Ei enää lisää väestösuojia

JOKO

Ylipäällikkö
BAN
#1
"Uhkakuvat ovat muuttuneet - ei enää lisää väestösuojia"
10.11.2012


Asunto- ja viestintäministeri Krista Kiurun mukaan yleisestä väestönsuojien rakentamisvelvoitteesta pitäisi luopua mahdollisimman pian.

Kiurun mukaan uusien väestönsuojien rakentaminen varsinkaan kaupunkialueilla ei ole enää tarpeellista. Koska rakentaminen on jo muutenkin kallista, kustannuksia olisi Kiurun mukaan nopeinta ja helpointa vähentää luopumalla ensin väestönsuojien rakentamisesta.

Kiurun mukaan turvallisuuden uhkakuvat sekä sodankäynnin luonne ovat muuttuneet viimeisten vuosikymmenien aikana. Myös sotatekniikan kehitys on johtanut siihen, että normaalin väestönsuojat eivät enää suojaa väestöä samalla tavalla kuin aiemmin.

Hallitus on hallitusohjelmassa sitoutunut kehittämään niitä kaavoitus- ja rakentamismääräyksiä, joiden vaikutus on heikko tai jotka nostavat rakentamiskustannuksia sekä myös selvittämään mahdollisuudet luopua yleisestä väestönsuojien rakentamisvelvollisuudesta.

– On oleellista, että alentuvat rakennuskustannukset hyödyttävät tulevia asukkaita ja näkyvät kokonaisuudessaan pienempinä asumiskustannuksina eivätkä rakennusliikkeiden katteissa. Tämä on keskeinen kysymys myös jatkossa, Kiuru tähdentää.

Suomessa on tällä hetkellä runsaat 40 000 väestönsuojaa, joissa on lähes neljä miljoonaa väestönsuojapaikkaa. Noin 85 prosenttia väestönsuojista on yksityisiä, talokohtaisia teräsbetonisuojia. Väestönsuojien kattavuus on erityisen hyvä eteläisessä Suomessa.

Väestönsuojien rakentamisesta säädetään pelastuslaissa.
http://www.tekniikkatalous.fi/rakennus/quotuhkakuvat+ovat+muuttuneet++ei+enaa+lisaa+vaestosuojiaquot/a854959?s=r&wtm=-11112012&
 

JOKO

Ylipäällikkö
BAN
#2
Samaan aikaan Venäjällä:

Moscow arms against nuclear attack
12 July, 2010,

Nearly 5,000 new emergency bomb shelters will be built in Moscow by 2012 to save people in case of potential attacks.

Moscow authorities say the measure is urgent as the shelters currently available in the city can house no more that half of its population.




In the last 20 years, the area of air-raid defense has been developed little, and the existing shelters have become outdated. Moreover, they are located mostly in the city center, which makes densely populated Moscow outskirts especially vulnerable in the event of a nuclear attack.

In order to resolve the issue, the city has given architects a task to construct a typical model of an easy-to-build shelter that will be located all over the city 10 to 15 meters underneath apartment blocks, shopping centers, sport complexes and parks, as in case of attack people will need to reach the shelters within a minute.

Moscow saw its first mass building of shelters in the 1930s, after which 7,000 of them were constructed. Some of Russia’s metro stations have been built very deep underground so that they could double as air raid shelters.

However, in the early 1990s, many shelters were privatized by commercial firms that used them as warehouses, parking lots, and even restaurants.
http://rt.com/news/prime-time/moscow-bomb-shelters-outskirts/
 

Tvälups

Ylipäällikkö
#3
Hellurei! Sotaa ei tule koskaan enää ja vaikka tulisikin niin vss on turhaa.

Ai prkl kun ottaa ohtaan moinen asenne: samanlaisia kukkahattuja taas vetovastuussa kuin ennen toista maailmanpaloa.
 

baikal

Ylipäällikkö
Mod
Lahjoittaja
#4
"heikompi aines a la Saul " sortuu elon tiellä, Krista sen kun porskuttaa.
 

koponen

Kenraali
Lahjoittaja
ELSO 2.0
#5
Eipä tästä tarvitse uutta Albaniaa rakennella, mutta kyllähän monenlaista riskiä ja uhkaa on, johon voisi varautua eikä vain ummistaa pikku silmiä kaikelta pahalta.

Jotenkin on olo, että haja-asutusalueiden omakotiasukkailla alkaa olla paras tilanne, kun arkinen riski realisoituu ainakin sähkökatkoina muutaman vuoden välein. Toki kalliosuojat tai vahvistetut betonikellarit puuttuvat, mutta ei nyt 152mm katto-osuman suoja tai CRBN-umpio olekaan ainoa tarpeellinen.
 
#6
Taas puhutaan sodan luonteen muuttumisesta ja sotatekniikan kehityksellä eikä ihan tarkoituksella yritetä selittää näitä asioita (varmaan koska ministeri Kiuru ei ymmärrä niistä mitään eikä tosiasiassa ole uhrannut ajatustakaan näille näkökulmille). Jos nykyinen sodankuva on SIETO, jossa vihollinen tekee yllätyshyökkäyksen isolla voimalla suoraan asutuskeskuksiin, niin miten h*vetissä väestönsuojat ovat siinä tilanteessa tarpeettomia?? Ja mitä ihmeaseita on keksitty, joilta betoniseinät eivät suojaa paremmin kuin ei betoniseiniä lainkaan? Neutronipommeja ja homokaasua?

Tuo rakentamisen kalleus onkin ainut todellinen peruste tälle päänavaukselle, mutta siihen asuntoministeri voisi puuttua ratkaisemalla PK-seudun kroonisen asuntovajeen ja systemaattisesti kysyntää suurempien ja kalliimpien asuntojen kaavoittamisen, mitkä satavat suoraan grynderien laariin.

Edit: Tuli kuohunnan laskeuduttua mieleen, että eikös esimerkiksi kalliosuojissa ole varavoimalaitteistot ym, jolloin niistä olisi iloa vaikka laajojen sähkökatkosten sattuessa, pääsisi johonkin lämmittelemään? Enkä tiedä kuinka luotettavasti kaukolämpöverkko toimii poikkeustilanteissa täällä kaupungissa. Taitaapi tulla vilu tähänkin kerrostaloon jos sähköt katkeaa.
 

hessukessu

Kenraali
Lahjoittaja
#7
Luuletteko te oikeasti, että poliitikkojen päätöksissä olisi jotain järkeä? Luuletteko te oikeasti, että poliitikot eivät vain keksi "sopivia" perusteluita mihin tahansa hullutukseen jonka sattuvat ajamaan läpi?
 
#8
Kaikki on näköjään opeteltava aina kantapään kautta uudelleen noin neljän-viiden sukupolven välein... Tai mistä sitä tietää? Ehkä lopullinen rauha on laskeutunut pohjolaan kun kaikkia kiinnostaa vaan rahallisen voiton maksimointi ja omien taskujen täyttö.
 

crane

Kenraali
Lahjoittaja
#9
Zero The Hero kirjoitti:
Kaikki on näköjään opeteltava aina kantapään kautta uudelleen noin neljän-viiden sukupolven välein... Tai mistä sitä tietää? Ehkä lopullinen rauha on laskeutunut pohjolaan kun kaikkia kiinnostaa vaan rahallisen voiton maksimointi ja omien taskujen täyttö.
Epäilen vahvasti...ei ehkä sotaa meidän aikana tule,mutta seuraava polvi voikin sen joutua kokemaan.
 

baikal

Ylipäällikkö
Mod
Lahjoittaja
#10
Tilanteet voivat muuttua hyvinkin äkkiä. Periaatteessa kolmen vuoden kuluttua meillä voi olla jo 200 tuhatta sotaveteraania ja 3000 uutta sankarivainajaa. Sodat voivat leipoutua nopeastikin. Todennäköistä ei varmaan ole, mutta toisaalta ei mahdotontakaan. Sotien välisinä aikoina ei pitäisi päästää miekkaa ruostumaan, sen kai history on opettanut.
 

JOKO

Ylipäällikkö
BAN
#11
crane kirjoitti:
Zero The Hero kirjoitti:
Kaikki on näköjään opeteltava aina kantapään kautta uudelleen noin neljän-viiden sukupolven välein... Tai mistä sitä tietää? Ehkä lopullinen rauha on laskeutunut pohjolaan kun kaikkia kiinnostaa vaan rahallisen voiton maksimointi ja omien taskujen täyttö.
Epäilen vahvasti...ei ehkä sotaa meidän aikana tule,mutta seuraava polvi voikin sen joutua kokemaan.
Uskoisin monen ajatelleen aivan samoin Libyassa vain muutama vuosi sitten.
 

RPG83

Soome Majori
Lahjoittaja
ELSO 2.0
#12
Tämä kirjoitukseni osoittanee moraalini rappeutuneen, mutta olkoon.

Eräällä englanninkielisellä keskustelupalstalla oli keskustelu maailman normalisoitumisesta ydinten vaihdon jälkeen. Keskustelussa pohdittiin mm. pommisuojien vähyyttä Saksan liittotasavallassa kylmän sodan vuosina. Tultiin siihen tulokseen, että palautuminen olisi helpompaa ja nopeampaa, kun kaupungeista ei tulvisi nälkäisiä kerjäläislaumoja maaseudulle syömään siemenviljoja loppuun.

Eli kansallisen edun nimissä olisi parempi, ettei pelastettaisi suuria kaupunkilaismassoja vain jotta he ja monet maalaiset kuolisivat vähän myöhemmin nälkään. Ratkaisu on nähdäkseni hyvin ymmärrettävä, joskaan sitä ei pitäisi soveltaa suoraan esim. Suomeen, sillä emme liene niitä ydinten tärkeimpiä maaleja (paitsi taktiset lentokentille). Suurin riski siis lienee konventionaaliset aseet ja niiden jälkeen jälleenrakennuskin yleensä onnistuu, koko mantere kun ei ole tuhannen p***un päreinä.