on tappavinta läskiä, Nokia sen näyttää, pikkupomot tappelee resursseista ja suorittava porras näivettyy. Valitettavasti kun tuommoinen pikku ruhtinaskuntien joukko pääsee syntymään sen uudistaminen on käytännössä mahdotonta ennenkuin ulkopuolinen paine kasvaa kestämättömäksi.

Puolustusministerillä ja eduskunnan PuV:lla on kyllä teoriassa mahdollisuus pieneen tukkapöllyyn, valitettavasti niihin ei ole perinteisesti laitettu ykkösketjun poliitikkoja. Jussi Niinistö taitaa olla ainoa joka julkisesti on kertonut haluavansa PM:ksi, kun poliittisella puolella ei toimijoilla ole kykyjä tai edes kunnianhimoa niin virkamiehistö saa mellastaa mielensä mukaan.
 
baikal kirjoitti:
Museo kirjoitti:
Kaikkihan me massavanhenemme.

Museo tuo kiero pirulainen väläyttää erästä pointtia:

Mikä ollee pv:n sotilashlöstön ikäjakauma? Miksi armeijassa on bauttiarallaa noin 400 ev.lut:a? Joo, tehtäviä on, onhan niitä, mutta ovatko tehtävät JUST niitä, mitä pitää tehdä?????

Mikään, korostan mikään, tehtävä romutus tahi lakkautus ei poista tosiasiaa, että organisaatio ja tehtävien uusorganisointi on edessä, armotta. Ja punainen lanka on kaivettava kehiin ja se on kyettävä rönkäisemään kuuluville.

Suuriin menoluokkiin on pystyttävä kajoamaan, muuten käy niin, että meillä on armeija, jossa tuhatmääräiset upseerikoloniat pyörittävät "armeijaa", josta nyt vain sitten puuttuvat karvakätiset tekijät. Tilannetta ei pelasta miksikään, että ilmoitetaan jyräkästi kuinka meillä on erikoisjääkäripataljoona ja ainakin jotain muuta.

Saas nähdä, on puhetta historian suurimmasta puolllustusmurroksesta. Saas nähdä, mikä siitä tulee, lopultakin.

Jos puolet varusmiesikäluokasta pannaan nauttimaan 4 kk:n koulutuksesta normilomilla jne. niin en viitsi sanoa mitä siitä ajattelen, en viitsi tosiaankaan. Ja en sanokaan. "kouluttaa heitä sitten harmaassa vaiheessa", jooh.

Pitäiskö kehitetää ammattiupseereita varten meidän oma versio jenkkien käyttämästä "up-or-out":ista?
 
Iivo kirjoitti:

Eikös meillä ole jo sellainen?
 
Oppositiosta vaikutetaan SDP:hen

Kapiainen kirjoitti:
Ottamatta tässä yhteydessä sen syvemmin kantaa itse tekstin sisältöön, totean jälleen että on harmillista lukea/kuulla tuollaista tekstiä sellaisen puolueen suunnalta, jolla vain hetki sitten oli TODELLINEN MAHDOLLISUUS VAIKUTTAA myös noihin tekstin kritisoimiin asioihin!
Oppositiosta ei niihin vaikuteta, hallituksen osana sensijaan se vaikuttamisenkin mahdollisuus olisi.

Oppositiosta ei vaikuteta Kansalliseen Kokoomukseen, mutta oppositiosta vaikutetaan hienoisesti Suomen Sosialidemokraattiseen Puolueeseen.

Hallituksessa Perussuomalaiset olisivat voineet vaikuttaa vain Upinniemen suomenkielisen seurakunnan - ei kun varuskunnan, säilymiseen.

Monet asiat Suomessa ovat laman ja EMU:n vuoksi auki.
 
Back
Top