En ala tekemään uutta aihetta tästä ja jo olemassa olevista tämä sopii ehkä parhaiten tänne...
Täälläkin on jossain vaiheessa mainittu jossain yhteydessä tuo ja siitä on ollut lehdissäkin ja oen siitä ollut tietoinen, mutten ole koskaan käytännössä kokeillut tai nähnyt käytettävän sellaista eli hampaan kotipakkauskitti. Eilen tuossa pihassa paikallistne pikkuleijonien vyöryttäessä hyökkäystä vastustajan maalille lähti eräs kuti vähän odottamattomaan suuntaan ja katsomossa norkoillut isä torjui laukauksen hampaillaan. Lohkesi sitten kulmahampaan etureunasta kiille noin puolen hampaan mitalta. Vihloi kuulemma joka kerta kun osu edes ilmavirta siihen. Erään talouden lääkekaapista tuota hampaanpaikkauskittiä löytyi ja sillä hammas korjattiin tilapäisesti kunnes pääse hammaslääkäriin. Parissa tunnissa oli paikka kovettunut ja tänään aamulla syönyt jo aamupalan ihan normaalisti eikä vihlontaa tuntunut lainkaan edes syödessä tai juodessa sen enempää kylmää kuin kuumaakaan.
Kyseinen kitti oli Cavit W 7g tuubi ja arviolta vastaavia korjauksia siitä olisi riittänyt lähes 10 kertaan edellyttäen, että pysyy käyttökuntoisena. Tuubi avattiin nyt eka kertaa (sinetti rikottiin) ja kitti oli jo valmiiksi erittäin jäykkää ja tuli huonosti ulos tuubista. Mukana olleessa ohjeessa mainittiin, että kovettuu kosteudesta ja siten voi kovettua kosteutta saatuaan kovettua säilytyksessäkin niin ettei sitä saa tuubista ulos. Hinta oli ollut 6,60€ (oli kuitti paketissa mukana). Tuolla hinnalla moinen ilmestyy ilman muuta meikäläisen ifak:iin ja aina avattu pakkaus siirtyy kotikäyttöön ja pakkaukseen tulee uusi avaamaton käyttökuntoisuuden varmistamiseksi. Tuubi on siis kooltaan todella pieni (ehkä noin kolmen hampaan kokoinen) ja mahtuu varmasti lähes jokaiseen pakkaukseen. Ehkä jonkinlainen suoja sille voisi olla kuitenkin hyväksi. Sellaisenkin rakentaa nopeasti jostain pienestä putkilosta.