Diabeetikoiden vm-palvelukselle loppu - perustelut kuin Pahkasiasta

[baikal]

Voinko siis kokea olevani hyödyllinen maanpuolustukselle, kun en kuluttanut sitä yhden miehen asepalvelukseen kuluvaa rahamäärää ja sillä säästyneellä rahalla PV voi nyt ostaa vaikka pari laatikollista lapualaista lisää parantaen maanpuolustuksen aseellista kykyä?
t. C-mies T1 diabeetikko

Kyllä. Ja pv ei kyllä tuhlaa mihinkään joutavaan sitä säästynyttä rahaa...kuten lapualaisiin, kun sillä rahalla saa kuitenkin kymmeniä laatikollisia rajamäkeläistä.

Jos en väärin ole tulqinnut maailmankirjoja, niin seuraava torjuntavoittosarjojen jatkumotapahtuma ei jätä kylmäksi ketään yhteiskunnassa. Jokainen tullee saamaan osansa. Siviiliyhteiskunta tulee tuossa oivallisessa tilanteessa huutamaan puoleensa ihmisiä, jotka pystyvät sille jotain antamaan. Pidät itsesi kunnossa ja hoidat diabetesta, jos tunnet Asiaan paloa, niin hommaat valmiuksia. Aseistettu sotilas on pienenevä lkm-kanta joka tapauksessa. Ja ikähaitari poistaa tehokkaasti suht nuoria jätkiä rullista joka vuosi.

 

[c-nyhverö]

Vastailen nyt ikivanhaan ketjuun, MUTTA: Diabetes on huollollisesti varsin helppo tauti hoitaa. Saan tungettua ihan siviilivaatteidenkin taskuun vähintään 6kk lääkityksen. (Juu, kyllä ne hajoaa kun sirpale menee läpi, mutta sitten taitaa olla isompiakin ongelmia.) Vaatii viileähköä säilytystilaa, mutta tähän on olemassa ratkaisuja, jotka toimivat ilman sähköä. Myös toimintakyvyn äkillinen menetys on hoitotasapainossa olevan sotilaan kohdalla todella epätodennäköistä. (Tätä voisi itseasiassa tutkiakin: voi jopa olla, että tajuttomuuskohtauksia esiintyy diabeetikoilla vähemmän kuin väestöllä keskimäärin, johtuen mm. veriarvojen säännöllisestä seruannasta.)

En nyt sinänsä lähde kyseenalaistamaan PV:n linjaa, tietävät paremmin kuin minä. Vähän surullista kyllä, jos syy on oikeasti se, että homma oli yhdestä eläköityneestä lääkäristä.

T. Diabeetikko joka viettää puolet elämästään metsässä.

 

[skärdis]

Vastailen nyt ikivanhaan ketjuun, .

Ei suinkaan väärin.

Asia on mitä läheisin joka vuosi uusien ikäluokkien tullessa kutsuntaikään.

Tunne osattomuudesta ja kelpaamattomuudesta voi olla osalle nuorukaisia musertava. Hyvän hoitotasapainon saavuttaneet diabeetikot ovat kuitenkin heitä joilla elämä on muutoin reilassa.

 

[Jopuni]

Vastailen nyt ikivanhaan ketjuun, MUTTA: Diabetes on huollollisesti varsin helppo tauti hoitaa. Saan tungettua ihan siviilivaatteidenkin taskuun vähintään 6kk lääkityksen. (Juu, kyllä ne hajoaa kun sirpale menee läpi, mutta sitten taitaa olla isompiakin ongelmia.) Vaatii viileähköä säilytystilaa, mutta tähän on olemassa ratkaisuja, jotka toimivat ilman sähköä. Myös toimintakyvyn äkillinen menetys on hoitotasapainossa olevan sotilaan kohdalla todella epätodennäköistä. (Tätä voisi itseasiassa tutkiakin: voi jopa olla, että tajuttomuuskohtauksia esiintyy diabeetikoilla vähemmän kuin väestöllä keskimäärin, johtuen mm. veriarvojen säännöllisestä seruannasta.)

En nyt sinänsä lähde kyseenalaistamaan PV:n linjaa, tietävät paremmin kuin minä. Vähän surullista kyllä, jos syy on oikeasti se, että homma oli yhdestä eläköityneestä lääkäristä.

T. Diabeetikko joka viettää puolet elämästään metsässä.

Tuota oon miettinyt... eikö PV:llä oo varusmies koulutyuksessa hommia joissa diapeetiko yms. joita nykyään ei oteta palvelukseen, voisi palvella ja johon myös sota aikana voisi heitä sijoittaa.

 

[skärdis]

Tuota oon miettinyt... eikö PV:llä oo varusmies koulutyuksessa hommia joissa diapeetiko yms. joita nykyään ei oteta palvelukseen, voisi palvella ja johon myös sota aikana voisi heitä sijoittaa.

On niitä.

Kannattaa lukea tämän ketjun ensimmäinen viesti. Puolustusvoimissa oli diabeetikoiden palvelukseen perehtynyt lääkäri ja sairaanhoitaja, joiden aikana kaikki sujui hyvin ja diabeetikot palvelivat paremmin kuin ikätoverinsa. Sitten lääkäri jäi eläkkeelle eikä kukaan hoitanut asiaa. Siitä lähtien diabeetikot saaneet c:n paperit.

 

[Jopuni]

On niitä.

Kannattaa lukea tämän ketjun ensimmäinen viesti. Puolustusvoimissa oli diabeetikoiden palvelukseen perehtynyt lääkäri ja sairaanhoitaja, joiden aikana kaikki sujui hyvin ja diabeetikot palvelivat paremmin kuin ikätoverinsa. Sitten lääkäri jäi eläkkeelle eikä kukaan hoitanut asiaa. Siitä lähtien diabeetikot saaneet c:n paperit.

Kun ikäluokat pienenee ja keskeytyksiäkin on paljon, niin kumma ettei tuohon oo puututtu.

 

[c-nyhverö]

Ei suinkaan väärin.

Asia on mitä läheisin joka vuosi uusien ikäluokkien tullessa kutsuntaikään.

Tunne osattomuudesta ja kelpaamattomuudesta voi olla osalle nuorukaisia musertava. Hyvän hoitotasapainon saavuttaneet diabeetikot ovat kuitenkin heitä joilla elämä on muutoin reilassa.

Allekirjoitan tämän. Pistää oikeasti vituttamaan, kun pitää itse katsoa sivusta, kun kaverit lähtee inttiin. Vielä epäreilummalta tuntuu, että osa tutuista joutuu palvelukseen pakon edestä, kun itse olisi ihan valmis lähtemään vapaaehtoisena, muttei kelpaa edes kirjuriksi.

 

[kimmo.j]

Allekirjoitan tämän. Pistää oikeasti vituttamaan, kun pitää itse katsoa sivusta, kun kaverit lähtee inttiin. Vielä epäreilummalta tuntuu, että osa tutuista joutuu palvelukseen pakon edestä, kun itse olisi ihan valmis lähtemään vapaaehtoisena, muttei kelpaa edes kirjuriksi.

Olen kirjoittanut tämän saman muillekkin saman tyyppisessä tilanteessa olevalle.

Isänmaata voi palvella muutenkin kuin sotilaana. Esim. Pelastustoimessa sopimuspalokunta toiminta tarjoaa jo syvän rauhan aikana mahdollisuuden olla mukana puolustamassa tätä yhteiskuntaa ja sen ihmisiä. Se ei tietysti ole sama asia, mutta muitkin vaihtoehtoja on varmasti.

Mieti siis asiaa, ota selvää asioita ja liity joukkoon.

 

[c-nyhverö]

Olen kirjoittanut tämän saman muillekkin saman tyyppisessä tilanteessa olevalle.

Isänmaata voi palvella muutenkin kuin sotilaana. Esim. Pelastustoimessa sopimuspalokunta toiminta tarjoaa jo syvän rauhan aikana mahdollisuuden olla mukana puolustamassa tätä yhteiskuntaa ja sen ihmisiä. Se ei tietysti ole sama asia, mutta muitkin vaihtoehtoja on varmasti.

Mieti siis asiaa, ota selvää asioita ja liity joukkoon.

Ensihoitaja-AMK:iin on tavoite mennä. Taitais se sodanajan tehtävä olla joka tapauksessa työn puolella, jos sinne pääsen.

 

[mikæl]

Ihan suoraa tietoa itse valintoihin vaikuttavalta taholta on, että kun diabeetikoiden palvelusta koeajan mielessä testattiin, tuli liian suuri määrä vaaratilanteita. Kaikki nuoret diabeetikot sairastavat ykköstyypin diabetesta joten hoitomuoto on insuliini.

Metsäkeikalla, sotaharjoituksessa tai stressitilanteessa saatu diabeetikon happomyrkytys voi johtaa kuolemaan josta osavastuun kantavat puolustusvoimat ja diabeetikon komentavat esimiehet. On myös todettu, että diabeetikko lähes aina joutuu palveluksessa tilanteisiin joissa hän ei ole tottunut terveyttään hoitamaan. Ei ole etukäteen seulottavissa näissä olosuhteissa diabeteksensa kanssa pärjääviä. Ei ole myöskään tarjottavissa koulutusta tai tehtäviä joissa terveysriskiä ei olisi.

Puolustusvoimien tehtävien, panostuksen tai diabeetikon kannalta riskit ovat liian suuret hyötyyn nähden.

Omana huomiona toteaisin, että kaikkien varusmiesten koulutus tähtää taistelukykyiseen reserviläiseen. Tämä siitäkin huolimatta, että nykyisin myös erityistehtäviin sopivat huomioidaan tavalla jossa voidaan katsoa keskimääräistä alempi fyysinen kunto tai muu muutoin karsiva seikka.

Nykyinen linja on mielestäni hyvä. Erityistaidot ja palvelushalukkuus huomioidaan mutta resurssiemme mukainen mahdollisimman tehokas koulutus tähtää hyvin toimintakykyiseen taistelujoukkoon. Paikallaan ei toki olla, vaan pyritään ennakoimaan taistelukentän muuttuva muoto joten resursseja on myös kohdennettava ja valintoja on tehtävä.

 

[Karkki90]

Diabeetikkojen palvelus taitaa olla ennen kaikkea henkilökohtainen kysymys ja sellaisena tietenkin valitettava, jos palveluksen suorittaminen näyttäytyy tärkeänä asiana.

Firman puolelta asialla ei käytännössä ole merkitystä. Ei ainakaan mikäli volyymit olisivat yhtä pienet, kuin palveluksen vielä ollessa mahdollista vuosikymmen sitten. Käsittääkseni diabeetikkoja oli palveluksessa kuitenkin vain kourallinen per saapumiserä.

Yleisesti ottaen olisi hyvä juttu mikäli mahdollisimman monet nykyisin vapautuksen tuovista rajoittavista sairauksista kärsivistäkin voisi palveluksen suorittaa. Heillekin löytyisi kyllä tekemistä. Mutta silloin puhutaan paljon ykköstyyppejä laajemmasta porukasta.

 

[c-nyhverö]

Ihan suoraa tietoa itse valintoihin vaikuttavalta taholta on, että kun diabeetikoiden palvelusta koeajan mielessä testattiin, tuli liian suuri määrä vaaratilanteita. Kaikki nuoret diabeetikot sairastavat ykköstyypin diabetesta joten hoitomuoto on insuliini.

Metsäkeikalla, sotaharjoituksessa tai stressitilanteessa saatu diabeetikon happomyrkytys voi johtaa kuolemaan josta osavastuun kantavat puolustusvoimat ja diabeetikon komentavat esimiehet. On myös todettu, että diabeetikko lähes aina joutuu palveluksessa tilanteisiin joissa hän ei ole tottunut terveyttään hoitamaan. Ei ole etukäteen seulottavissa näissä olosuhteissa diabeteksensa kanssa pärjääviä. Ei ole myöskään tarjottavissa koulutusta tai tehtäviä joissa terveysriskiä ei olisi.

Puolustusvoimien tehtävien, panostuksen tai diabeetikon kannalta riskit ovat liian suuret hyötyyn nähden.

Omana huomiona toteaisin, että kaikkien varusmiesten koulutus tähtää taistelukykyiseen reserviläiseen. Tämä siitäkin huolimatta, että nykyisin myös erityistehtäviin sopivat huomioidaan tavalla jossa voidaan katsoa keskimääräistä alempi fyysinen kunto tai muu muutoin karsiva seikka.

Nykyinen linja on mielestäni hyvä. Erityistaidot ja palvelushalukkuus huomioidaan mutta resurssiemme mukainen mahdollisimman tehokas koulutus tähtää hyvin toimintakykyiseen taistelujoukkoon. Paikallaan ei toki olla, vaan pyritään ennakoimaan taistelukentän muuttuva muoto joten resursseja on myös kohdennettava ja valintoja on tehtävä.

Edelleen väitän, että todennäköisemmin diabeetikko kuolee varusmiespalveluksessas auto-onnettomuuteen kuin ketoasidoosiin. Ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että sen ketoasidoosin pitää jatkua päiviä, että siitä muodostuu hengenvaarallinen tila. Jossain vuorokauden kohdalla saatetaan puhua toimintakyvyn alenemasta, jos mitään hoitotoimenpiteitä ei ole tehty. MUTTA, jos vuorokauteen ei ole sen verran aikaa huollolle, että ehtii pistää annoksen insuliinia, mihin menee tottuneelta diabeetikolta 15 sekuntia, taitaa joukko olla aikamoisessa kusessa.

Edelleen mielipiteeni on, että vapaaehtoinen diabeetikko selvinnee sodasta paremmin, kuin poliisin PERKiin raahaama perusjamppa, joka käytti VM-palveluksen lähinnä movettamiseen ja ABC:llä roikkumiseen.

 

[Karkki90]

Edelleen väitän, että todennäköisemmin diabeetikko kuolee varusmiespalveluksessas auto-onnettomuuteen kuin ketoasidoosiin. Ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että sen ketoasidoosin pitää jatkua päiviä, että siitä muodostuu hengenvaarallinen tila. Jossain vuorokauden kohdalla saatetaan puhua toimintakyvyn alenemasta, jos mitään hoitotoimenpiteitä ei ole tehty. MUTTA, jos vuorokauteen ei ole sen verran aikaa huollolle, että ehtii pistää annoksen insuliinia, mihin menee tottuneelta diabeetikolta 15 sekuntia, taitaa joukko olla aikamoisessa kusessa.

Edelleen mielipiteeni on, että vapaaehtoinen diabeetikko selvinnee sodasta paremmin, kuin poliisin PERKiin raahaama perusjamppa, joka käytti VM-palveluksen lähinnä movettamiseen ja ABC:llä roikkumiseen.

PV:n tulokulma on aina sellainen, että siellä pelataan massoilla. Yksittäisten tapausten takia ei lähdetä kehittelemään erityisjärjestelyjä ellei joku erityisesti ota sitä asiakseen. Siksi tätä asiaa ei kannata enempiä järkeillä, vaan keksiä se oma tapa palvella. Ihan niin kuin tuolla edellä esitettiin. Ymmärrän hyvin harmituksen, mutta joskus asialle ei voi mitään. Et voi tehdä enempää, kuin tarjota itseäsi.

Itse tunnen pari ykköstyyppiä vuosien ajalta ja heistä toinen oli aikanaan palveluksessa ilman erityisiä ongelmia. Joskus kävi sokerit matalalla, mutta varautumalla sen oli saanut aina sujuvasti hoidettua. Hunajaa tms oli ollut aina käsillä hypojen varalta. Hoitotasapaino oli ajoittain hiukan kärsinyt, mutta pysynyt aivan tyydyttävällä tasolla.

Ketoasidoosi lienee pitkäkestoisempi todella korkeiden sokerien tuoma murhe? Noita tuskin on ollut montaa. Prosenttiosuus voi silti olla ollut jonkinmoinen, kun joukko on pieni.

 

[c-nyhverö]

PV:n tulokulma on aina sellainen, että siellä pelataan massoilla. Yksittäisten tapausten takia ei lähdetä kehittelemään erityisjärjestelyjä ellei joku erityisesti ota sitä asiakseen. Siksi tätä asiaa ei kannata enempiä järkeillä, vaan keksiä se oma tapa palvella. Ihan niin kuin tuolla edellä esitettiin. Ymmärrän hyvin harmituksen, mutta joskus asialle ei voi mitään. Et voi tehdä enempää, kuin tarjota itseäsi.

Itse tunnen pari ykköstyyppiä vuosien ajalta ja heistä toinen oli aikanaan palveluksessa ilman erityisiä ongelmia. Joskus kävi sokerit matalalla, mutta varautumalla sen oli saanut aina sujuvasti hoidettua. Hunajaa tms oli ollut aina käsillä hypojen varalta. Hoitotasapaino oli ajoittain hiukan kärsinyt, mutta pysynyt aivan tyydyttävällä tasolla.

Ketoasidoosi lienee pitkäkestoisempi todella korkeiden sokerien tuoma murhe? Noita tuskin on ollut montaa. Prosenttiosuus voi silti olla ollut jonkinmoinen, kun joukko on pieni.

Ketoasidoosi on tosiaan pidemmän kehityksen tulos. Se ei varsinaisesti johdu korkeasta verensokerista, vaan insuliinin puutteesta, jolloin energia-aineenvaihdunta ei toimi normaalisti, vaan elimistö polttaa runsaasti rasvahappoja luoden myrkyllisiä aineenvaihduntatuotteita. Ei pääse tapahtumaan vahingossa.

Sinänsä ymmärrän varsin hyvin, ettei PV:n kannata käyttää aikaa yksittäistapauksiin, mutta eikö toimiva toimintatapa olisi, että ennen VM-palvelusta potilaan oma endokrinologi tekee arvion kyvystä varusmiespalvelukseen ja tukee mahdollisissa ongelmatilanteissa suoraan diabeetikkoa. Tällöin ei PV:n tarvitsisi kuin katsoa paperista, mikä on henkilön palveluskelpoisuusluokka. Se, olisiko se hoitotasapainossa olevilla diabeetikoilla A vai B, on aikalailla se ja sama.

Eikä asia sinänsä olisi erityisen suuri ongelma, jos linja olisi yhtenäinen, mutta sen sijaan esimerkiksi älyllisesti kehitysvammainen, jonka ÄO on yli 60, voi suorittaa palveluksen palveluuskelpoisuusluokassa B. Samoin esim. Sydänsairauden aiheuttamien lievien sydämen muutosten kanssa voi myös palvella B-miehenä.

Lisäksi pidän mielenkiintoisena, että saan diabeetikkona siviilissä esim. ajaa ambulanssia hälytysajossa, mutta PV:ssä en kelpaa mihinkään. Väkisinkin joko SoTe- tai PV:n puoli on hakoteillä asian kanssa.

 

[Karkki90]

Ketoasidoosi on tosiaan pidemmän kehityksen tulos. Se ei varsinaisesti johdu korkeasta verensokerista, vaan insuliinin puutteesta, jolloin energia-aineenvaihdunta ei toimi normaalisti, vaan elimistö polttaa runsaasti rasvahappoja luoden myrkyllisiä aineenvaihduntatuotteita. Ei pääse tapahtumaan vahingossa.

Sinänsä ymmärrän varsin hyvin, ettei PV:n kannata käyttää aikaa yksittäistapauksiin, mutta eikö toimiva toimintatapa olisi, että ennen VM-palvelusta potilaan oma endokrinologi tekee arvion kyvystä varusmiespalvelukseen ja tukee mahdollisissa ongelmatilanteissa suoraan diabeetikkoa. Tällöin ei PV:n tarvitsisi kuin katsoa paperista, mikä on henkilön palveluskelpoisuusluokka. Se, olisiko se hoitotasapainossa olevilla diabeetikoilla A vai B, on aikalailla se ja sama.

Eikä asia sinänsä olisi erityisen suuri ongelma, jos linja olisi yhtenäinen, mutta sen sijaan esimerkiksi älyllisesti kehitysvammainen, jonka ÄO on yli 60, voi suorittaa palveluksen palveluuskelpoisuusluokassa B. Samoin esim. Sydänsairauden aiheuttamien lievien sydämen muutosten kanssa voi myös palvella B-miehenä.

Lisäksi pidän mielenkiintoisena, että saan diabeetikkona siviilissä esim. ajaa ambulanssia hälytysajossa, mutta PV:ssä en kelpaa mihinkään. Väkisinkin joko SoTe- tai PV:n puoli on hakoteillä asian kanssa.

Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että diabeetikot otetaan palvelukseen. Asia olisi todistettavasti järjestettävissä ilman merkittäviä murheita. Maailma ei vieläkään ole valmis, tai täydellinen.

 

[skärdis]

Metsäkeikalla, sotaharjoituksessa tai stressitilanteessa saatu diabeetikon happomyrkytys voi johtaa kuolemaan josta osavastuun kantavat puolustusvoimat ja diabeetikon komentavat esimiehet. On myös todettu, että diabeetikko lähes aina joutuu palveluksessa tilanteisiin joissa hän ei ole tottunut terveyttään hoitamaan. Ei ole etukäteen seulottavissa näissä olosuhteissa diabeteksensa kanssa pärjääviä. Ei ole myöskään tarjottavissa koulutusta tai tehtäviä joissa terveysriskiä ei olisi.

Puolustusvoimien tehtävien, panostuksen tai diabeetikon kannalta riskit ovat liian suuret hyötyyn nähden.

Omana huomiona toteaisin, että kaikkien varusmiesten koulutus tähtää taistelukykyiseen reserviläiseen. Tämä siitäkin huolimatta, että nykyisin myös erityistehtäviin sopivat huomioidaan tavalla jossa voidaan katsoa keskimääräistä alempi fyysinen kunto tai muu muutoin karsiva seikka.

Kun itse olen kunniakkaasti palvellut osan palveluaikaani esikuntakomppaniassa niin vaikea on tuota paatosta uskoa täysin ainoaksi totuudeksi.

Siellä oli kaikenlaista miestä, joiden tehtävät eivät todellakaan olleet taistelukentällä. Oli ampumatauluvaraston hoitajaa, latukoneenkuljettajaa, uimavalvojaa, Ruotuväen toimittajaa sun muuta. Vanha koulukaverini palveli pumppuluumuna kun taakkana oli päiväkoti-ikäisenä saatu diagnoosi epilepsiasta.

Ihmettelen myös, että miksi PV ei sitten määräajoin tarkista reserviläistensä palveluskelpoisuutta? Niin terveyttä kuin kenttäkelpoisuuttakin? Vähintään viiden vuoden välein pitäisi koko reservi ajaa tarkastusten läpi, jos maanpuolustus kerran on vain terveiden ja hyväkuntoisten tehtävä.

 

[mikæl]

Kun itse olen kunniakkaasti palvellut osan palveluaikaani esikuntakomppaniassa niin vaikea on tuota paatosta uskoa täysin ainoaksi totuudeksi.

Enpä tiedä paatoksesta mutta kokeilun jälkeen suurin piirtein näin se valintakriteereitä pohtiva pv kokeilun tuloksia perusteli: ei ole mahdollisuuksia tarjota terveydenhoitoa ja kantaa vastuuta diabeetikkojen osalta. Ei toki kaikkien mutta merkittävässä määrin.

Samaan aikaan pv kuitenkin ns höllentää mm fyysisiä vaatimuksi etenkin silloin jos palvelukseen astuvalla on erityistaitoja. Yhtäältä tämän kanssa pv on kuitenkin huolissaan, että ehtii kouluttaa koko saapumiserästä toimivan taistelujoukon yhä teknistyvään taistelumaisemaan.

Jos diabeetikoista tietäisi ennalta kenelle palvelus ja siihen yhdistetty sairautensa hoito on hankalaa eikä onnistu omin voimin niin varmaan loput otettaisiin riviin mielellään.

Ja loppujen lopuksi voisi olla hyvä muistaa se tosiasia joka monelle kutsuntatarkastuksessakin sanotaan. Valintakriteerit eivät tähtää siihen, että suoriutuu varusmiespalveluksesta - vaan siihen, että suoriutuu sodan ajan tehtävästään.

 

[skärdis]

.Samaan aikaan pv kuitenkin ns höllentää mm fyysisiä vaatimuksi etenkin silloin jos palvelukseen astuvalla on erityistaitoja. Yhtäältä tämän kanssa pv on kuitenkin huolissaan, että ehtii kouluttaa koko saapumiserästä toimivan taistelujoukon yhä teknistyvään taistelumaisemaan.

Aika harvalla 19-kesäisellä on mitään erityisiä taitoja.

En myöskään usko, että nykyäänkään koko saapumiserän kouluttamista taistelutehtäviin.

Ei vaan onnistu toiminta ilman melkoista joukkoa tukitehtävissä palvelevia.

Paremmin ymmärrän sen, että jos varusmiehiä on jo muutoinkin tarpeeksi niin ei siinä diabeetikkojen panosta enää tarvita.

Silloin ei tarvitse verhota asiaa väittämällä kaikista koulutettavan suorituskyvyltään tasalaatuinen taisteleva joukko.

Asevelvollisarmeijassa ei sellaista synny.

 

[skärdis]

En usko, että nykyäänkään koko saapumiserän kouluttamista taistelutehtäviin.

Ei vaan onnistu toiminta ilman melkoista joukkoa tukitehtävissä palvelevia.

Paremmin ymmärrän sen, että jos varusmiehiä on jo muutoinkin tarpeeksi niin ei siinä diabeetikkojen panosta enää tarvita.

Silloin ei tarvitse verhota asiaa väittämällä kaikista koulutettavan suorituskyvyltään tasalaatuinen taisteleva joukko.

Asevelvollisarmeijassa ei sellaista synny.

 

[mikæl]

Aika harvalla 19-kesäisellä on mitään erityisiä taitoja.

En myöskään usko, että nykyäänkään koko saapumiserän kouluttamista taistelutehtäviin.

Kyllä jo 19 kesäisillä joillakin on ns kyber- ja peliohjaintaitoja. Ja iso osa siirtää palvelustaan mm opiskelun vuoksi.

Valitettavasti niitä, jotka päätyvät muuhun kuin taistelutehtäviin on kaikesta suht väljästä karsinnasta huolimatta riittävästi muutoinkin kuin, että niitä jo kutsunnoissa erikseen valittaisiin.

Mm fyysisiä kriteerejä on juuri siksi hieman höllennetty, että se reilu parikymmentä tuhatta koulutettavaa löytyisi. Mutta muilta osin terveystarkastusten seula on viime vuosina ollut tiukempi ja näin on saatu keskeytysten määrä vähenemään. Enää ei niinkään mennä kokeilemaan palvelukseen vaan pyrkimys on, että koulutettava ”aines” pystyy sodanajan tehtäviinsä.

Itselläni ei mitään tekemistä ole valintojen tai diabeetikoiden kanssa mutta tiedän, että koko ajan pv joutuu näiden valintojen kanssa painimaan ja paljon on kiinni myös yhä vähenemien terveydenhoitoalueiden resurssien varassa.

Valitettavan usein lykkäyksen tai karsiutumisen syy juontaa nuorten yhä kasvavaan pahoinvoinnin ja syrjäytymisen määrään.