Tvälups
Ylipäällikkö
1600-luvun suuri nälänhätä vei kolmanneksen Suomen väestöstä
STT-IL Lauantai 8.9.2012 klo 11.09
Uutuuskirja paljastaa järkyttäviä yksityiskohtia yhdestä Suomen historian pahimmasta vitsauksesta. Kansa ryhtyi käsittämättömiin tekoihin.
Tänä kesänä moni suomalainen maanviljelijä on tuskaillut märkien viljapeltojensa vierustoilla. Sateisen kesän uskotaan aiheuttavan runsaita satovahinkokorvauksia.
Tämänkertainen kato ei kuitenkaan lietso ihmisissä paniikkia ja hätää, kuten reilut kolmesataa vuotta sitten. Vuosina 1695-1697 Suomessa koettiin ennennäkemättömän suuri nälänhätä, jonka aikana lähes kolmasosa ihmisistä menehtyi.
- Niin pahan katastrofin aiheuttivat nimenomaan ilmasto ja 1600-luvun valtiorakenteen jäykkyys. Kauppaa rajoitettiin ja informaatio oli hidasta. Valtakunta ja ihmiset olivat köyhiä, kertoo filosofian tohtori Mirkka Lappalainen.
Lappalainen kertoo uutuuskirjassaan Jumalan vihan ruoska. Suuri nälänhätä Suomessa 1695-1697 (Siltala) Suomen historian yhdestä järkyttävimmästä vaiheesta, joka on Euroopankin mittakaavassa ainutlaatuinen. Esimerkiksi Irlannin kuuluisa nälänhätä 1800-luvulla vei hautaan "vain" 12 prosenttia väestöstä.
Kato ymmärrettiin Jumalan rangaistukseksi
Paikalliskadosta ihmiset olivat Mirkka Lappalaisen mukaan tottuneet selviytymään ihan hyvin 1600-luvulla, mutta tilanne oli aivan erilainen 1690-luvun pahoina nälkävuosina.
- Tällöin kato kosketti koko Itämeren aluetta, siis Ruotsin valtakunnan vilja-aittoja. Tällöin hätäviljaa ei voitu niiltäkään alueilta ostaa.
Suurvalta-Ruotsi oli kuin savijaloilla seissyt jättiläinen, jolla ei ollut minkäänlaista kriisivalmiutta. Ja kuitenkin Ruotsi oli tuolloin agraarivaltio, jonka perustan muodosti maasta saatavan tuoton verotus.
Ihmisten suhtautumista katoihin ohjasi myös fatalistinen ajattelu, jossa nälkä miellettiin usein Jumalan rangaistukseksi.
- Tuolloin ei vielä ymmärretty, että tilanteeseen voidaan vaikuttaa maatalousteknisillä keinoilla, Lappalainen huomauttaa.
Sen sijaan esimerkiksi Englannissa ja Hollannissa katoihin oli jo tällöin varauduttu maataloutta modernisoimalla.
Ennen nälkävuosia Ruotsissa oli vallinnut parinkymmenen vuoden rauhankausi, mutta sekin aika oli käytetty sotaan varustautumiseen. Naapurivaltojen tiedettiin väijyvän tilaisuutta ottaa takaisin Ruotsin niiltä valloittamia alueita.
- Kaiken kaikkiaan Ruotsin suurvalta oli resursseihin nähden aivan liian suuri, ja kyllä ruotsalaiset itsekin pelkäsivät valtakuntansa kaatumista.
"Talonpojista tullut voimattomia ja turvonneita"
Ensimmäiset katastrofin merkit näkyivät 1695, kun kesä tuli myöhään ja oli kylmä ja sateinen. Ennen viljan kypsymistä halla tuhosi sadon. Esimerkiksi Kiteellä ensimmäiset hallat iskivät jo juhannuksen aikaan. Seuraavana vuonna kesää ei tullut ensinkään, ja jatkuvat sateet jättivät laihon vihreäksi. Kadon täydensi jälleen halla.
Nälkä pakotti ihmiset turvautumaan pettuleipään tai pahimmassa tapauksessa lähtemään kerjuulle. Kerjäläislaumat puolestaan kuljettivat mukanaan tappavia sairauksia, punatautia, lavantautia ja pilkkukuumetta.
Pahin kuolleisuus osui vuoden 1697 kevääseen ja kesään, jolloin eri puolilla maata alkoi ilmaantua ruumisröykkiöitä.
- Tätä ei voi selittää muilla kuin taudeilla.
"Talonpojat eivät jaksa ryhtyä töihin maata vaivaavan suuren nälänhädän takia, ja koska heidän on päivittäin syötävä pettua henkensä pitimiksi, heistä on tullut niin voimattomia ja turvonneita, että he hädin tuskin jaksavat seisoa jaloillaan", kirjoitti Kokemäenkartanon kartanonvouti Jacob Saringius emännälleen Tukholmaan maaliskuussa 1697.
Moraali hämärtyi
Ravinnon loppuessa ihmisten moraalin rajat hämärtyvät. Tästä on Mirkka Lappalaisen kirjassa runsaasti esimerkkejä.
Tyypillisimpiä olivat tapaukset, joissa lehmä tai muu kotieläin varastettiin ja teurastettiin oitis ruuaksi. Sen sijaan ryöstömurhat olivat harvinaisempia kuin voisi kuvitella. Kuitenkin vakaviakin henkirikoksia sattui, ja niihin valtiovalta puuttui ankarasti.
Kesällä 1697 Juualla huhuttiin Marketta Pertuntyttären tappaneen oman lapsensa ruuakseen. Nainen ehti pakoilla vuoden verran ennen kiinni jäämistään. Käräjillä hänet tuomittiin kuolemaan. Lappalaisen mukaan nälkäkatastrofin keskelläkin yhteiskunta toimi hämmästyttävän tehokkaasti.
- Marketta Pertuntyttären teot olivat nälänhädän keskelläkin niin kammottavia rikoksia, että virkamiehet eivät levänneet ennen kuin löysivät niihin syyllistyneen naisen, hän kirjoittaa.
Byrokratian voimasta kertovat myös maininnat, joiden mukaan joillakin käräjillä lautamiehiä oli jouduttu vaihtamaan näiden kuoltua.
STT-IL Lauantai 8.9.2012 klo 11.09
Uutuuskirja paljastaa järkyttäviä yksityiskohtia yhdestä Suomen historian pahimmasta vitsauksesta. Kansa ryhtyi käsittämättömiin tekoihin.
Tänä kesänä moni suomalainen maanviljelijä on tuskaillut märkien viljapeltojensa vierustoilla. Sateisen kesän uskotaan aiheuttavan runsaita satovahinkokorvauksia.
Tämänkertainen kato ei kuitenkaan lietso ihmisissä paniikkia ja hätää, kuten reilut kolmesataa vuotta sitten. Vuosina 1695-1697 Suomessa koettiin ennennäkemättömän suuri nälänhätä, jonka aikana lähes kolmasosa ihmisistä menehtyi.
- Niin pahan katastrofin aiheuttivat nimenomaan ilmasto ja 1600-luvun valtiorakenteen jäykkyys. Kauppaa rajoitettiin ja informaatio oli hidasta. Valtakunta ja ihmiset olivat köyhiä, kertoo filosofian tohtori Mirkka Lappalainen.
Lappalainen kertoo uutuuskirjassaan Jumalan vihan ruoska. Suuri nälänhätä Suomessa 1695-1697 (Siltala) Suomen historian yhdestä järkyttävimmästä vaiheesta, joka on Euroopankin mittakaavassa ainutlaatuinen. Esimerkiksi Irlannin kuuluisa nälänhätä 1800-luvulla vei hautaan "vain" 12 prosenttia väestöstä.
Kato ymmärrettiin Jumalan rangaistukseksi
Paikalliskadosta ihmiset olivat Mirkka Lappalaisen mukaan tottuneet selviytymään ihan hyvin 1600-luvulla, mutta tilanne oli aivan erilainen 1690-luvun pahoina nälkävuosina.
- Tällöin kato kosketti koko Itämeren aluetta, siis Ruotsin valtakunnan vilja-aittoja. Tällöin hätäviljaa ei voitu niiltäkään alueilta ostaa.
Suurvalta-Ruotsi oli kuin savijaloilla seissyt jättiläinen, jolla ei ollut minkäänlaista kriisivalmiutta. Ja kuitenkin Ruotsi oli tuolloin agraarivaltio, jonka perustan muodosti maasta saatavan tuoton verotus.
Ihmisten suhtautumista katoihin ohjasi myös fatalistinen ajattelu, jossa nälkä miellettiin usein Jumalan rangaistukseksi.
- Tuolloin ei vielä ymmärretty, että tilanteeseen voidaan vaikuttaa maatalousteknisillä keinoilla, Lappalainen huomauttaa.
Sen sijaan esimerkiksi Englannissa ja Hollannissa katoihin oli jo tällöin varauduttu maataloutta modernisoimalla.
Ennen nälkävuosia Ruotsissa oli vallinnut parinkymmenen vuoden rauhankausi, mutta sekin aika oli käytetty sotaan varustautumiseen. Naapurivaltojen tiedettiin väijyvän tilaisuutta ottaa takaisin Ruotsin niiltä valloittamia alueita.
- Kaiken kaikkiaan Ruotsin suurvalta oli resursseihin nähden aivan liian suuri, ja kyllä ruotsalaiset itsekin pelkäsivät valtakuntansa kaatumista.
"Talonpojista tullut voimattomia ja turvonneita"
Ensimmäiset katastrofin merkit näkyivät 1695, kun kesä tuli myöhään ja oli kylmä ja sateinen. Ennen viljan kypsymistä halla tuhosi sadon. Esimerkiksi Kiteellä ensimmäiset hallat iskivät jo juhannuksen aikaan. Seuraavana vuonna kesää ei tullut ensinkään, ja jatkuvat sateet jättivät laihon vihreäksi. Kadon täydensi jälleen halla.
Nälkä pakotti ihmiset turvautumaan pettuleipään tai pahimmassa tapauksessa lähtemään kerjuulle. Kerjäläislaumat puolestaan kuljettivat mukanaan tappavia sairauksia, punatautia, lavantautia ja pilkkukuumetta.
Pahin kuolleisuus osui vuoden 1697 kevääseen ja kesään, jolloin eri puolilla maata alkoi ilmaantua ruumisröykkiöitä.
- Tätä ei voi selittää muilla kuin taudeilla.
"Talonpojat eivät jaksa ryhtyä töihin maata vaivaavan suuren nälänhädän takia, ja koska heidän on päivittäin syötävä pettua henkensä pitimiksi, heistä on tullut niin voimattomia ja turvonneita, että he hädin tuskin jaksavat seisoa jaloillaan", kirjoitti Kokemäenkartanon kartanonvouti Jacob Saringius emännälleen Tukholmaan maaliskuussa 1697.
Moraali hämärtyi
Ravinnon loppuessa ihmisten moraalin rajat hämärtyvät. Tästä on Mirkka Lappalaisen kirjassa runsaasti esimerkkejä.
Tyypillisimpiä olivat tapaukset, joissa lehmä tai muu kotieläin varastettiin ja teurastettiin oitis ruuaksi. Sen sijaan ryöstömurhat olivat harvinaisempia kuin voisi kuvitella. Kuitenkin vakaviakin henkirikoksia sattui, ja niihin valtiovalta puuttui ankarasti.
Kesällä 1697 Juualla huhuttiin Marketta Pertuntyttären tappaneen oman lapsensa ruuakseen. Nainen ehti pakoilla vuoden verran ennen kiinni jäämistään. Käräjillä hänet tuomittiin kuolemaan. Lappalaisen mukaan nälkäkatastrofin keskelläkin yhteiskunta toimi hämmästyttävän tehokkaasti.
- Marketta Pertuntyttären teot olivat nälänhädän keskelläkin niin kammottavia rikoksia, että virkamiehet eivät levänneet ennen kuin löysivät niihin syyllistyneen naisen, hän kirjoittaa.
Byrokratian voimasta kertovat myös maininnat, joiden mukaan joillakin käräjillä lautamiehiä oli jouduttu vaihtamaan näiden kuoltua.