Armeijan liikenneopettajat saamassa siviilipätevyyden

Tvälups

Ylipäällikkö
Armeijan liikenneopettajat saamassa siviilipätevyyden
yle 17.2. klo 10:32

Työryhmä esittää, että armeijan liikenneopettajien koulutuksesta tulee myös siviilipuolella pätevän tutkinnon mukaista. Opetushallinnon mukaisen koulutuksen on määrä alkaa jo ensi vuoden alussa. Moottoripyöräilyopetus jäisi kuitenkin edelleen puolustusvoimien vastuulle.

Työryhmän esittämä muutos on osa puolustus- ja siviilihallinnon yhteistyön tiivistämistä.

Puolustusvoimat on viime vuosina kouluttanut omiin tarpeisiinsa noin 15 uutta liikenneopettajaa vuodessa. Koulutuksesta on huolehtinut pääosin kantahenkilökunta, osin siviilipuolen liikenneopettajat.

Vaikka koulutus ei ole suuresti eronnut siviilipuolen vastaavasta, sillä ei ole saanut pätevyyttä toimia liikenneopettajana autokouluissa tai kurssikeskuksissa. Jos työryhmäesitys toteutuu, siviilitöihin pätevöittää myös puolustusvoimissa suoritettu liikenneopettajan erikoisammattitutkinto.

Uudistuksen tavoitteena on lisätä koulutuksen houkuttelevuutta eli turvata armeijalle riittävä määrä liikenneopettajia ja toisaalta auttaa kantahenkilökunnan sijoittumista siviilitöihin. Uudistus on tarkoitus saada voimaan vuoden 2013 alusta.

Puolustusvoimissa oli vuonna 2010 yhteensä 40 liikenneopettajaa.

Moottoripyöräilyä armeijassa opettavat liikenneopettajat puolustusvoimat aikoo jatkossakin kouluttaa itse, sillä armeijassa pitää moottoripyöräilyn opetuksessa korostaa maastoajoa selvästi siviilipuolta enemmän.
 
Back
Top