Tiesitkö:
Sormusten herran tähti oli Suomen talvisodassa
Sunnuntai 23.6.2013 klo 08.57
Christopher Lee halusi 17-vuotiaana pelastaa pienen maan venäläisten kynsistä.
Legendaarinen näyttelijä Christopher Lee, 91, oli jo nuorena Suomen ystävä.
Hauskassa ja huomattavan sivistyneessä muistelmakirjassaan Lord of Missrule (2003) Lee paljastaa, että vasta koulusta päässeet pojat olivat pettyneet Britannian sotaministeriöön ja halusivat "pelastaa pienen Suomen venäläisten kynsistä".
"Halusimme auttaa"
Taru sormusten herrasta -elokuvaa mainostaessaan Lee kertoi Turun Sanomille: "Olin 17-vuotias, kun kuulin sotilaskoulussa, että Suomessa käytiin sotaa Neuvostoliittoa vastaan. Lähdimme matkaan kaveriporukalla ja sanoimme, että haluaisimme auttaa."
Lee ja hänen ystävänsä saapuivat Suomeen vuonna 1939, kun talvisota oli jo alkanut. Rintama oli silloin suurin Euroopassa, sillä muualla käytiin vain paikallisia taisteluita.
Lee kuului eri puolilta maailma tänne vapaaehtoisina hakeutuneisiin joukkoihin, niiden brittiläiseen siipeen.
Leen mukaan suomalaiset vastaanottajat olivat suorastaan liikuttuneita kuultuaan, että englantilaiset olivat maksaneet matkansa ihan itse.
- He antoivat meille valkoiset lumipuvut ja veivät meidät turvalliselle alueelle, Lee kertoi.
- Emme nähneet yhtään venäläistä, ja palasimme kotiin kahden viikon kuluttua.
Turun Sanomissa Lee vielä tarkensi:
- Ampua kyllä osasimme, mutta emme hiihtää. Meitä kiitettiin avusta, mutta emme tietenkään päässeet lähellekään rajaa. Mutta se oli vain hyvä asia. Muuten tuskin olisin tässä nyt.
Lee ehti kuitenkin vaikuttua suomalaisten kamppailuhengestä ja ystävällisyydestä.
- Oli päivänselvää, että Suomen pieni armeija pärjäsi aika hyvin venäläistä jättiläistä vastaan - ihan ilman meidän apuammekin.
Monesti Suomessa
Talvisodan jälkeen Lee on käynyt maassamme lukuisia kertoja. Erityisesti häntä houkuttelevat tänne pohjoisen avarat ja kauniit maisemat sekä suomalainen ooppera, jota hän pitää korkeatasoisena. Leen suosikkilaulajiin kuuluu Karita Mattila, jota hän pitää maailman parhaana lajissaan.
Käydessään Night Visions -elokuvatapahtumassa vuonna 2002 Lee piti melko pitkän puheen suomalaiselle kauhuleffaväelle suomalaisen oopperan erinomaisuudesta. Karita Mattila sai taas erikoismaininnan, mutta niin saivat muutkin.
Lee mainitsi tietämistään suomalaista laulajista Jorma Hynnisen, Martti Talvelan, Jorma Silvastin, Matti Salmisen, Jaakko Ryhäsen...
KARI SALMINEN