Aselupien jojoilu jatkuu: Nyt suunnitellaan vaihteeksi helpotuksia

BlackFox

Ylipäällikkö
#1
http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/aseluvan-saamiseen-suunnitellaan-helpotuksia/2066857

Edit: lisätty uutinen suoraan tänne .

Poliisihallituksen vetämä aselupatyöryhmä jätti kesäkuun alussa sisäministeriölle esityksen ampuma-aselain uudistamistyön käynnistämiseksi.

14.6.2015 03:00
Aselupien hakemista ollaan vaihteeksi helpottamassa. Sekä hakijat että viranomaiset pitävät nykyistä menettelyä liian monimutkaisena ja raskaana.

Poliisihallituksen vetämä aselupatyöryhmä jätti kesäkuun alussa sisäministeriölle esityksen ampuma-aselain uudistamistyön käynnistämiseksi. Tavoitteena on helpottaa nimenomaan tavallisten ammunnan harrastajien ja metsästäjien luvanhakuprosessia.

Poliisihallituksen ylitarkastaja Tarja Rannan mukaan asian eteneminen on kiinni sisäministeriön päätöksistä. Ministeriössä päätetään, aloitetaanko uudistamistyö.

Paineita lain muuttamiseen tuo myös se, että poliisi haluaa saada yhä enemmän lupa-asioita sähköisen asioinnin piiriin. Nykylailla se ei onnistu.

Asekauppiaiden liiton puheenjohtaja Timo Huikkala odottaa mahdollisia muutoksia toiveikkaana.

– Lupaprosessi muuttui ampuma-aselain uudistuessa niin hankalaksi, että harva on edes hakenut lupia. Prosessiin ei haluta lähteä, kun se koetaan niin raskaaksi. Erityisen hyvä olisi, jos jo olemassa olevan aseen voisi vaihtaa vastaavanlaiseen ilman uuden luvan hankkimista.
 
Viimeksi muokattu:

Rauhantekijä

Ylipäällikkö
#3
Laitan tännekin...... Tuo uutisessa kuvattu tilanne jotenkin kuvastaa sitä millaiseksi aselupien myöntäminen silloin 2011 haluttiinkin; eli vaikeutetaan ja näin saadaan luvat vähenemään. Käsitykseni mukaan valtio on saavuttanut asettamansa tavoitteen. Nyt koittaa sitten uudelleenarvioinnin aika. Se, että miten lupakäytäntöä mahdollisesti "helpotetaan", kaiketi on osa uudelleenarviointia ja muut osat ovat ne, kenelle niitä lupia ja millaisiin aseisiin myönnetään. Mielenkiintoista seurata, kuinka asia kehittyy ja muuttuuko todella mikään.

Erityisen mielenkiinnolla seuraan sitä, kohdellaanko reserviläisiä erityisesti huomioiden heidän kiväärejä koskevissa hankinnoissaan. Tämän soisin tapahtuvan, koska siitä voidaan löytää selkeä juonne maanpuolustukseen.
Muut ampumalajit eivät itseä kiinnosta, joten minulla saattaa olla niitä kohtaan valtavirrasta eroava mielipide. Se nyt ei ole tässä kuitenkaan keskiössä.
 
SJ

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
#4
Käsittääkseni tuo uudistus koskee etenkin jo valmiiksi aseluvan omaavia henkilöitä, joiden ei ilmeisesti tarvitsisi käydä läpi samaa rumbaa joka kerta. Lisäksi näkisin, että tuossa sähköistämisessä vähennetään poliisiasema visiittejä ja samalla oletettavasti asioinnin vaatimia poliisin työtunteja.
 
JOKO

Ylipäällikkö
BAN
#5
Katotaan nyt. Voi olla samanlaista näennäistoimintaa puolustusbudjetin korottamisen kanssa. Ainakin kepun edustajien pitää esittää tehneensä jotakin asian tiimoilta. Muutoin tulee lunta tupaan kotinurkilla.
 
SJ

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
#6

PS puolueen eräät ehdokkaat myöskin kamppanjoivat asian tiimoilla. Ja koska kyseessä oli poliisi, niin varmaan hänellä on jotakin tietoa siitä, jos koneisto on raskas.

Edit: Tästä huolimatta jos nuo poliisit pääsevät asiaan vaikuttamaan, niin ensimmäisen aseen hankkija voi edelleenkin odottaa visiittiä poliisilaitokselle haastatteluun, jossa poliisi katsoo, että minkälainen henkilö on hakemassa aseelle lupaa.
 
jurppi

Ylipäällikkö
#7
Erityisen mielenkiinnolla seuraan sitä, kohdellaanko reserviläisiä erityisesti huomioiden heidän kiväärejä koskevissa hankinnoissaan. Tämän soisin tapahtuvan, koska siitä voidaan löytää selkeä juonne maanpuolustukseen.
Muut ampumalajit eivät itseä kiinnosta, joten minulla saattaa olla niitä kohtaan valtavirrasta eroava mielipide. Se nyt ei ole tässä kuitenkaan keskiössä.
Tämä on esimerkki juuri sellaisesta, rajoittuneesta ajatusmallista, joka kusee hienokseltaan kaikkien ampuma-aseita harrastuksissaan käyttävien muroihin..metsästäjien, urheiluampujien, keräilijöiden jne..ja mukaanlukien loppuviimeksi myös reserviläisten.. Kannattaa nimittäin muistaa että reserviläiset ovat kuitenkin aika pieni harrastajaryhmä, jolla yksinään on varsin rajalliset mahdollisuudet vaikuttaa poliittiseen lainsäädäntötyöhön aselain hankintalupamääräysten osalta.

Suomessa on yhteensä noin 670.000 ampuma-aseen haltijaa joista puolet on metsästäjiä ja toisesta puolesta suurin osa lienee erilaisia urheilampujia tai muuten vain ammuntaa harrastavia. Kysymys on kokonaisuudessaan erittäin suuresta määrästä harrastajia jonka soisi ohjaavan myös kansanedustajia. Ikävä kyllä etujärjestöt eivät ole kyenneet toimimaan yhdensuuntaisesti edunvalvonnassa. Pelkästään omaan harrastuksen puoltaminen jopa muiden lajien kustannuksella on hajoittanut näkemyksiä. Tämä on osaltaan johtanut aselain harvinaisen heikkoon valmisteluun, mikä on näkynyt (jonkinlaisessa paniikissa valmistellun) varsinaisen lakitekstin käsittämättömän typerissä määräyksissä. Edellinen ns. vanha aselaki oli näihin uusiin "korjauksiin" verrattuna todella hyvää ja asianmukaista säädäntötyötä.

Toivoa on että nykyinen hallitus ja erityisesti uusi sisäministeri ymmärtää aikaisempaa paremmin ampuma-aseita metsästyksessä, reserviläisharjoituksissa ja muussa harrastuksissa tarvitsevia kansalaisia. Kun jatkossa aselakiin tullaan tekemään muutoksia niin toivottavasti samalla korjataan säädökseen päässeet suodanaiset virheet ja epäkohdat..
 
jurppi

Ylipäällikkö
#8
PS puolueen eräät ehdokkaat myöskin kamppanjoivat asian tiimoilla. Ja koska kyseessä oli poliisi, niin varmaan hänellä on jotakin tietoa siitä, jos koneisto on raskas.

Edit: Tästä huolimatta jos nuo poliisit pääsevät asiaan vaikuttamaan, niin ensimmäisen aseen hankkija voi edelleenkin odottaa visiittiä poliisilaitokselle haastatteluun, jossa poliisi katsoo, että minkälainen henkilö on hakemassa aseelle lupaa.
Jo aikaisemman ns. vanhan aselain aikana, ensinnäistä eselupaansa hakevat joutuivat käymään poliisilaitoksella haastattelussa. Vanha aselaki edellytti lupaviranomaiselta tarkkaa harkintaa juuri tämän suhteen. Valitettavasti juuri niiden parin ikävän ampumatapauksen kohdalla, aselupia myöntävä viranomainen ei toiminut ko. lain määräysten edellyttämällä tavalla. Viranomaisia myös tarkoituksella erehdytettiin molemmissa tapauksissa. Pitää kuitenkin ymmärtää ettei kyseiset murhatyöt johtuneet siitä että tekijät saivat haltuunsa ampuma-aseen ns. virallista tietä. Hieman aiemmin sattui tapaus jossa joukkomurha tehtiin räjähteillä kauppakeskuksessa. Joukkomurhiin on syyllistytty myös laittomasti hankituilla ja hallussapidetyillä aseilla.

Mielestäni on asiamukaista että lupaviranomainen selvittää ensimmäistä aselupaansa anovan taustat sekä haastattelee hakijaa henkilökohtaisesti. Se on oikea tapa toimia. Se puolestaan että jo entuudestaankin aseita omistavan aktiivin harrastajan pitää käydä sama byrokratia läpi jokaisen aseen vaihdon, uushankinnan, muutoksen jne. kohdalla on täysin tarpeetonta. Siitä aiheutuu myös varsin suuria täysin tarpeettomia ja ylimääräisiä kustannuksia, haitasta nyt puhumattakaan.
 
SJ

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
#9
Se puolestaan että jo entuudestaankin aseita omistavan aktiivin harrastajan pitää käydä sama byrokratia läpi jokaisen aseen vaihdon, uushankinnan, muutoksen jne. kohdalla on täysin tarpeetonta. Siitä aiheutuu myös varsin suuria täysin tarpeettomia ja ylimääräisiä kustannuksia, haitasta nyt puhumattakaan.
Luulisi, että poliisikin olisi kiinnostunut, koska tuskin ne lupamaksut kattavat tuohon meneviä työtunteja.
 
Rauhantekijä

Ylipäällikkö
#10
Tämä on esimerkki juuri sellaisesta, rajoittuneesta ajatusmallista, joka kusee hienokseltaan kaikkien ampuma-aseita harrastuksissaan käyttävien muroihin..metsästäjien, urheiluampujien, keräilijöiden jne..ja mukaanlukien loppuviimeksi myös reserviläisten.
Tarkkuutta vaan jokainen ihan siihen omaan kusemiseen....
Yhden ihmisen mielipide täällä kommentoituna ei vaikuta yhtään mihinkään ja sitä paitsi olet käsittänyt väärin jos löydänt kirjoituksestani jotain muita ampumalajela vastaan. Ei pidä paikkaansa.
En ole millään tavoin aktiivinen noiden lupa-asioiden ajamisessa tai millään tavoin "vastatuulessakaan" niiden osalta. Kunhan kerron rakentavasti oman näkemykseni asiasta.
Muistetaan myös ravistaa.....
 
#11
Helsingin sanomat jatkaa uskollisena omalle linjalleen.

Nyt työkaluksi on valittu "kaivon myrkyttäminen".

Epäilen vahvasti, että tämä kirjoitus on jo pidempään odottanut piirongin laatikossa ja nyt se "täysin sattumalta" sitten julkaistaan kun Yhdysvalloissa on tapahtunut ääri-ihmisen tekemä veriteko.

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kansallinen kivääriyhdistys putoaa syvemmälle pimeyteen – ei Amerikassa vaan Suomessa
Kotimaa 17.6.2015 16:07 Päivitetty: 18.6.2015 7:10

Petri E. Korhonen Helsingin Sanomat
Kirjoittaja on Helsingin Sanomien toimituspäällikkö

  • 281
  • 12
  • 51
    NRA Finland, täkäläinen Kansallinen kivääriyhdistys tekee parhaansa nolostuttaakseen tai ällistyttääkseen alan harrastajakuntaa. Aiemmin muun muassa ampumaradoista ja aselupasäännöistä virkamiehiä lobannut etujärjestö on siirtynyt yhä enemmän puimaan yhteiskunnallisia epäkohtia.

    Ja niitä näköjään riittää.

    Yhdistyksen kotisivujen perusteella aseharrastajilla on Suomessa paljon uhkia ja pelättävää.

    Suomen NRA on varoitellut muun muassa siionistien ylivallasta, holokaustin valheellisuudesta, rotujen sekoittumisesta, Bilderberg-salaliitoista ja polkupyöräilyn haitoista. Nyt järjestön mielestä perussuomalaisten ministerien pitäisi haastaa presidentti Tarja Halonen valtakunnanoikeuteen, koska hän päästi tarkoituksellisesti Suomen puolustuskyvyn rapistumaan.

    Eikä siinä kaikki.

    Jos Suomen NRA:n tietoja on uskominen, amerikkalaiset hallitsevat myös Euroopan unionia juutalaisten suurpankkien kautta ja lietsovat täällä vaarallista Nato-kiimaa omien etujensa varjelemiseksi. Ukrainankin sodan aiheutti Yhdysvallat, joka tunkeutui silkkaa ilkeyttään Venäjän oikeutetulle reviirille. Valtaeliitti ajaa Suomea paraikaa amerikkalaisten vasalliksi.

    Yhdysvaltojen syyllistäminen on kieltämättä erikoinen piirre yhdistykseltä, joka syntyi tänne vuonna 2006 amerikkalaisen kaimajärjestönsä National Rifle Associationin innoittamana. Suomalaisyhdistyksen johtohahmotkin ovat olleet jäseninä Yhdysvaltain NRA:ssa.

    Washingtonin politiikassa NRA on voimakas etujärjestö. Viidellä miljoonalla jäsenellään se on onnistunut aina torppaamaan sikäläiset aselainsäädännön muutosaikeet, joukkosurmista ja julkisuuspaineista huolimatta.

    Suomen NRA:ssa lienee aktiivijäseniä murto-osa tästä, ehkä muutamia tuhansia. Siitä huolimatta viranomaiset ovat tähän asti ottaneet järjestön hämmästyttävän tosissaan. Muun muassa sisäministeriön aselakityöryhmät ovat säännöllisesti pyytäneet lainvalmisteluihin lausuntoja NRA:lta, vaikka ovat taatusti huomanneet mihin suuntaan yhdistyksen intressimaailma on alkanut kieppua.

    Tosin voihan tässäkin olla taustalla looginen valinta: pikkuhiljaa pimentyvä etujärjestö on virkamiehille aina helpompi neuvotteluvastus kuin joku liian teräväpäinen metsästäjien tai urheiluampujien lobbariryhmä.

    Kirjoittaja on HS:n toimituspäällikkö.

    http://www.hs.paskamedia.fi/kotimaa/a1434510051862?ref=hs-art-luetuimmat-#7

    --------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------4

    Aamupäivällä joukkomurha uutisesta oli suora linkki tuohon kolumniin.
 
Samovarius

Kapteeni
Lahjoittaja
#13
Melkoinen näkemys kyllä että Suomen NRA:lla olisi edes tuhansia jäseniä. Itse en onnistunut löytämään sitä PRH:n rekisteristä lainkaan, mutta ehkä mä olenkin töhö.

Sen sijaan esmes Reserviläisliitolla on 34 000 jäsentä, ja se tunnetusti otti kantaa aselain muutosten puolesta jo vaalikampanjoinnin aikaan. Aiheesta on kirjoitettu tiheään mm. Reserviläisessä. Tässä ote tänään julkaistusta yhdistystiedotteesta. Korostukset omiani.

"Tänään ilmestyneessä Yhdistystiedotteessa kerrotaan, että Reserviläisliiton vaaliohjelman puolustuksen rahoitukseen ja peruslinjauksiin liittyvät tavoitteet löytyvät melko kattavasti Sipilän hallituksen vaaliohjelmasta. Niiden lisäksi liitolla oli ohjelmaan kirjattuna tukku vaatimuksia liittyen reservin toiminta- ja koulutusmahdollisuuksien parantamiseen sekä reservin laajan ampumatoiminnan ylläpitämiseen. Näitä tavoitteita esiteltiin 17.6. Eduskunnan Puolustusvaliokunnalle.

Reserviläisliitto kertoi tukevansa Poliisihallituksen aselupatyöryhmän tuoreita esityksiä ampuma-aselain uudistamiseksi niin, että lupakäytäntöjä yksikertaistettaisiin erityisesti aiempien luvanhaltijoiden osalta. Pöydällä on myös osittainen sähköiseen asiointiin siirtyminen, mikä sekin edellyttää lakimuutoksia.

Sisäministeriön alaisessa työryhmässä on ollut edustajia Poliisihallituksesta, Helsingin poliisilaitoksesta, Suomen Ampumaurheiluliitosta ja Suomen Metsästäjäliitosta. Reserviläisjärjestöjä ei ole kutsuttu mukaan mutta Reserviläisliitto kokosi heti vaalien jälkeen omalta kentältään muutostoiveita ja välitti niitä työryhmän tietoon.

Reserviläisliitto muistutti Eduskunnan Pikkuparlamenttiin kokoontuneille kansanedustajille liiton vaativan myös aselain kokonaisuudistusta, jossa vapaaehtoinen maanpuolustustyö ja reserviläisen ampumataitojen ylläpito lisättäisiin aseluvan myöntämisperusteeksi urheiluammunnan ja metsästyksen rinnalle."
 
jurppi

Ylipäällikkö
#14
Tällä kertaa reserviläisillä on ehdottomasti oikeat tavoitteet aselain korjaamiseksi.

Silloin aikanaan kun puolittain paniikissa esitettiin kaikenlaisia asekieltoja, tilanne oli hieman toinen. Aika moni etujärjestöjen edustaja, varsinkin kansanedustajat "työntelivät urakalla päitään pensaaseen". Muutama toki putosikin eduskunnasta kun ei kannatusta enää löytynytkään seuraavissa vaaleissa. En tosin muista enää ihan varmaksi oliko joku reserviläisjärjestöjen edustaja tässä porukassa. Metsästäjien ja urheiluampujien puolelta löytyi enemmänkin "porukan pettureita"..

Toivotaan että järki voittaa ja reserviläisyys hyväksytään hankintaluvan perusteeksi.
 
kimmo.j

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
#15
Melkoinen näkemys kyllä että Suomen NRA:lla olisi edes tuhansia jäseniä. Itse en onnistunut löytämään sitä PRH:n rekisteristä lainkaan, mutta ehkä mä olenkin töhö.

Sen sijaan esmes Reserviläisliitolla on 34 000 jäsentä, ja se tunnetusti otti kantaa aselain muutosten puolesta jo vaalikampanjoinnin aikaan. Aiheesta on kirjoitettu tiheään mm. Reserviläisessä. Tässä ote tänään julkaistusta yhdistystiedotteesta. Korostukset omiani.

"Tänään ilmestyneessä Yhdistystiedotteessa kerrotaan, että Reserviläisliiton vaaliohjelman puolustuksen rahoitukseen ja peruslinjauksiin liittyvät tavoitteet löytyvät melko kattavasti Sipilän hallituksen vaaliohjelmasta. Niiden lisäksi liitolla oli ohjelmaan kirjattuna tukku vaatimuksia liittyen reservin toiminta- ja koulutusmahdollisuuksien parantamiseen sekä reservin laajan ampumatoiminnan ylläpitämiseen. Näitä tavoitteita esiteltiin 17.6. Eduskunnan Puolustusvaliokunnalle.

Reserviläisliitto kertoi tukevansa Poliisihallituksen aselupatyöryhmän tuoreita esityksiä ampuma-aselain uudistamiseksi niin, että lupakäytäntöjä yksikertaistettaisiin erityisesti aiempien luvanhaltijoiden osalta. Pöydällä on myös osittainen sähköiseen asiointiin siirtyminen, mikä sekin edellyttää lakimuutoksia.

Sisäministeriön alaisessa työryhmässä on ollut edustajia Poliisihallituksesta, Helsingin poliisilaitoksesta, Suomen Ampumaurheiluliitosta ja Suomen Metsästäjäliitosta. Reserviläisjärjestöjä ei ole kutsuttu mukaan mutta Reserviläisliitto kokosi heti vaalien jälkeen omalta kentältään muutostoiveita ja välitti niitä työryhmän tietoon.

Reserviläisliitto muistutti Eduskunnan Pikkuparlamenttiin kokoontuneille kansanedustajille liiton vaativan myös aselain kokonaisuudistusta, jossa vapaaehtoinen maanpuolustustyö ja reserviläisen ampumataitojen ylläpito lisättäisiin aseluvan myöntämisperusteeksi urheiluammunnan ja metsästyksen rinnalle."
Hienoa työtä Reserviläisliitolta. Omia etuja kannatta ja pitää lobata, vaikka kukaan ei mielipidettä kysyisikään.
 
#16
Kunhan saadaan maan kattavat perusteet niin ok, niissä on meinaan eroja.

Sain käsiase luvat wanhaan-aikaan, riitti perusteiksi isommat luvat, muutin hetkiseksi muualle ja sen seurauksena sain SRA:n mahdollistamat luvat oltuani piireissä ja harrastuksissa. Muutettuani ja hakiessani hankkimislupaa vanhalle haulikolle sain leiman "hae vaikka konekivääriä, onhan sulla noita aseita"-perusteella. Nyt, nykyisen aselain, ja sen innokkaiden tulkitsijoiden perusteella, minä en saa vaihtaa vanhaa asetta uuteen, koska en ole todistetusti harrastanut +2v ampumaharrastusta, koska muutin paikkakunnalle 1v-sitten. Pidetään sitten se vanha 9mm koska säännöt... ei kelpaa vanhan seuran todistukset, koska ei ole pakko kelpuuttaa.

Niin..
 
#17
No NRA Finland on totaalisesti lipsahtanut tarkoituksestaan foliohattujen ja natsahtavien elementtien kerhoksi. Kun kotisivujen etusivulta löytyy linkki holocaust revisionisti-dokumenttiin, alkaa puljulta tippua uskottavuus ampumaharrastajien etujärjestönä. Samaa pätee R.K.Kurkon kannanottoihin Puolustusvoimien toiminnasta ja NATOsta.
 
Sardaukar

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
#18
Uh oh, jos virkamiehet ovat ottaneet tuon sakin ihan tosissaan... Sehän nyt on sama kuin kysyttäisiin Suomen Vastarintaliikkeeltä neuvoja maahanmuuttopolitiikassa tms. :D

Mutta on ne perkeleen juutalaiset käteviä kun tuohonkin ovat syyllistyneet...mutta polkupyöräilyn vaarat yhteiskunnalle...pitää varmaan käydä kattomassa jos niillä on vaikka sivut. :D
 
Top