Alokkaaksi kelpuutettujen osuus vaihtelee alueittain

Tvälups

Ylipäällikkö
Alokkaaksi kelpuutettujen osuus vaihtelee alueittain
hs-il Tiistai 31.7.2012 klo 05.16

Asepalvelukseen määrättyjen osuudessa on huomattavia alueellisia eroja.

Puolustusvoimien kutsuntatilastojen mukaan Etelä-Savossa palvelukseen määrättiin viime vuonna noin seitsemän nuorukaista kymmenestä, kun taas Uudellamaalla ja Kymenlaaksossa osuus oli yli kahdeksan.

Syy Etelä-Savon kehnoille luvuille ei lehden mukaan ole täysin selvä. Heikko terveystilanne ei selitä ilmiötä kokonaan, koska samat ongelmat painavat muita maakuntia, joissa kutsuntaseulan läpäisseiden osuus on suurempi.

Koko maassa palvelukseen kelpuutettujen osuus on laskussa: vuonna 2009 palvelukseen määrättiin runsaat 78 prosenttia ikäluokasta, viime vuonna oltiin 76,6 prosentissa. Puolustusvoimien mukaan tämä johtuu terveyskriteerien tiukentamisesta.

Yleisimmät syyt asepalveluksesta vapauttamiselle ovat mielenterveys ja ylipaino.
 
pstsika kirjoitti:
Tuosta sitten pätkäistään vielä se 10-20% pois varusmiespalveluksen aikana.

No, ei niille olisi varusteitakaan. Joten miksi ei valikoida tuolla tavalla, kun muuten sen valikoinnin tekisi joku siviilibyrokratia joillakin poliittisesti korrekteilla perusteilla suuremmin PV:ltä kysymättä?
 
Tvälups kirjoitti:
Etelä-Savossa palvelukseen määrättiin viime vuonna noin seitsemän nuorukaista kymmenestä, kun taas Uudellamaalla ja Kymenlaaksossa osuus oli yli kahdeksan.

Kuulostaa eksoottiselta, olisin kuvitellut Uudenmaan olevan siellä häntäpäässä kaupungistumisen tuomien ongelmien myötä. Toisaalta, ehkä syrjässä on sitten enemmän masennusta ym. mielenterveysongelmia. Ylipainon voisi kuvitella olevan suurempi ongelma kaupungeissa, mutta toisaalta maalla urheilua, skeittausta ja kavereiden kanssa ulkona hengausta voi olla vähemmän, kun ei ole kuin peltoa, metsää ja tie sinne kaupunkiin.
 
SJ kirjoitti:
No, ei niille olisi varusteitakaan. Joten miksi ei valikoida tuolla tavalla, kun muuten sen valikoinnin tekisi joku siviilibyrokratia joillakin poliittisesti korrekteilla perusteilla suuremmin PV:ltä kysymättä?

Varus- ja asepuutteet ovat tekosyy – henki ratkaisee.
Huomaan, että suhtaudut epäillen kenttäarmeijan varustetilanteeseen, mutta muistele Summaa, Taipaletta ja Vuosalmea. Yksi suomalainen sitäpaitsi vastaa kymmentä venäläistä.

RPG83 kirjoitti:
Kuulostaa eksoottiselta, olisin kuvitellut Uudenmaan olevan siellä häntäpäässä kaupungistumisen tuomien ongelmien myötä. Toisaalta, ehkä syrjässä on sitten enemmän masennusta ym. mielenterveysongelmia. Ylipainon voisi kuvitella olevan suurempi ongelma kaupungeissa, mutta toisaalta maalla urheilua, skeittausta ja kavereiden kanssa ulkona hengausta voi olla vähemmän, kun ei ole kuin peltoa, metsää ja tie sinne kaupunkiin.

Tässäkin ratkaisevana seikkana on todennäköisesti naiset, jotka muuttavat opiskelujen perässä pois korpikylistä ja jäljelle jäävät nuorukaiset masentuvat, koska ainoa hupi on pillurallin ajaminen traktorilla paikallisen ABC:n edustalla.
 
Eri syistä olen vieraillut suurimmasta osasta Suomen maakuntia viime kuukausina. Kaikkein eniten huolestutti nuoriso Pohjois-Savossa. Tunkkaisia pyknikoita koko perjantai-iltainen essonbaarintienoo pullollaan, ikään ja sukupuoleen katsomatta. Tai sitten ne terveet ja tervehenkiset olivat paenneet korpikyliin.
 
koponen kirjoitti:

Et ole ainoa, joka on pannut merkille ko. asioita Pohjois-Savon suhteen. Moni sanoo samaa ja itsekin olen sitä mieltä, että on on, on jotain pielessä.
 
Pantavannäköiset naiset lähtevät korpikyliin tai etelän kaupunkeihin --> nuoret miehet masentuvat --> lohtusyöminen auttaa masennukseen --> masennus ja ylipaino pelastavat asevelvollisuuden suorittamiselta.

Tämä päättelyketju osoittaa, että syy on naisten.
 
No itseäni ei ihmetytä yhtään.

Kaupungeissa on hyvät ulkoilu ja liikuntamahdollisuudet. Myös suuremmat ympyrät takaavat sen, että ns. saman henkistä seuraa on mahdollista saada. Naisiakin on ja monet on ihan mukavia, toki täältä kaupungistakin halutessa saa ahneen maalaistytön joka jakaa pillua opiskellessakin vain niille jotka opiskelee hyvät tulot takaavaa alaa. Toki myös riittävät hehtaari määrät ja vanhimman pojan asema riittää...

Maaseudulla ja pikkukaupungeissa on mahdollista, että ihminen ei pääse kasvamaan täyteen mittaansa. Siitä sitten seuraa se muiden mörököllien kanssa hengailu ABC:lla ja erinäköiset mt-ongelmat. Esimerkiksi neuroosit oikein muhivat tuolla maaseudun seisovissa vesissä.

Ikävä kyllä monet päättäjät elävät vielä jossain Suomi filmien maailmassa missä maaseudulta tulevat sankarit kannattelevat Suomea. Vähän niin kuin Himler joka totesi "maaseutu kasvattaa sankareita ja kaupunki pelkureita".

Last edited by a moderator:
Vastaavasti pääkaupunkiseudun nillittävä hipsterihevari-tuotanto ja pimeydessä vaeltavat yhden ihmisen yhteisöt antavat aihetta huoleen. Kuten eräs yksikön päällikkö tuossa lausahti: terveet terveempiä, kovakuntoisempia, osaavampia, sosiaalisempia jne. kuin aiemmin, sairaat... menetettyjä. Kaikkialla Suomessa, toki muuallakin.
 
Jahas taas nousee hipsterit pintaan.

Go with the flow...

Laitoin avatariksi sitten tuon kaikkien kunnioittaman "esihipsterin"!
 
koponen kirjoitti:
Vastaavasti pääkaupunkiseudun nillittävä hipsterihevari-tuotanto ja pimeydessä vaeltavat yhden ihmisen yhteisöt antavat aihetta huoleen.

Mitä ovat hipsterihevarit?

Hipsterithän (On muuten todella tyhmä ja harhaanjohtava sana. Hipsterithän ovat naisten boksereita eivätkä ihmistyyppi.) tunnistaa siitä, että ne näyttävät stereotyyppisiltä hipeiltä.
Vrt.
images

Hevarit taas ovat pitkätukkaisia (tai kaljuja) ja –partaisia mustiin vaatteisiin pukeutuvia ihmisiä. Vähän saatananpalvojan näköisiä, mutta eivät meikkaa yhtä radikaalisti.
 
Mosuri kirjoitti:
Maaseudulla ja pikkukaupungeissa on mahdollista, että ihminen ei pääse kasvamaan täyteen mittaansa.

Ei sitä nyt ennenkään ole tarvinnut olla mitenkään erityisen tervehenkinen ja "täyteen mittaansa kasvanut" jotta asepalveluksen suorittaminen tarvittaessa onnistuu.

Lähinnä kai nuorelta mieheltä vaaditaan että on rämpinyt koulunsa läpi, ei ole lihonnut ihan muodottomaksi läskiksi, nuppi pysyy kasassa ilman että syötetään masennuslääkkeitä ja on sen verran taitoa päihteiden käytössä että pystyy tarvittaessa olemaan viikot selvin päin.

Ettei olisi niin että armeijan välttelystä on tullut sosiaalisesti hyväksyttävämpää ja porukka ei vaan jaksa edes yrittää?
 
Museo kirjoitti:

Puolustusvoimat on tiukentanut terveysvaatimuksia (on alettu ottamaan mallia ammattiarmeijoiden vaatimuksista). Sen lisäksi osa porukasta syrjäytyy yhä aikaisemmin. Tämän seurauksena yhä useampi raakataan kutsunnoissa.

Lisäksi armeija myös nopeasti lykkää siviiliin kaikki ne joilla on jotain ongelmia- oli kysymys kurista, sosiaalisista jutuista tai terveysongelmista. Sen takia sieltä kasarmilta kotiutetaan joka käytävästä tuvallinen.

Puolustusvoimat on myös totaalisesti epäonnistunut miehistötehtäviin joutuvien motivoinnissa (60 % miehistä). Ennen voitiin aina miehistölle sanoa- "se on sun osas lusit kakkusi tai itket ja lusit". Nyt ei tarvitse lusia- juna tuo ja juna vie. Kyllä kansa on oppinut ettei sota yhtä miestä tarvitse.

Ellei laivan kurssia käännetä on edessä valikoiva asevelvollisuus joka kestää 10-15 vuotta jonka jälkeen siirrytään ammattiarmeijaan + "territoriaali armeijaan" (todennäköisesti vapaaehtois reservi organisoidaan brittien tapaan koska sekä poliitikot että kantahenkilökunta ei hyväksy pohjoismaiden kodinturvaa muistuttavaa järjestelyä).
 
Mosuri kirjoitti:
Puolustusvoimat on tiukentanut terveysvaatimuksia (on alettu ottamaan mallia ammattiarmeijoiden vaatimuksista). Sen lisäksi osa porukasta syrjäytyy yhä aikaisemmin. Tämän seurauksena yhä useampi raakataan kutsunnoissa.

Syrjäytyy vai syrjäytetään? Niin voisihan tässä heittää jotain sosiologista läppää kilpailuyhteiskunnan kolonisoivasta vaikutuksesta ja vieraantuneista nuorista miehistä. Tai vatvoa jotain yksittäisiä syitä pieniä alueellisia eroja selittämään. Jotenkin tämä vie kuitenkin keskustelun sivuraiteille: totuus on että sotalaitos tarvitsee entistä harvemman nuoren miehen palveluksia ja samalla itse murentaa hitaasti mutta varmasti koko asevelvollisuusjärjestelmää. Joskus sitä miettii että kenenköhän etuja se Suomenkin armeija oikein puolustaa...
 
Perimmäinen ongelma on se, että tarvitaan kansakunnalle yhteinen moraalinen selkäranka - siitä syntyy rehellisyys.
 
@Mosuri
Moraalinen selkäranka ei ole mustavalkoista räyhäämistä ja muiden solvaamistaoman rajoittuneen maailmankuvan tyrkyssä.

--------
@large

Nuorisoa on jo antiikin ajoista herjattu. Eiköhän se ole suunnilleen kuten aiemminkin. Kohonnut hylkäysprosentti ilmentää vain kynnyksen nostoa. PV ei tarvitse samaa määrää sijoitettavia eikä myöskään halua satsata koulutuksen tasoa alentaviin saunamajureihin. Koulutushan suoritetaan heikoimpien tahtiin, joten heikommat poistaen, nostetaan koulutustehoa.

Yhdenvertaisuuden kannalta nämä vaputukset ovat ongelma. Samoin palvelusmotivaation osalta.
 
Back
Top