Eränkäynti

Ihan omaksi iloksi ja omiin tarpeisiin kerään, mutta viime lokakuussa töiden jälkeen lähdin Sipoonkorpeen. Kori oli vajaa ja pimeä alkoi jo laskeutumaan, joten päätin suunnata jo autoa kohden. Sitten joku mielessä sanoi, että tuo sammalikko nuorten kuusien kupeessa pitää vielä reitiltään ihan vähän poiketen katsoa. Jotakin mustaa, onko se kuollut lehti hämärässä? Ei kyllä se on musta torvisieni. Ja niitähän oli. Lopulta kännykkä taskulamppuna, lähes täydessä pimeydessä konttasin lopun löydöksestä koriin kun en malttanut metsäänkään jättää.

Joku vois vähän hulluna pitää, toiset ymmärtää ja arvostaa hyvän päälle :)

@baikal vertaus metsästykseen pitää hyvin paikkansa. Silmät seuloo maastoa ihan erilailla ja harjaantuu hommaan. Lisäksi jotkut sienet on orjallisesti samoissa paikoissa vuodesta toiseen, itse olen niitä maastokartta sovellukseen tallentanut.
Musta torvisieniä en ole koskaan löytänyt, asia mikä jonkin verran harmittaa.
 
Kokeile torvisienille kuusikkopainotteisessa kosteahkossa kangasmetsässä mennä etelään päin nousevan jään rouhiman kalliopaaden länsireunusta, juuri paljaan kallioseinän alla/ vierusta (maks. korkeus 1-2m ettei hohka liikaa kylmää tai katkaise veden valumista)... siihen ei ole jäänyt liian pitkäksi lumipenkkaa keväällä, ja kosteutta valuu ylempää. Kun kerran löydät paikan, huomaat sen siitä että seisot niiden päällä! Ja sama paikka vuodesta toiseen. 3-5 neliön alueelta saat 4 litran pakastepussin lähes hyppiä kiinni...
Muuten itse seuraan suppishommissa aina lännestä itään pohjoisen kautta noita kaaria, ei tykkää supikka auringosta yhtään. Ja mietin samalla sellaisen Nooan tulvamaisen monen päivän kaatosateen, joska on osunut silloin kun itiöitä lahtee, että mihin se vesi ensiksi kerääntyisi... pikku maljamaiset varjopaikat siellä rinteessä ovat sitä itseään täynnä usein, suppis ei ole ihmisen ja eläinten jäljen ystävä niinkuin keltainen serkkunsa :).
Mutta turhaampa näitä perusjuttuja metsänkävijöille selostan, mielenkiintoista aina toki kuulla muiden näkemyksiä 'ottipaikoista', ja on ollut aika hauska huomata että suomalaiset opit toimii muuten täällä Norjassakin ihan käyvästi! Ollaan kuitenkin kuusikymppisellä leveysasteella täällä Oslossakin, ja parisataa metriä korkeuseroa vuonosta riittää jo aika hyvin lepyttämään Golf-hengetärtä puolellatoista tai kahella asteella vuoden keskiarvona, mikä on suunnilleen Helsinki-Heinola ehkä, jollei vähän enempää?
 
Toi korkeuseron tuoma 1,5 - 2 astetta vuoden keskilämpöeroa, on sienten kohdalla oman (nyt kahden sesongin) kokemuksen perusteella sellainen 12-14 päivää.
Vuodet eivät tietty ole veljeksiä, mutta nämäpä lähes oli :cool:
 
Pikkasen oon humalassa kuin Juti, sama fiilis. Mutta treeni apu kaverin koiralle ei mennyt hukkaan. Pohjoismaiden mestari 2019. Huippu Suomenpystykorva on parasta mitä metsästäjä voi saada kaveriksi.
Aamulla pitää joskus herätä 15min aikaisemin.
 
Odottelen tässä soittoa mikä koira tulee huomenna maastoon tänne.
Vöyrillä on Suomenpystykorvien SM-kisat tänä vkl. Olen yhtenän oppaana molempina päivinä koti maastossa. Kisaan pääsee joka lohkolta (Etelä,Itä,Pohja,Länsi) 3 ja hallitseva mestari.
Lintuja varsinkin teeriä on kohtuullisen hyvin nyt. Voi vain jollekin Lapin koiralle olla iso teeriparvi shokki.
Susi tilanne kans pikkasen huolestuttaa, kun kamerasta tuoreita havaintoja. Mutta jos pelkäämään alkaa, niin pitää keksiä uus harrastus.
 
Lintuja oli, mutta ei saatu paperille.
Kuhmosta oli koira tänään. Ei osannut teerille pelata aluksi.
 
Liitteet

  • IMG-20191005-WA0023.jpeg
    IMG-20191005-WA0023.jpeg
    2.5 MB · Luettu: 17
Kai se tämäkin melkein on metsästämistä? Ns. ikkunasaalistus. Tulee vaan kalliiksi per lintu.

ziKbUKt.jpg
 
Saipahan taas kuulla, miten paska sitä on.
Rakas vaimoni (ei ole koskaan metsästänyt mitään, mutta isänsä ja veljensä ovat) käväisi illalla lampailla ja havaitsi peltosaroilla metsäkauriin. Ryykäsi sisälle ja kehoitti tappamaan kyseisen elukan.
Kun ensin epäilin, notta tointaako sitä kaurista ampua, jos pakastimeen pitää survoa kymmenkunta lammasta, sain kuulla aika viiltävää kritiikkiä.
Seuraavassa vaiheessa pihalla Sakon 30-06:n kanssa kaurista havainnoidessani kuulin, miten surkia on mies, joka ei pystystä käsivaralta ammu 250 metriin metsäkaurista.
Ja lopuksi sain kuulla, että oli Helvetillisen joutavanpäiväistä hiipiä katveessa sopivalle ampumaetäisyydelle paikkaan, jossa pääsee ampumaan makuultaan - tosin tajusin sen itsekin kun katsoin kiikaritähtäimen läpi, miten kauris kuunteli saamaani kovaäänistä etäohjeistusta. Tosimies ampuu kuulema aina iltahämärissä riistaa suolille tai perseelle, kun ei kai se siitä pitkälle voi juosta...
Vittu, ampumatta jäi.
 
Saipahan taas kuulla, miten paska sitä on.

Noiden -tosimiesten- kanssa on parasta sanoa, että nyt tää poika lähtee paskalle. Ja lähteä kanssa. Voipi kuu karahkaa kiertää, kunnes seuraavan kerran ilmestyvät pihalle örhyilemään.

Ps. tietyt ihmiset kiertävät tonttini etäältä ja jupisevat selän takana apsilla paskaa, mutta edessä päin eivät saa suustaan mitään irti. Kun sukulaisuus muuttuu sietämättömäksi, niin paras on kaivaa esille Raamatun ohje: parempi läheinen naapuri kuin kaukainen veli.....ja antaa palaa, Frank. :salut:
 
Saipahan taas kuulla, miten paska sitä on.
Rakas vaimoni (ei ole koskaan metsästänyt mitään, mutta isänsä ja veljensä ovat) käväisi illalla lampailla ja havaitsi peltosaroilla metsäkauriin. Ryykäsi sisälle ja kehoitti tappamaan kyseisen elukan.
Kun ensin epäilin, notta tointaako sitä kaurista ampua, jos pakastimeen pitää survoa kymmenkunta lammasta, sain kuulla aika viiltävää kritiikkiä.
Seuraavassa vaiheessa pihalla Sakon 30-06:n kanssa kaurista havainnoidessani kuulin, miten surkia on mies, joka ei pystystä käsivaralta ammu 250 metriin metsäkaurista.
Ja lopuksi sain kuulla, että oli Helvetillisen joutavanpäiväistä hiipiä katveessa sopivalle ampumaetäisyydelle paikkaan, jossa pääsee ampumaan makuultaan - tosin tajusin sen itsekin kun katsoin kiikaritähtäimen läpi, miten kauris kuunteli saamaani kovaäänistä etäohjeistusta. Tosimies ampuu kuulema aina iltahämärissä riistaa suolille tai perseelle, kun ei kai se siitä pitkälle voi juosta...
Vittu, ampumatta jäi.

rouva on hyvä ja suorittaa metsästyskortin, liittyy seuraan ja ostaa pyssyn.
 
Ei kun nyt et ymmärrä. Silloin ei pääse toista kritisoimaan.

totta. Tuolla oli aikasempi kommentti siitä muijan kattomisesta ristikonläpi, tulipa vaan mieleen että on helpompi päästä eroon siitä rouvasta ku vaan lykkää laput käräjäoikeuteen, niitä pyssyjä ku on kovin haastavaa saada takasin miliisiltä jos rouva tykkää kyttyrää moisesta manööveristä tahi jos rouvan päässä on ylimääräisiä reikiä. Huonon rouvan takia ei kannata hyviä pyssyjä menettää
 
Jahas. Pitää aloitella tehostettu mehtuuviikonloppu. Sataa voisi vähemmän, mutta toisaalta villasukkien verhoamia kolottavia kinttuja voi ikämies hautoa myös kaminan ääressä, jos niikseen tulee. Nukahdella välillä ja torkahdella siinä nukahtelun lomassa. Syödä voimakasta ravintoa ja ottaa ruokaettonet. Eli jos sade jatkuu, niin unitunteja kertynee enemmän kuin maastossa lahmattuja kilometrejä. Ja maha on sunnuntai-iltaan mennessä pyöreä kuin kinkeripässillä. :cool:
 
Saipahan taas kuulla, miten paska sitä on.
Rakas vaimoni (ei ole koskaan metsästänyt mitään, mutta isänsä ja veljensä ovat) käväisi illalla lampailla ja havaitsi peltosaroilla metsäkauriin. Ryykäsi sisälle ja kehoitti tappamaan kyseisen elukan.
Kun ensin epäilin, notta tointaako sitä kaurista ampua, jos pakastimeen pitää survoa kymmenkunta lammasta, sain kuulla aika viiltävää kritiikkiä.
Seuraavassa vaiheessa pihalla Sakon 30-06:n kanssa kaurista havainnoidessani kuulin, miten surkia on mies, joka ei pystystä käsivaralta ammu 250 metriin metsäkaurista.
Ja lopuksi sain kuulla, että oli Helvetillisen joutavanpäiväistä hiipiä katveessa sopivalle ampumaetäisyydelle paikkaan, jossa pääsee ampumaan makuultaan - tosin tajusin sen itsekin kun katsoin kiikaritähtäimen läpi, miten kauris kuunteli saamaani kovaäänistä etäohjeistusta. Tosimies ampuu kuulema aina iltahämärissä riistaa suolille tai perseelle, kun ei kai se siitä pitkälle voi juosta...
Vittu, ampumatta jäi.
Tuossa pari iltaa takaperin rouva halusi ottaa kuvia kuusta, kun oli niin hienon näköinen. Pyysi kiikaria että voisi sen läpi ottaa. Tuli sitten hetken päästä takaisin tupaan ja sanoi, että ei se katselukiikarilla onnistunut, mutta JOS MINÄ VOISIN IRROTTAA KIVÄÄRISTÄ KIIKARIN, niin hän voisi sitten koettaa sen läpi.

Ei muuten saanut kuvia. Sai kuulla huutia.

Kostoksi oli syönyt viimeisen rahkapurkin melkein tyhjäksi ja laittanut avaamattoman näköisenä jääkaappiin. Aamupala jäi minulla vähän vajaaksi.
 
Nukahdella välillä ja torkahdella siinä nukahtelun lomassa. Syödä voimakasta ravintoa ja ottaa ruokaettonet.
Jos kerhangilla ottaa ettoset niin paleltuu hyppöset; varoitteli vaari vainaa kevään ensiauringon lämmön petollisuudesta.

Oma syksy on todistanut toisenkin sanonnan paikkansa pitävyyden. Pistä lapsi asialle ja tee itse perässä.

Poika lähti mettälle ja lainasi lintuluodikkoani. Sanoin että muista kohdistaa ase parilla laukauksella. Homma selvä ja hyvin kuulemma osui. Sitten seuraavana päivänä puolen kymmentä kanukkia pellolla syömässä, amet 180m. Hyvältä tuelta laukaus ja ohi. Parin päivän päästä sama homma. Mitä vittua. Maalitaulu äskeiseen hanhien paikkaan ja laukaus sivusuunnassa ok mutta 13 cm yli. Kysymys pojalle että siis testasitko aseen ja mihin matkaan. Sanoi noin 50 m, mikä on ihan ok kohdistus matka jos käyttö on 0 - 200 m. No mihin siis metsässä kohdistit? Pystykuivaseen ja molemmat luodit meni suunnilleen samaan reikään. No selviääkö tällä tavalla korkeusheitto. Mikä oli pystykuivasessa tähtäyspiste korkeudelle? Öööööö......no kasa oli kuitenkin hyvä ja keskellä runkoa. :mad:

Ps: Tarkennus tuohon lähikohdistus menetelmään. Maali asetetaan 25 - 50 m matkalle riippuen piipun ja tähtäimen korkeuserosta. Ammutaan laukaus tähtäyspisteeseen ja jos kaikki ok työnnetään luodinreikään ammuttu hylsy johon tuolta matkalta on syytä olettaa osuttavan. Näillä lyhyillä matkoilla ei saa olla juuri mitään heittoa toivottuun osumapisteeseen sillä oikeille matkoille ammuttaessa virhe moninkertaistuu. Kolme senttiä lähellä voi tarkoittaa sitä että luoti ottaa korkeutta suhteessa tähtäyslinjaan siten että 180 m se on vielä nousukäyrällä ja ohi menee sen 13 cm mikä riittää jo hanhelle täpärästi selviytymiseen.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top