Dokumenttejä

Isoveli tietää ja muistaa kaiken – sortovaltiot käyttävät vakoilutekniikkaa kansalaisiaan vastaan
VAPAALLA16.08. 07.00
YLE KUVAPALVELU

Nykyaikainen joukkovalvontateknologia mahdollistaa ison ihmismäärän seuraamisen kerralla. Dokumentissa kerrotaan, kuinka länsimaissa valmistettu huipputeknologia on valunut sortovaltioiden haltuun.

Anu Kerttula

Ulkolinja: Vakoilun uudet keinot
★★★★ Sanasta vakoilija tulee mieleen jännityskirjallisuudesta tuttu, ulsterin kaulukset pystyssä porttikongissa lymyilevä kasvoton hahmo, joka pitää kirjaa seurattavan liikkeistä ja päivystää kotitalon liepeillä.

Tehotonta, sanoisi nykyvakoilija.

Meitä ei enää tarvitse seurata, vaan kannamme itse tunnollisesti vakoilijaa mukanamme ja tuotamme samalla valtavan määrän kerättävää tietoa.

Internetin ja älypuhelinten kautta vakoilu onnistuu etänä. Puheluita voi kuunnella, ottaa kuvia ja lähetettyjen viestien sisältöjä peukaloida.

Kokonaisen valtion viestiliikennettä voi seurata
Ulkolinjan Vakoilun uudet keinot -dokumentista käy ilmi, että sopivalla teknologialla onnistuu vaikka kokonaisen valtion viestintäliikenteen seuraaminen.

Joukkovalvontateknologia mahdollistaa sähköposti-, tekstiviesti- ja puhelinliikenteen tarkan valvonnan isolta joukolta kerralla. Kaiken voi tallentaa, seuloa uudelleen ja kerättyihin tietoihin palata myöhemmin.

Dokumentin mukaan länsimaiset yritykset ovat myyneet valvontaohjelmistoja Lähi-idän sortovaltioille, jotka käyttävät niitä demokratiaa vastaan. Kerrotaan, että Tunisian entinen diktaattori Zine al-Abidine Ben Ali monitoroi kansaansa ja halusi tietää jopa häntä koskevista vitseistä. Ben Ali vangitsi tuhansia toisinajattelijoita. Kun arabikevään kipinä syttyi Tunisiassa vuonna 2010, alkoi joukkovalvontateknologia kiinnostaa muitakin.

Aktiivinen ja lähelle ulottuva seuranta kitkee halun järjestäytyä poliittisesti ja jakaa uusia ideoita. Aktivisteja on peloteltu hiljaiseksi muun muassa Saudi-Arabiassa ja Omanissa.

Dokumentti kertoo salauksenpurkuohjelmista, joiden avulla pääsee käsiksi salattuihin linjoihin, kuten puheluihin. Myös niitä on myyty sortovaltioille. Kuka kuuntelee ja missä?

TV1 torstai 16.8. klo 22.55

https://www.lapinkansa.fi/vapaalla/...ilutekniikkaa-kansalaisiaan-vastaan-201139076

Katso Yle Areenassa:

http://areena.yle.fi/1-4175609
 
Katsokaapas yllä olevan sarjan ensimmäisestä osasta pätkä alkaen ajasta 14:14-> ja päättyen 17:15

Näin kansaa on meillä valistettu...ei tarvitse kuin katsella onnistumisen tuloksia vuosienkin jälkeen..
 
Olisi muuten ihan jännä tietää mitä Reino Paasilinna ja muut propagandistit nykypäivänä ajattelevat tekemistään Neuvostoliittoa ihannoivista ohjelmistaan. Toisaalta, kannattaa muuten muistaa että käänteisesti Suomi itse pysyi kuitenkin läpi kylmän sodan kapitalistisena markkinatalousmaana. Ja tämä todellisuus heijastui tv:n välityksellä myös veljeskansalle virolaisille, jotka elivät ankean neuvostokomennon alla.

Legendaarinen 40mm Bofors esittelyssä.

Parempi esittely kun YouTubessa pyörinyt vanhempi raina. Ehkä menee nipottamisen puolelle mutta kyseessä ei todella ole mikään konekivääri, kuten kertoo alussa. Kertomatta jäi että Bofors oli ensimmäinne joka onnistui rakentamaan sarjatulitykin. Aikaisemmat viritykset olivat ainoastaan suurennettuja jv-aseita, kuten esimerkiksi panssarilaivojemme 20 mm Vickersit. Muita huomioita:

4:15 Miehistöä on enemmän kuin kerrotut 3 kpl. Suuntaajat 2 kpl kuten sanoi mutta lataajia oli myös kaksi. Sekä heille taas kaksi patruunan antajaa sekä vielä etäisyydenmittaaja sekä tykinjohtaja.
5:30 kertoo Boforsin aikanaan ainutlaatuisesta lataustekniikasta. Kaksi syöttölaitetta: kun toisella ammuntiin toiseen laitettiin lisää kranaatteja tykin ampuessa koko ajan
8:30 Ennen ammuttaessa pyörät pitää ottaa pois, joka ei juuri koskaan käy ilmi museoissa näytteillä olevista aseista
10:15 kertoo näillä ammutun alas jopa V!.iä, josta en kylläkään ole aikaisemmin lukenu
11:40 ei mainitse mitään aseen tykkilaskimesta, joka oli aikanaan hyvin edistyksellinen. Suuntaajat koettivat pitää maalin piikillä ja mekaaninen laskin käänsi tykin tähtäimiä tarvittavan ennakon verran. Britit ja jenkit käyttivät rengastähtäimiä kun taas meillä ja Saksassa oli ulkoapäin laatikon näköiset heijastintähtäimet. Kertoo myös keskustähtäimistä (Director) jotka oli ainoastaan laivastoversiossa ei tässä maavoimien asetyypissä.
 
Nuoret miehet Matti Ahde, Ilkka Kanerva, Ilkka-Christian Björklund, Risto Volanen ja Lauri Ihalainen johtivat joukkoja, kun suomalainen nuorisovaltuuskunta osallistui DDR:ssä vuonna 1973 nuorisofestivaaleille.

Festivaaleilla marssittiin ”rauhan ja solidaarisuuden puolesta imperialismia vastaan”.

Maailman nuorison ja ylioppilaiden festivaalit tuomitsivat ajan hengen mukaisesti erityisesti USA:n harjoittaman imperialismin.

Suomesta festivaaleille osallistui lähes 800 hengen virallinen nuorisovaltuuskunta, johon kuului poliittinen edustus kokoomuksesta kommunisteihin. Festivaalimatka tehtiin ystävyyden hengessä Neuvostoliiton ja Puolan kautta.

Nuorisofestivaalit olivat osa kylmän sodan aikaista propagandataistelua Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain välillä.

Porvarillisella puolella festivaalit leimattiin vasemmiston ja sosialististen maiden propagandaksi, vaikka Suomesta olikin laaja edustus.

Ensimmäiset nuorisofestivaalit järjestettiin heti sodan jälkeen Prahassa vuonna 1947. Helsinki toimi isäntänä vuonna 1962.

id3426-previewImage-3413-51.jpg

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/04/02/kun-nuoriso-marssi-imperialismia-vastaan
 
Ikehän pönkitti uraansa myös laatimalla ja toimittamalla listoja Tehtaankadulle neuvostovastaisista kokoomuslaisista.
 
Enpä ikinä tiennyt miksi tervatynnyrissä on kiinteä yhteys täyttöreiän ja kulmalautojen suunnan suhteen... johtuu ostajan lastin kuormauksesta lappeelleen, ja laipioiden elämisestä isoilla vesillä.
Hieno dokumentti niiltä ajoilta, kun Suomen vaurautta alettiin hitaasti luoda, ja pysyviä kauppareittejä ulkomaille avata, ja meillä oli yksi tuote joka oli maailman parasta: terva.
Miksei Ruotsista, Norjasta tai Venäjältä saatu yhtä hyvää tervaa kitsaskasvuisesta, tiiviistä havupuusta miiluttuna maailmanmarkkinoille?

Ne joet, ne joet... liian kiivaat, kiviset, tai väärään suuntaan. Kerrankin maantiede suosi nimenomaan ja ainoastaan Suomea, ja ilman tervaa ei Kanadaankaan olisi menty, joten ajoituksestakaan ei voi puhua määräävänä tekijänä.
We just happened to be in the right place.

Nuoret miehet Matti Ahde, Ilkka Kanerva, Ilkka-Christian Björklund, Risto Volanen ja Lauri Ihalainen johtivat joukkoja
Heistä Ahde on ollu kauan poissa politiikasta samoin I-C, Ihalainen jää pois eduskunnasta, Kanerva ei ole ilmoittanut vielä. Mutta Risto Volanen istuu turpo-yhdistyksessä, jonka kesäkokoontumisesta Olli Ainola teki viikonlopun digi-IL:n uutisen Ekin madonluvuista länsisuuntaukselle. Tämä yhdistys voisi nimeltään yhtä hyvin olla Suomi-Venäjä seuran turpo-jaosto.
 
Back
Top