Eerola: Rajavartiolaitoksen esikunta Kymenlaaksoon

Tvälups

Ylipäällikkö
Eerola: Rajavartiolaitoksen esikunta Kymenlaaksoon
KS 20.6.2013 13:19

Kotkalainen kansanedustaja Juho Eerola (ps.) ehdottaa rajavartiolaitoksen esikunnan siirtämistä pysyvästi Kymenlaaksoon. Tällä hetkellä se toimii väliaikaisissa tiloissa Helsingin Kalasatamassa.

Hallitukselle jättämässään kirjallisessa kysymyksessä perustelee ehdotusta liikenneyhteyksillä.

— Kymenlaaksossa sijaitsee EU:n ja Venäjän vilkkain raja-asema sekä Suomen suurin yleis-, vienti-, kontti- ja transitosatama. Lisäksi rautatielogistiikassa Kouvolan logistiikkakeskus on maan suurin. Kymenlaakson suurimmat kaupungit – Kotka, Kouvola ja Hamina – ovat myös hyvien kulkuyhteyksien päässä Helsingistä.

Lisäksi Eerola kaipaa esikunnasta taloudellista piristysruisketta maakunnalle, josta on kadonnut tuhansia työpaikkoja. Hän mainitsee Kouvolan osalta hätäkeskuksen sekä hovi- ja hallinto-oikeuksien lopettamisen.
 
yle Uutiset Kotimaa 24.6.2013 klo 16:51
Sisäministeriö: Rajavartiolaitoksen esikunnan siirtäminen Helsingistä ei tarkoituksenmukaista

Perussuomalaisten kotkalainen kansanedustaja Juho Eerola teki juuri ennen juhannusta hallitukselle kirjallisen kysymyksen Rajavartiolaitoksen esikunnan siirtämisestä Helsingistä Kymenlaaksoon.

Mistä on kyse?

Kansanedustaja Juho Eerola (ps.) siirtäisi Rajavartiolaitoksen esikunnan Kymenlaaksoon
Eerola perustelee ehdotustaan maan vilkkaimpien satamien ja raja-asemien sijainnilla Kymenlaaksossa
Sisäministeriössä siirtoehdotukselle ei lämmetä

Sisäasiainministeriössä ei lämmetä ehdotukselle rajavartiolaitoksen esikunnan siirtämisestä Kymenlaaksoon.

Perussuomalaisten kotkalainen kansanedustaja Juho Eerola teki juuri ennen juhannusta hallitukselle kirjallisen kysymyksen Rajavartiolaitoksen esikunnan siirtämisestä Helsingistä Kymenlaaksoon.

Eerola perustelee ehdotustaan maan vilkkaimpien satamien ja raja-asemien sijainnilla maakunnassa sekä maakunnan heikolla työllisyystilanteella.

Sisäasiainministeriön kansliapäällikkö Päivi Nergin mukaan siirto ei kuulosta ajankohtaiselta eikä esikunnan toimintoja olla alueellistamassa. Nergin mukaan esikunnan on tarkoituksenmukaista olla lähellä ministeriötä

- Esikunnan tehtävähän on hyvin lähellä ministeriön osaston tehtäviä, Nerg perustelee.

Nergin mielestä alueellistamisen näkökulma ei sisäministeriön hallinnonalalla ole polttava, koska suuri osa väestä työskentelee jo maakunnissa.

- Poliisilaitokset ovat alueilla, rajayksiköt ovat alueilla, sillä tavalla tämä ei ole meille alueellistamiskysymys vaan tarkoituksenmukaisuuskysymys, Nerg sanoo.

Nergin mukaan ministeriöstä annetaan vastaus Eerolan kysymykseen vielä ennen lomakauden alkua.
Esikunnalle etsitään uusia tiloja pääkaupunkiseudulta

Rajavartioston esikunta on toiminut viime vuoden elokuusta lähtien väliaikaisissa tiloissa, koska sen varsinaiset tilat ovat remontissa.

Tällä hetkellä Rajavartiolaitoksen pääkaupunkiseudulla sijaitseville yksiköille ollaan hakemassa uusia yhteisiä toimitiloja. Pyrkimyksenä on, että jo vuonna 2014 muun muassa Rajavartiolaitoksen esikunta, Suomenlahden merivartioston esikunta ja meripelastuksen johtokeskus toimisivat yhteisissä tiloissa pääkaupunkiseudulla.

Yhteiset tilat ovat osa Rajavartiolaitoksen säästöjä. Yksistään pääkaupunkiseudun toimitiloissa hakusessa on miljoonasäästöt.
 
Back
Top