500000 viestin juhla-arvonta

Meillä on ennestään paljon asiakkaita ympäri Eurooppaa ja Yhdysvaltoja, joten tuotantoon mennessään kv-kaupasta alkaa tulemaan tilauksia luultavasti saman tien ja siinä vaiheessa olisi hyvä, että homma on koeponnistettu ja tiedetään suunnilleen mitä odottaa. Yksi iso asiakassegmentti kun ovat esimerkiksi italialaiset ja sikäläinen posti on vissiin todella mielenkiintoinen tapaus.


-WarShop Finland

En olisi uskonut, että nuo ämpärit ovat noin kysyttyjä euroopassa ja yhdysvalloissa asti.

No itseasiassa tähän asti tuo ämpäri, muovinen, halpaska, valkoinen on ollut rajattuna ns. Kaksikäyttötuotteena kokonaan KV-myynnistä pois, koska ei maksa vaivaa hoitaa loppukäyttäjätoikkareita ja maastavientilupia noille ja onpa tuo tärkeä tekijä myös eräiden kotimaisten suorituskykyjen rakentamisessa. (Viimeisimpänä tuota digitaalista mallia on myyty informaatiovaikuttamiseen, mutta ei siitä sen enempää, koska on allekirjoitettu tietyt paperit aiheesta...)

Ulkkarit ovat tupanneet yleensä ostelemaan kaikkea vähemmän sotaista, kuten punapistetähtäimiä, suojaliivejä, kypäriä, rätei&lumpui, lupavapaita pyssynosia yms.
 
Viimeksi muokattu:
Olen hieman pettynyt että ämpärinä on länsimaista kertakäyttökulttuuria ja muuta dekadenttia hapatusta edustava muoviämpäri.

Kunnon neuvostoliittolainen sinkkiämpäri, siinä olisi sitä jotakin!
 
En malta olla postaamatta sentimentaalista muistoa neukkusinkkiämpäreistä lapsuus- ja nuoruusvuosiin liittyen.

Se laadun epätasalaatuisuus oli jotain käsittämätöntä. Osa ämpäreistä kesti sukupolvelta toiselle ja osa ruostui kesässä. Jos joku tehdas yrittäisi tehdä oikein tosissaan noin epätasalaatuista tavaraa, niin tuskin onnistuisi. Mutta viisvuotissuunnitelmien ihmemaassa se onnistui. Sitkeästi niitä maataloihin silti ostettiin....

Kehitys kehittyy. Nyt sotatarvikekauppias dumppaa tasalaatuisia muoviämpäreitä. Muistanette, kun suomalaiset jalkautuivat taannoin eka kertoja Afganistaniin? Se legendaarinen valokuva tyhjästä suomalaisesta Siwan muovikassista suorastaan paloi verkkokalvoille. Huitsin toisella puolella maapalloa ja keskellä hiekka-aavikkoa....ehkä seuraava isompi operaatio jossain pimeässä Afrikassa tuottaa kuvastoa ämpäristä, jossa on warshop-logo.:cool:

Tähän saakka jakelen markkinointineuvoja ilmaiseksi. Seuraavilla on jo hintaa. Mutta sanokaa sanoneen: tuossa olisi jo ytyä.:)

Muutama savuava heinämaja, pari käryävää jeeppiä, hikisiä sotilaita, jotka pesisivät kasvojaan logo-sankon äärellä. Aivan uutta genreä.
 
Se legendaarinen valokuva tyhjästä suomalaisesta Siwan muovikassista suorastaan paloi verkkokalvoille.

Ettei vaan olisi palanut samalla muisti?

http://www.is.fi/kotimaa/art-2000000545853.html

bhLNs2n.png
 
Olen hieman pettynyt että ämpärinä on länsimaista kertakäyttökulttuuria ja muuta dekadenttia hapatusta edustava muoviämpäri.

Kunnon neuvostoliittolainen sinkkiämpäri, siinä olisi sitä jotakin!

Niinpä... Valitettavasti asia on niin, että valtaosa noista progressiivisista ja puhtaasti puolustuksellisista kansanarmeijan taisteluvälineistä stenattiin jo aikoja sitten, ja loput jäljellejääneet on siirretty ampumakentille harjoitusmaaleiksi. Jotain oli muistaakseni säteilyarvojen ja asbestin kanssa...

Yksittäisiä eriä on näkynyt SA-kaupoissa, mutta öljyisiin M62-maastopukuihin ja mannesaappaisiin sonnustautuneet, yleensä pälvikaljut ukot, sekä ämpärimummot ovat aina ehtineet ostajiamme ennen apajille ja lienee sanomattakin selvää, ettei mikään vakuutus kata sellaista tyhmyyttä, että menisi sinne piraijaparven sekaan sekoilemaan muutaman ämpärin takia!

Nykyaikana materiaalin suunnittelussa otetaan myös huomioon paino, ergonomia ja muut seikat, eikä mikään ole lähtökohtaisesti enää tehty kestämään isältä pojalle, kun varastolta saa tarvittaessa uuden. Seuraamme aikaamme tältäkin osalta.

En malta olla postaamatta sentimentaalista muistoa neukkusinkkiämpäreistä lapsuus- ja nuoruusvuosiin liittyen.

Se laadun epätasalaatuisuus oli jotain käsittämätöntä. Osa ämpäreistä kesti sukupolvelta toiselle ja osa ruostui kesässä. Jos joku tehdas yrittäisi tehdä oikein tosissaan noin epätasalaatuista tavaraa, niin tuskin onnistuisi. Mutta viisvuotissuunnitelmien ihmemaassa se onnistui. Sitkeästi niitä maataloihin silti ostettiin....

Kehitys kehittyy. Nyt sotatarvikekauppias dumppaa tasalaatuisia muoviämpäreitä. Muistanette, kun suomalaiset jalkautuivat taannoin eka kertoja Afganistaniin? Se legendaarinen valokuva tyhjästä suomalaisesta Siwan muovikassista suorastaan paloi verkkokalvoille. Huitsin toisella puolella maapalloa ja keskellä hiekka-aavikkoa....ehkä seuraava isompi operaatio jossain pimeässä Afrikassa tuottaa kuvastoa ämpäristä, jossa on warshop-logo.:cool:

Tähän saakka jakelen markkinointineuvoja ilmaiseksi. Seuraavilla on jo hintaa. Mutta sanokaa sanoneen: tuossa olisi jo ytyä.:)

Muutama savuava heinämaja, pari käryävää jeeppiä, hikisiä sotilaita, jotka pesisivät kasvojaan logo-sankon äärellä. Aivan uutta genreä.

Olemmeko kenties joskus sattuneet samoille tulille turisemaan, vai osaatko lukea ajatuksia? Pelottavaa...

Pieni varasuunnitelman poikanen on, että kun laajasta tuttavapiiristä alkaa aikanaan tukansivu harmaantumaan ja jälkikasvu on potkittu jo omille siivilleen, laitetaan senhetkiset työrukkaset naulaan ja lähdetään parantamaan maailmaa, yksi sodan repimä reikä kerrallaan. Tähän asti on lähinnä tyydytty tukemaan kaikenlaista omatoimista vapaaehtoisuutta...
 
Viimeksi muokattu:
Olemmeko kenties joskus sattuneet samoille tulille turisemaan, vai osaatko lukea ajatuksia? Pelottavaa...

wannabe-sotilaiden sydämet sykkivät herttaisella tavalla niin samaan tahtiin. :cool:

Autenttisessa ympäristössä kerrottu tarina saattaa olla sitä tämän päivän markkinointia isolla M:llä. Ikävä puoli siinä on hinta.
 
Back
Top