Eränkäynti

Ikarus

Ylipäällikkö
Sonkajärvelle taidettiin jo srva:lle antaa määräys poistaa kaikki pannattomat pihakävijät. Siellähän tilanne on ollut käsittääkseni koko syksyn ihan hervoton, karkotuksia useita ja mitään vaikutusta ei pelottelulla ole ollut.
Yli 60 pihavierailua poistomääräys vaati. Karkottelivat niitä, eipä ne mitään siitä välittäneet. Nyt ne lopultakin poistetaan.

Terrorisoivat Sukevan kylää kuukausia.

Jep, jahtikaverin pitäisi lähettää valtiolle matkalasku. Jahdin takia minne ei taida tänä viikonloppuna päästä ollenkaan 400 km ajoa.

Vaikutti seurueen whatsappiryhmässä ''hivenen'' kyrpiintyneeltä touhuun.
 

Ikarus

Ylipäällikkö
Mutta jos ne koiratkin juoksisi laumassa niin siinä olisi susille vähän vastustakin.
Pitkä Sprintteri täynnä Kangaleja, sitten alkoi Lyyti kirjoittamaan:)

Muutama huonokin puoli. Isot koirat syö enemmän, kuin hirvenlihaa/metsästäjä saadaan. Riippuu seurueestakin, mutta yleensä määrä on muutamia kymmeniä kiloja/vuosi.

Toinen huono homma, että tietääkseni ne ei hauku hirveä.

Mutta kyllä kymmenkunta Kangalia jotain jo laumallekin taitaisi.

Jos pystyisi kouluttamaan tuollaisen hirvikoiran henkivartijaksi, noillahan olisi näillä tantereilla kysyntää.
 
Viimeksi muokattu:

Herman30

Greatest Leader
Niin semmoinen koulutettu susien kuolemanpartio. Koulutettu olemaan hyökkäämättä ihmisen kimppuun mutta sudelle tappaja.
 

hansai

Supreme Leader
Jos jollain on repun tarvis, niin..Jääkäri L olisi tarjouksessa, kuten lisätaskutkin.
 

Justin Case

Majuri
Alkaa nuo mehtuu miehet vähetä meilläkin,kaksi tuossa taas kertoili lopettavansa,toinen sanoi syyksi susi ongelman,ei halua enää viedä koiraansa metsään,koskaan kun ei tiedä milloin se on koiran loppu,toinen on jo ikämies eikä jälkipolvi ole kiinnostunut lähtemään kaveriksi metälle,aletaan olla pojan kanssa viimeisiä punaniskoja näillä kylillä..eilen pihassa poikkesi ilves,kameran kellon mukaan oli silloin tuvan ikkunan edessä kun iltasta syötiin,ihmettelin silloin että miksi koira nosti rähäkän ikkunasta katsoessaan,isokissahan siellä oli tupsukorvineen :) Liekö siinä syy supien katoamiseen nurkilta..
 

baikal

Supreme Leader
Liekö siinä syy supien katoamiseen nurkilta.
Susien ja ilvesten kohtuullisestikaan jatkunut läsnäolo alueella hävittää ketut ja supikoirat tehokkaasti. Poikkitieteellisen käsitykseni mukaan mehtäjänis hyötyy ilveksistä taistelussa rusakkoinvaasiota vastaan. Mehtäjänis taitaa jäädä rusakkoa harvemmin ilveksen saaliiksi ihan riippumatta onko talvi tai ei. Onko rusakko hölmömpi, haisevampi tai jotain. No, tämä on tietysti poikkitieteellinen ja pienellä alueella nenäkarvoihin tarttunut oivalluksen tapainen.
 

Justin Case

Majuri
Olin jutuissa petoyhdyshenkilön kanssa äsken,4 Ilvestä pyörii kulmilla,ketut ja supit on tehokkaasti hävinnyt aikas isolta alalta,ja niinkun eppäilin, susi myös nurkissa..mehtijänön jälkiä oli runsaasti syvemmällä korvessa,oli ilo katsella,pitkään ne olivatkin vähissä,yhteinen sopimus pätee vielä ettei yhtään veroteta,rusakoita vain.
 

Merkava

Eversti
Meillä oli onnistunut viikonloppu, molemmille koirille kauriskaato. Pennulle ensimmäinen ja vielä hyvään ajonpätkään.Oli pikkuisen innostunut kaadolle tullessaan :D
 

Ottoville

Ylipäällikkö


Pariviikkoa siten työkaverit saivat kauriin.

Hyvä osuma, pää 20m päässä ja etuosa kokonaan kateissa.:uzi:
Ei tarvinnut pistää.:cool:
Mutta siististi poikki etulapojen takaa.
Paistit oli suurin piirtein ehyet ja takaosa vahingoittumaton.

Ottivat lihat omaan talteen ”kaadon jälkeen”.:solthum:
 

Merten sheriffi

Greatest Leader
View attachment 34514
Päivä hirvijahdissa. Ei hirvikontaktia, mutta teeriä olisi saatu reppuunkin, jos niitä olisi jahdattu. Tuolle alueelle pitäisi hommata erillinen lintulupa. Kun sitä ei ollut niin saivat syöskennellä kaikessa rauhassa.

Tuokin teeri nököttää hyvällä kiväärihollilla.
Parempi tähtäillä niitä lintujakin pelkästään kameran takaa. :)
 

Bwana

Kapteeni


Pariviikkoa siten työkaverit saivat kauriin.

Hyvä osuma, pää 20m päässä ja etuosa kokonaan kateissa.:uzi:
Ei tarvinnut pistää.:cool:
Mutta siististi poikki etulapojen takaa.
Paistit oli suurin piirtein ehyet ja takaosa vahingoittumaton.

Ottivat lihat omaan talteen ”kaadon jälkeen”.:solthum:
Järeitä metsästysaseita. Rikokset lienevät jo vanhentuneet joten kerronpa tietäväni minäkin yhden seitenkakkosmiehistön, joka höyrysti "vahingossa" poron. Toinen kaveri ohjasi raskaan korohoron viheltäväiset kokonaisen tokan sekaan. Siinä tapauksessa taisi kuitenkin olla enämpi kyse poromiesten oveluudesta...
 
Top