Biologisista aseista

Patogeeneihin liittyvät hankinnat on helpompi salata kuin ydinmateriaalin hankinnat. Lisäksi kannanhan ei tarvitse olla mikään täysin uusi supervirus, sangen pienenkin kuolleisuuden tauti riittää jos epidemia on tarpeeksi laaja.

Aum Shinrikyö ei ole mielestäni täysin relevantti esimerkki, sillä se toimi 25 vuotta sitten, aikana ennen drooneja. Käytetyt sariinimäärät olivat armottomasti liian pieniä.

Kenen tavoitteena on mahdollisimman monen tappaminen, jos sitä ei saa edes omittua nimiinsä? Kunnian ottaminen jostakin sikainfluenssasta on käytännöllisesti katsoen mahdotonta. Kuolemia on myös erittäin hankala ohjata haluttuihin kohteisiin, kuten oman tai vieraan maan vallanpitäjiin - hyvän terveydenhuollon ja hygieniatason ansiosta länsimaat ja rikkaat selviävät vähällä, mutta kehitysmaat ja köyhät kärsivät kunnolla.

Se ajatus, että droneilla olisi jotakin merkitystä tässä asiassa, on kummallinen. Harrastelentäminen ei ole ollut aikoihin mikään miljardöörien etuoikeus, vaan sitä on jo pitkään tehnyt huomattavan moni, varsin tavallinen ihminen. Pienellä Cessnalla tekee saman ja enemmänkin kuin miehittämättömillä ilma-aluksilla. Jos resurssit riittävät biologisten tai kemiallisten aseiden kehittämiseen, eivät ne lopu kesken PPL:n hankinnassakaan.
 
Toki Cessnan voi hankkia kunhan on lentolupakirja ja rahoitusta, mutta dronejen käyttö on helpompaa ja huomaamattomampaa esimerkiksi suurkaupungissa.

Mitä taas tulee kunnian omimiseen ym. kyllähän viime aikoina terroristit ovat pyrkineet lähinnä tappamiseen sen kummemmin kohdehenkilöitä murehtimatta. Tahallaan levitetty tauti toisi liikkeelle paljon mainetta ja uudenlaista kauhua.
 
Back
Top