Oli sekin asia parempi ennen vanhaan. Eturivin muskettimiehet nyt ainakin saattoivat laskea ettei meistä monta ole pystyssä vihollisen ensimmäisen yhteislaukauksen jälkeen.
Armeija ryhtyy kouluttamaan varusmiehistä myös kaatuneiden huoltomiehiä
- Viestiketjun aloittaja Umkhonto
- Aloitus PVM
Oikeanlaisen uhrimielen hakemiseen on ollut henkistä apua sotilaskurinpidosta, joka tuolloin oli aika suoraviivaista. Ja lieköhän vielä ollut tuohon aikaan se kuuluisa neljäs rivi, joka oli tarkoitettu tyrkkimään -palvelushaluttomia- tai -hyökkäysrajoittuneita- sotilaita eteenpäin miekan lappeella tai jopa terällä?
Minä luulen, että kaikesta jälkikäteisestä glorifioinnista huolimatta tuon ajan sotilaselämä oli raakaa potenssiin kolme vrt. nykyaika. Oletan, että hyökkäysryhmityksessä ei ollut mitään mahdollisuutta ottaa taka-askelia. Wanha muinaisuudesta kumpuava sotilaan laki: hyökkää, niin voit selvitä hengissä - peräänny, kuolet varmasti - teema ei ollut suinkaan Stalinin keksintöä.
Motivointivaikeuksia ei kuitenkaan muutama sata vuotta sitten ollut. Johtui siitä, että kaikki sotilaat ajatteli, että heistä jokaisen kohtalon oli ennalta määrätty. Siksi suojautuminen esimerkiksi makuulta ampumalla oli täysin turhaa kun kuitenkin osui jos niin oli määrätty. Määrääjä oli Jumala, joten kenttähartaudet ennen ja jälkeen taistelun olivat hyvin tärkeitä.
Kun muslimit on monessa asiassa länkkäreitä muutaman vuosisadan jäljessä, niin hehän uskovat näin edelleen. Siis siihen ettei kaatuminen nyt niin paha juttu ole. Silloinhan kuollutta soturia odottaisivat paratiisin ilot.
Viimeksi muokattu:
Sekä pakolliset, taisi olla Ruotsin armeijassa 1700-luvulla niin että kuolemanrangaistus uhkasi jos oli poissa ilman lupaa.
Luutnantti Spiers oli tätä mieltä
BlackFox
Ylipäällikkö
En muista tarinaa tarkasti mutta eräs lumihiutale saapui vitnamin sotatantereille, hän oli päättänyt olla ainakin kuolematta sirpaleeseen ja poikkeuksellisesti kantoi sirpaa päällään vaikka moni muu ei, itse-asiassa peräti kahta. Ei mennyt montaa vuorokautta kun niskaan satoi epäreilua ja mies menehtyi.
Kuoleman kanssa oppii olemaan sujut vasta kun joutuu kuoleman kanssa vastakkain, ihan silmästä silmään. Näin omakohtaisesti.
Suurin pelko itselläni aluksi oli "miten läheiset pärjää" ja se tuntui kaikkeista ahdistavammalta ensikohtaamisilla.
Aika hidastui valtavasti, muisti itsellä terävöityi, kropan havannointikyky kasvoi, elämä kulki läpi silmien ja pam sekä mustaa. Kunnes takaisin tajuihin nopeasti.
Tuo oli se kohta kun homma ns realisoituu.
Toinen kokemus ja ehkä opettavaisin oli kohti riskiä meno. Siinä mietti sitä miten läheiset pärjää.
Suomella on se etu että taistelee jonkin puolesta ja se on kotimaa sekä oma perhe. Hyökkääväällä tätä buustia/selkärankaa ei ole. On vain into, mikä alkaa katoamaan kun kaveria kylmenee tiekkarien toimesta tasaisesti vaikka ei ole edes taistelu alkanut. Viuhka siellä ja kylkimiina tuolla. Siinä alkaa miettiä hyökkäyksen järkevyyttä, toki propaganda pyrkii hidastamaan tämän ajatuksen pääsemistä valloilleen. Maalataan viholliskuvaa.
Se on vähänkuin virus, tappaa motivaation ja innon mikä näkyy tuloksissa. Varsinkin jos se pääsee leviämään joukossa mitä se herkästi tekee. Toki sotilailla on se että suojellaan taistelukavereita, mikäli ryhmähenki on kasassa
Kuoleman kanssa oppii olemaan sujut vasta kun joutuu kuoleman kanssa vastakkain, ihan silmästä silmään. Näin omakohtaisesti.
Suurin pelko itselläni aluksi oli "miten läheiset pärjää" ja se tuntui kaikkeista ahdistavammalta ensikohtaamisilla.
Aika hidastui valtavasti, muisti itsellä terävöityi, kropan havannointikyky kasvoi, elämä kulki läpi silmien ja pam sekä mustaa. Kunnes takaisin tajuihin nopeasti.
Tuo oli se kohta kun homma ns realisoituu.
Toinen kokemus ja ehkä opettavaisin oli kohti riskiä meno. Siinä mietti sitä miten läheiset pärjää.
Suomella on se etu että taistelee jonkin puolesta ja se on kotimaa sekä oma perhe. Hyökkääväällä tätä buustia/selkärankaa ei ole. On vain into, mikä alkaa katoamaan kun kaveria kylmenee tiekkarien toimesta tasaisesti vaikka ei ole edes taistelu alkanut. Viuhka siellä ja kylkimiina tuolla. Siinä alkaa miettiä hyökkäyksen järkevyyttä, toki propaganda pyrkii hidastamaan tämän ajatuksen pääsemistä valloilleen. Maalataan viholliskuvaa.
Se on vähänkuin virus, tappaa motivaation ja innon mikä näkyy tuloksissa. Varsinkin jos se pääsee leviämään joukossa mitä se herkästi tekee. Toki sotilailla on se että suojellaan taistelukavereita, mikäli ryhmähenki on kasassa
vastarannankiiski
Kenraali
Erich Maria Remarque sanoi kirjassaan Länsirintamalta ei mitään uutta omiin kokemuksiin perustuen että, "Jokainen sotilas jää henkiin vain tuhannen sattuman kautta".
En yhtään ihmettele että ensimäisen maailmanpalon lihamyllyssä asia on juuri ollut näin. Sama prinsiippi pätee edelleenkin, vaikka tuosta karkelosta on jo tovi kulunut.
Viimeksi muokattu:
Jos ne on tarkoitettu niille kaatuneille jotka kolisevat arkussa ja laitetaan lootaan kenttälapiolla.
