Asevelvollisuuden kannatus jatkaa laskuaan

Museo

Kenraali
Turha kai tässä on enää itkeä tai syyttää kaikesta epäisänmaallisten punavihreiden salaliittoa. Kyllähän tämä trendi nyt on aika selvä.

Asevelvollisuuden kannatus on yhä laskussa

STT

Asevelvollisuuden kannatus vähenee edelleen. Tuoreen kyselyn mukaan vain puolet suomalaisista kannattaa enää nykyisen järjestelmän säilyttämistä.

Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan kyselyssä asevelvollisuuden kannatus on vähentynyt vuosittain. Viime vuonna luku oli runsaat 60 prosenttia ja toissa vuonna runsaat 70 prosenttia.

Joka viidennen mielestä riittäisi, jos vain osa ikäluokasta kävisi armeijan. Lähes yhtä moni kannattaa vapaaehtoisuutta.

Nato-jäsenyyden suosio ei ole juuri muuttunut. Liittoutumattomuuden kannalla on edellisen kyselyn tavoin yhä 68 prosenttia vastanneista. Joka viides tukee liittoutumista.

Natoa pitää tärkeimpänä puolustusyhteistyötahona 16 prosenttia vastanneista.

Selvästi yli puolet on sitä mieltä, että Suomen tulee osallistua rauhanturva- ja kriisinhallintatehtäviin nykyisellä tasolla. Sitä lisäisi viidennes, ja sama määrä vähentäisi.

Vajaa puolet tukee Suomen sotilaallista läsnäoloa Afganistanissa.

Helmikuussa tehtyyn kyselyyn vastasi yli tuhat ihmistä.
 
Kaikki riippuu kysymysten asettajan päämääristä ja keinoista.

Aamulehti voisi suorittaa Hervannan peruskoulussa kyselyn siitä onko 10€ vai 100€ parempi taskuraha. Tai 5 vai 50 viikkotuntia koulussa parempi.

Otsikoksi voitaisiin asettaa tiedustelun jälkeen, että 99,98% tamperelaisista koululaisista on täydellisen tyytymättömiä taloudelliseen tilanteeseensa sekä suomalaiseen koulutusjärjestelmään.
 
Vanha veteraani kirjoitti:
Kaikki riippuu kysymysten asettajan päämääristä ja keinoista.

Aamulehti voisi suorittaa Hervannan peruskoulussa kyselyn siitä onko 10€ vai 100€ parempi taskuraha. Tai 5 vai 50 viikkotuntia koulussa parempi.

Ei ollut Aamulehden tekemä kysely vaan Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan.

Mikä lienee ituhippien kommunalka sekin..

Samaa kysymyssarjaa on lisäksi pyöritetty useampana vuotena, joten eiköhän tuo aivan kelvollisen mielipidetiedustelun tunnusmerkistön täytä.
 
skärdis kirjoitti:

Aamulehti oli ainoastaan esimerkkinä.

Samankin järjestön sisällä saattaa olla hyvinkin monenlaisia näkemyksiä ja tarpeita.

Mitäpä jos kyselyn toteutti vaikka ammattiarmeijaa ja Nato-jäsenyyttä kaipaavat "koti, uskonto ja isänmaablokki"

Lähdetään siitä, että sinä olet ukkomies jolla on kaksi alle kouluikäistä lasta.Kysy lapsilta kokeeksi pitäisikö karkkipäivä olla kerran viikossa lauantaina vai joka päivä ympäri vuoden.

Haastattelusta saadaan tulokseksi se, että sinä olet nykyisellään täysin sopimaton isäksi ja lapset pitäisi ottaa huostaan.
 
Vanha veteraani kirjoitti:
Aamulehti oli ainoastaan esimerkkinä.

Samankin järjestön sisällä saattaa olla hyvinkin monenlaisia näkemyksiä ja tarpeita.

Mitäpä jos kyselyn toteutti vaikka ammattiarmeijaa ja Nato-jäsenyyttä kaipaavat "koti, uskonto ja isänmaablokki"

Tuskinpa vaan. Silloin olisi kysytty jotain siihen suuntaan, että tulisiko Suomen liittoutua NATO:n kanssa, mikäli Venäjän ja Suomen välille uhkaa syntyä sota.
 
Tai sitä, että tulisiko Suomen liittoutua Venäjän vai Naton kanssa.
 
Kohti TAVOITETILAA mennä huristellaan hiljalleen. Vähitellen, mutta varmasti mennään kohti ratkaisuja, jotka ovat mieleisiä jollekin ryhmälle ja toiselle ei, toiselle kauhistus ja toiselle syvin Onnela.

Pitänee asiaa arvioida niinkin, että Ilma- ja Merivoimat ovat tietyllä tapaa asiallisesti ottaen ns. ammattilafkoja, okei, on varusmiehiäkin jne, mutta....

Miten Maavoimat pitkällä tähtäimellä järjestetään? Puolustusvoimien sivuilta voi lukea aivan selkokielellä, että strategisen iskun ennaltaehkäisy jne.jne. ovat prioriteetissa ykkönen. Minun käsittääkseni Sieto pystytään joka tapauksessa hoitamaan itse, ja se pitääkin hoitaa itse, mutta että käydä täysmittaista sotaa "iha yksin" jotain isoa tekijää vastaan???? Liittoa on tarvittu ennenkin ja sitä kyllä tarvitaan eteenkinpäin, jos pahin skenaario joskus toteutuu. Mutta NYT vaan ei ole SE hetki, kun Natoon anomus lykätään, se aika tulee sitten kun on tullakseen.

Näin se vaan menee ihan riippumatta baikalin tai edes Reserviläisliiton mielipiteistä. Nato ajetaan läpi kuin käärme pulloon, se vain ottaa aikaa.
 
baikal kirjoitti:
Liittoa on tarvittu ennenkin ja sitä kyllä tarvitaan eteenkinpäin, jos pahin skenaario joskus toteutuu. Mutta NYT vaan ei ole SE hetki, kun Natoon anomus lykätään, se aika tulee sitten kun on tullakseen.

Toivottavasti on Natossa avoimet ovet siinä vaiheessa, kun vanja on jo porstuassa.

Etteivät vaan ole menneet tekemään mitään Ribbentrop-etupiirijakoa meiltä puolueettomilta kysymättä ja jos ovatkin, niin toivottavasti kuulumme oikealle puolelle. Se on nimittäin sotavaltio pian siinä mallissa, että tarvittaisiin vähintään talvisodan ihme, jos puolemme pidettäisiin.
 
baikal kirjoitti:
Minun käsittääkseni Sieto pystytään joka tapauksessa hoitamaan itse, ja se pitääkin hoitaa itse, mutta että käydä täysmittaista sotaa "iha yksin" jotain isoa tekijää vastaan???? Liittoa on tarvittu ennenkin ja sitä kyllä tarvitaan eteenkinpäin, jos pahin skenaario joskus toteutuu. Mutta NYT vaan ei ole SE hetki, kun Natoon anomus lykätään, se aika tulee sitten kun on tullakseen.

Kannattaa katsoa niistä uusista Puolustusjärjestelmä-kalvosulkeisista se SIETO-kohta tarkalla suurennuslasilla, on niitä muutoksia sinnekin pesiytynyt.

Se Nato-hakemuksen jättäminen pitää sitten ajoittaa oikein, sodanuhan ollessa ilmeinen voi olla jo vaikeampaa päästä mukaan varsinkin jos ei ole mitään annettavaa vaan pelkästään halutaan isojen poikien sateenvarjon alle pahimman myräkän ajaksi.
 
Nykymuotoinen intti on jälleen menettänyt kannatustaan.

Vain puolet suomalaisista kannattaa asevelvollisuusjärjestelmän säilyttämistä nykyisellään, selviää Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan tuoreesta kyselystä. Kannattajia oli yhteensä 51 prosenttia, naisissa 52 ja miehissä 49 prosenttia.

Valikoivaa asevelvollisuutta kannattaa 21 prosenttia suomalaisista ja täysin vapaaehtoiseen varusmiespalvelukseen siirtymistä 17 prosenttia. Palkka-armeijan kannalla on yhdeksän prosenttia suomalaisista.

Maanpuolustustiedotuksen mukaan nykymuotoisen asevelvollisuuden kannatus on vähentynyt selvästi viime vuodesta. Viime vuonna luku kannattajia oli noin 60 prosenttia ja toissa vuonna noin 70 prosenttia.

Tuloksissa on myös ristiriitaisuuksia. Nykymuotoisen järjestelmän vastustuksesta huolimatta 68 prosenttia vastaajista on sitä mieltä, että sodanajan joukkojen vahvuus eli reservin koko olisi pidettävä nykyisellä tasolla. Naisista tätä mieltä on 72 ja miehistä 65 prosenttia.

Naton vastustus on kyselyn mukaan Suomessa yhä vahvaa. 68 prosenttia vastaajista pitäisi Suomen sotilaallisesti liittoutumattomana. Kuten aiemmissakin kyselyissä, vain noin viidennes eli 22 prosenttia vastaajista haluaisi, että Suomi pyrkisi Naton jäseneksi.

Naton sijaan suomalaiset pitävät Suomen tärkeimpänä puolustusyhteistyötahona Euroopan unionia. Lähes puolet, 45 prosenttia, on sitä mieltä, että EU on Suomen tärkein kumppani. Natoa pitää Suomen tärkeimpänä puolustusyhteistyötahona vain 16 prosenttia suomalaisista.

55 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että Suomen tulee osallistua rauhanturva- ja kriisinhallinta- tehtäviin nykyisellä tasolla. 22 prosenttia lisäisi Suomen osallistumista – ja sama määrä vähentäisi sitä.

Kyselyssä selvitettiin myös Suomen toimintaa Afganistanissa. 61 prosentin mielestä suomalaisten tulisi pysyä Afganistanissa. Päinvastaista mieltä on 34 prosenttia.

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/110094-intin-suosio-romahti

Mielestäni tulokset kertovat yhteiskunnan tilasta. Miesten kannatus maanpuolustukselle näkyy olevan naisia heikompaa. Suomalaisten miesten loputon parjaaminen alkaa kantaa hedelmää? Vastuuntunto vaihtuu välinpitämättömyyteen?

Suomalainen yhteiskunta on siirtymässä yhteisöllisyydestä hajaannukseen. Ei mielestäni sattumalta tai luonnostaan vaan suomalaisen eliitin määrätietoisen toiminnan seurauksena. Huono suunta.
 
JOKO kirjoitti:
Naton sijaan suomalaiset pitävät Suomen tärkeimpänä puolustusyhteistyötahona Euroopan unionia. Lähes puolet, 45 prosenttia, on sitä mieltä, että EU on Suomen tärkein kumppani. Natoa pitää Suomen tärkeimpänä puolustusyhteistyötahona vain 16 prosenttia suomalaisista.

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/110094-intin-suosio-romahti

EU onkin puolustusliitto? Ettei se olisi sitä vain Suomessa?

Olisikohan sijaa oikealle NATO-keskustelulle?

JOKO kirjoitti:
Mielestäni tulokset kertovat yhteiskunnan tilasta. Miesten kannatus maanpuolustukselle näkyy olevan naisia heikompaa. Suomalaisten miesten loputon parjaaminen alkaa kantaa hedelmää? Vastuuntunto vaihtuu välinpitämättömyyteen?

Väittäisin, että miehillä on parempi käsitys siitä mitä asevelvollisuus tarkoittaa. Se tarkoittaa toki isänmaan puolustamista, mutta myös aamujen lusimisen pumppuluumuna tai reserviläisten hylkäämisen.
 
Heikkilä kirjoitti:
Herra Kenraali kirjoitti:
Minun käsittääkseni Sieto pystytään joka tapauksessa hoitamaan itse, ja se pitääkin hoitaa itse, mutta että käydä täysmittaista sotaa "iha yksin" jotain isoa tekijää vastaan???? Liittoa on tarvittu ennenkin ja sitä kyllä tarvitaan eteenkinpäin, jos pahin skenaario joskus toteutuu. Mutta NYT vaan ei ole SE hetki, kun Natoon anomus lykätään, se aika tulee sitten kun on tullakseen.

Kannattaa katsoa niistä uusista Puolustusjärjestelmä-kalvosulkeisista se SIETO-kohta tarkalla suurennuslasilla, on niitä muutoksia sinnekin pesiytynyt.

Se Nato-hakemuksen jättäminen pitää sitten ajoittaa oikein, sodanuhan ollessa ilmeinen voi olla jo vaikeampaa päästä mukaan varsinkin jos ei ole mitään annettavaa vaan pelkästään halutaan isojen poikien sateenvarjon alle pahimman myräkän ajaksi.

Totta pamiset.
 
baikal kirjoitti:
Heikkilä kirjoitti:
Herra Kenraali kirjoitti:
Minun käsittääkseni Sieto pystytään joka tapauksessa hoitamaan itse, ja se pitääkin hoitaa itse, mutta että käydä täysmittaista sotaa "iha yksin" jotain isoa tekijää vastaan???? Liittoa on tarvittu ennenkin ja sitä kyllä tarvitaan eteenkinpäin, jos pahin skenaario joskus toteutuu. Mutta NYT vaan ei ole SE hetki, kun Natoon anomus lykätään, se aika tulee sitten kun on tullakseen.

Se Nato-hakemuksen jättäminen pitää sitten ajoittaa oikein, sodanuhan ollessa ilmeinen voi olla jo vaikeampaa päästä mukaan varsinkin jos ei ole mitään annettavaa vaan pelkästään halutaan isojen poikien sateenvarjon alle pahimman myräkän ajaksi.

Palovakuutusta on myöhästä ottaa kun talo on jo tulessa. Tässä asiassa pitää olla realisti. Ja onhan niinkin, että kun 70% pv:n upseereista katsoo, että Suomen tulee liittyää NATOon. Samoin aiempi ylipäällikkömme, ulkopolitiikan rautainen ammattilainen ja Nobelin rauhanpalkinnon saaja Martti Ahtisaari katsoo myös, että Suomen paikka on NATOssa. Toivottavasti poliitikkomme tajuavat tämän ja hakevat NATO-jäsenyyttä ennen kun on liian myöhäistä.
 
Kysymällä ihan samat kysmykset eri paikoissa saadaan sangen hyvin sen mukainen tulos kuin halutaan.
Vielä muutamia vuosia taapäin itsekin vastailin tuohon kyselyyn useita kertoja vuodessa jokaisen harjoituksen yhteydessä.
Viime vuonna ei yhdessäkään ahrjoituksessa tuota lappua lyöty nokan eteen.
Mitäs luulette että tuleeko samat lukeamt, jos nuo kysmykset kyssytään pääsääntöisesti aktiivisilta reserviläisiltä tai kutsuntoihin osllistuvilta, joilla on vielä palvelus edessä tai äideiltä joiden pojat ovat pian menossa palvelukseen tai tyttöystäviltä, jotka on saattamassa uutta alokasta palvelukseen. Mukava "puolueeton" paikka kysellä on esimerkiksi joku luonnonsuojeluyhdistyksen kokous, jossa on tunnetusti paljon vihreiden ja humanististen aatteiden kannattajia.

Joo tiedän. Olen vain kyyninen skeptikko. Oon vaan ihan liikaa tehnyt aikanaan noita tilastohommia ja gallupeja, joten tiedän miten samalta ihmiseltä saadaan eri vastaukset samoilla kysymyksillä jo kysyjän toimia muuttamalla.
 
noska kirjoitti:

Tässä kohtaa pointti ei ole kansalaisten mielipide vaan se, minkälaisena se tahdotaan esittää ja minkä takia.
 
Back
Top