Afganistan

Sen verran täytyy tosiaan tarkentaa, että ei PV:llä ole ongelmia patruunoiden määrän kanssa, vaan sen kanssa miten en toimitetaan joukoille. Kun ollaan kiivaassa taistelussa ja patruunatäydennys tulle lautalaatikossa jonka sisällä on sinkkilaatikot, joiden sisällä on pahvilaatikoissa irtopatruunoita, ei juurikaan naurata. Tilanne on melkein kuin briteillä zuluja vastaan Isandlwanassa. Kuulia oli mutta jakelu ei toiminut kun ammukset oli pakattu niin perusteellisesti ettei niitä saatu purettua sotilaille, joten takkiin tuli.

RK:n lippaat maksaa ehkä euron kappale jos niitä ostetaan massamaisesti. Niitä pitäisi olla vähintään kolminkertainen määrä per taistelija, niin että ajoneuvoissa joka paikka olisi täynnä valmiiksi lipastettuja lippaita kuten Afganistanissa tehtiin. Jos mennään jalan, joka ryhmässä parilla miehellä reput jossa vain lippaita. KK-vyöt samaan tapaan. Etulinjan taistelijoille tulee täysiä lippaita, tyhjiä taaksepäin. Töpinässä äijät lipastaisi sitä mukaan kun kuulaa kuluu. Etenkin vaunuyksiköissä pitäisi olla tuplat vyökannut. Vaunun täyttö kun on parhaimmillaan noin 5000 kk:n kuulaa, niitä saa vyöttää vyöntäyttölaitteellakin tuntikausia. Kun vaunu tulee etulinjasta täytölle, ei silloin ole aikaa alkaa vöitä täyttelemään vaan pitäisi heittää vain täysiä vyökannuja tyhjien tilalle. Ja arvatkaa onko meillä tuplakannut vaunuihin?

Kun katsoo venäläisten BTR-vaunuja esim Tshetsheniassa, vaunujen kyljissä on samanlaisia puisia patruunalaatikoita kuin meillä käytetään. Niissä laatikoissa on kuitenkin valmiiksi täytettyjä lippaita heti käyttöön otettaviksi. Voisi meilläkin ottaa vähän oppia.

Shock and awe on hyvä tavoite. Helpottaa ja säästää verta.
 
Poisto
 
Viimeksi muokattu:
Koht ollaan sit vaatimassa länsimailta uutta ja parempaa huvipuistoa ! Koht Taliban vaatii et länsimaisten pitää enemmänkii leluja antaa et sedät pysyy tyytyväisinä eivätkä rupea tappamaan toisiaan tylsyyden takia.
saakos talebaanit oppiensa mukaan iloita ja pitää hauskaa muulla tapaa, kuin murhaamalla naisia ja lapsia?
 
niin ja ylipäätään tilanteesta tuli tylsä, kun nyt kaikki on ohi :confused:
jenkkien vetäytyminenkin tapahtui muuten tosi matalalla profiililla, siis ei paljoo mitään uutisointia lopun kaaoksesta,
yhtäkkiä vaan "viimeinen sotilas on poistunut".

mikähän on seuraava konflikti maailmalla nyt sitten, onko veikkauksia?

ja mihinhän amerikka kohdistaa sotilaallisen tarmon nyt, kun irak ja afganistan on hyljätty,
jäävätkö odottamaan jotain terrori iskua jenkkilään että saavat syyn hyökätä,
vai keksivätkö jotain oma-alotteisesti?

Todennäköisesti sotahaukat haluavat jonkun turvallisen kohteen kuten esimerkiksi Etiopia yms Afrikan valtio.
 
LOPPUOTTELU!

TALIBAN

taliban.jpg


ISIS-K

%2Fmethode%2Ftimes%2Fprod%2Fweb%2Fbin%2Fb995080c-075c-11ec-89b3-29a9a04e8645.jpg
 
mitä kiina on tehnyt?
Mikä on tukialusosaston taistelu yli laajan merialueen? lentotukialus?
Miten niin ”Mitä Kiina on tehnyt”? Ei ole kyse maailmanpoliisitoiminnasta, vaan globaalista valtapolitiikasta. Kiinalla on valtapyrkimyksiä, joita halutaan padota. Tämä lienee yksi harvoista kysymyksistä, joissa Bidenin ja Trumpin näkemykset ovat samansuuntaisia. Sekin kertoo jo jotain.

Mitä asejärjestelmiä USA haluaa seuraavaksi kehittää? Mihin se haluaa keskittyä? Ilmavoimat, laivasto, pitkät kantamat, miehittämättömät järjestelmät. Keltainen meri, Taiwan…

Afganistanin sodan lopettamiseen on monia syitä. Yksi niistä on, että sitä pidetään jo sotilaallisesti täydellisenä sivunäyttämönä, joka turhaan imee resursseja tärkeämmistä projekteista.

Lienee jo off-topic.
 
On siellä Afganistanissa myös vesivoimaa ja aurinkovoimaa.

Afganistanin suurin vesivoimalaitos on tuon mukaan nimellisteholtaan 100 MW.

Vertailun vuoksi: Suomessa on 10 yli 100 MW vesivoimalaitosta vaikka Suomi ei varsinaisesti ole vesivoimamaa. Sähköstä tuotetaan Suomessa vesivoimalla luokkaa 10-15%.

Kovin vähäiseltä siis vaikuttaa Afganistanin sähköntuotantokapasiteetti etenkin väkilukuun suhteutettuna. Toisaalta Wikipedia kertoo:
Afghanistan has the potential to produce over 23,000 MW of hydroelectricity.
Vertailuna Suomen vesivoimakapasiteetti on 3190 MW eli Afganistan olisi otollinen maa vesivoimalle.

Lisäksi Afganistanissa on hiiltä, kaasua ja öljyä jonkun verran. Haasteellista varmaankin on saada hyödynnettyä mahdollisuuksia, mutta esim. Kiina saattaa mielellään "jeesata".
 
Afganistanin sodan lopettamiseen on monia syitä. Yksi niistä on, että sitä pidetään jo sotilaallisesti täydellisenä sivunäyttämönä, joka turhaan imee resursseja tärkeämmistä projekteista.
Muistat varmaan joskus silloin
Kun rock'n roll ja elvis soi
Kovanaamaa leikin illoin
Korkoraudat salamoi
Kilo rasvaa lyötiin tukkaan
Kun lähdin kanssas' iltamiin
Säären peitit nilkkasukkaan
Kaikki biisit tsaivattiin

Aika, muoti muuttuu näin...

tp-graphic-stolen-army-gear-2.jpg


Sehän tässä on erittäin mielenkiintoista että Afganistan on ollut ihan koko ajan sivunäyttämö ja talebanit sijaisnäyttelijöitä. Se varsinainen pääkohde on ollut ihan alusta saakka kansainvälinen terrorismi...ei suinkaan paikalliset heimokulttuuriin vahvasti sidoksissa olevat talebanit. Jos talebanit pelaavat nyt korttinsa oikein ja potkivat al-Qaidan Afganistanista huitsin nevadaan kun antavat samalla turpaan Isis-K:lle niin saavat USA:lta muuutakin tukea kun aseita ja univormuja. USA:n ulkopoliittinen ja myös sotilaallinen painopiste on toki siirtymässä ja melko pitkälle jo siirtynytkin Lähi-idästä ihan muualle mutta eivät ne terroristeja ole unohtamassa ja hylkäämässä :ROFLMAO:

USA:n ulkopolitiikkaan on aina kuulunut se että ystävistä voi tilanteen muuttuessa tulla hyvinkin nopeasti vihollisia ja vihollisista ystäviä. Se on suurvaltapolitiikkaa raadoimmillaan eikä siinä vanhoja muistella kun realiteetit muuttuvat ja painopisteet siirtyvät.

 
USA:n ulkopolitiikkaan on aina kuulunut se että ystävistä voi tilanteen muuttuessa tulla hyvinkin nopeasti vihollisia ja vihollisista ystäviä. Se on suurvaltapolitiikkaa raadoimmillaan eikä siinä vanhoja muistella kun realiteetit muuttuvat ja painopisteet siirtyvät

Nyt alahan varoa.:cool: Tällä saitilla voi tulla kuraa niskaan tällaisesta esityksestä. Suomalaiseen sinisilmäisyyteen kuuluu luotella ja uskoa siunattuun akselitappiin asti Ystävyyden olemukseen ja yhteisharjoittelun luomaan illuusioon. Piste. Olemme kokoamme suurempia ja tiukasti eräänlainen keskiönapa maailmassa paitsi että olemme tärkeitä vain itsellemme. Oikeasti.

Sotilaskeskusteluun tuotiin vuosia sitten palastelu, jossa Suomi on vastuussa suunnilleen kaikesta, mitä Itämeren piirissä tapahtuu, puolustaa nylkytämme tarvittaessa Viroa ja Baltiaa ja ehken jopa Ruotsiakin.....etelärantamme pidämme itse, ettei operointi baltiassa onnistu....ihan silkkaa roskaahan tämä keskustelu on ollut.

Olen edelleen melkoisen varma, että koko aihe on luu, joka on nakattu yleisön nakerrettavaksi. Todellisuus on varmasti jotain muuta, jota en kyllä edes väitä tietäväni. Korkeintaan arvaavani. :cool:
 
Nyt alahan varoa.:cool: Tällä saitilla voi tulla kuraa niskaan tällaisesta esityksestä. Suomalaiseen sinisilmäisyyteen kuuluu luotella ja uskoa siunattuun akselitappiin asti Ystävyyden olemukseen ja yhteisharjoittelun luomaan illuusioon. Piste. Olemme kokoamme suurempia ja tiukasti eräänlainen keskiönapa maailmassa paitsi että olemme tärkeitä vain itsellemme. Oikeasti.

Skandinavian maista Suomi on varmaan se maailmalla vähiten tunnettu maa.
 
Mitä on NATO tämän perseilyn jälkeen? Britit kääntävät selkänsä niin kauan kuin nuo dem sekopäät ovat vallassa. Kiina tekee Taiwanille mitä haluaa ja Venäjä iskee silmänsä balttiaan. Edes talebanit eivät kunnioita- nauravat vain.
Yksi pahimmista tempuista ikinä, eikä tahallisudesta ole paljon epäilystä. Saatanan woke-kenraalit puikoissa
 
Back
Top