Tulipa viikonlopun kunniaksi laitettua tilaukseen itselle uutta retkeilykalustoa, tällä kertaa lähinnä kevyttä kokkailua ajatellen. Alkuviikosta pitäisi pakettiautomaattiin kilahtaa tulukset, Savotan risukeitin sekä tshekkoslovakialainen pakkisetti. Itseä on jo jonkin aikaa kiinnostanut opetella tekemään tulet tuluksilla, ettei aina tarvitsisi olla riippuvainen tulitikkujen kuivuudesta tai sytkärin toimivuudesta. Ainakin videoilla näyttää myös suhteellisen simppeliltä hommalta, mutta vaatinee pientä treeniä joka tapauksessa. Myös risukeitin vaikuttaa kiinnostavalta vaihtoehdolta lyhyille metsäreissuille, joilla ei välttämättä jaksaisi roudata polttoaineella toimivaa keitintä tai olla sidottu nuotiopaikoille. Ja neukkuajan pakkisetti, noh, eipähän ainakaan tarvitse huolehtia nokeentumisesta tai kolhuista...