Olipa kerran viisas mies, jolla oli kolme poikaa, jotka kunnioittivat isäänsä. Kun pojat tulivat miehen ikään isä sanoi heille: Te tulette perimään suuren talon ja paljon maata, kun minusta aika jättää. Te peritte myös paljon vastuuta ja sieluja, jotka tekevät työtä teidän pelloillanne. Koska minä olen varma, että vain yksi isäntä voi olla kerrallaan talossa, vain yksi teistä perii talon, muiden osa on lähteä pois.
Lähtekää maailmalle ja etsikää itsellenne työ, jossa tulette Mestariksi. Se, kenestä tulee alansa Mestari, hän on saava kaiken, ja muiden osa on lähteä pois. Hyväksyttekö tämän ja kunnioitatte päätöstäni? Pojat olivat kuuliaisia ja nyökkäsivät isälle ja lähtivät maailmalle.
Nuorin pojista menestyi niin hyvin kokkina, että hänet kutsuttiin aikanaan kuninkaan hoviin ylimmäksi keittäjäksi. Kaikki tunnustivat, että hänen vertaista kokkia ei ole ollut. Hän oli alansa Mestari.
Keskimmäinen pojista oli kiinnostunut kirjoittamisesta. Tuli nopeasti aika, kun hänen kirjoituksensa olivat koko maanäären huulilla. Hänen riiminsä tarttuivat niin ylhäisten kuin alhaisten suuhun ja korviin, kaikki tunnustivat hänen olevan alansa Mestari, joka tunnettiin koko maanääressä.
Vanhin pojista valitsi miekkailijan uran. Hän sai hyvää opetusta parhailta alan opettajilta ja hän taisteli vuosia kuninkaan parhaissa joukoissa. Hän niitti kunniaa, haavoittui monta kertaa ja hänen nimeensä liitettiin Leijona. Hän oli tunnettu taistelija ja arvossa pidetty soturi, mutta Mestaria hänestä ei tullut.
Tuli aika, kun isä kutsui pojat maailmalta kotiin. Hän oli ylpeä heistä kaikista ja valinta piti tehdä kahden nuorimman väliltä, he olivat kasvaneet alansa mestareiksi ja sitä ei kukaan voinut kieltää. Isä mietti pitkään, kumpi oli ansainnut toista paremmin talon ja kaikki sen mukana.
Vanhin pojista, soturi, pyysi lupaa puhua isälleen ja veljilleen. Hän sanoi: Isä, veljeni ovat alansa Mestareita, sitä ei voi kukaan kiistää, sitä en kiistä minäkään. Minusta tuli soturi, miekkamestaria ei tullut, vaikka Jumala tietää kuinka paljon harjoitin itseäni parhaiden opettajien opissa. Monta kertaa olin sairas rasituksesta. Olin monessa sodassa kuninkaan joukoissa ja minua pelkäsivät viholliset ja omat toverini kunnioittivat minua. Minusta ei tullut miekkamestaria, minusta tuli hyvä taistelija.
Hän jatkoi: niin paljon minä rakastan sinua Isä ja Teitä veljeni, että saatte jäädä asumaan kanssani taloani, eikä teidän pidä koskaan elinaikananne poistua kotoa. Ja niin kävi kuin oli käytävä.
Lähtekää maailmalle ja etsikää itsellenne työ, jossa tulette Mestariksi. Se, kenestä tulee alansa Mestari, hän on saava kaiken, ja muiden osa on lähteä pois. Hyväksyttekö tämän ja kunnioitatte päätöstäni? Pojat olivat kuuliaisia ja nyökkäsivät isälle ja lähtivät maailmalle.
Nuorin pojista menestyi niin hyvin kokkina, että hänet kutsuttiin aikanaan kuninkaan hoviin ylimmäksi keittäjäksi. Kaikki tunnustivat, että hänen vertaista kokkia ei ole ollut. Hän oli alansa Mestari.
Keskimmäinen pojista oli kiinnostunut kirjoittamisesta. Tuli nopeasti aika, kun hänen kirjoituksensa olivat koko maanäären huulilla. Hänen riiminsä tarttuivat niin ylhäisten kuin alhaisten suuhun ja korviin, kaikki tunnustivat hänen olevan alansa Mestari, joka tunnettiin koko maanääressä.
Vanhin pojista valitsi miekkailijan uran. Hän sai hyvää opetusta parhailta alan opettajilta ja hän taisteli vuosia kuninkaan parhaissa joukoissa. Hän niitti kunniaa, haavoittui monta kertaa ja hänen nimeensä liitettiin Leijona. Hän oli tunnettu taistelija ja arvossa pidetty soturi, mutta Mestaria hänestä ei tullut.
Tuli aika, kun isä kutsui pojat maailmalta kotiin. Hän oli ylpeä heistä kaikista ja valinta piti tehdä kahden nuorimman väliltä, he olivat kasvaneet alansa mestareiksi ja sitä ei kukaan voinut kieltää. Isä mietti pitkään, kumpi oli ansainnut toista paremmin talon ja kaikki sen mukana.
Vanhin pojista, soturi, pyysi lupaa puhua isälleen ja veljilleen. Hän sanoi: Isä, veljeni ovat alansa Mestareita, sitä ei voi kukaan kiistää, sitä en kiistä minäkään. Minusta tuli soturi, miekkamestaria ei tullut, vaikka Jumala tietää kuinka paljon harjoitin itseäni parhaiden opettajien opissa. Monta kertaa olin sairas rasituksesta. Olin monessa sodassa kuninkaan joukoissa ja minua pelkäsivät viholliset ja omat toverini kunnioittivat minua. Minusta ei tullut miekkamestaria, minusta tuli hyvä taistelija.
Hän jatkoi: niin paljon minä rakastan sinua Isä ja Teitä veljeni, että saatte jäädä asumaan kanssani taloani, eikä teidän pidä koskaan elinaikananne poistua kotoa. Ja niin kävi kuin oli käytävä.
