Ensiapu

AJJV

Kapteeni
Muistan kun tuo puhaltamattomuus levisi ammattilaisten keskuuteen. Oma käsitys on, että kaikki sai alkunsa alan amerikkalaisesta artikkelista josta se lainattiin suomalaiseen lehteen ja siitä se sitten pikku hiljaa lähti etenemään eri tasoille ammatti-ihmisiä. Jouduin sitä vastaan taistelemaan kun jo 10-vuotta sitten tuli nuoria hoitajia kertomaan ettei enää tarvi puhaltaa. Kysyin , että missä niin lukee? Tähän eivät osaneet vastata. Minä puhallan ja eikö Spr:n viralliset elvytysohjeetkin vielä käske puhaltamaan. Taskussa on siksi elvytyssuoja. Yksinäni olen elvyttänyt kolme kertaa ja puhaltanut joka kerta. Yksi saatiin eloon vaikka pelastuslaitoksen lopulta saavuttua meni heiltäkin intuboinnin laittoon aika kauan. Ihminen oli noin 20-minuuttia elvytettävänä ja sitten normaali syke. Puhaltaminen saattaa olla jokseenkin tehotonta,mutta uskon että esimerkkitapauksessa minun oikea oppinen puhaltaminen esti suuremmat aivovauriot. Tosin varmahan ei voi olla,.

Toisaalta ymmärrän senkin ettei ilman suojia kukaan siviili lähde toista mielellään puhaltamaan. Siitä ei joudu tuomiolle. Elvytyssuojan voi tehdä vaikka nenäliinasta hätätapauksessa jos kokee tarpeen sille.
Kyllä ammattilaiset "puhaltaa" eli ventiloi potilasta palkeella yhdistettynä maskiin, supraglottiseen välineeseen tai intubaatioputkeen.

Puhaltamattomuus liittyy siihen, että tutkimusten mukaan ihmisen verenkierrossa riittää happea noin 10 minuutin elvytykseen elottomuuden jälkeen. Tämän jälkeen puhaltamista tarvittaisiin, ja siihen tähdätään ambulanssien sijoittelulla, että suurin osa ihmisistä olisi tavoitettavissa tässä ajassa.
Hätäkeskus ei enään ohjaa automaattisesti puhaltamaan, vaan kysyy osaatko elvyttää ja jos osaa silloin ryhmiksi tarjotaan 30:2. Jos ei osaa kehoitetaan vain palvelemaan keskeytyksettä ensihoidon tuloon asti. Näin siksi ettei tärkeämpi laadukas painelu, kärsisi huonon ventilaation vuoksi.
 
Vääpeli

Ylipäällikkö
Puhaltamista ei nykyään suositella. Vaan katsotaan että painelulla saavutetaan riittävä kaasujen vaihto keuhkoissa. Yleisin ongelma puhaltamisessa, on liian kova puhallus. Jolloin ilma menee mahaan ja tulee mahahappojen kanssa ulos->keuhkoihin painelua jatkettaessa.
 
VLF

Kapteeni
Lahjoittaja
Ehkä tuo ettei suositella puhaltamista on vähän väärin sanottu, mutta sitä ei tosiaan esimerkiksi häkestä enää ohjeisteta jos henkilö ei sitä osaa. Saa ja kannattaa puhaltaa jos osaa. Ilmatie kunnolla auki ja rauhallisesti puhaltaa. Varsinkin silloin kannattaa puhaltaa jos avun tuleminen kestää kauan. Reservi on se 10min.
 
aj77

Ylipäällikkö
Kyllä ammattilaiset "puhaltaa" eli ventiloi potilasta palkeella yhdistettynä maskiin, supraglottiseen välineeseen tai intubaatioputkeen.

Puhaltamattomuus liittyy siihen, että tutkimusten mukaan ihmisen verenkierrossa riittää happea noin 10 minuutin elvytykseen elottomuuden jälkeen. Tämän jälkeen puhaltamista tarvittaisiin, ja siihen tähdätään ambulanssien sijoittelulla, että suurin osa ihmisistä olisi tavoitettavissa tässä ajassa.
Hätäkeskus ei enään ohjaa automaattisesti puhaltamaan, vaan kysyy osaatko elvyttää ja jos osaa silloin ryhmiksi tarjotaan 30:2. Jos ei osaa kehoitetaan vain palvelemaan keskeytyksettä ensihoidon tuloon asti. Näin siksi ettei tärkeämpi laadukas painelu, kärsisi huonon ventilaation vuoksi.
Ammattilaisilla ei ole läheskään aina ventilaatiovehkeitä. Meitä ammattilaisia on ensiapujen ja lanssien lisäksi mm turvapuhelinpäivystyksessä. Tässä olen joutunut hoitajien kanssa vääntämään. Me puhallamme aina. Juuri sen vuoksi että olemme ammattilaisia. Tuo juttu ettei enää puhalletta on tätä asiaa sotkenut ja näyttää olevan vastavalmistuneilla hoitajilla usein mielessä.
Ennen kuin hätäkeskus muuttui kaikki oli siellä
pääss paremmin. Elvytyksissä sanoivat,että annnan sinulle työtauhan. Eivät alkaneet neuvomaan. Nykyisin täysin toinen tilanne. Hyvä ettei pyydä saada puhua asiakkaan kanssa,koska ohjesääntö on sellainen. Huolimatta että ensihoitaja on tehnyt hoidon tarpeen arvion. Paikallisten hätäkeskusten kanssa kaikki oli paremmin.
 
Vääpeli

Ylipäällikkö
Itse joutunut kerran elvyttämään 18minuuttia. Voi vit**** oli muuten raskasta. Ainakun pidit pikku tauon, niin näki kun henkilö alkoi muutumaan siniseksi ja eikun jatkamaan. Selvisi siitä, mutta kuoli myöhemmin massiiviseen sydänkohtaukseen sairaalassa.
Itselle sanonut aina, että EA:lla pelastan enemmän ihmishenkiä kuin ampuma-aseella. Ja tähän mennessä se on pitänyt paikkaansa.
Itselle kiinnostus EA hommiin heräsi eräällä rakennustyömaalla. Tyyppi leikkasi kiveä teräksen katkaisuun sopivalla laikalla. Noh rälläkkän laikka leikkasi kiinni ja laikka sirpaloitu, yksi palasista suoraan kaulaan ja tyyppi repäs sen irti kaulastaan paniikissa ja kuoli verenhukkaan siihen minun jalkoihin.
 
VLF

Kapteeni
Lahjoittaja
Painelu on kyllä yllättävän raskasta, siksi painelijaa tulisi mahdollisuuksien mukaan vaihtaa 2min välein. Vaikka 2min jälkeen tuntuu että jaksaa hyvin, niin laatu alkaa kuitenkin kärsimään aika nopeasti. Laadukas ja tauoton painelu (+defibrillaatio jos mahdollista) on kuitenkin parasta mahdollista hoitoa. Siihen kannattaa panostaa.
 
AJJV

Kapteeni
Ammattilaisilla ei ole läheskään aina ventilaatiovehkeitä. Meitä ammattilaisia on ensiapujen ja lanssien lisäksi mm turvapuhelinpäivystyksessä. Tässä olen joutunut hoitajien kanssa vääntämään. Me puhallamme aina. Juuri sen vuoksi että olemme ammattilaisia. Tuo juttu ettei enää puhalletta on tätä asiaa sotkenut ja näyttää olevan vastavalmistuneilla hoitajilla usein mielessä.
Ennen kuin hätäkeskus muuttui kaikki oli siellä
pääss paremmin. Elvytyksissä sanoivat,että annnan sinulle työtauhan. Eivät alkaneet neuvomaan. Nykyisin täysin toinen tilanne. Hyvä ettei pyydä saada puhua asiakkaan kanssa,koska ohjesääntö on sellainen. Huolimatta että ensihoitaja on tehnyt hoidon tarpeen arvion. Paikallisten hätäkeskusten kanssa kaikki oli paremmin.
Nooh, kaikella kunnioituksella, mutta on hoitajia ja hoitajia. Liki kymmenen vuoden ensihoito uran aika kaikki luottamus niin tupu- koti- kuin aika pitkälle kaikkiin perusterveydenhuollon hoitaviin on kadonnut, jos kyseessä on hätätilapotilas. Aika raju yleistys kyllä ja on sielä seassa timanttejakin, mutta suht skeptinen olen enkä yhtään ihmettele "sekaannuksia". Väkeä on helppo syyttää jos osaaminen kusee. En toki kohdista nyt kritiikkiä sinuun, vaan yleisellä tasolla.

Häke ohjeistaa koska aiheesta on tutkittua tietoa miten kannattaisi tehdä ja mikä on tehokasta, toisin kuin 90-luvulla paikallisten häkejen aikaan. Se mitä silloin menetettiin on paikalla tuntemus.

Mun lista ensiapuun mitä pitäis osata maallikon:

Elvytys mieluiten neuvovalla deffalla
Massiivisen vuodon hallinta
Tajuttoman hoito
Kylmältä suojaamille
Traumapotilaan käsittely
Tuntea käsikauppa kipulääkkeet sallittuine vrk annokselleen
Tunnistaa diabeetikko ja epileptikko heidän ensiapu
Palovamman hoito
Alkusammutus

Karkeasti tuossa järjestyksessä ainakin 5 ensimmäistä
 
ak.tied

Ylipäällikkö
Itselle sanonut aina, että EA:lla pelastan enemmän ihmishenkiä kuin ampuma-aseella. Ja tähän mennessä se on pitänyt paikkaansa.
Mistä tuli mieleen, että opetetaanko varusmiespalveluksen aikana riittävästi ea:ta? Siitä olisi myös siviilipuolelle hyötyä ihan kansakunnan tasolla. Oma muistikuva vm-ajalta on, että ea koulutus ihan kertaluontoista.
 
aj77

Ylipäällikkö
Nooh, kaikella kunnioituksella, mutta on hoitajia ja hoitajia. Liki kymmenen vuoden ensihoito uran aika kaikki luottamus niin tupu- koti- kuin aika pitkälle kaikkiin perusterveydenhuollon hoitaviin on kadonnut, jos kyseessä on hätätilapotilas. Aika raju yleistys kyllä ja on sielä seassa timanttejakin, mutta suht skeptinen olen enkä yhtään ihmettele "sekaannuksia". Väkeä on helppo syyttää jos osaaminen kusee. En toki kohdista nyt kritiikkiä sinuun, vaan yleisellä tasolla.

Häke ohjeistaa koska aiheesta on tutkittua tietoa miten kannattaisi tehdä ja mikä on tehokasta, toisin kuin 90-luvulla paikallisten häkejen aikaan. Se mitä silloin menetettiin on paikalla tuntemus.

Mun lista ensiapuun mitä pitäis osata maallikon:

Elvytys mieluiten neuvovalla deffalla
Massiivisen vuodon hallinta
Tajuttoman hoito
Kylmältä suojaamille
Traumapotilaan käsittely
Tuntea käsikauppa kipulääkkeet sallittuine vrk annokselleen
Tunnistaa diabeetikko ja epileptikko heidän ensiapu
Palovamman hoito
Alkusammutus

Karkeasti tuossa järjestyksessä ainakin 5 ensimmäistä
Itse olen tehnyt toistakymmentä vuotta. Menin kanssa lanssista ja kaupungin ensiavusta Tupu-hommiin. Takki auki. Silmät aukesi. Sen jälkeen kunnioitan ensin Tupua. Lanssia vähiten. Siellä on yksin ja siellä tehdään kaikki yksin. Tosin silloin kuin menin, niin kyse oli virkaintoisista ensihoitajista ja ensihoitoon suuntautueista hoitajista. Kilpailtiin laadullta tällaisia kuin Esperi vastaan. Myöhemmin Esperi onnistui kusettamaan Stellaa ja myymään omansa sille ja Stella on nyt jatkanut Tupun alasajoa laadullisesti. Toisaalta on jotain hyvääkin. Edit. Poistettu

P.S Hyvä lista.- Otan talteen.
 
Viimeksi muokattu:

AJJV

Kapteeni
Itse olen tehnyt toistakymmentä vuotta. Menin kanssa lanssista ja kaupungin ensiavusta Tupu-hommiin. Takki auki. Silmät aukesi. Sen jälkeen kunnioitan ensin Tupua. Lanssia vähiten. Siellä on yksin ja siellä tehdään kaikki yksin. Tosin silloin kuin menin, niin kyse oli virkaintoisista ensihoitajista ja ensihoitoon suuntautueista hoitajista. Kilpailtiin laadullta tällaisia kuin Esperi vastaan. Myöhemmin Esperi onnistui kusettamaan Stellaa ja myymään omansa sille ja Stella on nyt jatkanut Tupun alasajoa laadullisesti. Toisaalta on jotain hyvääkin. Ikänsä perustason ensihoitoa jota Tupu oikeasti on, tehneet hoitajat perustivat tämän : https://www.hepa.fi/

P.S Hyvä lista.- Otan talteen.
Ite tykkään sen mitä ylipäätään alasta tykkään ensihoidosta juuri siitä että ollaan ja tehdään yksin. Mutta se nyt olkaa olla kohta taakse jäänyttä elämää. Alle 10 vuoroa jäljellä ja sitten todennäköisesti en enään mitään hoitoalaa tee. Ala vaihtuu, mulle riitti.

Koulutin työn ohessa vanhainkoteja, kotihoitoa, ensivastetta, pelastajia, ensihoitajia niin jonkinlainen Näppi tuntuma tuli oman alueenosaamisen tasosta :D

Tuo lista oli vaan tuommoinen hihasta ravistettu, jos jaksais miettiä pidempään niin luultavasti muutoksia tekisin.
 
Itsekin vaihdan. Heti kun vaan pääsen. Tosin jään alalle siten että menen päihdetyöhön. Katson olevani vihdoin tarpeeksi kypsä siihen. Saanpa sisätyön. Kaikki katsottu valmiiksi. Tavoitteena on vakosamettihousut ja kauhtunut villapaita.
 
kimmo.j

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
TuPu on tosiaan aliarvostettua työtä. Vaikeaa duunia jossa osaamisen vaatimus on hyvin laaja, mutta ei työparia tukena ja välineet vajaavaiset. Kotihoidon kansiossakin puhutaan kaksi vuotta vanhoja asioita. Tee siinä sitten hoidontarpeen/kotonapärjäämisen arviointia ihmiselle jonka näet ensimmäistä kertaa.
 
ctg

Ylipäällikkö
Näin selitin itselleni kun yön tunteina minua alkoi kalvaa ajatus siitä, että minä ensiksi tulkitsin auton tyhjäksi. Minun olisi heti pitänyt tarkistaa auto perusteellisemmin. Joku olisi voinut kuolla sen takia tai ainakin olisi pelastunut nopeammin. Jossittelu on turhaa, mutta vaikea sitä on ollut välttää. Yhden oven avaaminen ei aiheuttanut palon kiihtymistä, joten olisi varmaan pitänyt heti avata kaikki ovet savun nopeamman poistumisen varmistamiseksi. Ehkä yhden oven aukaisu auttoi savun poistossa kuitenkin sen verran, että virheestä huolimatta sisällä ollut henkilö sai lisäaikaa.
Teit kaikki mitä pitää. Elä syyllistä itseäsi. Vaimon takia olen usein ollut samassa adrenaliini humalassa, joskus useita tunteja. Tiedän myös kokemuksesta että etsit vielä pitkän aikaa selitystä, joten usko että et voinut tehdän yhtään sen enempää, uhraamatta itseäsi. Huomaa myös että sulla on melko vahvasti PTSD tapauksen takia.
 
Top