Case Talvivaara ja kriisijohtaminen

Tvälups

Ylipäällikkö
Ote virolaisen blogista:

"Ex-pääministeri Matti Vanhasen poliittisena valtiosihteerinä pitkään toiminut Risto Volanen arvosteli HS:ssa Kataisen hallituksen kriisijohtamista. Volasen mukaan "Talvivaarassa konkretisoituu valtion johtamisen vaikeus kriisitilanteissa tai sen uhatessa, mikä on osoittaunut kansalaisille ja luonnolle vaaralliseksi". Volasen mukaan pääministeri Katainen ja ministeri Jyri Häkämies ajoivat hallituksessa läpi mallin, joka lähtee lain mukaan toimivaltaisten viranomaisten itsenäisyydestä myös kriisitilanteissa; viranomaisten ei tarvitse edes informoida ylempiä valtioelimiä. Volasen mukaan Suomen valtio ei selviä Talvivaaran kaltaisista haasteista sanotulla, byrokraattiseen suuntaan viedyllä toimintatavalla."

http://jyrkivirolainen.blogspot.fi/2012/11/666-talvivaaran-tarinoita.html

Tuo Volasen teksti lienee ollut hs:n paperiversiossa, koska netistä en sitä löydä.

Pistää miettimään (lukekaa koko teksti pohjaksi) kuinka nykyjohto reagoisi esim. 1939 syksyn tilanteen toisintoon?
 
Minen halua edes ajatella miten nykyinen valtionvalta toimisi talvisotaa edeltävässä tilanteessa, kun jos nyt näyttää siltä että kaikenmaailman kuvaustilaisuudet ja EU:n runkkurinkeihin pääsy on edellä tälläisiä asioita. On melkein kuin vuosi vuodelta valtionvalta etääntyy kansalaisista ennemmin kuin se sitä lähestyy, mutta loppujen lopuksi odotetaan, että veronmaksaja aukaisee kukkaron mitään kysymättä. Ehkä asia on jopa niin että he toivoisivat olevansa 39 edeltävässä tilanteessa, missä internettiä taikka mitään muitakaan tiedotusvälineitä ei olisi olemassa, jotta tälläiset asiat voitaisiin pyyhkiä pois kaikessa hiljaisuudessa.
 
yle Blogi 12.11.2012 klo 7:00
Jari Tervo: Paskavaara

Tietoni kaivostoiminnasta vaihtelevat täydellisestä tietämättömyydestä muutamaan itsestäänselvyyteen. Enempää minun ei tarvitsekaan tietää. Tunnistan kyllä katastrofin, kun se tulee vastaan, kirjoittaa Jari Tervo blogissaan.

Talvivaaran nikkelikaivos tuuppasi ihmisten terveydelle vaarallista vettä ympäristöönsä. Jos kainuulaisten elimistöstä on tähän mennessä puuttunut uraania ja raskasmetalleja, niin kohta ei puutu. Yleisradion televisiouutisissa lyhyesti haastatellun kansalaisen mielestä myrkkyvettä pitäisi säilyttää muovipussin sijaan teollisuuspadossa. Olen hänen kanssaan samaa mieltä.

Tähän mennessä kansantajuisimman version Talvivaara-farssista havainnollisti Stan Saanila viime Uutisvuodossa. Taiteilija Saanila esitteli lyhyesti fiaskon poliittiset päätöksentekijät ja viranomaiset. Yhteistä heille kaikille on käsien levittely: ”Ei voi mitään.” Saanilan analyysi on valitettavasti liian hauska yleistyäkseen.

Hengenvaarallista paskaa valui ihmisten rantoihin, mutta kansan valitsemat poliitikot ja muodollisesti erinomaisen pätevät viranomaiset seurasivat tilannetta hitaalla katseella. Pitäisiköhän ryhtyä äärimmäisen jyrkkiin toimiin? Pyydetäänkö asiasta selvitys maanantaiaamuna virka-ajan alettua? Mutta ei sentään lähetetä sitä ykköspostissa.

Vihreä ympäristöministeri Ville Niinistö kouristeli tuskissaan aamutelevision sohvalla. Oloaan helpottaakseen hän keksi varsinaiset syylliset kaaokseen: edellisten hallitusten kepuministerit Mauri Pekkarinen, Mari Kiviniemi ja Paula Lehtomäki.

Pekkarinen lupasi kantaa vastuun luvan myöntämisestä Talvivaaralle, mutta ei tietenkään myrkkyjen valuttamisesta. Lehtomäki ja Kiviniemi kieltäytyivät ryhtymästä syntipukeiksi. He muistelivat vihreitten aiemmin kannattaneen viranomaisjärjestelmää, jota Niinistö nyt haukuskelee.

Kansanedustaja Osmo Soininvaaran mielestä taas kepuministerit muistavat väärin. Edellisessä hallituksessa ympäristöhallinnosta riideltiin reippaasti hallituksessa, ja vihreät hävisivät.

Tällaistä hallintohimmeliä naurettaisiin ja kauhisteltaisiin meillä, jos se olisi vallalla Venäjällä tai Nigeriassa.

Maahan on siis rakennettu pykälistä ja määräyksistä paperinen labyrintti, jonka tehtävänä on edistää ammattitaidottomuutta, leväperäisyyttä ja kansalaisten terveydestä piittaamattomuutta. Kaikki lepää muutaman kainuulaisen virkamiehen harteilla.

Hallitus ei voi pääministeri Jyrki Kataisen mukaan omatoimisesti tehdä tässä asiassa mitään rikkomatta Suomen lakia. Hallitus on estynyt huolehtimasta kansalaisten hengestä ja terveydestä. Tällaistä hallintohimmeliä naurettaisiin ja kauhisteltaisiin meillä, jos se olisi vallalla Venäjällä tai Nigeriassa.

Muistiot, selvitykset, seurantaraportit, hallinnolliset määräykset ja tiukat päästörajoitukset toimivat ihanasti paperilla, mutta kun ensimmäinen kuutio paskavettä hulahti reikäisestä muovipussista luontoon, kaikki paljastui lumeeksi: ”Ei voi mitään.”

Seitsemänkymmentäluvulla tätä meininkiä olisi kutsuttu rakenteelliseksi fasismiksi, mutta kyllä tämä on vain byrokraattista idiotismia ja organisatorista impotenssia. Järjestelmä mahdollistaa vain sellaisia toimenpiteitä, joita kaikki pitävät huteina. ”Ei voi mitään.”

Kun poliitikko tai viranomainen sanoo, että nyt pitää jonkun ehdottomasti tehdä jotain, niin mitä tapahtuu.

Kukaan ei tee mitään. Ei voi mitään.

Jari Tervo
Kirjoittaja on helsinkiläinen kirjailija
 
Tvälups kirjoitti:
Ote virolaisen blogista:

"Ex-pääministeri Matti Vanhasen poliittisena valtiosihteerinä pitkään toiminut Risto Volanen arvosteli HS:ssa Kataisen hallituksen kriisijohtamista. Volasen mukaan "Talvivaarassa konkretisoituu valtion johtamisen vaikeus kriisitilanteissa tai sen uhatessa, mikä on osoittaunut kansalaisille ja luonnolle vaaralliseksi". Volasen mukaan pääministeri Katainen ja ministeri Jyri Häkämies ajoivat hallituksessa läpi mallin, joka lähtee lain mukaan toimivaltaisten viranomaisten itsenäisyydestä myös kriisitilanteissa; viranomaisten ei tarvitse edes informoida ylempiä valtioelimiä. Volasen mukaan Suomen valtio ei selviä Talvivaaran kaltaisista haasteista sanotulla, byrokraattiseen suuntaan viedyllä toimintatavalla."

http://jyrkivirolainen.blogspot.fi/2012/11/666-talvivaaran-tarinoita.html

Tuo Volasen teksti lienee ollut hs:n paperiversiossa, koska netistä en sitä löydä.

Pistää miettimään (lukekaa koko teksti pohjaksi) kuinka nykyjohto reagoisi esim. 1939 syksyn tilanteen toisintoon?

Volanen pistää aika ajoin aika pahoja. Niin, tästä päästään siihen, mitä olen viime aikoina funtsinut: miten paljon kokoomus vetää täysin ideologia-pohjalta? En halua käynnistää mitään kokoomus jees vasemmistö plääh keskustelua. Seuratkaa piruuttanne....näyttää monta kertaa, että Kansallista (National siis, hymiö, jossa on röhönaurua ulvova mylläri) Kokoomusta johtaa joku ihmeellinen ideologia, jonka pohjalta väännetään. Jos näin on, se kertoo lopultakin olemattomasta arvopohjasta.

En väitä minkään puolueen olevan sen kummempi, mutta Kansallinen(röhönaurua loukuttava humalainen koira-hymiö) Kokoomus nyt on pääministeri-puolue ja sitä tulee seurattua enemmän.
 
baikal kirjoitti:
....näyttää monta kertaa, että Kansallista (National siis, hymiö, jossa on röhönaurua ulvova mylläri) Kokoomusta johtaa joku ihmeellinen ideologia,
jonka pohjalta väännetään. Jos näin on, se kertoo lopultakin olemattomasta arvopohjasta.

En väitä minkään puolueen olevan sen kummempi, mutta Kansallinen(röhönaurua loukuttava humalainen koira-hymiö)
Kokoomus nyt on pääministeri-puolue ja sitä tulee seurattua enemmän.

Niinpä, näin taas on Baikal asiassa.
Se ihmeellinen ideologia kun on vain ja ainoastaan taustavoimien sanelema: meille rahat, muut pärjäilkööt miten parhaaksi näkevät !
Moraalisista tai eettisistä arvoista ei tässä voi puhua muuten kuin niiden puutteen osalta.
Ja tämä Katainen vielä äskettäin (vaalien yhteydessä) käytti termiä "hyvinvointivaltio" (hänelle oli opetettu mitä ja miten julkisesti sanoa).
Jokainen voi (halutessaan) päätellä mille porukalle tämä on hyvinvointivaltio....
 
Back
Top