Dokumenttejä

Marat Gabidulin on 56-vuotias ja käsitellyt tuliaseita koko ikänsä. Ensin neuvostoarmeijan sotilaana ja sitten alamaailman palkkamurhaajana Siperiassa.

Matkustin värväytymispaikalle joka sijaitsee maamme eteläosassa. Ei siellä kukaan kysellyt yhtiön juridisesta vitun statuksesta. Ymmärsin, että se ei ollut täysin Venäjän lakien mukaista toimintaa. Se meni hiukan lain sallimien rajojen yli.

Palkka oli melko hyvä Venäjän mittapuulla. Harjoitusleirillä sai 960 euroa kuussa ja ulomaankomennuksella maksettiin 1500-1800 euroa.

Käsittääkseni Utkinin koodinimi oli Wagner jo silloin kun hän oli Venäjän erikoisjoukkojen palveluksessa. Kerrotaan, että hän on suuri natsi-Saksan ihailija ja että hän on natsityyppisen ideologian kannattaja. Utkin on yhä sotilaspalveluyritys Wagnerin komentaja. Vuodesta 2014 arviolta 10 000 miestä on sotinut hänen joukoissaan. Wagner on sotinut Ukrainassa, Madagaskarissa, Mosambikissa, Sudanissa, Keski-Afrikan tasavallassa, Syyriassa ja Libyassa.

- Onko kylmä sota sinusta alkanut uudelleen?

- Loppuiko se koskaan?

- Tällä hetkellä Venäjä ei ole imperiumi mutta pian on. Wagner yhtiö on yksi välineistä tämän saavuttamiseksi.
 
Viimeksi muokattu:

HYVIN VAHVA KATSOMISSUOSITUS TÄLLE DOKUMENTILLE.

Aivan yhtä kova kuin Martti J Karin luento.

Kiitos @Coffee Man 👍
 
Erittäin mielenkiintoinen dokkari ja tuo hyvin esiin sen miksi Venäjä käyttäytyy kuten käyttäytyy. Venäjä haluaa laajentua ja luoda uusia etupiirejä, eikä se pysähdy mihinkään jos sitä ei pysäytetä.

Hyytävimmät sanat lausuu Putinin arkkivihollinen...

Länsimaat ovat unohtaneet kokemuksensa siitä, että on olemassa intressejä joista joutuu maksamaan hengellään. Putin on syvästi vakuuttunut että asioita on hyvä ratkaista väkivallan avulla. Lännen on nyt tehtävä valinta. Joko länsi vetäytyy kaikkialta missä aletaan ajaa Putinin intressejä tai sitten sen on oltava valmis vastamaan väkivaltaan väkivallalla.

- Mihail Hodorkovski

Näin se nyt vaan menee.

Pakotteet ja se että Ukraina taistelee muun Euroopan puolesta eurooppalaisilla aseilla ja rahoilla vain siirtää ongelmaa, ei poista sitä. Suomessa ollaan jo heräilemässä mutta Ranska ja varsinkin Saksa nukkuvat edelleenkin ruususen unta. Niitä kiinnostaa vain talous, energia ja sisäpolitiikka ja niillä eväillä ei Venäjää pysäytetä. Se kyltymätön ja ääretön viha mitä venäläiset kohdistavat ukrainalaisiin ei pysähdy Ukrainaan.

Afrikkalaisista en välitä paskaakaan. Minä vain en hyväksy länttä, joka tunkee meille ja tyrkyttää ideologiaansa. En halua sitä. Meillä on toisenlainen kasvatus ja maailmankatsomus. Meillä tulee aina olemaan yhteenottoja lännen kanssa.

- Palkkasotilas Vasili

Lännessä Venäjän hyökkäys Ukrainaan nähdään Putinin sotana mutta ei se ihan niin ole kuten tästäkin dokkarista voi helposti päätellä. Enemmistö venäläisistä kannattaa sotaa eikä se johdu vain aivopesusta vaikka tehokasta sekin on ja aina vain yksipuolisemmaksi ja vihaisemmaksi on muuttumassa.
 
Kyllä, juurikin samat havainnot tein ja siksi vahva suositus. Tämä pitäisi saada pyörimään kaikelle kansalle ja leviämään kuin kuin Karin luento..
 
Joskus tullut säästettyä tube-linkkejä, pääosin WW II. Kai nämä voisi tänne tyrkätä.

Lidi Ya Films
The stunning story of the Russian-Ukrainian war filmed and told by veterans of the Ukrainian Army's 93rd Brigade.
(Englanniksi selostettu. Saavat vähän tehdä jatkoa, koska homma pahasti kesken)
Edit: Näyttää tuolla olevan tuorettakin tavaraa

Kun painuvi päät -dokumenttielokuva
Elokuvassa seurataan valkoisten Matti ”isä” Laurilan lapualaisjoukkojen sotaretkeä Suomen sisällissodassa 1918.

The Front
From the horrifying to the heroic, we preserve the lesser-known stories of war, focusing, for the time being, on the deadliest war in human history, World War II.

World War II - Epic Battles
Strategy and tactics during the second world war.

WarsofTheWorld

Kings and Generals

Epic History TV

DOCUMENTARY TUBE

Dark Archive
 
Viimeksi muokattu:
Vuonna 2016 Mariupolin kaupungissa elämä ja arki jatkuivat ennallaan Venäjän pommituksista huolimatta: kalastajat kalastavat; raitiovaunut kulkivat ja ajoivat kolarin mutta kukaan ei loukkaantunut; viulisti sai tehtaan työläisten silmät kostumaan. Huhtikuussa 2022 palkittu liettualainen ohjaaja Mantas Kvedaravičius kuvasi seudulla uutta dokumenttia. Hän menehtyi paetessaan Mariupolista Venäjän hyökkäystä. Tuotanto: Ukraina 2016.
 
Venäjän hyökkäys Ukrainaan järisytti koko maailmaa. Kolmiosaisessa Sodan kylmät kasvot -sarjassa seurataan Ukrainan sodan vaikutuksia ja seurauksia Ukrainassa, Venäjällä ja Suomessa. Sarjan ensimmäisessä osassa naamiot putoavat ja sodan seurauksena valtiot järjestäytyvät uusiin asemiin. Seuraavissa osissa seurataan mm. Naton jäsenyysprosessia ja naapuruussuhteita. Toinen osa valmistuu lokakuussa 2022 ja kolmas osa alkuvuonna 2023.

Kiovalaisessa pommisuojassa vanha nainen toteaa, että hänen sijastaan kellariin kuuluisi Putin munistaan hirtettynä. :D
 
Tämä ei ole dokkari mutta riittävän lähellä kuitenkin...

Viimeksi muokattu:

Suomi ja sodan uhka?12

tänään 21.00 - 22.35
Nelonen

Kausi 1. Jakso 1/1. Suomalaisten turvallisuuden tunne murtui helmikuun 24. päivänä, kun Venäjä aloitti brutaalin hyökkäyssodan Ukrainaan. Ruudun uunituoreessa Suomi ja sodan uhka? -alkuperäisdokumentissa kuullaan johtavien asiantuntijoiden näkemykset Suomen tilanteesta. Ääneen pääsevät mm. Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola, Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksen tutkimusjohtaja Hanna Smith ja kenraalimajuri, evp Pekka Toveri. Dokumentin kertojana toimii Peter Franzén. Kotimainen dokumentti. (65')
 
Jos joku ihmettelee miksi Saksa ei halua luopua maakaasustaan vaikka Putin sikailee enemmän kun laki sallii niin tässä siihen vastaus...

Kun nykyään joku täällä Saksassa sytyttää keittiössään sinisen liekin, se on kaasua joka tulee meidän rakentamaamme putkea pitkin. En kulje ympäriinsä rinta rottigilla kertomassa siitä, mutta olen sinut asian kanssa.

flag-of-east-germany-painted-on-cracked-wall-picture-id1263565346
 
Luomani maa, ehkä jopa imperiumi, säilyy tuhat vuotta.

topbillede-twbvxntbulioxwaefkxnuw.jpg

Palautan Venäjän suuruuden. Hankin menetettyjä alueita takaisin.

62611e96478dfc001859eedb

Kun Aleksei Navalnyi soitti tappamistaan yrittäneelle agentille, tunariagentti kertoi vahingossa jokaisen yksityiskohdan – Tuloksena on ehkä vuoden tärkein dokumentti​

Viimeksi muokattu:
Back
Top